John Titor

Kaikki muu paranormaali keskustelu, mikä ei muihin alueisiin sovi
JMM
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 30 Syys 2011, 16:16

John Titor

ViestiKirjoittaja JMM » 17 Loka 2012, 14:45

Todellinen aikamatkustaja vai taitava tarinan kertoja?

Kenelle kyseinen henkilö tai oikeastaan nimimerkki edesmenneeltä(anomalies.net &artbell.com) kestelufoorumilta ja irc-kanavalta ei ole tuttu niin kyseessä on Floridasta kotoisin oleva sotilas vuodelta 2036. Hän ilmeistyi tarinoineen vuoden 2000 loppupuolella ja katosi tai omien sanojen mukaan palasi omalle aikajanalleen vuoteen 2036 helmikuussa 2001, kuten oli aikaisemmin ilmoittanut.

Aikamatkustajan tehtävänä oli hakea IBM 5100 tietokone vuodelta 1975. Joka on avain ratkaisemaan vuonna 2038 tuleva UNIX-aika ongelma. http://fi.wikipedia.org/wiki/Y2K38
John oli valittu tehtävään koska hänen isoisänsä oli yksi kyseistä tietokonetta kehittäneistä ihmisistä ja tuntemattomasta lupauksesta vuonna 1975 oli hän vierailemassa vuodessa 2000.

"TimeTravel_0 : Im here because of a promise to my grandfather in 1975."

Aikana jonka hän vietti meidän maailmassamme hän vastaili kysymyksiin aikamatkailusta ja tulevaisuudesta. Valitettasti tähän mennessä yksikään hänen ennusteistaan tulevaisuudesta ei ole toteunut. 2004 piti alkaa Yhdysvalloissa sisällissota, joka päättyisi 2015 kolmanteen maailmansotaan. CERN piti löytää aikamatkustamisen perustana olevat mustat aukot jo tähän mennessä... Fanaattiset uskojat väittävät löytäneensä toteutuneita ennustuksia, joskin mielestäni osa noista on aika kaukaa haettuja ja osa taas niin laajoja, että siihen meikäkin pystyisi. Taikka silkkaa sattumaa kun numeroita tarpeeksi pyöritellään.

Aikakoneen ohjekirjasta hän on scannannut muutaman sivun ja ottanut myös muutaman kuvan, jossa laite on aluksi vanhan corvetten (muistaakseni vm 1967) sisällä ja myöhemmin rekassa/kuokissa.. Eli mikäli tarina on totta joku saattaapi tällä hetkellä kruisailla autolla, joka ei ole tästä maailmasta! :mrgreen:

Lähteet:
http://johntitor.strategicbrains.com (kuvat aikakoneesta; /TimeMachine.cfm )
http://www.johntitor.com
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Titor

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 17 Loka 2012, 16:40

Tuon wikipedia linkin perusteella John Titor olisi "John Rick Haber", tietokone expertti. Sopisi kyllä tarinan pohjahenkilöksi hyvin kun tarinassa puhutaan tietokoneista.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

JMM
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 30 Syys 2011, 16:16

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja JMM » 18 Loka 2012, 18:48

portinetsija197 kirjoitti:Tuon wikipedia linkin perusteella John Titor olisi "John Rick Haber", tietokone expertti. Sopisi kyllä tarinan pohjahenkilöksi hyvin kun tarinassa puhutaan tietokoneista.


Tuohon henkilöön on kaksi eri jäljittäjää on päätynyt. Tosin aika heikoilla on todisteet.. Varsinkin hieman ristiriitaista on se, että toinen veljeksistä esiintyy John Titor foundationin toimitusjohtajana ja asianajaja joka edustaa JT äitiä. He siis väittävät olevansa tekemisissä tapahtumien kanssa mutta eivät ole silti pystyneet arvaamaan kappaletta jolla "oikea" JT tunnistautuu henkilölle joka käyttää nimeä Pamela. "Oikea" JT kertoi Pamelalle kappaleen nimen jolla hän voisi myöhemmin tunnistaa itse JT:n ja hänen äitinsä, sillä hän kertoisi saman kappaleen äidillensä..

