Runot ja runoilu

[Ulwoja]

Minä taas kirjoitan tietokoneella. On meissä muuten aikapaljon eroja Zrud.

[Zrud]

On. Näkemys ja menettely tavat.

Ja voisi kai sanoa että syvempia asioita ainakin tällöähetkellä kirjoitan.
Joka johtuu ihan henk koht asioista joista en nyt kerro.

[Ulwoja]

*Nyöks.*

Kalpea kuin kuu

Oli tyttö kalpea kuin kuu,
hiukset värikkäät kuin revontulet,
ruusunpunainen tuon suu.
Kynnet punaiset kuin tuon huulet.

Silmät siniset kuin meri,
iho tytön oli pehmeä kuin hiekka.
Takki oli punanen ku veri.
Kynnet tytön terävät kuin miekka.

Oli yllä lyhyt hame musta,
saappaat pitkävartiset ja ruskeat.
Korot turhan pitkät susta.
Korot pitkät tyttöä hyvin tukevat.

[Zrud]

Kenestä ja mistä runo kertoo ?

[Ulwoja]

Ei kenestäkään. Jostakin jota ei ehkä ole? Mielikuvituksen tuotetta.

[Zrud]

Niin. Sinä kirjoitat fiktiosta. minä kirjoitan tosi elämästä... Siinä kanssa meidän yksi ero.

Oikeassa elämässä on niin paljon enemmän tarinaa ja tunteita kuin saduissa.

[Ulwoja]

Riipuu minkälaista elämää on elänyt.

[Zrud]

Korjaan... Riippuu siitä minkälaista elämää on JOUTUNUT elämään.
Omat runoni sikiää omista tunteista jotka on vertauskuvien kauta
rinnastettavissa omaan elämääni ja sen tapahtumiin ja tunteisiin.

[Rabiljus]

Wespa: '' Kotkan tie on vapauden tie.
Se loistaa kuin aamuauringon ensimmäinen kimallus.

Kotkan tie on lempeyden tie.
Se hehkuu kuin aamukaste vihreällä niityllä.

Kaksi kotkaa uljaana lentävät.
Vapaina.

Kaksi kotkaa uljaana lentävät.
Korkealla.

Kaksi kotkaa uljaana lentävät.
Yhdessä.''

Tiesitkö Wespa,että kotkalla on hengellinen merkitys raamatussa,kotka on lintumaailman kuningas jonka Yahweh on luonut,mutta kotkan lento ei perustu voimaan vaan taitoon,kotka ei räpiköi vaan see liitää,vaikka kotka on iso lintu niin se on kevyt lintu,sen luut on ontot sisältä jotta ilmavirta kannattaa sitä.Kotkat asuvat korkella.

Se on raamatussa vertauskuva ihmisestä joka turvautuu Jumalaan,Raamatussa Jumala sanoo Israelin kansalle,että minä kuljetin teitä kotkan siivillä,Jumalaan luottavat ihmiset saavat olla vapaita kuin kotkat ja liitää Pyhässä Hengessä.Jumala sanookin sinulle joka olet elänyt elämäsi kanana kanojen joukossa,etkä ymmärrä olevasi kotka,että nouse minun siivilleni,anna minun kannattaa sinua,nouse lapseni ja kasvata siivet ja liidä minun voimassani korkella,sillä sinä olet kotka.

[Wespa]

Aika jännä muuten, että kotkalla on hengellinen merkitys raamatussakin. Omien kokemusten/näkyjen kautta olen nähnytkin itseni kotkana ja ymmärtänyt kotkan tien vapauden ja hengellisyyden/mystisyyden. Osittain tuon inspiroimana tuon runonkin kirjoitin.

Kiitos kommentistasi.

PS. Zrud mielestäni Rabiljuksen kommentti sopi hyvin aiheeseen, joka on runot. Suorat hyökkäykset/"vali vali" -viestit tullaan poistamaan jatkossakin ja pyydän sinua Zrud jättämään sellaiset kommentoinnit kirjoittamatta, sillä ne kaikista vähiten kuuluvat tähän aiheeseen.

PPS. Runoja saa siis kommentoida vaikka hengellisestikkin ja mielestäni Rabiljus teki nyt hienosti, kun kertoi oman kantansa asiaan, eikä kopioinut raamattulitaniaa. Siitä iso plussa Rabiljukselle. Zrudille voimia tempperamentin kanssa.

[aavenainen]

tuli joskus mieleen tuttavan kuolemasta lausahdus: hiljaisuus on ikuisuus mutta se viipyy täällä vain hetken.

ja paljon teininä tuli väsättyä runoja aika synkeitä (sai sukulaisetkin itkemään) mutta nykyään olen liian iloinen joten mitään ei omasta takaa heru ainakaan

[Zrud]

Musta vielä muutama karvas pisara saa puristettua. niinkuin edellinen runoni kertoo.

[Ulwoja]

Aurinko laskeutuu

Katson kaunista auringonlaskua,
Se on oranssi ja lämmittää ihanasti.
Tunnustelen mun tyhjää taskua,
Kunnes tunnen kun kukat raikkaasti...
Tuoksuvat, kuulen laulua vaisua.

Aurinko, tuo ihanauus kohta katoaa,
Toivon että auringonlaskun vielä...
Ei, toiveeni tuo katoaa ja on turhaa...
Tietän että aurinko on aina siellä.
Se aina nousta ja laskea piiloon saa.

Taivas alkaa pimentyä ja varjot...
Ne laskeutuu ja tulevat minua kohti.
Niitä kait sinäkin laillani pelkäät?
Kylmyys hiipii sekä sydäntäin se riipii.
Kohta tähdet lailla kuun loistavat.

[Wespa]

Rakkaus ja valo on tieni

Rakkaus valon virtaa kuljettaa.
Pimeys koitti pelottaa.

Pelot ja viha illuusiota vain.
Rakkaus, ilo ja nautinto, niistä mä turvan sain.

Me uimme virrassa rakkauden.
Me näemme valon kirkkauden.

Jotkut kuitenkin vain uinuvat, itseään huijaavat.
Pian hekin heräävät aamunkoitteeseen, auringonpaisteeseen.

Katso kohti valoa, kulje valossa, ole valo.
Sukella siis kohti valoa, sillä sieltä löydät oman tiesi.
Tässä jossain piilee viisauden siemen... se olet sinä.

Nyt se on todellista - Pinnalle noussut potkulauta

Kuin potkulauta, eteenpäin kuljen.
Kuin uninen orava, silmäni suljen.

Tiedän, että ei ole mitään pelättävää.
Koska minä määrittelen mitä pelätä.

Pohjalla on käyty, mutta pinnalle noustu.
Itselle hävitty, mutta voiton malja juotu.

Juhlistan tätä liikkuvaa hetkeä, teen sen aina.
Rakastan seikkailua, tätä retkeä, teen sen aina.

Ja meitä ei estä mikään eikä kukaan.

[aavenainen]

makaan maassa ja olen sirpaleina korppi aloittaa laulun hiljaisuuden sudet itkee lohduttomasti yössä menetettyjä sieluja ääni käskee minun nousta mutta makaan maassa ja olen voimaton en tahtoisi nousta ei en viellä kuuntelen hetken laulua hiljaisuuden jota sudet säestävät itkullaan hiljaiset nyyhkäykset jotka tuuli pyyhkii mennessään alla tämän lohduttoman kuun julman maan jossa ainoa lohtu on hiljaisuuden laulu..

kyynel vierähtää lasittuneesta silmästä kylmääkin kylmempi tippa suutelee maata ääni vaatii nousemaan en voi kun nyyhkästä ei en jaksa tuuli varastaa heikon äänen vie sen pimeyteen hajottaa sen tuhansiksi pirstaleiksi kuin kristallisen lasin kivilattiaa vasten pirstoo sen palasiksi alla julman kuun..

makaa vaan sirpaleina ja ole voimaton lapsoseni korppi hiljaa laulaa oksallaan et onneton näe aurinkoa kyyneliltäsi mutta kuuleppa laulua hiljaisuuden se tuudittaa sinut ikuiseen uneen kun tuuli pyyhkii sinut olemattomiin pyyhkii hiljaisuuteen makaa vaan siinä.. äänikään ei enään käske nousemaan..

[riki sorsan veli]

olin runoillut joskus 5-vuotiaana. minulla on vielä tallella kirjakin, mikä on täynnä runoja. silloin ne tuntuivat ihan järkeviltä, mutta nyt kuolen nauruun kun luen niitä. esimerkki:

kasvoi pieni puu kerran
kasvoi kukkakin nyt sen verran
kukka pilkkasi aina puuta
vaan puu sanoi olet pelkkää luuta

tuskimpa saisin nykyäänkään mitään kovin järkevää ja kaunista aikaiseksi (niin kuin muut täällä näyttävät saavan.täällä vaan huokailen ja luen runojanne).

[Aqua vitae]

Minä harvemmin runoilen. Sisäinen pahoinvointi estää sen.
Jos kumminkin iskee runollinen fiilis niin sitä tekstiä tulee tosiaan. Yleensä se on melankolista ja katkeraa tekstiä (riippuen taustalla soivasta musiikista) ja ne eivät todellakaan ole mitään muutaman rivin juttuja.
Wespa ehkä tietää.

Taustalla soi Phil Collinsin - In The Air Tonight (nupit kaakossa) (vastustan hinkua kirjoittaa englanniksi) ja en aivan syyttä avannut runoiluthreadia:
_________________________________________________________________________________________________________

~ Nyt tunnen sen, sen sinisenmustan kosketuksen jonka putoava hiljaisuus aiheuttaa iholleni.
Maailma sumenee ja vaipuu pois, paljastaa todellisuuden perimmäisen taka-ajatuksen. Ollessani täysin hiljaa tomuinen lauta katoaa itseni alta.

Mikä on valo? Ei se tänne ainakaan ole koskaan yltänyt.
Mikä on pimeys? Ei sitä täällä ole koskaan näkynytkään.
Olemattomien värien kirjo huumaa pian väsyviä ja kerran toimineita aivojani.

Suljen silmäni kun aika ja sen pelokas kaksonen taas sallivat. Mitäs todellisuus niistä? Tarvitseeko minun edes sulkea silmäni päästäkseni pakoon pimeyteen.
Olenhan jo varjossa.

Sydän jättää lyönnin väliin ja työntää ylimääräisen johonkin muualle. Kuulen veren kohinan ruumiissani ja tunnen sen kuvitetuilla sormenpäilläni vaikka ei se ketään liikuta.

Ainoa mikä tässä todellisuuden irvikuvassa pyyhkii pois kaikki ne tahrat jotka henkeeni tarrautuvat, olet Sinä.
Kun ulottuvuudet törmäävät suurella kiihtyvyydellä taas kerran kävellessäsi sijaintini poikki eivät väliin astu niin Lait kuin itse aikakaan.
Ikuisuuden ajan muistan muistaneeni tuon kuvan ikuisuudesta. Kun kaikki on taas hyvin ja millään ei ole mitään väliä.

Juuri sillä hetkellä aivoni itsekkäästi päättävät haukata happea ja kuulen taas rummut.
Rummut repivät harhakuvani taas kokoon ja seison taas yksinäni rinnassani polttava tuska ja kaipuu siihen ikuisuuteen jonka joskus hetkeä aiemmin muistin.

Katson lätäkköä kuluneessa asvaltissa. Se tuijottaa takaisin.
Lähden oppitunnille. ~
_________________________________________________________________________________________________________

Minulla ei ole minkäänlaisia aikeita kahlita tunnetta otsikolla, joten katson tuonkin kovin inhimillisen toimenpiteen tarpeettomaksi. Vakaasti toivon, että tuo järjestelmällinen kasa sanoja puhuu puolestaan.
Vitae painuu nyt tuijottamaan kattoa Phil Collinsin tahdissa. Iltaa.

//Niin ja kuten Zrud edellisellä sivulla ystävällisesti argumentoi, toiset kirjoittavat fiktiiviseltä pohjalta, toiset taas oikeasta elämästä. Minun lokeroituu jälkimmäiseen.

[Wespa]

Hienoja runoja Aqua vitae.

* Aploodit

PS. Itsekkin tykkään kirjoitella omien tunteitteni mukaan ja omasta elämästä, vaikka välillä onkin kuvainnollisessa ja symbolisessa muodossa.

[Aqua vitae]

Hienoja runoja Aqua vitae.

* Aploodit

PS. Itsekkin tykkään kirjoitella omien tunteitteni mukaan ja omasta elämästä, vaikka välillä onkin kuvainnollisessa ja symbolisessa muodossa.

Itse asiassa yksikkö. Sanoinhan, että teokseni ovat pitkiä. ;D
Ja kiitos.

[Wespa]

Hienoja runoja Aqua vitae.

* Aploodit

PS. Itsekkin tykkään kirjoitella omien tunteitteni mukaan ja omasta elämästä, vaikka välillä onkin kuvainnollisessa ja symbolisessa muodossa.

Itse asiassa yksikkö. Sanoinhan, että teokseni ovat pitkiä. ;D
Ja kiitos.

Jaa se olikin allekirjoituksesi, jossa oli tuo toinen runo.