Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

Esittäytymiset, gallupit ja muu yleinen jutustelu
KatieMicaela

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja KatieMicaela » 15 Loka 2015, 02:23

Olen samaa mieltä, että nämä pakolaiset ovat kaikkien aikojen suurin kusetus siis Suomessa. Sen näkee uutisoinnista, sen näkee ihan kaikesta, sen näkee katukuvassa siitä käytöksestä miten nämä pakolaiset ovat asettautuneet tänne mm. nuoria naisia ahdistelemaan.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 08 Joulu 2015, 11:10

Pakolaistulva oli odotettavissa jo pelkästään Google hakujen perusteella. Tästä tuli hiljattain juttua telkkarista.
Kyllä vaan, Nikola Teslan piirustusten pohjalta on manmade aluksia rakennettu jo vuosikymmenten ajan. Ja onhan ET aluksia pudonnut tai pudotettu vähän joka puolella tätä palloa. Kaikilla YK:n veetto-oikeuden omaavilla valtioilla on omia manmade aluksia ollut jo pitkään. Meille silti kerrotaan edelleen, että matkaa Marsiin suunnitellaan, ja että se kestää n.puolisen vuotta yhteen suuntaan. Rakettitekniikalla tietysti kestääkin, jos sellaisella aluksella päätetään sinne lähteä.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 08 Joulu 2015, 11:25

KatieMicaela kirjoitti:Olen samaa mieltä, että nämä pakolaiset ovat kaikkien aikojen suurin kusetus siis Suomessa. Sen näkee uutisoinnista, sen näkee ihan kaikesta, sen näkee katukuvassa siitä käytöksestä miten nämä pakolaiset ovat asettautuneet tänne mm. nuoria naisia ahdistelemaan.

Kuten tuolla toisessa ketjussakin tuli jo esille tuo Putinin ilmoitus siitä terrorisrijärjestöstä jonka nimeä en nyt tässä mainitse, niin rahoitusta on tullut kymmenistä eri lähteistä, joukossa myös G20 maita. Tämä terroristijärjestö toimii siis työkaluna tässä suunnitelmassa, jolla halutaan aiheuttaa kaaosta myös Euroopassa. Yhdenkään EU maan ei pitäisi ottaa turvapaikanhakijoita yhtään enempää mitä se pystyy oikeasti hoitamaan. Salakuljetuksiin littyy miljardien eurojen Business, jota rikollisorganisaatiot pyörittävät. Ihmisten hädällä siis aivan suoraan rahoitetaan rikollisuutta ja terrorismia. Terroristijärjestö on myynyt myös Irakista pumpattua öljyä ainakin Turkille. Turkki ampuikin alas Venäläisen lentokoneen koska Venäjä on pommittanut juuri näitä öljyrekkoja, jotka on olleet matkalla Turkkiin.

Andromedan Star Nation
Henkiparantaja
Viestit: 398
Liittynyt: 20 Helmi 2012, 15:33

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromedan Star Nation » 19 Joulu 2015, 18:55

Näitä erilaisia ryhmiä jotka ovat säännöllisesti kokoontuneet meditoimaan on ollut Suomessakin jo useiden vuosien ajan. Itsekkin tuollaisessa olen ollut mukana takavuosina. Sillähän ei ole loppujen lopuksi väliä missä päin itse asuu, aina ei tarvitse olla paikan päällä osallistuakseen johonkin tapahtumaan.

Ziblomax
Kummitus
Viestit: 62
Liittynyt: 07 Joulu 2015, 21:57

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Ziblomax » 20 Joulu 2015, 17:10

Apollo 11 meni aika monelle "tapahtumavuotenaan" täydestä kuin väärä raha.

https://www.youtube.com/watch?v=3zMlp9fL5Cs

Ei tarvitse olla psykiatrian erikoislääkäri eikä taitava kasvonilmeiden ja kehonkielen tulkitsija tajutakseen minkälaista totuutta tämä mies puhuu.

Katse ja äänenpaino eivät jätä paljoa tulkinnanvaraa.

maurilappi
Velho / Noita
Viestit: 480
Liittynyt: 14 Syys 2014, 13:58

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja maurilappi » 31 Tammi 2016, 13:50

MAAILMAN EHDOTTOMASTI SUURIN KUSETUS ON KIISTATTA YDINVOIMA!
_________________________________________________________

100% Ydinvoimasta on olemassa vain tuottamaan YDINASEITA. Kustannuksista, tuhoista piittaamatta.

Ydinvoima on ollut 2008< eteenpäin energiaa tuottamaton, silkka LOINEN. Köyhtyneitten uraanien kaivuuseen menee 10- kertaa enemmän fossiilidieseliä. Kuin ydinvoimana tulee takaisin.

1000MW Reaktorit kiehuttavat taivaalle kolmatta tonnia Pu-239 kanavasäteily ionisaatiota/vuosi. Eli kiehuu tyhjäksi vain 50 vuodessa!

Nyt chemitrailataan paniikissa tätä Pu-239 kertymää, jotta KOKO Maapallon typpikaasukehä ei palaisi typpitetraoksidiksi. Tuhoutumisemme tällaisessa Maailmanlopussa tiesi tulevaksi 1955< JO Einstein! Ja vastusti ydinvoimaa siksi jyrkästi!..

Nyt ihmiskunta on jo veitsen terällä. Joko Saksan malli poistaa ydintuhovoimalat tuuli-, aurinko-voimalla. .. TAI kuolla S U K U P U U T T O O N !!

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 02 Tammi 2018, 10:38

Miksei asia siis kiinnosta politikoita, onhan heilläkin lapsia joiden pitää elää täällä kun meistä aika jättää. Ydinaseet on satojen triljoonien business, onhan aseteollisuus ehdottomasti maailman ykkösbusines, siinä liikkuvat maailman suurimmat rahat. Myöskään öljystä ei haluta luopua koska sekin on satojen triljoonien business. Jos vapaanenergian laitteita otettaisiin käyttöön loppuisi öljy ja ydinenergia business samantien. Tätä ei laminaatit halua. Niimpä moni "pelle peloton" keksijä on löydetty omasta kodistaan murhattuna tai verstas on "yllättäen" palanut. Ufoteknologia liittyy vahvasti tähän vapaanenergian laitteiden salailuun. Meitä kansalaisia olisi vaikea laskuttaa polttoaineista joita emme enää jatkossa tarvisi ollenkaan. Propulsio tekniikka on haluttu pitää piilossa suurelta yleisöltä.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Varjotar » 12 Maalis 2019, 12:40

Valtauskonnot, joilla on haluttu hallita.
I do not know if you do not know.. :ghost:

Hämälä
n00b
Viestit: 2
Liittynyt: 04 Touko 2019, 12:39

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Hämälä » 04 Touko 2019, 13:52

Historia. En tieteenkään sano että kaikki historia on kusetusta mutta kyllä sitä varmasti on muokattu paljon. Voittajat kirjottaa jne..

Meri-Pori
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 20 Joulu 2017, 09:47

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Meri-Pori » 07 Touko 2019, 10:23

Kyllä se varmaan Uskonnot on kuten Varjotar jo mainitsi, ja kusetus senkun jatkuu.
“I’m not saying it’s aliens … but it’s aliens.”

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 07 Touko 2019, 23:06

Varsin hyvin monelta sanottu, historia sitä on haluttu muokata, valtauskonnot joilla on haluttu hallita, jopa tuleva ongelma Euroopassa tulee olemaan islami, parhaat enustajat ja tilastotiede sen jo kertoo. Apollo ohjelmat, jne. valtaa ja vääristelyä yltäkyllin.