Mikäli tarina on keksitty ja vaikkapa Haber veljeksistä toinen olisikin Titor niin todella hyvin on toteutettu. Mikäs sen parempi keino pestä kädet kuin laatia itse tunnistuskeino itsellensä ja sen jälkeen munata se :P

Art bell sivusto oli ilmeisesti myytävänä taannoin 25 tuhannen dollarin hintaan, mutta kukaan ei ostanut. Erikoista jos kyseessä on ollut rahan kiilto silmissä tehty huijaus niin miksei sitä voisi nykypäivänä tunnustaa... Vai onko JT tullut tekijälleen(tekijöilleen) legenda mitä pitää vaalia?

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 19 Loka 2012, 16:11

JMM kirjoitti:
portinetsija197 kirjoitti:Tuon wikipedia linkin perusteella John Titor olisi "John Rick Haber", tietokone expertti. Sopisi kyllä tarinan pohjahenkilöksi hyvin kun tarinassa puhutaan tietokoneista.


Tuohon henkilöön on kaksi eri jäljittäjää on päätynyt. Tosin aika heikoilla on todisteet.. Varsinkin hieman ristiriitaista on se, että toinen veljeksistä esiintyy John Titor foundationin toimitusjohtajana ja asianajaja joka edustaa JT äitiä. He siis väittävät olevansa tekemisissä tapahtumien kanssa mutta eivät ole silti pystyneet arvaamaan kappaletta jolla "oikea" JT tunnistautuu henkilölle joka käyttää nimeä Pamela. "Oikea" JT kertoi Pamelalle kappaleen nimen jolla hän voisi myöhemmin tunnistaa itse JT:n ja hänen äitinsä, sillä hän kertoisi saman kappaleen äidillensä..

Mikäli tarina on keksitty ja vaikkapa Haber veljeksistä toinen olisikin Titor niin todella hyvin on toteutettu. Mikäs sen parempi keino pestä kädet kuin laatia itse tunnistuskeino itsellensä ja sen jälkeen munata se :P

Art bell sivusto oli ilmeisesti myytävänä taannoin 25 tuhannen dollarin hintaan, mutta kukaan ei ostanut. Erikoista jos kyseessä on ollut rahan kiilto silmissä tehty huijaus niin miksei sitä voisi nykypäivänä tunnustaa... Vai onko JT tullut tekijälleen(tekijöilleen) legenda mitä pitää vaalia?


Hyvin toteutettu kylläkin, jos juttu on keksitty niin ei sitä välttämättä ole tehty rahan kiilto silmässä, jotkut hassuttelevat muuten vaan. Selvinneekö koskaan?
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Sanchez
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 27 Loka 2012, 18:11
Paikkakunta: Tampere

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja Sanchez » 28 Loka 2012, 10:59

Liekö tuo niin valitettavaa ettei Titorin ennustukset toteutuneet? Siinä mielessä helppoa keksiä juttuja ettei noita väitteitä voida todistaa vääräksi. Jos ennustus ei toteudu, se johtuu siitä että Titor onnistui muuttamaan menneisyyttään tai sitten tämä ei ole sama aikajatkumo josta hän on peräisin tms. Ihan suoraan sanoen ei ole mitään syytä uskoa miehen juttuja, ei mitään vahvistusta millekään hänen kertomalleen. Nähtävästi huijauksen takana kuitenkin ollut joku hyvin tietokoneet tunteva kaveri.

Se valokuva jossa valonsäde mukamas taipuu aikakoneen painovoimakentässä on feikki. Jos kone taivuttaisi oikeasti valoa, kaiken pitäisi kuvassa näkyä vääristyneenä. Se taipunut valonsäde on todennäköisesti optista kuitua.

Johan
Valaistunut
Viestit: 41
Liittynyt: 24 Loka 2012, 17:37

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja Johan » 31 Loka 2012, 09:51

Muistan hyvinkin tämän tapauksen. Mielenkiintoinen juttu kylläkin, vaikka täysi huijaus. Tähän huiaukseen oli panostettu jonkin verran ja upposi ihmisiin kuin häkä. Aika naurettava toi "aikakone".

Eikö näissä irc:ssä ja fooruimeilla pysty jälkikäteen selvittämään mistä ip-osoitteesta viestit on kirjoitettu, vai pystykö "John Titor" ne jotenkin salaamaan?

Aiheesta poiketen tämä John Titor tuo vahvasti mieleen Goran Klakin ;)

JMM
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 30 Syys 2011, 16:16

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja JMM » 31 Loka 2012, 18:18

Johan kirjoitti:Muistan hyvinkin tämän tapauksen. Mielenkiintoinen juttu kylläkin, vaikka täysi huijaus. Tähän huiaukseen oli panostettu jonkin verran ja upposi ihmisiin kuin häkä. Aika naurettava toi "aikakone".

Eikö näissä irc:ssä ja fooruimeilla pysty jälkikäteen selvittämään mistä ip-osoitteesta viestit on kirjoitettu, vai pystykö "John Titor" ne jotenkin salaamaan?

Aiheesta poiketen tämä John Titor tuo vahvasti mieleen Goran Klakin ;)


Ip osoitteet meni floridaan, eikä niitä millään tapaa kait peitelty.. Ja eihän niillä enään mitään arvoa ole mihinkään suuntaan.

Voi Goran Klak.. :D Sais jo tehdä come backin

Johan
Valaistunut
Viestit: 41
Liittynyt: 24 Loka 2012, 17:37

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja Johan » 31 Loka 2012, 20:45

JMM kirjoitti:
Johan kirjoitti:Muistan hyvinkin tämän tapauksen. Mielenkiintoinen juttu kylläkin, vaikka täysi huijaus. Tähän huiaukseen oli panostettu jonkin verran ja upposi ihmisiin kuin häkä. Aika naurettava toi "aikakone".

Eikö näissä irc:ssä ja fooruimeilla pysty jälkikäteen selvittämään mistä ip-osoitteesta viestit on kirjoitettu, vai pystykö "John Titor" ne jotenkin salaamaan?

Aiheesta poiketen tämä John Titor tuo vahvasti mieleen Goran Klakin ;)


Ip osoitteet meni floridaan, eikä niitä millään tapaa kait peitelty.. Ja eihän niillä enään mitään arvoa ole mihinkään suuntaan.

Voi Goran Klak.. :D Sais jo tehdä come backin


Jep, Floridaan mutta oliko tarkennusta mistä nämä viestit tulivat. Meinasin vaan, että olisiko tällä saatu vastauksia naputtiko joku atk-nörtti viestit autotallista vai hotellista ym.

JMM
Jäsen
Viestit: 7
Liittynyt: 30 Syys 2011, 16:16

Re: John Titor

ViestiKirjoittaja JMM » 03 Marras 2012, 13:05

Johan kirjoitti:
JMM kirjoitti:
Johan kirjoitti:.....


Ip osoitteet meni floridaan, eikä niitä millään tapaa kait peitelty.. Ja eihän niillä enään mitään arvoa ole mihinkään suuntaan.

Voi Goran Klak.. :D Sais jo tehdä come backin


Jep, Floridaan mutta oliko tarkennusta mistä nämä viestit tulivat. Meinasin vaan, että olisiko tällä saatu vastauksia naputtiko joku atk-nörtti viestit autotallista vai hotellista ym.


Ei tietääkseni sen tarkemmin kuin Florida, Tampa Bay. Kait tarkempi osoite oli valttina sivuston myynnissä..
:D


Palaa sivulle “Muut selittämättömät asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa