ViestiKirjoittaja Riikervo » 10 Marras 2008, 15:37
Minua on kiusattu aina. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tällä hetkellä eniten.
Ensimmäisellä luokalla minua kiusattiin, koska puolusti erästä ystävääni, jota kiusattiin ylipainon takia. Toisen luokan alkaessa muutimme toiselle paikkakunnalle ja sain uusia luokkatovereita. Aluksi he eivät kiusanneet, koska koulu oli todella pieni ja opettajille oli helpompi kertoa kiusaamisesta. Kolmannella luokalla minua jo alettiin kiusaamaan, koska jouduin isompaan luokkaan. (Luokat oli siis jaettu 1-2 ja 3-6 luokkalaisiin.) Minulle naurettiin aina ja minua ilkuttiin. Kun sitten itse kasvoin ja olin jo kuudennella luokalla, ei minua kiusattu ollenkaan. Olinhan sentään koulun vanhimpia oppilaita. Mutta kun vuosi alkoi lähentyä loppuaan ja pelottava yläaste alkoi olla lähempänä, meni koko maailmani ylös alaisin..
Seitsemännen luokan aloitettuani minulla ei ollut yhtään ystävää. Luottamukseni oli petetty ja minut oli hyläätty. Ala-asteelta tutut ystäväni hylkäsivät minut heti ja jouduin olemaan melkein koko ensimmäisen vuoden yksinäni. Minua pilkattiin, koska minulla ei ollut ystäviä. Minua syrjittiin, kukaan ei tahtonut olla ystäväni. Sitten kahdeksannen luokan alettua tutustuin kahteen tyttöön, jotka eivät aluksi halunneet olla ystäviäni. He olivat seuranani vain säälistä ja tajusin sen itsekin. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ystävystymään muidenkin kanssa, mutta sitten minulle selvisi, että hekään eivät olleet todellisia ystäviä. He pilkkasivat minua selän takana. Tätä jatkui koko yläasteen ajan.
Nyt kun olen jo ammattikoulun kolmannella luokalla, olen suorastaan järkyttynyt luokkalaisteni käytöksestä. Ensimmäinen vuosi meni ilman ongelmia, minulla oli yksi todella hyvä kaveri luokallani ja me olimme erottamattomat. Mutta sitten tapahtui jotain ja nyt emme ole enää väleissä. Siitä yhdestä vaivaisesta riidasta tämä kaikki sai alkunsa. En tiedä mitä hän on muille luokkalaisillemme puhunut, mutta hyvää se ei voi olla, koska kaikki tuntuvat vihaavan minua. Nyt kun minulla ei ole luokallamme enää ketään tukemassakaan, niin tunnen olevani täysin eristetty kaikista muista. Olen puhunut asiasta opettajalle ja kuraattorille, mutta asialle ei vain ole tapahtunut mitään.
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.
"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."