Sivu 1/3

Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 23 Touko 2008, 16:14
Kirjoittaja Aqua vitae
Luin kerran lehdestä artikkelin.
Sydämensiirron saaneet potilaat muistavat sydämen edellisen omistajan muistoja...

Tapaukset:
1. Sydämensiirron saanut mies näkee öisin unta kirkkaasta valosta ja parrakkaasta miehestä. Vain välähdyksen ajan. Mies kuvittelee näkevänsä Jeesuksen ja polun taivaaseen. Mies alkaa ottaa asioista selvää, ja käy ilmi, että sydämen edellisen omistajan kuolinsyy oli laukaus läheltä kasvoja ja murhaaja oli ollut tummapartainen mies. Miten on mahdollista, että mies näkee saman, minkä uhri on nähnyt??

2. Sydämensiirron saanut nainen oli niin kiitollinen sydämestään, että meni tapaamaan sydämen entisen omistajan vanhempia. Nämä kertoivat, että poika oli ollut muusikko, ja pojan isä alkoi soittaa pianolla poikansa uusinta sävellystä. Vanhempien ja naisen ihmetykseksi alkoi nainen laulaa musiikin mukana. Sanoja joita hän ei ollut koskaan kuullut, mutta virheettä.


Kaikki tämä ym. on tapahtunut tällä saralla, joten toivoisin hartaasti mielipiteitä asiaan.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 23 Touko 2008, 22:17
Kirjoittaja Korvapuikko
Laitappas ihan linkki siihen artikkeliin tai kerro edes mistä olet siitä lukenut.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 23 Touko 2008, 23:16
Kirjoittaja Gitarre
Itse uskon että joskus harvoin pala ihmisen sielusta voi siirtyä sydämmen mukana toiseen ihmiseen ja sitä kautta tulee noita näkyjä.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 00:29
Kirjoittaja Regendos
En oikein usko noihin. Urbaanilegendoja taitavat olla.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:37
Kirjoittaja Zipuli
Hmm... no empäs tiedä.. Voisipas olla mahdollistakin, mutta olen silti hieman epäilevä...

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:41
Kirjoittaja Aqua vitae
Juu linkkiä ei enää löydy, on sen verran vanha artikkeli, mutta Tiede-lehdestä luin, joten sen perusteella olisin valmis pitämään lähteitä suht luotettavina.
Mutta mielipiteitähän tänne on tultu hakemaan, niin ei minulla ole mitään sitä vastaankaan, jos joku ei usko.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:46
Kirjoittaja Zipuli
Mikä tieteen numero? itsekkin sitä tilaan, voisin tsekata..

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:48
Kirjoittaja Aqua vitae
Auts... Pitää nyt kaivaa arkistoista...

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:53
Kirjoittaja Aqua vitae
Hei nyt kyllä olen pahoillani, mutta tässä kestää kauan.
Etsiskelen tässä viikonpäivät ja ilmoitan kun löydän... :oops:

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:54
Kirjoittaja Zipuli
No ei se niin tärkeetä ole :'D ei tarvitse noin kauaa aikaa etsiä... eikä minulla edes ole niin vanhoja numeroita nyt käsillä, sillä vanhemmat numerot ovat vintillä...

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 10:56
Kirjoittaja Aqua vitae
Ok. Mutta alkoi vaivata tuo nyt minuakin....

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 11:25
Kirjoittaja Aqua vitae
Tässä, nyt löytyi!
Kopioin suoraan sivulta:

Tieto siitä, että omassa rinnassa sykkii murhaajan sydän, järkyttäisi monia. Saksalaisen tutkimuksen mukaan joka kolmas sydänsiirteen saanut tuntisi olonsa epämiellyttäväksi, jos tietäisi siirteen olevan peräisin rikolliselta tai itsemurhan tehneeltä henkilöltä. Joka toinen ei myöskään haluaisi itselleen sian tai muun eläimen elintä.

Sialta peräisin oleva elin ei varmasti tekisi kenestäkään sikaa, mutta moni siirtoleikkauksen läpi käynyt uskoo persoonallisuutensa muuttuneen leikkauksen jälkeen tai muistavansa asioita, joita hän mielestään ei ole kokenut. Kaikki tutkijatkaan eivät pidä tällaisia tuntemuksia järjettöminä ja perusteettomina ja ovat valmiit miettimään, pitäisikö siirteen luovuttajat valita muutenkin kuin vain lääketieteellisin perustein.

Yleensä elinsiirteen saaneiden potilaiden tuntemuksia pidetään psyykkisenä reaktiona suureen leikkaukseen, joka muuttaa potilaan elämän yhdellä kertaa. Toinen yleinen selitys on hylkimisreaktiota ehkäisevien lääkkeiden vaikutus. Suomessa elinsiirteen luovuttajan henkilöllisyyttä ei kerrota, mutta yhdysvaltalaisen käytännön mukaan se voidaan ilmoittaa vastaanottajalle. Usein vastaanottaja myös tapaa luovuttajan perheen. Toisinaan siirteen saajasta on perheenjäseniin tutustuttuaan tuntunut siltä, että hän on lähentynyt jollain lailla luovuttajan persoonallisuutta.

Jotkut siirteen saajista ovat kertoneet, että heidän luonteensa on muuttunut leikkauksen jälkeen ja että heille on ilmaantunut jopa uusia muistoja. Tutkimusten perusteella on kehitetty teorioita siitä, miten persoonallisuus tai muistot voisivat säilyä sydämessä tai siirtyä sydämen välityksellä vaikka niiden sijaintipaikkana yleensä pidetään aivoja.



Roskaruoka vaihtui kasviksiin

Havaijin yliopiston psykologi Paul Pearsall on tutkinut ilmiötä yhdessä Arizonan yliopistossa toimivien Gary E. Schwartzin ja Linda G. Russekin kanssa. He ovat kymmenen vuoden aikana haastatelleet 23:a sydänsiirteen saanutta henkilöä, heidän perheenjäseniään ja siirteen luovuttajan lähiomaisia.

Kertomuksista psykologit ovat löytäneet useita esimerkkejä siitä, millaisia muutoksia potilaat ja heidän omaisensa olivat havainneet leikkauksen jälkeen:

29-vuotias nainen kertoi ennen leikkausta pitäneensä hampurilaisista ja muusta roska-ruuasta. Hän oli seksuaalisesti kiinnostunut vain naisista. Sydämensiirron jälkeen hän siirtyi kasvisravintoon ja alkoi kiinnostua miehistä seksikumppaneina. Lisäksi hän tunsi joka ilta rinnassaan kipua. Lääkärit vakuuttivat, että sillä ei ollut mitään tekemistä leikkauksen kanssa. Sydämen luovuttajan äiti kertoi tutkijoille, että hänen tyttärensä oli ollut kuollessaan 19-vuotias ja elänyt hippiaatteen mukaisesti: hän oli kasvissyöjä, hänellä oli oma kasvis-ravintola ja, koska hän oli ollut seksin suhteen vapaamielinen, hänellä oli useita miespuolisia seksikumppaneita. Tytär kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin ja kertoi äidilleen ennen kuolemaansa, että hänellä oli jatkuvasti kipuja rinnassa kohdassa, johon auto oli osunut.

Toinen kertomus antaa ymmärtää, että siirteen saajalle voi ilmaantua muistoja, jotka ovat peräisin luovuttajalta:

18-vuotias nainen sai sydämen itsensä ikäiseltä muusikolta, joka sävelsi ja sanoitti kappaleita. Nainen tapasi myöhemmin luovuttajan vanhemmat, jotka soittivat poikansa säveltämiä kappaleita hänelle. Vaikka nainen kuuli kappaleet ensimmäisen kerran, hän pystyi laulamaan niiden mukana aivan kuin hän olisi kuullut ne aiemminkin. Yhden kappaleen nimi oli Danny, sydämeni on sinun (Danny, my heart is yours). Naisen nimi oli sattumalta juuri Danny.

