Regendos kirjoitti:Kaksi ensimmäistä suhdettani sovin netissä. Ne eivät toimineet lähinnä välimatkan takia. Nykyisen tapasin netissä, juttelimme mesessä ja tapasimme muutamana vuotena yhteensä 3-5 kertaa asuinalueellani. Hauskinta oli, että ensimmäisen vuoden pitkälti inhosin häntä. Toisen vuoden aikana vakuuttelin muille, etten ole kiinnostunut hänestä eikä seurustelustamme tulisi kuitenkaan mitään. Toisen vuoden loppupuoliskolla, ennen kun opintoni jatkuivat, kutsui hän minut heidän luokseen. Joimme, juttelimme ja hän nukahti vahingossa viereeni samalle sängylle. Heräsin hieman hämmentyneenä, mutta loppupäivä meni hienosti ja palasin kotiin.
Sitten tuli vaikeudet. Oli asiaa jos toista joista ei oltu varmoja, mutta kaikki eteni kuitenkin tasaista tahtia siten, että muutaman kuukauden kulttua yksi yö kaikki muuttui pysyvästi, kun poika pääsi tyttöä lähemmäs kuin koskaan. Siitä etapista lähtien suhde rakentui tasaista tahtia tähän mitä se on nyt.
Siitä on pian tasan vuosi kulunut kun kävin heillä ensimmäistä kertaa. Kaikkien vaikeuksien, unettomien öiden ja ahdistavien tunteiden jälkeen olen tyytyväinen, että olen tässä. Kukaan ei ole täydellinen, en minä enkä seurustelukumppanini ja vaikka riitelemme tasaista tahtia olemme kummatkin tyytyväisiä. Sain jopa kuulla, että hän ihastui minuun ensitapaamisen jälkeen. Ja tätä hän oli kantanut mukanaan sen kaksi vuotta.
Minulle tämä kulunut vuosi on ollut yllättävän opettava. Tuntuu, kuin olisin kasvanut henkisesti ainakin muutaman vuoden enemmän, mitä tulee ihmissuhteisiin. Vaikkei tämä olekkaan ollut ensirakkauteni, se on ollut silti unohtumaton kokemus joka on noussut ylitse muiden. Sen tähden tyttö onkin pyytänyt minua ostamaan hänelle puun, jonka hän voi pystyttää pihalleen ja jättää kasvamaan kuin pieneksi muistoksi meistä - ainakin siltä varalta jos joskus maa murenee alta.
Päivä kerallaan.
Hitsi, sinullahan menee nätisti. :]
Ja runollinen lopetus. Onko puu jo hankittu?