Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

Esittäytymiset, gallupit ja muu yleinen jutustelu
Avatar
Dala
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Syys 2008, 10:33
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Dala » 22 Marras 2008, 20:31

Minua kiinnostaa kovasti, millaisia elukoita foorumilaisten nurkista löytyy ja kuinka ne ovat sinne päätyneet. :mrgreen:

Meillä majailee pikkuinen koira, kaksi kissaa ja viljakäärme.

Viljan hankin näistä ensimmäisenä, ollessani 17vuotias. Käärmettä seurasi puoli vuotta myöhemmin koira ja muutaman vuoden elinkin näiden kahden kanssa vallan sopuisasti. Kuitenkin sydämessä kaihersi kokoajan haave kissasta. Viime vuonna sitten hankin ensimmäisen kissani. Ihastuin tuohon hyrräävään ja kerrassaan herttaiseen olentoon niin kovin, että tänä syksynä hankin toisenkin kissan. Pentu on saanut sopivasti lisää virtaa vanhempaan kissaan ja koiranikin painii tasapuolisesti molempien kanssa.

Olen aika tarkka mitä ruokaa noille syötän, sillä tottakai nämä karvaörvelöt ansaitsevat vain parasta.

Noniin, millaisia otuksia muiden huusholleissa pyörii?

Muoks: Tässä vielä havainnollistavat kuvat:
Essi ja Venni
Vinja
Emppu
Viimeksi muokannut Dala, 22 Marras 2008, 20:44. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Uskoa se on epäuskokin

Avatar
Tonza133
Aivan UFO
Viestit: 1667
Liittynyt: 18 Heinä 2008, 13:00

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Tonza133 » 22 Marras 2008, 20:43

Ei ole minkäänlaista lemmikkiä. :cry:
Ellei noita ympäriinsä ravaavia hiiriä lasketa. Saa tulla hakemaan ilmaisia hiiriä lemmikiksi, kunhan ensin ottaa kiinni. :D
Koiraa tahdoin tuossa pari vuotta sitten, mutta enpähän saanut.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Wespa » 22 Marras 2008, 20:44

Kissaa, koiraa tai hamsteria olen aina halunnut, mutta vanhemmat eivät hankkineet kuin akvaarion ja kaloja. Nyt kun olen asustellut itsekseni kauemmankin aikaa, niin olisi mahdollisuus hankkia esim. kissa tai koira.

Mitä eläintä suosittelisitte?
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
Dala
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Syys 2008, 10:33
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Dala » 22 Marras 2008, 20:53

Tonza; minä hankin nämä lemmikkini vasta aikuisena, lapsena en saanut mitään. ;) Porukat tuli kyllä sen verran vastaan, että lupasivat ostaa mulle koiran kun asun omassa kämpässä ja oon täysikänen.

Wespa: Riippuu ihan itsestäsi, kumpi sopii paremmin elämänrytmiisi?
Uskoa se on epäuskokin

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja tuputhy » 22 Marras 2008, 21:15

Kiireiselle ihmiselle kissa on parempi vaihtoehto, kuin koira, sillä sitä ei tarvitse lenkittää joka päivä. Kissa tulee päivän-pari toimeen yksikseenkin, jos on pakko jättää. (Eihän tietysti kukaan lemmikkiä hanki ajatuksena jättää se yksikseen..) Toisaalta koiraa on helppo kuljettaa mukana, koska sopeutuu paremmin autoonkin.
Itselläni ei tällä hetkellä ole mitään eläintä; hiiretkin loukutan sitä mukaa, kun niitä ilmestyy.
Jalat maassa, pää pilvissä

Avatar
Dala
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Syys 2008, 10:33
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Dala » 22 Marras 2008, 21:23

Toisaalta koiraa on helppo kuljettaa mukana, koska sopeutuu paremmin autoonkin.


Noh, kyllä ne ihan yhtä hyvin autoon oppivat. ;) Vanhemmillani on pystykorva joka ei vieläkään osaa autossa olla ja on kuitenkin jo 12vuotias. Minulla taas on kaksi kissaa jotka matkustavat varsin mallikkaasti missä tahansa kulkuneuvossa, tosin niin kulkee tuo pikkukoirakin. Harjoittelua ja totutteluahan se toki vaatii molempien suhteen.

