Jumalan olemassa olo

[Johan]

Juu ongelmia tässä keskustelussa on, aivan kuin Turri hienosti viestissään totesi.

Mielestäni meidän ketkä eivät jumalaan usko, ei pidä todistaa uskovaisille yhtään mitään. Miten todistaa semmoista mitä ei ole? Kuin taas uskovaisten todisteet, ei niitäkään oikein ole ainakaan teteen asettamissa rajoissa. Raamuttuhan on kaikessa laajuudessaan semmoinen "todistusaineisto" että sitä ei voi edes tänä päivänä lukea. Vanhan testamentin jumala on oli erittäin ankara murhineen ja kostoineen, kun taas uudessa testamentissa asiat ovat toisin. En tunne kumminkaan raamatun tekstejä niin hyvin, että pystyisin niistä kirjoittamaan kuin pintapuolisesti. Sitten ovat muut suuret uskonnot, joissa on myös jumala / jumalia. Kaikki isot uskonnot sotii toisiaan vastaan ja näiden takia on sodittu ja tehty muita hirveystekoja. Kristinuskon, jonka pitäisi olla armollinen ja siveellisen elämän uskonto on kumminkin kaikessa raakuudessaan tehnyt semmoista jälkeä euroopassa, että siitä on synninpäästöt ja ripittämiset kaukana. Mielestäni uskontoa on käytetty kautta aikan pelkästään hyväkseen pystyttääkseen toteuttamaan muita pahoja asioita uskonnon verukkeella.

Tänä päivänä kun tiedetään miten laaja avaruus on, on hyvin vaikea uskoa mihinkään jumalkäsitykseen vaikka se kuinka houkuttelavalta joidenkin ihmisten mielestä kuulostaakin. Muinaiset jumalat - teema on mielestäni nykypäivän keino pyrkiä kumoamaan jumalat kumminkaan siinä onnistumatta, vaikka hienoja teorioita siellä on jotka voisivat osittain ollakin totta.

Olen samaa mieltä siitä, että itse uskomonen johonkin on ihmisille hyväksi. On se sitten jumala tai patsas. Mielen voimaa on vaikea tutkia, mutta lähes kaikki tiedemiehet ovat sitä mieltä, että mielen valta on voimakas ja sillä voidaan saavuttaa jotain, mihin lääketiede ei aina löydä ratkaisuja. Lumelääketutkimukset ovat hyvä esimerkki tästä.

[velho]

Itselleni on myös muodostunut sellainen kuva, että joidenkin järjestäytyneiden uskontojen vallankäyttö ja tavoitteet ovat vääristyneitä hyvistä periaatteista pois. En pidä katolisen kirkon hierarkista maallista valtaa hyvänä systeeminä uskonnolle. Luterilainen systeemi parempi sihen nähden, enemmän demokratiaa ja avoimuutta jne. Katolilainen kirkkohan niitä hirmuuksia on mennyt tekemään uskonnon nimissä, ristiretket sun muut, täysin poliittisista syistä. On kuitenkin katolilaisessakin kirkossa säilynyt jotenkin ne uskon hyvät puolet yksilöiden ja yhteisöjen kannalta, mistä todisteena ehkä vielä suuri kannatus katolilaisilla. Paavijuttuja en täysin tajua nykyaikana, tai siis paavin valtaa, luulisi että demokratisoitumisen myötä paavinkin virka ja muut katol virat muuttuisivat valtaviroista seremoniallisiksi kuten Suomen presidentin virka. Yhdysvalloissa kuitenkin presidentin valta ei taida olla näkyvissä pienemään, ehkä se sittenkin on maailmanlaajuinen trendi diktaturisoituminen. YVssa myös poliittiseen valtaan sekoitettu ikävästi uskonnollisia piirteitä, presidentti toimii jumalan nimissä... Voivoi. Itse siis kannatan enemmän juurikin uskon olemista henkilökohtaisena asiana. Uskonto on vain voimakas vallan väline ja siksi sitä vallanhaluiset käyttävät niin, heille se ei siis ilmeisesti ole niin pyhä asia...