Sydämen mukana uskotaan siirtyvän muistojen ja luonteenpiirteiden lisäksi myös tuntemuksia siirteen luovuttajan viimeisistä hetkistä ennen kuolemaa:

56-vuotiaan opettajan mukaan ainoa outo seuraamus sydämensiirrosta oli se, että hän näki sen jälkeen päivittäin näkyjä, joissa esiintyi Jeesus. Hahmoa seurasi kirkas valonvälähdys, minkä jälkeen kasvoja kuumotti voimakkaasti. Sydämen luovuttaneen 34-vuotiaan poliisin vaimo kertoi miehensä kuolleen työtehtävissä. Kun poliisi oli ollut pidättämässä huumausaineiden myyjää, häntä oli ammuttu lähi-etäisyydeltä kasvoihin. Todennäköisellä ampujalla oli pitkät hiukset, parta ja rauhalliset ja ilmeikkäät kasvonpiirteet. Hän muistutti suuresti uskonnollisissa kuvituksissa viljeltyä stereotyyppistä käsitystä Jeesuksen ulkonäöstä.

Yksittäisistä kertomuksista löytyviä yhtäläisyyksiä siirteen luovuttajan ja saajan välillä voidaan pitää satunnaisina. Pearsall ja hänen työtoverinsa ovat silti vakuuttuneita siitä, että osa persoonallisuudesta seuraa sydämen mukana. Koska ilmiötä ei ole tutkittu järjestelmällisesti, sen yleisyyttä ei tiedetä. Haastattelututkimuksestakaan ei voida päätellä mitään ilmiön esiintymistiheydestä, sillä haastatellut henkilöt oli valittu siksi, että he olivat ilmoittaneet kokeneensa muutoksia tai saaneensa uusia muistoja.

Ilmiö on silti tuttu Yhdysvaltojen ulkopuolellakin. Itävallassa Wienin yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän sydänlääkärin Brigitte Brunzelin mukaan noin kuusi prosenttia uuden sydämen saaneista kertoo persoonallisuudenmuutoksista. Muissa tutkimuksissa osuus on ollut jopa 2131 prosenttia. Siirtopotilaiden kokemusten selittämiseen on kehitetty kolme teoriaa: yhden juuret ovat perinteisessä lääketieteessä, ja kaksi niistä on kiistanalaisempia.

Lääketieteellinen selitys perustuu niin sanottuihin neuropeptideihin. Ne ovat lyhyitä proteiiniketjuja, jotka toimivat aivojen välittäjäaineina ja kuljettavat signaaleja solusta toiseen. Kaikki kehossa olevat hermot tuottavat neuropeptidejä. Yhdellä neuropeptidityypillä voi olla useita eri tehtäviä kehossa.

Esimerkiksi NPY-neuropeptidi osallistuu sekä aivoissa syntyvän ruokahalun että sydämen pumppaustehon säätelyyn. Yhdysvalloissa Washington D.C.:ssä sijaitsevassa Georgetownin lääketieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä neurologi Candace Pert uskoo, että sydänsiirteen tuottamat luovuttajalle ominaiset neuropeptidit voivat kulkeutua siirteen saajan aivoihin verenkierron mukana.

Jos siirteessä syntyy enemmän tai vähemmän NPY-tyyppisiä neuropeptidejä kuin entisessä sydämessä, ne voivat siirtyä aivoihin, joissa esimerkiksi ruokahalu syntyy. Vaikka tällaisesta tapahtumasarjasta ei ole tieteellistä näyttöä, se tarjoaa teoriassa yhden mahdollisuuden selittää esimerkiksi sen, miksi uusi sydän voisi tuoda luovuttajalta mukanaan vaikkapa mieltymyksen kasvisruokavalioon.



Sydän luo magneettikentän

Toinen vahvistusta vailla oleva teoria perustuu siihen tosiseikkaan, että aivojen ja sydämen toiminnassa syntyy sähkömagneettinen kenttä. Sydämen sähkömagneettinen kenttä on niin voimakas, että se voidaan rekisteröidä herkillä mittalaitteilla jopa yli 30 metrin etäisyydeltä. Siten sen voitaisiin ajatella vaikuttavan myös aivoihin.

Ei ole kuitenkaan olemassa tieteellisesti dokumentoituja kokeita, joilla olisi voitu todistaa, että sydämeen varastoituisi muistoja tai että sydämen sähkömagneettinen kenttä pystyisi aiheuttamaan aivoissa muutoksia. Schwartz ja Russek ovat kolmannen teorian kannalla. Kiistanalaisen teorian mukaan solut ja molekyylit. joista solut koostuvat, voivat varastoida informaatiota muuttamalla muotoaan.

Tämän teorian kannattajien mukaan elämä jättää jälkensä ihmisen elimiin molekyylitasolla. Jälkiä voidaan verrata rantahiekasta löytyviin jalanjälkiin. Niistäkin voidaan tehdä joitain päätelmiä siitä, millainen henkilö hiekassa on kävellyt. Solumuistiteorian mukaan aivot eivät ole ainoa elin, joka voi säilöä tietoa. Sen kannattajat uskovat, että aivot voivat myös muuttua siirretystä sydämestä vastaanottamiensa tietojen perusteella ja sen jälkeen käsitellä solutason muistoja kuin ne olisivat siirteen saajan omia.

Eri tutkijoiden käsitykset siitä, voiko siirteen saajan persoonallisuus muuttua leikkauksen jälkeen tai kykeneekö siirre kuljettamaan mukanaan luovuttajan muistoja, eroavat toisistaan jyrkästi. Suurin osa kiistää ilmiön olemassaolon. Esimerkiksi muistojen siirtymistä yksilöltä toiselle voisi olla helpompaa kuvitella, jos kyse ei olisi sydämen vaan aivojen siirteestä. Toistaiseksi aivosoluja on siirretty vain koemielessä Alzheimerin tai Parkinsonin tautia sairastaville. Nähtäväksi jää, miten asenteet muuttuvat, jos aivokudoksen siirrot yleistyvät.


Näin. Jos teksti tuntuu liian vaikealta tai sekavalta (ulkoasun muokkamattomuuden vuoksi),
Tässä linnki itse artikkeliin: http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2751

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 12:05
Kirjoittaja Zipuli
Hienoa :'D Tuo muutti näkökannan, koska uskon (lähes) sokeasti tiede lehteen (yksi lempilehdistäni).

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 24 Touko 2008, 12:21
Kirjoittaja Aqua vitae
Hieno asenne!!

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 25 Touko 2008, 03:45
Kirjoittaja Wespa
Näitä tapauksia on monia, joissa elimensiirron saanut on alkanut muistaa elimen omistajan muistoja, vaikka ei ole edes tuntenut elimen luovuttajaa...

Yhden teorian mukaan muistot ym. eivät oikeasti sijaitse aivoissa, vaan DNA:ssa, jolloinka elimen siirron saanut saattaa alkaa muistamaan ja kokemaan elimen luovutajan muistoja ja kokemuksia.

Tässä aiheeseen liittyvä artikkeli, joita löytyy varmasti satoja litsää:
http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/ne ... &ATTR=News

Examples include a Massachusetts woman terrified of heights who became a climber, a Milwaukee lawyer who started eating Snickers and a seven-year-old girl who had nightmares about being killed after being given the heart of a child who had been murdered.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 19 Kesä 2008, 17:22
Kirjoittaja ninjani
Mulla on vähän vaikea uskoa tuota... No en tiiä... Voi olla mahollista, mutta olisihan se aika jännä jos toisen muistoja muistasi.... :|

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 20 Kesä 2008, 17:03
Kirjoittaja Mya_
Hei, eikös tämä ole sama kuin solumuisti? Eli kyse ei olisikaan pelkästä sydämestä, vaan sama pätisi myös muiden elinten siirroissa. Ainakin sellaisista tapauksista olen kuullut.
Tuo Wespan DNA-muisti pisti todella ajattelemaan :D jännittävä teoria.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 25 Kesä 2008, 15:31
Kirjoittaja Aqua vitae
Olen pahoillani kamalasta väärintavauksesta. Kyseessä on siis Tieteen Kuvalehti, eikä Tiede.

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 08 Joulu 2008, 13:14
Kirjoittaja Nemesis
enpä usko nuihin, jos 2 tapausta on ollu, nii kenties nekin sattumaa? Nimittäin silloin kun ennustetaan ihminen yrittää liittää ennustuksen tapahtumia jollain lailla omaan elämäänsä ehkä sama "ilmiö" oli tässäkin?

Re: Muistot säilyvät sydämissämme?

Lähetetty: 08 Joulu 2008, 14:54
Kirjoittaja Zrud
aika vaikea uskoa että muistoja tallentuu isoon kasaan sykkivää lihasta.