Tämä kaikki viittaa kulttuurimme kuolemaan, nämä edellämainitut kusetukset. Oswald Spengler hänen pääteoksensa ilmestyi 1917-1922, jonka nimi oli Länsimaiden perikato, teos ilmestyi aikana jolloin nähtiin enemmän kuin nyt, parhaat nerot ovat syntyneet jo aikoja sitten, jne. jo tämän vuoksi en arvosta nyt syntyneitä lahkojakaan, näkemyksiä, niiden sanoma on enempi harhaa kuin totta, olen toinen oppi enempi ja toinen vähempi korkeaa, mutta alamäki on jo alkanut niissä kaikissa, tänä aikana valistuneinkin johdetaan harhaan on hyvä vanha sanonta, tähän luettelen kanavoinnit, ufoyhteydet, niistä luotu new age uskonnot, elämäntavat, jne. Mutta palataan ensin Spengleriin ja miksi nyt tulevat opit ei yllä korkeakulttuuriin enään. Hänen tärkein näkemyksensä oli että mitään kehitystä ei tapahdu alemmasta ylempään, huonommasta paremmmaksi, vaan että kyseessä on kertomus kulttuurien synnystä, kukoistuksesta ja kuolemasta. Hänen mukaan länsimaisen kulttuurin kukoistuskausi loppui 1800 luvulle, tarkkaa aikaa ei voi sanoa, mutta viimeistään 1900-luvun ensimäiseen mailmansotaan tästä ajasta katsoen, minkä jälkeen kultturimme on alkanut kuolla, homma ei edellytä maailmanloppua, vaan se näkyy siinä että kulttuurin uudistava luova kyky häviää. Korkeilla kulttuureilla on taipumus johtaa moraalin rappeutumiseen ja tämä vie pohjan pois kaikelta korkealta kulttuurilta, hän korostaa että uskonto luo korkeakulttuurin ja sen uskonnottomuudesta nousee moraalinen rappio, itse olen tämän tajunnut aina, olematta ollut koskaan perinteisesti uskovainen, itse olen arvostanut vanhaa rajayoga oppia, eli se on mielen yogaa sekä yksi ehdoton nero yli raja yogankin on Gurdjieff joka kehitti tai toi esiin vanhan tiedon yoga koulujen salatusta tiedosta missä hän kykenee herättämään ihmiset "unesta", uni on tila jossa aivot on omaksuneet tietyn kaavan, joku puhuu egostakin, mutta se on pahempaa ja mikään uusi ajattelu ei käytännössä mahdu sinne murentamaan kaavaa, kommunisti pysyy kommunistina jauhaen sitä näkemättä siinä epäkohtia ja venäjä viha pysyy kaikesta huolimatta yllä vaikka he ovat nytkin NWO:ta vastaan ainoana, koska muut ovat jo liittyneet, jne, eli ihminen toimii kuin kone tässä tilassa omaksuen unen roolin ja on parhaimmillaan ss upseerina tappaen kylmäverisesti maansa kansalaisia tai tehden kylmäverisiä poliittisia päätöksiä tai jättäen kylmäverisesti heitteille sairaan joka tuli hakemaan terveyskeskuksesta apua, jne. toimen koneiston osana.

Unitilasta päästiin kun pyrkii näkemään vähintään kaksi näkemystä samasta asiasta, niin että toinen on vaikka positiivinen ja toinen näkemys vaikka neutraali, negatiivisuuteen kun ei muutoinkaan kannata pyrkiä, se nimittäin näivertää ajattelijan pikkuhiljaa. Tässä voisi nimittäin pyrkiä näkemään uskonnostakin sen positiivisen puolenkin, nimittäin ilman valtauskontoamme, meillä ei olisi näin korkeaa kulttuuria, mikä nyt on todistettu rappeutuvan, mutta olisimme barbaarien tasolla ilman uskontoamme. Toki sitten pahojen valtiaiden takia käytiin monia uskonnon sotia, myös uskonto vääristettiin ahtaaksi varsinkin lestaadiolaisuudessa, jne. ymmärtää näistä irti päässeiden inhon uskontoja kohtaan mikä sitten levisi monien keskuuteen yleiseksi vääräksi käsitykseksi kaikkea uskontoa kohtaan.

Jos uskonto muuttuu kusetukseksi, johtaa se kirkon vieroksuntaan, nykyinen uskontomme on jo pitempään ollut vapaamuurareiden hallinnoima, he palvovat antikristusta, ymmärtää että kansa menettää näin uskonnon arvostuksen ja kulttuurin alasajo alkaa, ehkä se onkin vapaamuurareiden perimmäinen tarkoitus tuhota uskontomme paholaiselta saatujen neuvojen kautta, mitä saivat tietyiltä hengiltä, silti kirkon päähenkilöinä on nytkin vapaamuurareihin kuuluvia! Sekä rivipappeina pitkä liuta papistoa, näin myös Vatikaanissa, mikä rappiotila, mutta tämän on ennustettu johtavan Uskontomme alasajoon ja tilalle islami sharia lakeineen. Melkoista rappiota kun tietyt eliittiset tahot ajavat tilannetta tätä kohden.

Itse sanoisin senkin että tiedotusvälineillä pyritään nyt kaikki vanhat hyvätkin perusarvot tuhoamaan, avioliitto, sukupuolisuus sekä kansat sekoitetaan ja moraali ajetaan alas niin ettei kukaan tiedä mikä on oikein, eikä mitään jatkuvuutta arvosteta koska heitteillä oleva on helpompi kohde rahastaa sekä hallita.

Sitten mistä tunnistaa Rooman tuhon, sen tunnistaa Ceaserismistä, kun valta pönkitetään yhden miehen taa tai epädemokraattisesti valitun pienen porukan taakse, kuten EU komissio on.
Spenglerillä olisi paljon muutakin sanotavaa tälle ajalle, mutta nämäkin antaa aihetta ajatteluun, korkea kulttuurimme rapio johtaa myös sotiin, sekä ensimmmäisenä heikompiosaisten heitteille jättöön, mitä nyt Suomessa on harrastettu 1990-luvulta lähtien tehdyn laman seurauksena, lopulta johtaen koko kansan kurjuuteen, pääpolitikkomme oli toimillaan syventämässä lamaa jotta EU:hun liittyminen varmistetaan. Sen vielä hän sanoo kuinka nykyinen journalimi on tiedon vääristelyä ja antiikin aikana se oli retroriikkaa, molemmat todisteena kulttuurin alasajosta, mikä on meneillään.

Mitä tehdä, ratkaisu on Gurdjieff.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Varjotar » 20 Loka 2019, 09:24

Lisään: materia.
I do not know if you do not know.. :ghost:

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 22 Loka 2019, 06:39

Osa elää yltäkylläisyydessä ja materia on menettänyt senkin takia arvostusta heidän piireissä, toki osa elää köyhemmin ja kokee sen saannin kaikki kaikessa palvoen sitä, kyse on siihen suhtautumisessa mikä vaihtelee yhteiskuntaluokissa laidasta laitaan, miksei siitä saisi nauttia kuten henkisyydestäkin? En näe materiaa pahana, se on meidän elämää helpottamassa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 22 Loka 2019, 12:57

Tuossa nähdäkseni tarkoitettiin sitä että materia eli varallisuus jakautuu kovin epätasaisesti tällä pallolla. Köyhyys voitaisiin poistaa nopeasti jos vaan niin haluttaisiin päättää. Kyse tosiaan siitä mihin kehittyvää teknologiaa päätetään käyttää. Tahot kuten ase, lääke, öljyteollisuus, niistä löytyy samoja omistajia.
Kun syttyy sota, kaikki kolme tahoa tekevät hyvät katteet.

Avatar
Varjotar
Maahinen
Viestit: 195
Liittynyt: 22 Tammi 2013, 22:51

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Varjotar » 29 Loka 2019, 20:27

Materia on harhaa. Siksi.
I do not know if you do not know.. :ghost:

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 03 Marras 2019, 05:30

Ei materiassa mitään harhaa ole, materia käsitetään vanhoissa henkisissä piireissä pahana, koska se vie ajan henkistymiseltä, mutta jos asiaan suhtautuu niin että materia palvelee sinua, ei siinä mitään pahaa ole, tai edes harhaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 18 Tammi 2020, 17:01

Niin mitä asioita halutaan edistää. Käytetäänkö rahaa köyhyyden, elinolojen parantamiseen, työpaikkojen luomiseksi vai sulle mulle pienen piirin asioiden eteenpäin viemiseksi. EU perustettiin poistamaan kaupankäynnin esteitä. Sitä ei perustettu ajamaan tavallisten työssäkäyvien ihmisten etua.
www.velkakello.fi

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 19 Tammi 2020, 08:00

Niinpä, Vaikuttaminen EU:ssa on mennyt siihen suuntaan että EU:n suuryritysten järjestö mitkä ovat monien merkkituotteiden takana, nimeä en nyt muista, sekä EKP:n johto ja Maailmanpankin johto on jatkuvasti vaatinut EU komissiolta sosiaaliturvan romuttamista, taas EU komissio mielellään kuulee heidän mielipiteitä, koska ovat merkittäviä vaikuttajia EU:ssa. Jos EU luotiin poistamaan kaupankäynnin esteitä, se ei sitä enään yksistään ole, vaan sotaa eliitin ja kansalaisten etujen välillä.
Tässä ei ole kaikki YK agenda 21 on sisällöltään mm. yksityisautoilun näivettäminen mainitaan tavoitteena, omakotitaloalueiden muuttamista metsiksi, puistoiksi, ihmiset pitää kasata suuriin keskuksiin, jne. Päättämässä näistäkin on ollut rikkain eliitti, tietysti näillä pyritään siihen että yksi henkilö kuluttaa mahdollisimman vähän luonnonvaroja mutta samalla se on riistäytynyt kommunismiksi jossa ihmiset on enempi massaa ja yksilöllisyys katoaa mikä oli luonnonvara. Parhaat keksinnöt on aina syntyneet yksilöiltä ei eliitin muodostaman ryhmän avulla.

Taas materia on virtausta toisesta ulottuvuudesta joka saa materian muodon painovoimasta, painovoimaaallot aiheuttaa tämän todennäköisimmin, toinen ulottuvuus on ajaton eli kolmiulotteinen aika sekä yksiulotteinen energia. Tässä valossa materian voi käsittää jumalan luomaksi ihmeeksi. Jumala on taas älykäs suunnitelma mikä ei yllä materian tasolle, painovoima ei pysty materialisoimaan hienointa energiaa, mm tietoisuuden älyä, kyse on pyörteisestä virtauksesta, mikä kiertää vasemmalle, virtausta voidaan tehostaa tai hidastaa, mm. virtausta tehostamalla kasvit kasvaa nopeammin, haitalliset myrkyt eliminoituu. Tulevassa kulta ajassa pystytään parantamaan sairaudet virtausta muuttamalla, ruokaa luomaan lähes tyhjästä, myrkyt eliminoimaan pyörrettä tehostamalla, jne, jne. tähän on aikaa, mutta vanha EU järjestelmä tässä muodossa on tarpeeton sekä YK agenda 21 on myös täysin tarpeeton koettaa pelastaa maailma vanhanaikaisesti kommunismilla.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mikä on ihmiskunnan ehkä suurin kusetus?

ViestiKirjoittaja Andromeda » 19 Tammi 2020, 12:04

Nähtäväksi jää julkistetaanko tänä vuonna antigravitaatioon perustuvaa tekniikkaa. Näistä on maininnut D. Wilcock uusimmissa videoissaan. Planet X astronomeja on kuollut juuri kun ovat olleet menossa luennoimaan tutkimuksistaan. Tämä Venäläinen astronomi joka vuosi tiedon että Nibiru ohittaisi Maan helmikuussa 2021 pelkää myös henkensä puolesta. Etäisyyttä olisi 14 miljoonaa km Zetalaisten mukaan. Luin uutisen että Putin haluaa pitää astronomin Venäjällä, siellä hänestä on enemmän hyötyä. Putin olisi sanonut ettei pysty suojelemaan tätä astronomia jos lähtee pois Venäjältä.
Nuo Alaskan sääkamerat, niistä ei ole enää tullut kuvaa tuubiin. Tai jos on sinne ladattu, on ne nopeasti sieltä myös poistettu. Sääkameroiden kuvaa on ollut myös Euroopasta tuolla tuubissa. Zetalaisten viestissä mainittiin että planet x lähestyy auringon suunnasta. Ensimmäisiä videoita tuubissa on jostakin vuosikymmenen takaa. Mikään uusi asia tämä ei siis enää ole. Jotakin näyttäisi olevan nousevan auringomme lähellä.


Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa