Sivu 1/1

Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 12 Helmi 2010, 15:51
Kirjoittaja Katto-Kassinen
En löytänyt tältä foorumilta kyseiseen aiheeseen viittaavaa keskustelua, joten aloitin sellaisen itse.

Eli, oletteko koskaan miettineet, miksi monien ihmisten unelma on juuri lentämisen taito?
Kun joukolta ihmisiä kysytään, minkä yliluonnollisen voiman tai taidon he haluaisivat, monet mainitsevat juuri tuon lentämisen. Miksi? Ja mistä ovat saaneet alkunsa usko siivekkäisiin enkeleihin ja esimerkiksi Harpuijoihin?

Eräs filosofi sanoi joskus, että ihmiset ovat joskus kauan kauan sitten osanneet lentää ja jopa asuneet taivaalla, mutta sitten tämä "lentoihmisten" kulttuuri jostain syystä rapistui ja katosi, minkä seurauksena vielä nykyäänkin ihmiset kaipaavat taivaan korkeuksiin.

Itse en oikein osaa uskoa siihen, että ihmiset olisivat joskus leijuneet siipien varassa taivaalla ja sitten yhtäkkiä langenneetkin tänne maan mutiin. Mutta miksi juuri lentäminen ja taivaiden koskettaminen on niin monen ihmisen unelma ympäri maailman? Ja miksi ihmisten uniin liittyy usein lentäminen?

Kertokaa toki mielipiteenne asiaan, olkaa niin ystävällisiä.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 12 Helmi 2010, 18:17
Kirjoittaja Aqua vitae
Koska se on vertauskuva totaaliselle vapaudelle.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 12 Helmi 2010, 18:46
Kirjoittaja Tähtiensusi
Ja koska sieltä näkee enemmän.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 13 Helmi 2010, 00:04
Kirjoittaja Aqua vitae
Tähtiensusi kirjoitti:Ja koska sieltä näkee enemmän.

:) Tämä lähti signatureen.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 13 Helmi 2010, 00:32
Kirjoittaja Trauma
Tiedä häntä, itseäkin lentäminen on aina viehättänyt. Siinä vain on sellainen tunne, jota kokee hieman esim. parkouratessa, ei sitä osaa selittää juurikaan.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 13 Helmi 2010, 17:03
Kirjoittaja WM_
Itse en osaa oikein siihen sanoa syytä, mutta esim selkounissa se on ENSIMMÄINEN juttu, minkä teen :) Lentäminen siis..

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 14 Helmi 2010, 03:02
Kirjoittaja kummo
Mie en oo nähny unta lentämisest.. oon hypänny kyl vapaapudotuksen ja aika usein tipunu esim portaat alas tai parvekkeelt.. kerran auto ajoi kielekkeelt ulos ja hyppäsin ilmalennon aikana autost ulos

Kaipa kaipuu taivaalle on jonkinlainen vertaus vapaudelle.. se ettei ole seinät ja vuoret esteenä.. Matkat sujuis helpommin.. Näitä ajatuksia ladelles ajattelin vieläpä jotain tyyliin Antiikin Kreikkaa jolloin noist ois ollu spessusti enemmän hyötyä ku ei ollu julkisii juuri.

Armeija jolla tuo kyky olisi olisi voittamaton sodissa.. rikollinen tuolla taidolla pääsisi melko hyvin pakoon virkavaltaa, filosofi saisi uusia näkymiä.. samoin taitelijat.. Hallitsija tuolla kyvyllä julistaisi itsensä Jumalaksi.

En mie ihmette yhtään miksi taivaalle pääsyä tavoitellaan niin paljon.

Vieläpä Kristillinen taivas.. veikkaan että taivas on näyttänyt aina niin harmoniselle ja rauhalliselle paikalle että sitä on siksi kuvailtu paratiisiksi ja siksi tuossa uskonnossa tavoitellaan paikkaa taivaassa.

Ihan heittoja ja omia mielipiteitä sitten nämä.. korjatkaa ja kommentoikaa :roll:

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 14 Helmi 2010, 19:23
Kirjoittaja Tähtiensusi
Aqua vitae kirjoitti:
Tähtiensusi kirjoitti:Ja koska sieltä näkee enemmän.

:) Tämä lähti signatureen.


Hahah siitä vain =)

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 14 Helmi 2010, 20:44
Kirjoittaja akba
Onhan sanonsta ''vapaa kuin taivaan lintu'' . Ehkäpä juuri siksi ihmisiä on kiehtonut lentäminen , että he saisivat olla vapaita kaikesta arjesta ja pahasta (esim. verot!! ) tuolla taivaann äärillä.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 14 Helmi 2010, 22:52
Kirjoittaja Wespa
Ihmisiä kiehtoo rajotteiden ja rajojen rikkominen, vapaus tehdä jotain mitä ei ole ennen voinut tehdä.

Re: Miksi ihminen tahtoo taivaalle?

Lähetetty: 15 Touko 2010, 00:11
Kirjoittaja Verninia
Valveilla olen kovin korkeanpaikan kammoinen, en uskalla kiivetä puuhun tai katsoa korkeasta tornista alas, mutta unissa minä lennän. Näin lentounia muutama vuosi sitten kun olin vielä pahasti ulkona tästä todellisuudesta. Nousin ihmisten seasta lentoon, eikä kukaan huomannut minun poistumistani. Se tunne oli mieletön. Ensin käsien alle ilmaa, nousemisen tuntee mahanpohjassa. Yhtäkkiä nouseekin korkeammalle, lentää mahdollisesti kohti mörköpölyä täyteen lastattua lentokonetta tai pakoon jotain tilannetta. Pääasia: lentää. Lentounia näen nykyisin harvemmin, aiemmin lensin lähes joka yö. Se oli minulle vapaus.

Nykyään olen oppinut tavoittamaan saman lentämisen tunteen veden alla. Vesi on uskomaton elementti. Sen alla ihminenkin taipuu notkeasti ja sulavasti moniin asentoihin. Maalla tunnen olevani kömpelö kampela, mutta vedessä notkea ja pieni. Oli hullua, kun tajusin syksyllä veden ja lentämisen yhteyden. Ihan sama tunne.