Yllättikö Trumpin taannoinen koronatartunta? Ehdottomasti ei, sanoo Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Fauci
https://yle.fi/uutiset/3-11601462Tämä johtava vai pitäisikö sanoa "harhaanjohtava asiantuntija" sanoi aiemmin kuukausia sitten ettei kasvomaskin käyttämisestä ole hyötyä. Se oli ihan oikeaa tietoa, samaan päätyi kotimainen VTT omien tutkimustensa perusteella, ei mainittavaa hyötyä.
Iltalehti myös kirjoitti aiheesta mutta poisti tuon VTT:n tutkimustuloksen myöhemmin sivuiltaan. Tiedottaminen soutaa ja huopaa kun "asiantuntijat" saavat toimintaohjeensa ylemmiltään. Pandemian uhkaa täytyy pitää yllä. Kuten aiemminkin on tullut kirjoitettua, on lukematon määrä lääkäreitä jotka sanovat ihan samaa, kasvomaski ei anna suojaa viruksilta.
Tohtori Judy Mikovits kertoi Plandemic videossa kuinka juuri Dr.Fauci vaati Mikovits:ia perumaan julkisuudessa omat tutkimustuloksensa aiempien rokotteiden haitoista. Judy ei tähän suostunut ja hänen lääkärinlupansa peruttiin ja koko 36-vuoden ura rokotetutkimuksen parissa mitätöitiin ja Judyn mukaan hänet laitettiin vankilaan 5-vuodeksi ilman syytettä. Suomessa tuskin voisi päätyä vankilaan ilman syytettä ja todisteita syyllistymisestä rikokseen. Judyn "rikos" oli se että hän toi julki rokotteiden vaarallisuuden omiiin tutkimustuloksiinsa perustuen.