Minä haaveilen hiiristä. Haluaisin kasvattaa ruokahiiriä omiksi tarpeiksi. On niin rasittavaa ostaa pakastehiiriä eläinkaupasta, jossa ne maksavat hervottoman paljon ja lisähintaa tulee matkakuluista, sillä lähin eläinkauppa on 80km päässä. Ja oishan ne hiirulaiset ihan näpsäköitä lemmikkejäkin siinä sivussa. :mrgreen:
Uskoa se on epäuskokin

Avatar
Hartsa
Vuoden foorumilainen 2008
Viestit: 452
Liittynyt: 22 Tammi 2008, 20:33
Paikkakunta: Kuopio

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Hartsa » 22 Marras 2008, 21:34

Ei ole omia, mutta saman katon alla kuitenkin.

Viljakäärme ja texasin rottakäärme (semmonen albiinoversio, mikä lie virallinen nimitys, leukistinen?)
"I reject your reality and substitute my own"

Avatar
viltsu
Vampyyri
Viestit: 861
Liittynyt: 17 Maalis 2008, 14:34
Paikkakunta: Pahimmissa painajaisissasi

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja viltsu » 22 Marras 2008, 22:09

Itselläni on Rottweiler "Rotikka". Omistan myös 2 tuliliskoa.
Mieti tätä maailmaa...Onko siinä edes järkeä?

Avatar
Ninyo
Alieni
Viestit: 149
Liittynyt: 02 Maalis 2008, 22:23

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Ninyo » 22 Marras 2008, 23:45

Meiltähän löytyy tällä hetkellä koira, kissa ja 3 rottaa.
Koiran hankimme noin 3,5 vuotta sitten. Itse olen aina pienestä saakka halunnut koiraa, mutta kun asuimme silloin vielä kerrostalossa niin emme voineet hankkia kuin pienemmän koiran. Rodultaan neiti on mittelspitz.
Kissamme tuli meille kun olin vielä hyvin nuori, herramme on nyt 9 vuotta vanha.
3 rottaa tuli ns. huostaan otettuina poikaystäväni veljeltä, koska ne eivät tulleet toimeen heidän uuden koiran kanssa.
Ja en myöskään unohda maninita kaksi ikiunessa olevaa rottaa. Tytöt nukkuivat pois elokuun puolivälissä. Ensimmäiset niin sanotut omat lemmikit mitä minulla on ollut.
Kuva

Puhkon silmäni, että näkisin
En tahdo nähdä, mutta näen sen väkisin
Runtelen korvani, jotta kuulisin
En ymmärrä, mutta kuulen sen väkisin
- Turmion Kätilöt

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 23 Marras 2008, 13:07

Oli sellaisen vuoden ajan kissa, mutta se jouduttiin antamaan toiseen hoivaan, kun meillä ilmeni kissa-allergiaa. Sniff*
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Gitarre
Keiju
Viestit: 1164
Liittynyt: 06 Huhti 2008, 19:11

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Gitarre » 23 Marras 2008, 14:45

Lapinporokoira merkkinen narttu täältä löytyy, oma mielipiteeni lemmikeistä on se että joskus on hyviä hetkiä ja joskus taas vähän huonompia....
Kissakin meillä varmaan olisi kun äiti niistä tykkää mutta minä olen allerginen : /
I'd rather regret doing something than not doing something.

Avatar
JD Matthew
Henkiparantaja
Viestit: 388
Liittynyt: 25 Elo 2008, 18:27

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja JD Matthew » 23 Marras 2008, 14:55

Aqua vitae kirjoitti:Oli sellaisen vuoden ajan kissa, mutta se jouduttiin antamaan toiseen hoivaan, kun meillä ilmeni kissa-allergiaa. Sniff*


sama täällä. jouduimme antamaan kissamme pois, koska veljelläni oli kissa-allergia.
minusta olisimme voineet jättää kissan ja heittää veljemme pois :D
http://www.salakapakka.net/ Sitä, mitä et Salakapakasta löydä, sitä sinä et tarvi!
" Whether you like it or not, learn to love it, because it's the best thing going today."
- Ric Flair -

The Best There Is, The Best There Was, The Best There Ever Will Be

Avatar
Jaarno
Isojalka
Viestit: 1756
Liittynyt: 09 Kesä 2008, 16:39

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Jaarno » 23 Marras 2008, 19:18

Vielä ei ole mitään mutta kun muutan pois kotoa niin luultavasti jonkun koiran hommaan. En oo pahemmin vielä rotua ajatellut.

Avatar
oozie
Valaistunut
Viestit: 36
Liittynyt: 17 Marras 2008, 02:53

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja oozie » 23 Marras 2008, 19:46

Itellä on ollu 3koiraa ja sekä kissoja on ollu parhaimmillaan 5 :D Maalla kun olen asunut. Tällä hetkellä ei ole ku on allergia ;s

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Zrud » 23 Marras 2008, 20:26

muistaako kukaa osoitetta sille ihme laskuri jutulle missä tutkitaan mikä koira rotu sopisi testin tekijälle parhaitten.
Feel the LOVE

Avatar
Ali G-
Enkeli
Viestit: 776
Liittynyt: 18 Syys 2008, 21:13
Paikkakunta: Tyynys alla...

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Ali G- » 23 Marras 2008, 21:22

viltsu kirjoitti:Itselläni on Rottweiler "Rotikka". Omistan myös 2 tuliliskoa.



Jaa, että rottweiler!!? Nehän on vaarallisii koirii, mihis te sitä tarviitte?
http://www.youtube.com/watch?v=5Is9fWAdUFA
Steen1-Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja
http://www.youtube.com/watch?v=C70Gs5n0bYQ
Avain-Punainen tiili,kapitalismi tekee susta orjan fuck sille
Kapitalistinen yhteiskunta on mätä,kutenkommari

Avatar
viltsu
Vampyyri
Viestit: 861
Liittynyt: 17 Maalis 2008, 14:34
Paikkakunta: Pahimmissa painajaisissasi

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja viltsu » 23 Marras 2008, 21:24

Ali G- kirjoitti:
viltsu kirjoitti:Itselläni on Rottweiler "Rotikka". Omistan myös 2 tuliliskoa.



Jaa, että rottweiler!!? Nehän on vaarallisii koirii, mihis te sitä tarviitte?


Ei ne oikeesti oo vaarallisia koiria. Niillä vaan on sellanen maine. Rottweilerit on kilttejä ja lapsiystävällisiä koiria, mutta jos niitä ei kasvata kunnolla ne voi olla hyvinkin aggressiiivisiä.
Mieti tätä maailmaa...Onko siinä edes järkeä?

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Zrud » 23 Marras 2008, 21:25

bitbullit ne vasta vaarallisia onkin. vai mite se kirjotettii.
Feel the LOVE

Avatar
Ali G-
Enkeli
Viestit: 776
Liittynyt: 18 Syys 2008, 21:13
Paikkakunta: Tyynys alla...

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja Ali G- » 23 Marras 2008, 21:26

Pitbulli-terrierit, jos oikein muistan :roll:
http://www.youtube.com/watch?v=5Is9fWAdUFA
Steen1-Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja
http://www.youtube.com/watch?v=C70Gs5n0bYQ
Avain-Punainen tiili,kapitalismi tekee susta orjan fuck sille
Kapitalistinen yhteiskunta on mätä,kutenkommari

Avatar
viltsu
Vampyyri
Viestit: 861
Liittynyt: 17 Maalis 2008, 14:34
Paikkakunta: Pahimmissa painajaisissasi

Re: Ne ihanat ja rakkaat lemmikit

ViestiKirjoittaja viltsu » 23 Marras 2008, 21:31

Oikeestaan Pittbull, mutta ei nekään kaikki ole agressiivisia vaan osa saattaa olla hyvinkin levollisia. Siinäkin törmätään taas maineeseen. :(
Mieti tätä maailmaa...Onko siinä edes järkeä?


Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron