ViestiKirjoittaja KeyWay » 13 Heinä 2009, 16:35
.:Ihminen:.
Miten ihmiset syntyivät?
Monet luulevat että olemme tulleet apinoista. Kysymys kuuluu, miksi enään ei synny apinoista ihmisiä? Ja JOS synnyttiin apinoista, mistä apinat syntyi? Tämä apinateoria on minun mielestä todella naurettavaa.
Jotkut uskoo Eva&Adam tarinaan, joka on vielä naurettavampi kun apinateoria. Eva Ja Adam oli maan ainoat ihmiset, ne paritteli aika hullunlailla, syntyi tirljoonia mustia, valkoisia, keltaisia ja oransseja ihmisiä. Kunnes jokin KÄÄRME puhui Evalle, ja yllytti Eva syömään myrkyllinen omena, ja sit se kuoli? Naurettavaa.
Sitten on teoria, johon aika harvat uskoo: Ollaan tultu meteoriitin kautta. Toi kuulostaa tähän saakka kaikista järkevältä.. Että ollaan sitten tultu meteoriitistä bakteereina, ja kehittyny ihmisiksi ajan myötä? Enemmän realistista kyllä, mutta en silti usko tuohonkaan. Mutta jos aikaa on loputtomasti(Jos aikaa on edes olemassa), niin miksipä ei ole mahdollista että ollaankin kehittynyt ”tyhjästä”.
Sitten mun teoria:
Ihminen on todella monimutkainen, fyysisesti sekä henkisesti. Ihmisen kehossa jokainen osa, on tärkeä. Esimerkiksi sydän, sydän pumpaa verta koko kroppaan. Keuhkot, jotka tarvitsee happea. Jalat, että voidaan liikkua paikasta toiseen. Kädet, että voidaan rakentaa kaiken näköistä jne. Aivot, jolla ollaan luovia jne. Vatsa, jota täytyy tankkaa että jaksaa. Jne. Miten on mahdollista, että ollaan synnytty ”itsestään” tai bakteerista? Siinä olisi todella pieni mahdollisuus. Ellei sitten olla kehitytty pikkuhiljaa, suvusta toiseen jne. Mitä pystytte keksiä, miten ollaan synnytty, tällaiseksi? Olen itse funtsinut tätä pienestä asti, ja olen tullut siihen päätökseen, että meidät on tehty/luotu. Ajatelkaa, me ollaan kuin robootteja, mutta eri materiaalista. Meidän aivot, on jotain todella kauas kehittynyttä TEKNOLOGIAA, kuin myös kroppa. Aivot kerää sitä tietoa, miettii tärkeitä asijoita, lähettää signaaleja elimistöön, tietää mitä pitäisi tehdä ja mitä ei. Eli jos verrataan, niin aivot olisi vähänkuin jokin siru, johon on ohjelmoitu kaikkea tarpeellista. Kun olen lukenut, niin jokainen osa aivoista, toimii erilailla. Eli yritän tässä sanoo että ne mitä me kutsutaan ”alieneiks”, on meidät luonut. Miksi uskon niin? Koska se on ainut järkevä, looginen ja realistinen selitys mikä voi olla. Että niillä on TODELLA pitkälle kehittynyt teknologia, ne on valinnut oikean planeetan (maan) , luonut meidät siihen, ja nyt sitten ne tarkkailee ja tekee tutkimuksia tai ihan mitä vain. Me ihmisetkin halutaan kokoajan sitä teknologiaa, ja rakentaa robootteja, jotka miettii ja päättää itse teoistaan, ja unelmoidaan että tulevaisuudessa robotit kävelee kaduilla. Kuvitellaan itsemme ”alieneiksi”. Jos meillä on se kehittynyt teknologia, että on mahdollisuus luoda eläviä kohteita jonnekkin ja tarkkailla niitä, niin emmekö muka tekisi niin? Katsottais miten ne kehittyvät, mitä tekee jne. Se, joka ei usko ollenkaan maan ulkopuoliseen elämään, pitää olla TÄYS tampio. Jos avaruus on niin loputtoman iso, ettei ihmisen aivot edes pysty käsittelee sitä, niin miksi ihmeessä luulet, että elämää ei voisi olla MISSÄÄN. Edes 99999999999 valovuodenpäässä ei voisi olla edes samantapaista linnunrataa kuin meidän, jonne elämä voisi vaikka ”syntyä”? Tiedän, jonkunhan on pakko olla syntynyt ”tyhjästä”, vaikka bakteerista, jos joku on luonut meidät. Mutta se on taas sellainen asija, mitä ihmisen aivot ei vaan kykene ajattelee. Ehkäpä meidät on sitten ”ohjelmoitu” ettemme kykene ajatella moista asijaa. Jos jäät joskus miettimään kaikkeutta, niin aivot ”hämmentyy” ja loppujen lopuksi huomaatkin miettiväsi, et mitään. Meidät sitten luotiin tälle planeetalle, ja luotu just ”Maan” olosuhteisiin. Maassahan on todella pieniä tekijöitä, joita ilman niitä ei pystyttäisi elää maan päällä. Esim. Jos sitä meteoriittia ei olisi törmännyt Maahan, niin kaikki maan päällä olisi erilaista, eri olosuhteet jne.
.:Uskonnot:.
Kristinusko ja muut uskonnot:
Omasta mielestäni toi Jeesus pölinä ja hölinä on jonkun keksimä satu. Ei millään pahalla, oma mielipiteeni vain. Mutta kuitenkin he saattavat olla oikeilla jälijllä. Sillä jos ”alieni” on meidät luonut, niin sehän on meidän ”jumala”. Minusta toi sana ”jumala” antaa väärän kuvan, jumalasta. ”Jumala” voisi olla vaikka nimeltään ”Seppo”. Itseänikin toi sana ”jumala” hämää, sillä jos joku tulee kysymään että ”Uskotko jumalaan?”, niin joudun vähän aikaan miettiä, sanon että Joo, ja sit alan selittämään ”mut en ’siihen’ jumalaan”. Jos tässä ei ole mitään järkeä, niin en vain osaa selittää, toivottavasti joku ymmärtää. Mutta mun puolesta kuka vain saa uskoa mihin itse haluaa, Seppoon tai Jumalaan tai mihin tahansa.
Toinen juttu jota en todellakaan ymmärä, on noi muut uskonnot. Esimerkiksi muslimit... Jos me oltaisi vaikka ne ”alienit”, ja luotaisi ihmiset, niin en usko että tehtäisi sääntö että ”Nyt kaikki naiset pukeutuu mustaan pukuun, ja suojaa naamansa!” jne. Mun mielestä se menee jo vähän yli. Ja että jotkut ei saa syödä sian lihaa, elämä on karu, me syödään pysyäkseen hengissä. En väitä ettei ilman sian lihaa pysytä hengissä mut kuitenkin. Toivottavasti tajusitte pointtini.
.:UFO:.
Alienit ja UFOt:
Olen huomannut, että aika moni käsittää sanan ”UFO” väärin. Esimerkiksi, jos sanoo jollekkin että ”Näin eilen UFOn!” niin aika iso osa nauraa sulle. UFOhan tarkoittaa ”unidentified flying object”:ia, ja niitä “UFOja” voi nähdä päivittäin. Nykyään UFO havaintoja on lisääntynyt huomattavasti, mutta suurin osa on feikkejä tai “sää ilmapalloja” tai “meteoriittejä”.
Itselläni on yksi ainut UFO kokemus. Siitä on 12vuotta aikaa. Olin silloin 7vuotias, ja olin silloin mökillä. Olin tyttökaverin kanssa ulkona leikkimässä, kunnes oli tosi pimeää. Sitten istuttiin kivelle ja katseltiin tähtiä. Oli tosi selkeä taivas, ja tähdet oli hienot. Kun haaveiltiin kaikenlaista, sanoin hänelle että “Olisi siistii lentää noitten tähtien päällä..”, sitten tyttökaveri keskeyttää minut, osoittaa toiseen suuntaan taivaaseen, ja huutaa “UFO!!”. Käännän pääni ja katson minne hän osoittaa. Se oli todella lähellä meitä, ehkä noin 10km päässä, ja todella matalalla, pyörivä alus, joka pyöri aika tasaisesti paikoillaan. Siinä oli kolme eri väristä valoa, vihreätä, keltaista ja punaista. Se oli todella kirkas, tajusin heti että kyseessä on UFO, menin paniikkiin ja juostiin kotiin. En edes uskaltanu saattaa tyttökaveria kotiin(Joka asui naapurissa 10metrin päässä). Mökin etuovi oli lukossa, ja mummo ja serkkuni katsoi televisiota, takaovi oli vain auki, mutta se oli metsän puolella, jossa oli pilkkopimeää. Hakkasin nyrkeillä lasioveen niin lujaa, et meinas lasi hajota. Mummini avas oven ja päästi sisään ja tietenki huusi mulle, että mitä sä hakkaat ovea. Tietenkin mummini ja serkkuni nauroi vaan eikä uskonut sanaakaan. Ja kumma kyllä telkkarista tuli kaksi Alien elokuvaa peräkkäin. Nyt ollaan kaverin kanssa kummatkin 17 ja 18, ja vieläkin väitetään että me todellakin nähtiin UFO. Olen siitä 100% varma, ja niin on kaverikin. Nyt kuitenkiin sukulaiseni uskoo, sillä miksi juksaisin tätä samaa 12vuotta? Mutta joo, sen jälkeen ei ole yhtään UFOn UFOa nähty.. Siitä lähtien, ajattelutapani uskontoa kohtaan, on muuttunut täysin. Pienestä saakka funtsinut paljon kysymyksiä, johon en saa varmaan ikinä vastauksia.
PS. Saatan muokata tekstiä, ja selittää tiettyjä kohtia selkeämmin. +Kirjoitin tuon tekstin aika myöhään väsyneenä, että koittakaa ymmärtää.