[Turri]

Katolinen kirkko lienee klassinen esimerkki siitä, miten itsessään hienoa ja kaunista uskoa voidaan käyttää juurikin maallisen vallanhimon työkaluna. Katolisen kirkon ja paavi-instituution pimein aika sijoittui mielestäni juuri keskiaikaan ja renessanssiin. Tuolloiset paavit kielsivät omien tekojensa ja hegemoniapyrkimystensä kautta kristillisen uskonsa siinä mielessä kuin minä sen ymmärrän. Uskoa ja paavin primaattia väärinkäytettiin törkeästi ja järjestelmällisesti ihmisten orjuuttamiseen, ja esimerkiksi Borgia-suvusta nousseet paavit lienevät varsinaisia antikristushahmoja. Ristiretket ovat surullinen esimerkki lännen kirkon pimeästä ajasta, mutta totuudellisuuden nimissä ei sovi unohtaa katolisen kirkon mittavia ansioita.

Läntinen luostarilaitos oli edelläkävijä tieteiden, taiteiden ja kulttuurin saralla. Luostareissa munkit kopioivat käsin ikivanhoja kirjakääröjä koodekseiksi, ja heidän ansiostaan tätä mittaamattoman arvokasta kulttuuriperintöä on säilynyt meidän päiviimme asti. Luostareissa kasvatettiin lääkeyrttejä ja pantiin olutta, ja veljeskuntien keskuudesta maanviljelyyn liittyvät innovaatiot levisivät kansan keskuuteen. Suomessakin kirkko huolehti kansanopetuksesta kauan ennen alkukantaisenkaan koululaitoksen syntyä.

Nimimerkki velho mainitsi katolisen kirkon esimerkkinä huonosta hallintomallista ja -kulttuurista. Ymmärrän näkökantasi, mutta mielestäni myös tällä asialla on toinen puoli. Luterilainen malli on todellakin demokraattisempi ja avoimempi, mutta riskinä on koko uskon perusteiden mureneminen. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on havaittavissa tämä ilmiö. Johtuuko juuri tästä demokraattisuudesta ja avoimuudesta, että luterilainen kirkko on jatkuvassa sisäisessä myllerryksessä ja hajaannuksessa? Vaikuttaa jopa siltä, että pyrkimyksessään miellyttää kaikkia kirkko etääntyy askel askeleelta kristillisen uskon sisäisestä olemuksesta ja perusarvoista. Esimerkkinä tästä oireilusta on esimerkiksi Luther-säätiö, joka irtaantui kirkosta opillisten kysymyksien vuoksi.

Keskusjohtoisuudessaan katolinen kirkko ei ainakaan näkyvästi kärsi samanlaisesta jakautumisesta, vaikka mediassa on varsinkin viime aikoina puhuttu jatkuvasti sisäisestä valtataistelusta Vatikaanissa. Nämä mahdolliset jännitteet vaikuttavat kuitenkin rajoittuvan pitkälti kirkon hallintoon, eivätkä ne aiheuta käsittääkseni luterilaistyyppistä epävarmuutta ja pirstaloitumista tavallisten uskovaisten hengellisessä elämässä. Katoliseen uskoon liitetään mielestäni liiallisissa määrin vääriä mielikuvia, stereotyyppisiä käsityksiä ja tietämättömyydestä johtuvia virhetulkintoja. Käytännön esimerkkeinä tästä ovat varsinkin paavin primaattiin ja infallibiliteettiin liittyvät virheelliset käsitykset. Keskivertoluterilainen liittää käymieni keskustelujen perusteella paavin infallibiliteetin paavin persoonaan ja henkilöön. Todellisuudessahan katolinen oppi rajaa paavin erehtymättömyyden tarkasti määriteltyihin tilanteisiin, eikä missään tapauksessa paavin persoonaan. Paaville varattu erehtymättömyys liittyy kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, joita muotoillessaan paavi on erehtymätön puhuessaan "ex cathedra". Käytännössä raja erehtymättömien oppien ja muiden paavin linjausten välillä on hämärä, ja ymmärtääkseni paavin tulee selvästi ilmaista puhuvansa ex cathedra, mikäli hän haluaa julistaa jonkin erehtymättömän opin. Käytännössä ex cathedra -tilanteita katsotaan olleen todella harvoin, ja silloinkin ne ovat liittyneet uskon ja pelastusopin kannalta epäolennaisiin yksityiskohtiin. ( Esim. Neitsyt Marian ikuinen neitsyys ja hänen nostamisensa ruumiineen taivaaseen.) Paavin erehtymättömyyden käyttö katolisen uskon naurettavaksi tekemisessä on mielestäni tässä valossa argumenttina melko tyhjänpäiväinen, ja kertoo enemmän sen käyttäjästä kuin itse paavin erehtymättömyydestä. Samoin usein kuulee väitettävän, että katolinen kirkko korostaa yksilön hyviä tekoja jopa siinä määrin, että hyviä tekoja tekemällä voi saavuttaa pelastuksen. Näin ei suinkaan ole, vaan hyvien tekojen katsotaan olevan seurausta uskosta, ei edellytys uskolle.

Katoliseen kirkkoon liitetään usein erityisesti protestanttisissa kirkkokunnissa käsitys uskon sisäisestä todellisuudesta vieraantuneesta ulkokultaisuudesta ja tekopyhyydestä, mutta itse uskon sisältöä tarkasteltaessa katolinen kirkko on mielestäni hyvin monessa suhteessa paljon lähempänä Kristuksen alkuperäistä sanomaa kuin "olennaiseen keskittyvä" ja koruton luterilainen kirkko. Katolisessa kirkossa uskoon liittyvä traditio ei ole mielestäni ainakaan ensisijaisesti negatiivinen asia, sillä ikivanhat perinteet ja tavat luovat uskoakseni tiettyä pysyvyyttä ja turvallisuutta sekä yhteisöllisyyttä katolisen kirkon jäsenten keskuudessa. Itse en ole katolinen, mutta olen viime aikoina pyrkinyt tutustumaan katolisen uskon peruspiirteisiin, ja olen löytänyt siitä paljon sellaista rikkautta ja hyvää, jota en uskonut löytäväni. Menettivätkö protestanttiset kirkkokunnat Jeesus-lapsen pesuveden mukana?

[velho]

Yhteiskuntafilosofisesti olen kyllä platonistisen täysin epäitsekkään itsevaltiaan kannattaja. Käytännössä tuppaa vain tulevan vallan keskittämisestä niitä pahoja vallan väärinkäyttötapauksia, mutta tosiaan Katolista kirkkoa en mollaamaan lähde, kun en tunne tarkemmin ja on ja on ollut toimivakin monin osin. Enemmän huonolla valtarakennemallilla tarkoitin juuri vallan väärinkäytöksiä, korruptiota ja valtaapitävien etääntymistä itse uskosta ja virkojen politikoitumista.

Luterilaisen kirkon "rappiota" voi kyllä nähdä nykyaikana. Demokratia tuppaa rappeuttamaan, jos fiksut ihmiset eivät ole aktiivisia. Onko sitten, että kirkon puolella fiksuja aktiiveja ei niin paljoa liiku? (<- kärjistys, elkää loukkaantuko) Liika vapaus voi olla ehkä kokonaisuuden vahingoksi, kun eri suuntaukset tuppaavat eriytymään, kun se on niin helppoa. Hämmästyttävän hyvin Katolinen kirkko pysynyt kasassa aikojen läpi ja vielä tänä päivänäkin.

Meinaa rönsyillä oma ajattelu nyt liikaa aiheesta.

[Tenkku]

En usko Jumalaan. Mutta suurimmassa osassa Jumalaan uskovista mielestäni ei ole kyse siitä onko se Jumppi oikeesti olemassa, vaan siitä mitä se usko ihmiselle tuottaa. Monille usko Jumalaan tuo rauhaa, jaksamista, toivoa jne.. positiivisia asioita elämään. Sama pätee mihin tahansa Joulupukkiin yms. mihin uskoo ja saa siitä hyviä juttuja elämään. Siksipä en kehtaa argumentoida uskovaisten kanssa Jumalan olemassa olosta, koska ei minusta ole pääasia onko se olemassa, vaan nämä hyvät asiat mitä uskosta saa.

Eri juttu sitten näitten uskonnon tuputtajien / muuten vaan asiasta leuhottavien suhteen.

[Zrud]

Ateisti ei usko Luojaan, joka asuu hänen sisällään. Näin on joku asian osuvasti määritellyt.

Pystyy se ateistiki luomaan uutta.

[OSITutkimusseura]

Tuosta voi tulla hyvin mielenkiintoinen keskustelu jenkeissä: http://news.yahoo.com/blogs/sideshow/cr ... 18499.html

[Elävää vettä]

Mä tulin uskoon 16 -vuotiaana. Olen aina uskonut, että Jumala on olemassa, mutta varsinaisen varmuuden siitä sain vasta kun tulin uskoon. Viiden vuoden itsetuhoinen masennus, sekä monet riippuvuudet ja väärät asenteet lähtivät saman tien, kun uskoon tulin. Uskoontulon jälkeen olen saanut nähdä monia yliluonnollisia asioita, niin pimeyden puolelta, kuin sellaisia, jotka ovat olleet Jumalasta. Olen saanut kokea Jumalan rakkauden valtavalla tavalla, ja se on niin paljon parempaa kuin toisen ihmisen rakkaus tai mikään sellainen, mitä tästä maailmasta voisi saada. Olen myös saanut nähdä aivan ihmeellisiä rukousvastauksia ja paljon sellaisia asioita, joiden kautta Jumala on osoittanut olevansa todellinen. Joten kyllä, Jumala todella on, eikä Hänen olemassaolonsa riipu siitä, että uskommeko Häneen vaiko emme.

[Jay_]

Kuten keskustelun avauksessa sanotaan: Kaikki mielipiteet sallitaan ja jokainenhan muodostaa omansa kokemustensa perusteella. Ei minulla ole tarvetta väenväkisin "käännyttää" ketään, vaikka tietysti oma mielipiteeni on se oikea, siis MINUN mielestäni! Ihmettelen vaan, miksi ei enää tuhansiin vuosiin ole kehittynyt uudenlaisia ihmisiä jostain ameeboista tai apinoista.. -Jos sitten uusiksi ihmisiksi ei lasketa noita avaruuden olioita, jotka kai kuitenkin olivat olemassa jo ennen meitä.

Koska siinä menee ihan vähäsen pitempään kuin muutama tuhat vuotta. Ja avaruuden olioista ei ole mitään todisteita, joten ei voi laskea.

[Andromedan Star Nation]

Katolinen kirkko lienee klassinen esimerkki siitä, miten itsessään hienoa ja kaunista uskoa voidaan käyttää juurikin maallisen vallanhimon työkaluna. Katolisen kirkon ja paavi-instituution pimein aika sijoittui mielestäni juuri keskiaikaan ja renessanssiin. Tuolloiset paavit kielsivät omien tekojensa ja hegemoniapyrkimystensä kautta kristillisen uskonsa siinä mielessä kuin minä sen ymmärrän. Uskoa ja paavin primaattia väärinkäytettiin törkeästi ja järjestelmällisesti ihmisten orjuuttamiseen, ja esimerkiksi Borgia-suvusta nousseet paavit lienevät varsinaisia antikristushahmoja. Ristiretket ovat surullinen esimerkki lännen kirkon pimeästä ajasta, mutta totuudellisuuden nimissä ei sovi unohtaa katolisen kirkon mittavia ansioita.

Läntinen luostarilaitos oli edelläkävijä tieteiden, taiteiden ja kulttuurin saralla. Luostareissa munkit kopioivat käsin ikivanhoja kirjakääröjä koodekseiksi, ja heidän ansiostaan tätä mittaamattoman arvokasta kulttuuriperintöä on säilynyt meidän päiviimme asti. Luostareissa kasvatettiin lääkeyrttejä ja pantiin olutta, ja veljeskuntien keskuudesta maanviljelyyn liittyvät innovaatiot levisivät kansan keskuuteen. Suomessakin kirkko huolehti kansanopetuksesta kauan ennen alkukantaisenkaan koululaitoksen syntyä.

Nimimerkki velho mainitsi katolisen kirkon esimerkkinä huonosta hallintomallista ja -kulttuurista. Ymmärrän näkökantasi, mutta mielestäni myös tällä asialla on toinen puoli. Luterilainen malli on todellakin demokraattisempi ja avoimempi, mutta riskinä on koko uskon perusteiden mureneminen. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on havaittavissa tämä ilmiö. Johtuuko juuri tästä demokraattisuudesta ja avoimuudesta, että luterilainen kirkko on jatkuvassa sisäisessä myllerryksessä ja hajaannuksessa? Vaikuttaa jopa siltä, että pyrkimyksessään miellyttää kaikkia kirkko etääntyy askel askeleelta kristillisen uskon sisäisestä olemuksesta ja perusarvoista. Esimerkkinä tästä oireilusta on esimerkiksi Luther-säätiö, joka irtaantui kirkosta opillisten kysymyksien vuoksi.

Keskusjohtoisuudessaan katolinen kirkko ei ainakaan näkyvästi kärsi samanlaisesta jakautumisesta, vaikka mediassa on varsinkin viime aikoina puhuttu jatkuvasti sisäisestä valtataistelusta Vatikaanissa. Nämä mahdolliset jännitteet vaikuttavat kuitenkin rajoittuvan pitkälti kirkon hallintoon, eivätkä ne aiheuta käsittääkseni luterilaistyyppistä epävarmuutta ja pirstaloitumista tavallisten uskovaisten hengellisessä elämässä. Katoliseen uskoon liitetään mielestäni liiallisissa määrin vääriä mielikuvia, stereotyyppisiä käsityksiä ja tietämättömyydestä johtuvia virhetulkintoja. Käytännön esimerkkeinä tästä ovat varsinkin paavin primaattiin ja infallibiliteettiin liittyvät virheelliset käsitykset. Keskivertoluterilainen liittää käymieni keskustelujen perusteella paavin infallibiliteetin paavin persoonaan ja henkilöön. Todellisuudessahan katolinen oppi rajaa paavin erehtymättömyyden tarkasti määriteltyihin tilanteisiin, eikä missään tapauksessa paavin persoonaan. Paaville varattu erehtymättömyys liittyy kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, joita muotoillessaan paavi on erehtymätön puhuessaan "ex cathedra". Käytännössä raja erehtymättömien oppien ja muiden paavin linjausten välillä on hämärä, ja ymmärtääkseni paavin tulee selvästi ilmaista puhuvansa ex cathedra, mikäli hän haluaa julistaa jonkin erehtymättömän opin. Käytännössä ex cathedra -tilanteita katsotaan olleen todella harvoin, ja silloinkin ne ovat liittyneet uskon ja pelastusopin kannalta epäolennaisiin yksityiskohtiin. ( Esim. Neitsyt Marian ikuinen neitsyys ja hänen nostamisensa ruumiineen taivaaseen.) Paavin erehtymättömyyden käyttö katolisen uskon naurettavaksi tekemisessä on mielestäni tässä valossa argumenttina melko tyhjänpäiväinen, ja kertoo enemmän sen käyttäjästä kuin itse paavin erehtymättömyydestä. Samoin usein kuulee väitettävän, että katolinen kirkko korostaa yksilön hyviä tekoja jopa siinä määrin, että hyviä tekoja tekemällä voi saavuttaa pelastuksen. Näin ei suinkaan ole, vaan hyvien tekojen katsotaan olevan seurausta uskosta, ei edellytys uskolle.

Katoliseen kirkkoon liitetään usein erityisesti protestanttisissa kirkkokunnissa käsitys uskon sisäisestä todellisuudesta vieraantuneesta ulkokultaisuudesta ja tekopyhyydestä, mutta itse uskon sisältöä tarkasteltaessa katolinen kirkko on mielestäni hyvin monessa suhteessa paljon lähempänä Kristuksen alkuperäistä sanomaa kuin "olennaiseen keskittyvä" ja koruton luterilainen kirkko. Katolisessa kirkossa uskoon liittyvä traditio ei ole mielestäni ainakaan ensisijaisesti negatiivinen asia, sillä ikivanhat perinteet ja tavat luovat uskoakseni tiettyä pysyvyyttä ja turvallisuutta sekä yhteisöllisyyttä katolisen kirkon jäsenten keskuudessa. Itse en ole katolinen, mutta olen viime aikoina pyrkinyt tutustumaan katolisen uskon peruspiirteisiin, ja olen löytänyt siitä paljon sellaista rikkautta ja hyvää, jota en uskonut löytäväni. Menettivätkö protestanttiset kirkkokunnat Jeesus-lapsen pesuveden mukana?

Valtataistelu Vatikaanin sisällä on ollut jälleen esillä mediassa. Voidaanko oikeasti, siis aikuisen oikeasti puhua pyhistä miehistä, joiden elämänarvoina ovat Jumalan/Lähteen oppien mukaan eläminen, vai mistä nyt sitten on oikesti kyse? Kun liikutaan siellä oman egon tasolla tällaisissa valtataisteluissa, on vaikea nähdä että tavoitettaisiin edes vähän näitä Jumalallisia taajuuksia. Lukuisten vuosia jatkuneiden pedofilia tapausten salaileminenkaan ei kerro muusta kuin siitä että ollaan pahasti hakoteillä. Yleensä kaiketi pyrittäisiin elämään todeksi nuo korkeat omat ihanteet siinä omassa elämässä ihan joka ikinen päivä. Kuitenkin ulospäin viesti näyttää sellaiselta, että älkää eläkö kuten me täällä Vatikaanissa elämme, vaan kuten me opetamme.

Muutama rohkea on astunut julkisuuteen ja luonnollisesti heitä uhataan nyt sitten oikeustoimilla. Vähän taitaa olla visio kateissa. Takki tai viitta kääntyy tarvittaessa vaikka nurinpäin kuten politiikassa ja musta muuttuu tarvittaessa valkoiseksi ja päinvastoin. Minäkään en tuomitse, mutta ihmettelen kyllä miten pitkään tällainen vedätys voi enää palvella mitään todellisia arvoja.

[Ziblomax]

Jumalan olemassaolo tai olemattomuus on yksi niitä asioita, joka on itseäkin askarruttanut enemmän ja vähemmän. Joku voisikin kysyä loiko Jumala ihmisen tarkoituksiaan varten vai loiko ihminen Jumalan omia tarkoituksiaan varten.

Tiedän muutamia uskoontulotapauksia. Kaikkia tuntuu yhdistävän jokin dramaattinen nimittäjä taustalla. Oli se sitten avioero, yksinäisyys, läheisen kuolema, sisällön hakeminen, päihteongelmasta irtipääseminen tmv.

Omalta kohdaltani en osaa sanoa varmasti uskonko. Ehkä. Jonkinlainen jumalakäsitys minulla on. En allekirjoita täysin kristinuskon lanseeraamaa jumalakäsitystä. Koen Jumalan olevan universaali voima, joka on ollut aina ja kaikkialla. Jos ajatellaan maailmankaikkeuden olevan ääretön niin Jumala on sitä myös. Ihminen on äärellinen, jolla on siis alku ja loppu. Tästä syystä ihminen ei käsitä Jumalan ydintä, koska äärellinen ei voi käsittää mitenkään ääretöntä. Onko kaikkea tarkoitettukaan käsitettäväksi. Mene ja tiedä.

Maailmankaikkeuden käsitteessä on myös yksi ongelma. Mitä ymmärrettävämmältä sen saa vaikuttamaan, sitä vähemmän tarkoitukselliselta se itsestä tuntuu. Sekin tuntuu oudolta, että tänne tultaisiin elämään vain kuollaksemme jonain päivänä pois. Mikä tarkoitus ihmisellä on olla maapallolla? Äiti Teresalla, Edwin Hubblella, Steve Jobsilla, Wilhelm Röntgenillä tai jollain kovan luokan innovaattorilla on ollut selkeä tarkoitus elämällään, mutta miten on meidän vähemmän ansioituneiden laita, joita on ylivoimainen enemmistö?

[Ziblomax]

Raamattu sanoo, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Jos lähdetään ajatuksesta, että jokaisen polku on oikea, niin ovatko uskonnot vain kiteytyneitä tulkintoja Jumalasta?

[Andromedan Star Nation]

Uskonnot ovat ihmisten perustamia. Kautta ihmiskunnan historian on käyty uskonsotia. Vielä 2000-luvullakin tunnettu terroristijärjestö teloittaa heidän mielestään vääräuskoisia ihmisiä vain sen vuoksi koska he haluavat nähdä asiat eri tavalla. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa oppitunnit tässä elämässä. Raamattukin on kirjoitettu vuosia jopa vuosikymmeniä itse tapahtumien jälkeen. Onko aivan kaikki tapahtumat päätyneet kirjan kansien väliin juuri niin kuin ne ovat tapahtuneet, onko jotakin jätetty tarkoituksella pois. Alkuperäistekstiä on käännetty usealle eri kielelle ja kieliasu on todennäköisesti myös muuttunut käännöksissä. Uskonto voi olla ja usein myös on vallankäytön väline.

[Ziblomax]

Uskon enää vähemmän ja vähemmän kristinuskon lanseeraamaan jumalakäsitykseen. Jotain lapsenuskon rippeitä on jäänyt takaraivoon. Rukoilin vielä jokin aika sitten säännöllisesti, mutta tuntui ettei sillä ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Voisiko vain olla niin, että maailma on tuuliajolla eikä sitä mikään erityinen voima ohjaa?

[Andromedan Council]

Uskon enää vähemmän ja vähemmän kristinuskon lanseeraamaan jumalakäsitykseen. Jotain lapsenuskon rippeitä on jäänyt takaraivoon. Rukoilin vielä jokin aika sitten säännöllisesti, mutta tuntui ettei sillä ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Voisiko vain olla niin, että maailma on tuuliajolla eikä sitä mikään erityinen voima ohjaa?

