ViestiKirjoittaja Wespa » 25 Marras 2008, 21:20
Olen pohtinut Jumalan olemassaoloa ja sitä käsitettä, että Jumala on kaikki ja yksi. Olen myös miettinyt sen mahdollisuutta, että olemme syntyneet juuri tähän elämään, koska olemme itse niin päättäneet.
Kirjoittamani pohdinta on omasta näkökulmastani ja oma mielipiteeni, joihin olen päätynyt kokemieni ja miettimieni asioiden pohjalta. Saat toki kehittää oman mielipiteesi ja tekstin suurin tarkoituskin on lähinnä herättää ajattelua.
Kuka lopulta on Jumala ja miten se ilmenee? Oman käsitykseni mukaan Jumala on yksi kaikkitietävä ja samaan aikaan se on me kaikki. Me kaikki olemme oman elämämme ja todellisuutemme Jumalia. Jos Jumala tietää tulevaisuutemme ja kaikki mitä teemme, niin olemmeko silloin robotteja? Mietitään henkilöä, jolla on voima nähdä tulevaisuuteen ja hän kysyy sinulta, että ajattele mitä tahansa numeroa väliltä 1-99999999999999999 ja hän kirjoittaa vastauksesi paperille ennen vastaamistasi. Vastatessasi hän näyttää, että tiesi tulevan vastauksesi. Loitko hänet tietämään, vai loiko hän sinut tiedettäväksi? Mielestäni molempia, sillä hän on sinä, sinä olet hän. Te loitte toisenne kokemaan kyseistä tapahtumaa, koska te olette samaan aikaan yksi ja sama.
Oman ymmärrykseni mukaan olemme itse omana Jumalana päättäneet kaikki elämämme aspektit, tapaamamme ihmiset ja kokemukset jo etukäteen samaan aikaan niiden kanssa, jotka vaikuttavat elämäämme ja joiden elämäämme me vaikutamme. Joku voisi sitten kysyä, että olemmeko robotteja jos kaikki on jo päätetty? Mielestäni ehkä ihmisen näkökulmasta kyllä, mutta olemme itsemme luomia robotteja, joilla on mahdollisuus sitten kuoltua tai ylösnoustessaan päättää uusista kokemuksista ja niiden mukaan valita/luoda uusi elämä, joka täyttää kaikki nämä haluamamme kokemukset, ajatukset ja toiveet.
Mielestäni kaikki väitetyt fysiikanlait ja maanpääliset asiat ovat itsemme luomia rajotteita, koska olemme päättäneet tulla tähän todellisuuteen. Joillain on päämääränä mahdollisesti kokea näitä rajotteita siksi, että saisi kokea mitä rajoitteet ovat ja joiden päämääränä voi olla murtaa ne rajoitteet jo tässä elämässä. Rajotteilla on myös tarkoitus pitää meidät oikealla tiellä. Voimme esimerkiksi miettiä aikatauluja. Mietitään tilannetta, jossa neljä ihmistä on menossa samaan junaan klo. 17.00. A huolehtii, että menee junaan ajoissa, B ei huolehdi vaan tulee paikalle juuri oikeaan aikaan, C myöhästyy ja palaa kotiin, kun taas D ottaa myöhästyessään seuraavan junan. A on päättänyt, että rajotteista huolimatta hän pystyy elämään oman tiensä mukaisesti huolehtimatta niistä samalla kunnioittaen niitö, B on päättänyt, että hän haluaa kokea rajoitteet ohjaavana tienä huolehtimatta niistä, C taas on kokemassa rajotteiden merkitystä rajottavana voimana, kun taas D on päättänyt kokea rajotteita ymmärtääkseen, että niillä ei ole merkitystä. Mikä näistä haluaisit olla ja mikä sinusta tuntuu vapaimmalta? Mikä näistä olet? Saitko saman vastauksen siihen mikä haluaisit olla ja siihen mikä olet yleensä ollut? Voit halutessasi tehdä tietoisen valinnan ja olla se mikä haluat sydämessäsi olla.
Mielestäni rajoittuneisuuden kokemisen takia, meillä on myös rajoittunut päätösvalta verrattuna siihen Jumalaan, joka me oikeasti olemme ilman egoa ja muita rajotteita. Mielestäni kuitenkin se kuinka rajottuneita olemme johtuu mahdollisesti siitä, että kuinka paljon rajottuneisuutta ennen inkarnoitumistamme olemme päättäneet tulla kokemaan (A, B, C tai D). Kaikkea rajottuneisuutta on kuitenkin mahdollista muuttaa (esim. C:stä A:ksi), sillä melkein kaikki olemme päättäneet, että koemme välillä enemmän ja välillä vähemmän rajoittuneisuutta (se kuinka paljon johtuu omasta päätöksestäsi). Jos sydämessäsi tunnet, että haluat muuttaa omaa rajottuneisuuttasi ja kokemaasi kokemalla esim. rakkautta, niin silloin se on mahdollista. Jos siis haluat, niin voit olla oman elämäsi luoja.