Lähinnä tarkoitin nuita aivan päivällä laitettuja. Ei se todellakaan niin minuutin päälle ole mutta onhan niitä sääntöjä kiva noudattaa.

Näinhän tuo menee. Välillä menee huonosti ja välillä hyvin. Joillakin vain todella paljon huonommin ja joillakin taas tosi hyvin. Mutta veikkaisin että kaikki sitä siellä ojan pohjalla kömmitään jossakin vaiheessa. Kuten taas ollaan onnensa kukkuloilla.
Ei sitä todellakaan kannata jäädä pitkäksi aikaa murehtimaan. Eteenpäin sano mummo lumessa.

Tuo mottosi kyllä melko hyvin kuvaava on.

Kaikillahan huonoja aikoja on ja aina ne loppujenlopuksi kääntyy hyväksi (ja taas sen jälkeen huonoksi, jos negatiivisia halutaan olla). Elämä on hyvien ja huonojen jaksojen, epäonnistumisten ja voittojen vuoristorataa. Mulla on useampi huono vuosi takana ja nyt alkaa taas pikkuhiljaa aurinko pilkottaan pilvenhattaran takaa.

Gitarre kirjoitti:Noo mikäs nyt on huonosti? : O

Jaarno kirjoitti:Jaksamisia vain sinnepäin.
Haluakkos ihan tarkemmin avautua?

Oli muuten melko kaunis biisi.

Infrequentia kirjoitti:Tosi nätti biisi, mutta saakos udella mikä painaa sydäntä? Ymmärrän jos ei ihan jokaisesta asiasta halua internetin foorumeilla kertoa, mutta kun jo kerta tavallaan aloitit..

Aloitin nyt angst-soittolistan tosissaan. Tuntuu kun kännissä olisi.

[Tagina "keskiyöavautumiset on pers**stä"]
En tiedä kuinka monelle tulee yllätyksenä, että minulta on joskus särjetty jotain kallista. Rakkaudesta siis puhun. Siis siitä rakkaudesta joka sattuu eniten.
Minut "hyljättiin" jonkun toisen ehdokkaan asemasta about pari vuotta sitten. Ennen tuota tapahtumaa olin ollut rakastanut jo sen nelisen vuotta. Nyt vieläkin rakastunut.

Minulla on vieläkin hänen messengerosoitteensa yms. tarpeellinen. En uskonut, että hän erityisemmin välttelikään minua muuten. (Tai mistä minä v*ttu enää tiedän.)
Yks päivä häntä ei kyllä enää alkanut näkyä messengerissä.
Katsoin asialliseksi kysyä tekstiviestillä, josko hänellä olisi jossain vaihtunut meseosoite...
Saan toisen asiallisen viestin takaisin, että hän ei enää vain käytä messengeriä.

Nyt enimmäistä kertaa elämässäni rekisteröidyn irc-galleriaan ja hoitelen sielä statseja kuntoon. No mitäs mitäs. Minulla stalkkimoodi päällä vielä galleriassa (oletuksena) ja satun löytämään tämän "tietyn henkilön" (no need to elaborate) irc-channelin.
Enkös helvetti näe siellä hänen meseosoitteensa sitten.

Joka on vaihtunut sittenkin...





Eiköhän se ollut about siinä. Pitkästä aikaa sai tällekin murheelle ihan konkreettisen muodon kyynelten muodossa.
Yritän nyt pitää vain itseni kaukana narun päästä.
(Helveta kun henkeä ahdistaa.)

Oliko tämä kyseinen henkilö sitten sinusta kiinnostunut joskus? o.o Ja saankos udella vielä sinun ikääsi, kun ei tekstistä päätellen ole välttämättä ihan 14-vuotiaan kirjoitusta...? Vai olenko väärässä? Tunsitteko myös oikeassa elämässä? So many questions, so little time.. en osaa sanoa tuohon juttuun mitään ennen kuin tiedän vähän lisää taustoista. :( Vaan eipä sillä, ei minun tarkoitus ole tätä asiaa sen kummemmin analysoida. Kuullostaa vaan aika tutuilta tuntemuksilta mitä mullakin oli muutama vuosi sitten, vähän erilaiseen pakettiin käärittynä tosin.

Infrequentia kirjoitti:Oliko tämä kyseinen henkilö sitten sinusta kiinnostunut joskus?

En tiedä enkä usko. Kaverit siitä ovat jotain joskus sanoneet. Mutta hyviä ystäviä joskus sitä kai oltiin.

Infrequentia kirjoitti:Ja saankos udella vielä sinun ikääsi, kun ei tekstistä päätellen ole välttämättä ihan 14-vuotiaan kirjoitusta...? Vai olenko väärässä?

Olen 14,xx vuotta. Elokuun 9. on syntymäpäiväni. :]

Infrequentia kirjoitti:Tunsitteko myös oikeassa elämässä?

Kyllä.
:'<

Samantapainen kokemus ollut itsellänikin, tosin ehkä nopeammin mennyt tuohon hylkäämiseen. No vähän eri asia silti, mutta yli asiasta pääsin. Nyt ajattelen kyseistä henkilöä lämmöllä ja elän hetkessä. Jos jotain tapahtuu pian, niin sitten tapahtuu. Naisia kuitenkin on maailma täynnä, että ei sitä tiedä jos edessä odottaakin jotain vielä parempaa. Ehkä jopa niin hyvää, että kärsimys tuntuu siinä vaiheessa vaan kärpäsen jätökseltä.

Lopulta se murehtiminen ei auta pätkääkään tilanteeseen, joten miksi ei sitten palautuisi normaaleille leveleille oppineena?

Jatketaan sitten Yö-Angst ketjua
No iteppä voisin näille uusimmille tulokkaille valaista tätä minun "valoisaa" menneisyyttäni.

Elämä alkoi suhteellisen normaalisti. mukavat vanhemmat ja todella täydellinen äiti.
Koulut eivät menneet oikein hyvin. yleensä 5 tai 6 arvosanaa. hylättyjä hipoen. Paitsi kuvaamataidossa
joka pyöri 9 ja 10 pintaan. Tätä hommaa jatkui kunnes meinasin jäädä luokalle parhaamman kaverini kanssa.
Mutta meidän kaveruus loppui siihen kun hän tokaisi muina miehinä että noh, ei minulla hätää.
Koska jos minä jään luokalle niin sitten jääs myös sinäkin.
>>>
Olin noin jotain 10-11 vuotias kun äitini kuoli pitkän taistelun jälkeeen rintasyöpään.
Muistan vielä selvästi sen kun olin veljeni kanssa tädillä kylässä tuona synkkänä päivänä.
Seisoin tädin laiturilla katsellen joen tasaista virtausta. Kunnes tätini matkapuhelin soi.
Hän ei montaa sanaa sanonnut. mutta yhtäkkiä kuulen vian itkua, ja näen kuinka veljeni halaa tätiäni myös itkien.
Itsehän myös tajusin mitä tuo tarkoitti. Äitini oli poistunut tästä maailmasta.
Mutta mieleni tahtoi kieltää sen. Kysyin kauhusta kankeana että Miksi te itkette.
Tätini käänsi katseensa minuun mutta ei voinut sanoa sanaakaan...
Siinöä kohdassa murruin. enempää en tuosta päivästä muista.
>>>
Seuraavat vuodet eivät olleet yhtään sen parempia.
Isäni vaipui todella pahaan masennukseen.
Minä veljeni ja pikkusiskoni jouduimme elää taloudessa josta oli juuri kuollut Äiti
ja isä vain makasi päivät pitkät sängyssä murheen murtamana.
Hän tosin sentään hoiti talous asioita vielä jonkin verran.
Jouduimme olemaan kaikki mahdollisimman hiljaa talossa jottei isämme heräisi,
ja jos heräsi niin sen sai kanssa sitten tietää.
Samaa piinausta jatkoi vuodesta toiseen. Koulu elämä meni entistä huonommaksi,
arvosanat tippuivat ropisten edellisistä.
Ja kotona meidän piti vain olla mahdollisimman mieliksi isälle jottei hän raivostuisi.
>>>
Pääsin toisen asteen koulutukseen Kouvolan Liiketalousinstituuttiin Merkonomi linjalle.
Tapasin siellä pari uutta kaveria joihin pidän vieläkin yhteyttä. Toiseen enemmin ja toiseen vähemmin.
Jatkoin koulua noin ½ vuotta kunnes lopetin todeten sen olevan aivan jotain muuta mitä Ylä-Asteen opinto-ohjaajani antoi minun ymmärtää.
>>>
Odottelin muutamat vuodet kotona vajoten pelien maailmaan, paeten omaa paskaa elämääni.
Jyyräsin omassa huoneessani välillä päiviä tulematta ulos siltä edes tunniksi / päivä.
Isäni ihmetteli ja valitti että miksi en huoneestani poistu... en vain halunnut olla tekemisissä masentuneet ja satunnaisesti todella agressiivisen isäni kanssa. Meihin ei hän koskaan lyönnyt.
Mutta paiskoi tavaroita ja huusi ja kiroili. Ei mitään mukavinta kotielämää.
>>>
Pääsin inttiin, josta aluksi toivoin ammattiani. Uttiin Sotilas Poliisiksi...
Mutta jo P-Kaudella huomasin että en kykene juoksemaan kovinkaan pitkään.
koska polviini tuli vihlovaa kipua. Ja lääkärithän sitten totesi että minulla on jokin
Oschguud Sclatterin syndrooma tai jokin. Polvien kohalla oleviin jänteisiin kasvaa isot rustouma möykyt
jotka haittaavat jänteen liikkumista.
Noh hommahan meni siinä kohdilla persiilleen, Jouduin B-Mieheksi. Varastolle.
Mutta oppipahan siellä sentään jotain aseista....
>>>
Siitä lähtien olenkin vain odotellut jotain...
Ja nyt olen yrittänyt hankkia uudelleen kouluun päsyä.
Ensikuun puolessa välissä saa tietää pääsenkä vai en...
Toivottavasti pääsen....

<><><>

Mutta tämmöne on minun tarinani pähkinän kuoressa.
Mahdollisesti jotkin ehkä ymmärtävät minua ja minun käyttäytymistäni paremmin
luettuaan tämän... jos vain jaksavat.

Hmmm, outoa kyllä. Ootko varma että kyseinen henkilö ei vain pitänyt taukoa mesen käytöstä eikä muistanut ilmoittaa sinulle uutta osoitettaan tullessaan takaisin? Pakko myöntää että yllätyin hieman tuosta iästä, ehkä vähän aliarvioin muutamaa vuotta nuorempia ihmisiä.. Pyydän anteeksi. o.o Minun omat ihastussotkuepisodit alko siinä 12-vuotiaana.

Infrequentia kirjoitti:Hmmm, outoa kyllä. Ootko varma että kyseinen henkilö ei vain pitänyt taukoa mesen käytöstä eikä muistanut ilmoittaa sinulle uutta osoitettaan tullessaan takaisin? Pakko myöntää että yllätyin hieman tuosta iästä, ehkä vähän aliarvioin muutamaa vuotta nuorempia ihmisiä.. Pyydän anteeksi. o.o Minun omat ihastussotkuepisodit alko siinä 12-vuotiaana.

Minut aliarvoidaan usein ikäni puolesta. Siksi en sitä internet keskusteluissa kovin helposti paljasta.

Ja kysymykseen: "Oletko varma"
"En ole varma."

Mutta mitkä mahdollisuudet tässä minulla on? Hyvin hyvin aliarvoiset kortit on minulle jaettu ja niillä pelaillaan. Pelaillaan kunnes hävitään.

Oli kyllä Zrud melko koskettavaa tekstiä.
Pakko sanoa että vähänkään heikot ihmiset eivät tuon jälkeen täällä varmasti enää olisi.
Propsit kyllä siitä että olet ihan tässä maailmassa jaksanut pysyä.

Toivottavasti kouluun pääset ja muutenkin lähtisi parempaan nousuun.

Zrud, ei näytä olleen helppo sinunkaan nuoruus. Ei ihan jokainen uskalla netissään vastaavaa kertoa, arvostan kyllä tuota puolta sinussa ja toivottavasti tuo helpotti myös sinun oloasi.
Minullakin on paljon sydämellä (kuten varmasti jokaisella), mutta kolme avautumista on liikaa yhdelle illalle. Juttelen näistä asioista mieluummin läheisten ystävien kanssa, ehkä joskus jollekin teistä raotan salaisuuksieni arkkua jos tutustun paremmin (mitä toivon).
Ainoa mitä minä voin teille molemmille sanoa on että tämmöset vastoinkäymiset kasvattaa ihmistä tietyllä tapaa. Eihän se tunnu reilulta tai mukavalta, mutta myöhemmin yleensä huomaa että sai niistä kärsimyksistä jotain hyvääkin.

Noh... kun se ei itseasiassa auta. Minua ainakaan. olen känyt ns juttelu tukioissa sun muissa,
mutta vaikka kuinka lapioin paskaa harteiltani, ei se koskaan näytä loppuvan.
Muut ehkä ymmärtävät minua nyt paremmin kun tuon lukevat.

Kerran kuulin leffasta hienon tarinan... Jotkut ehkä tievävät mistä leffasta. mutta anyway.

Pieni linnun poikanen oli tippunut pesästään maahan.
Hän Vinkua viserteli siinä onnettomana pitkään kylmissään.
Mutta sitten vierestä käveli lehmä joka huomasi lintu poloisen ahdingon,
ja paskantaa turautti suuren kasan lämmintä sontaa linnun päälle.
Linnulle tuli parempi olo siellä lämpöisessä.
Mutta kun lanta jäähtyi ei lintu tuntenut oloaan enään mukavaksi,
joten hän aloitti taas visertämisen.
Joten vierestä kävelikin Kettu.
Kettu huomasi linnun hädän,
hän nosti linnun lanta kasasta.
Pudisteli linnun puhtaaksi,
ja haukkaa nielaisi lintu poloisen yhtenä kappaleena mahaansa....

- Tarinassa on opetus... Jonka kerron seuraavaksi.
Joten yrittäkää tajuta tarinan opetus ennenkuin luette seuraavan....

<> Tarinan opetus:
Kaikki jotka paskovat niskaasi eivät välttämättä tarkoita pahaa,
ja kaikki jotka auttavat sinut ahdingosta eivät välttämättä tarkoita hyvää.

Zrud kirjoitti:Noh... kun se ei itseasiassa auta. Minua ainakaan. olen känyt ns juttelu tukioissa sun muissa,
mutta vaikka kuinka lapioin paskaa harteiltani, ei se koskaan näytä loppuvan.
Muut ehkä ymmärtävät minua nyt paremmin kun tuon lukevat.

Kerran kuulin leffasta hienon tarinan... Jotkut ehkä tievävät mistä leffasta. mutta anyway.

Pieni linnun poikanen oli tippunut pesästään maahan.
Hän Vinkua viserteli siinä onnettomana pitkään kylmissään.
Mutta sitten vierestä käveli lehmä joka huomasi lintu poloisen ahdingon,
ja paskantaa turautti suuren kasan lämmintä sontaa linnun päälle.
Linnulle tuli parempi olo siellä lämpöisessä.
Mutta kun lanta jäähtyi ei lintu tuntenut oloaan enään mukavaksi,
joten hän aloitti taas visertämisen.
Joten vierestä kävelikin Kettu.
Kettu huomasi linnun hädän,
hän nosti linnun lanta kasasta.
Pudisteli linnun puhtaaksi,
ja haukkaa nielaisi lintu poloisen yhtenä kappaleena mahaansa....

- Tarinassa on opetus... Jonka kerron seuraavaksi.
Joten yrittäkää tajuta tarinan opetus ennenkuin luette seuraavan....

<> Tarinan opetus:
Kaikki jotka paskovat niskaasi eivät välttämättä tarkoita pahaa,
ja kaikki jotka auttavat sinut ahdingosta eivät välttämättä tarkoita hyvää.

Amen.
Ja kyllä, olin kuullut tämän ennenkin. ;]
Jaksamisia kaikille ongelmineen.

Kyllähän tuossakin tarinassa totuus piilee. Toivottavasti sinäkin löydät vielä sen auringon elämääsi (älä huoli, en poikkea raamattuhömppäpolulle). Yritä kääntää katse kohti tulevaa positiivisin mielin, kyllä se onni vielä sinunkin puolelle kääntyy kun vain jaksat odottaa. Se on varma se.

Mutta kun ongelma on se että en näe rahaa en valtaa en suurta asuntoa en vaimoa ja lapsia ja hieno autoa ja hyvää työpaikkaa hyvänä asiana. Haluaisin elää keskellä ei mitään jossain veden äärellä, missä lähin naapuri on vähintäämn kilometrin päässä.

Täydellinen rauha ja lepo.

Miksi aina yöllä kumpuaa tämmösiä ei-niin-mukavia juttuja mieleen? Oon joskus miettiny ettei pitäis alkaa pohdiskelemaan yön pikkutunteina mitään - mulle ainaki tulee yleensä vaan paha mieli. Toisaalta tunteet on pinnassa tähän aikaan päivästä, ainaki mulla.

no itse voisin selittää tuon tarinan koskavaan. ei se herätä minussa mitään tunteita.
tosin... harva asia minussa mitään tunteita herättääkään näinä päivinä.

Nämä luettelemasi "yleisesti hyväksytyt" "hyvän elämän ainekset" ei ole tarkoitettu kaikille, eikä niiden mukaan pidä kulkea. Jos sydän sanoo että sulla on hyvä olla luonnon helmassa jossa on omaa rauhaa niin sitten asia on juuri niin. Miksi pyrkiä johonkin mistä ei tunne saavansa minkäänlaista tyydytystä, ja minkä kautta ei saavuta mitään mitä arvostaa?

Aqua vitaelle vielä sellainen kysymys, että onko kyseessä ensirakkaus? Mulla oli ihan käsittämättömän vaikea ensirakkaus, ja voisi melkein sanoa että rikoin siinä suhteessa itse itseni.

vinkki :-3 Elä tee tupla postauksia vaan jos haluat vielö sanoa jotain lisää ja sinun viestisi on uusin niin laita vaan lisää sisältöä edellisestä viestistäsi "muokkaa" kohdasta.