Moi!
Yritän selittää sinulle, mitä minua pidemmälle ehtineet ovat kertoneet. Kyllä se rukouksesi kuullaan AINA. Se että asiat ilmentyvät hitaammin tänne alempiin ulottuvuuksiin saa meidät epäilemään kaikkea. Pidä lippu korkealla ja muista kiittää aina kun jotain odottamatontakin ilmestyy elämääsi.
Usko vie läpi harmaan kiven, Toivo on fiksumpi ja kiertää tuon kiven (Kosmista huumoria). Uskoamme koetellaan tämän tästä.
Toto-Orphan

[tuputhy]

Kyllähän se jonkun korkeamman voiman olemassaolo on väistämätöntä. Mitenkä muuten "sattuma" olisi luonut kaiken kohdalleen? Kun ajatellaan esim. ihmistä; kaikki on ajateltu ihan viimeisen päälle! Energian saanti, solujen uusiutuminen, jätteiden poisto, lisääntyminen, ajattelu, ja autonominen hermosto, ettemme kuole,vaan hengitys pelaa kun nukumme!

Jotenkin tuntuu ettei tällainen voi sattumalta syntyä...?

[Ziblomax]

Jumala hävitti raamatun mukaan maailman kerran vedenpaisumuksella. Sodoma ja Gomorra hävitettiin vähän tämän jälkeen tulella homostelun takia. Maailmassa tapahtuu nykyään paljon pahempiakin asioita, mutta Jumala ei puutu peliin. Missä vika?

[Springheel Jack]

Me saatamme olla jonkun nörtin tietokoneohjelma. Mukana nanokoneet, ym.

[A MAN OF A TIME STORM]

Abstrakti aihe josta saa huuhaa leiman, mutta todistankin sen olevan enempi kuin nukkuvat uskovat.
Aina vedotaan siihen että jumala ei auttanut tässäkään asiassa ja luovutaan jopa uskosta kuten joissain ylempänä olevissa kirjoituksissa tuli tämäkin väite ilmi. Tähän löytyy vastaus miksi näin on ettei "jumala" auta, eli ihminen on kosminen energian muuntolaite ja hänen kohtalonsa riippuu siitä tavasta, jonka hän valitsee tämän tehtävänsä täyttämiseen, on olemassa suuri kosminen tarkoitus, jota voidaan palvella, siihen kuuluu myös meidän jatkuvuus, johon viittaan useammin nyt alla koska on aika joloin teemme valinnan suunnasta. Meillä on kyky valita palvelemmeko korkeampia energioita, vai jätämmekö sen siihen. Tämä palvelu on vapaaehtoista ja tällöin astumme loputtoman täyttymyksen tielle, jos kieltäydymme siitä, astumme unielämän tielle, joka päättyy tyhjyyteen. Näin kuvaili J.G.Bennett ihmisen kohtaloa minun sanoin, kyllä se näinkin on kun sen oikein ymmärtää, herääminen johtaa myös palvelemiseen, mutta vain korkeampien voimien palvelemiseen ei toisten orjana oloon mihin eliitti tähtää ja osa uskovaisista on ymmärtänyt tämän siksi väärin, että pitää palvella toisia, eli kyse ei ole tästä vaikka se on hieno ele, kyse on korkeampien voimien palvelemisesta.

Taas Jumalakäsite on energioissa eli voimme valita käyttääkö luonto meitä omiin tarkoituksiin, esim. eliitin orjana nukkuvana vai käyttääkö luonnon yläpuolella oleva voima meitä luonnon yläpuolella oleviin tarkoituksiin, tällöin jo olisimme kuin ohjauksessa, suojelussakin, joista kuulee aikaajoin henkisiltä ja myös hyvin uskonnollisilta, tätä ei ymmärrä ihminen joka on unessa ja oravanpyörässä ja kieltää kyllä kaiken korkeammankin olemassaolon tai uskoo lapsellisesti raamatun satuihin yhdestä jumalasta, no sekin on parempi kuin ateisti, jonka siis osoitin Bennetin avustuksella johtavan ihmiskunnan tyhjyyteen puhumattakaan yksilön tyhjyydestä, tämähän johtaisi lopulta ihmiskunnan tuhoon tarkemmin mietittynä. Mitään yhtä jumalaa ei olisi eikä useampaakaan, näitä voisi tietysti löytyä enkelimaailmasta henkinä mutta ne ovat aina alempaa energiaa eli luovasta energiasta, niitä näkyjä, ne ei ole välttämättä mitään enkeleitä läheskään aina tänä uskottomana aikana, ihmisen heräämisen aste toisi ne esiin archoneista enkeleihin, nähdä siinä tasossa ne mikä on oma tasosi, ei ole kovin korkea taso nähdä humanoideja, taas Fatiman ihmeen enkelin näky on jo selvästi korkeampi ja ihan riittävä jatkuvuudellemme ja tuollakin näy.

Jumalallinen tarkoitus löytyisi kosmisista energioista, eli alhaaltapäin aloittaen, eli tajuntaenergia voisi kutsua omaksitunnoksi tai jopa suojelusenkeliksi mikä taas on aina hyvyyteen pyrkivä jos sellaiseen on yhteys, eli tämä ei ole sama kuin mielemme joka muovautuu aivoissa ajatuksiksi, vaan ylempänä kosmisena vailla materiaa olevaa energiaa mihin meillä on yhteys kun emme ole unessa oravanpyörässä, sen yläpuolella on luovaenergia jota on saatavilla rajattomasti kun hanat on auki, eli herännyt, myös inspiraatio voidaan lukea osittaiseen heräämiseen, luovaan energiaan kuulu enkelikuntakin tai archonit eli paholaiset, ei sen ylempänä ne ole, taas sen yläpuolella on yhdistävä energia, eli jumalan rakkaus uskonnollisena terminä, itse löytäisin tuosta yhteyden kvanttimaailman erikoisuuksiin jossa kerran yhdessä ollut ja sen jälkeen erotettu atomin kvantti, toimii kvanttitasolla niin että etäisyydestä huolimatta, kun toista kvanttia poikkeutetaan, poikkeaa toinen kvantti aivan samanlain maapallon toisella puolella, tämä selittää telepatian, ihmistenkin yhteenkuuluvuuden jollain korkealla tasolla, kollektiivisuus, eläinten kyky vaistota, kenttäteoriat, jne päätelkää itse. Ylin energia johon emme saa suoraa yhteyttä mitenkään on transkendenttinen energia, eli jumalan henki, sen voi käsittää kaikessa vaikuttamassa, mutta ihminen ei edes heränneenä kykene sen yhteyteen suoraan. Bennett sanoo ettei näitä energioita saa yhdistää suoraan uskonnollisiin termeihin kuten nyt yhdistettiin, mutta kuvastaa aivan erillaista kuin mitä raamattu opettaa ukkojumalasta, sen tarkoitus lieneekin se että palvoisimme päättäjiä kuin jumalia, vaikka historia todistaa yleensä päättäjien olleen archonien vallassa enempi kuin kansan ja pyrkineen maailmanvaltaan ja pahuuteen, Hitler hyvänä esimerkkinä, jota jälleen pyritään rakentamaan Hitlerin unelmaa liittovaltiona ja sen jälkeen NWO:na, täyttä archoniaa myös globaalisuus kun se vain edesauttaa suuryrityksiä, muistakaa ettei meillä ole mitään velvoitteita auttaa kuin korkeampia energioita, käsitteet auttaa täyttämään maamme pakolaisilla ei ole korkeampien energioiden palvelemista. Jos auttaan kykenee, niin auttaa heitä heidän omalla maaperällä.

Näissä energioissa on se että kun niihin tutustuu ne todellakin toimii ja niiden avulla voi ohjata niin että ei ole alttiina kokoajan sudelle joka syö lampaita, eli ensimmäinen väite on kumottu, "jumala" todellakin auttaa kun on herännyt, eli herääminen on korkeampien energioiden palvelemista, voidaan tällöin puhua valkoiseen veljeskuntaan kuulumisesta heidän energioiden vaikutuksen piirissä olosta. Bennett tuo esiin että heräämisessä olisi tarkoitus myös palvelemisesta korkeammille voimille, käsinkoskematonta jonka aistii, henkisten voimien kamppailua, korkein jumalallisuus vastaan archonia, kumpi voittaa, on aivan selvää että jumalallisuus voittaa, muuten meitä ei olisi, mutta archoniaa ei saada täysin koskaan kitkettyä, se kuuluu ihmiseen loisena, ehkä siksi kirjoitan minäkin täällä ollen osana palvelemista. Ihminen muuttuu myös heräämisen myötä.

[Andromeda]

Jep, maailma muuttuu, muututko sinä?