Sivu 1/1

Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 05 Loka 2021, 12:40
Kirjoittaja Vallu
Kvanttitasolla siirtyminen, seuraava tuntuva vaihe aktivoitu 15 päivää kuluva kuutta. Siirtyminen kestää vuoden loppuun asti ja pari viikkoa päälle. Kvanttitasolla siirtyminen mahdollistaa ihmisten aktivoimaan oman tietoisuuden, sitä voi myös kutsua heräämiseksi. Näin on siis päätetty henkimaailmassa välittäen jumalalisen energian maan päälle. Tiedon kertoi korkein johtokunta henkimaailmassa Pyhä Maria, virallisen maapallo edustajaryhmä Kassiopeja kontakti ihmisen kautta.

Pyhä Maria kertoi, että siirtymisen helpottamiseksi voi lausua Pyhä Maria rukouksen aamun ja illoin. - Iloitse, Jumalan Äiti, Neitsyt, armoitettu Maria, Herra on Sinun kanssasi. Siunattu olet Sinä naisten joukossa ja siunattu on Sinun kohtusi hedelmä, sillä Sinä olet synnyttänyt sielujemme Pelastajan.

Rukous toimii vain jos se lausutaan aidosti sydämestä. Jos on eri uskonto silloin voi kääntyä esimerkiksi Allahin/Jumalan, pyytäen tukea käsittelemään tulevia muutoksia ja lupautua auttaa toisia ihmisiä kvanttitasolla siirtymisessä.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 09 Loka 2021, 08:49
Kirjoittaja A MAN OF A TIME STORM
Hyvä tietää tuo ajanjakso, itse aion tiivistää meditaatioita jotka on päässeet kesän jälkeen heikentymään. Tuo on myös tärkeää, pyrkiä auttamaan toisia, ei aina kahmia itselle hyvää edes meditaatiossa, lopulta tällainen suhtautuminen on tie onneen ja yltäkylläisyyteen. Aidosti sydämmestä, se vain ettei tarvi edes olla uskovainen niin se toimii, mm. rajayoga, mielen joga missä päästään syvimpiin tiloihin ja on yksi vanhimmista opeista, ei vaadi mitään uskontoa, voi olla vaikka ateisti, mitä en tietenkään itse ole, mutten ole minkään uskonnon kannattajakaan.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 09 Loka 2021, 20:44
Kirjoittaja Vallu
Joo näin se on, riittä kun on pyhä tajunta ja puhdas sydän. Uskonnot auttavat eksyksissä oleviaä sieluja. Tie totaalisen pyhyyteni ja rakkauden voi joskus tuntua mahdottoman vaikealta, niinpä silloin voi luottaa uskonto voimaan. Nyt kun muistaisi oikein, Jashua sanoi että hän voi rukoilla siis keskustella Isän kanssa uskonnosta riippumatta. Voi tehdä sen kaikkien ihmisten kanssa uskonnosta riippumatta.

Tähän siis minäkin olen pyrkinyt jo useita vuosia, alussa se oli vähän ristiriidassa tunteiden kanssa mutta sitten kun menet sellaisen tilaan jossa meditoidaan niin voi tosiaan sen tehdä missä hyvänsä uskontoa käyttäen siinä hetkellä.

MidgasKaus sanoi taannoin että missä uskonnossa ihminen onkaan, se on hänessä pyhin asia.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 14 Loka 2021, 09:28
Kirjoittaja Vallu
Kvanttitasolla siirtyminen mahdollistaa ihmisten aktivoimaan oman tietoisuuden, sitä voi myös kutsua heräämiseksi. Käytännössä koko maapallon struktuuri, molekyli tasolla muuttuu, koskien myös ihmisten sekä eläinten dna, joka muuttuu ja täyttyy kvanttitasolla enemmän valonkantavaksi. Prosessi oli pitkä ja kulkee sykleissä, siinä otetaan huomioon myös nämä palautamis prosessi joka oli viimeiset 90 päivä, käytännössä kesän.
Millä tavalla kvanttitasolla siirtyminen vaikuttaa esim. luontoon. Vesi kantaa enemmän elinvoiman- jumalallista energiaa sekä kaikki siihen liittyen. Matalavärähteiset ihmiset tuntevat olon epämukavaksi joka saa heidät kiukkuiseksi jolloin he voivat tehdä päätöksiä jotka ei kestä päivän valoa. Vihan purkautuminen aiheutta planeetan noosvääfin negatiivisen kenttän joka aktivoi jopa tulivuorien purkaukset kuten tähänkin asti. Joten apua on tarjolla kaikille halukkaille

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 15 Loka 2021, 08:53
Kirjoittaja A MAN OF A TIME STORM
Tämä prosessi mistä kerrot luo nyt meneillään olevat hulluudet, kuten ihmisoikeuksien viemiset rokottamattomilta rokotepasseilla myös Suomessa ainoana pohjoismaana. Mayat sanoi tätä aikaa pimeimmäksi ajaksi ja silti siinä syntyy tähtilapsia DNA:n luonnollisten DNA muutosten myötä joka johtuu kosmoksesta, lähiavaruuden muutoksista, joka Mayojen mukaan tapahtuu noin 26000 vuoden välein, olemme tällöin samassa kohtaa galaksia jossa on valtava energiapilvi jonka läpi maa ajautuu aurinkokuntana. Kyllä matalaenergiset päättäjät ovat liittyneet yhteen tehden nyt hulluimpia päätöksiä, jopa estääksen rakkauden luodakseen ihmisversio kahden keinotekoisella DNA muutoksella mikä liittyy RNA rokotteisiin ja tietysti estääkseen luonnollisen ihmisen kehityksen mikä on henkisempi tähtilapsi, tämä muutos on hyvin eliitin tiedossa, esim. Kiinassa oli jo syntynyt satatuhatta tähtilapseksi luokiteltavaa ja kommonistinen hallitus on jo vuosia tutkinut näitä lapsia eikä se sovi kommonistiseen kuvaan, eikä YK:n julistamaan NWO:hon, minkä se julisti keväällä, eikä negatiivisten avaruusolioiden kanssa tehtyyn suunnitelmaan jossa luodaan YK agenda 21 ja saadaan vastapainoksi eliitille korkeaa teknologiaa mitä osin on salattu kansalta, sanotaanko että taivaalliset demonit halusi orjayhteiskunnan sen hyödyntämisen takia, minkä takia eliitti vaihtokauppana loivat YK agenda 21:sen ja sen jatkeet, jollei eliitti toteuta sitä, heidän jatkumo 3D tasolla ei ole minkään arvoinen, tämä matalavärähteleisyys osalla ihmisistä näkyy myös ihan perhetasolla vieden rakkauden myös tätä kautta.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 18 Loka 2021, 22:54
Kirjoittaja Vallu
Eilen oli mielenkiintoinen konferenssi, itse asiassa suora lähetys nro. 355 Vangelian kanssa. Hän on tällä hetkellä henki maailmassa 22 henkisellä tasolla eli 19-24 taso on korkea värähteisten henkien, enkeli tasoa. Valo-olento osiossa taisin mainita tasoista tarkemmin.

Vanga kertoi miten hän yhdistyi korkea minään kanssa ja kuinka hän nyt muista kaikki edelliset erkarnaatiot. Hän sanoi että hän on nyt kokonainen sielu,henki ja näkee meidän fyysisen maailman energeetisesti. Haluaisin kirjoittaa pää kohdat jotka liittyy silloisiin hänen ennusteisiin. Silloin kun Vanga eli, hän ennusti että tule aika jolloin jää eloon se joka on puhdas sydämestä, joka ei kanna vihaa toista kohtaan. Hän sanoi että se aika on nyt.

Hän selvitti että nykyinen viiruus muuntautuu energeetisesti, ja se muuntautuu jatkuvasti niin kauan kun ihmiset saastuttaa noosväärin negatiivisillä ajatuksilla, pelolla, vihalla.,. Eli ihmiskunta ruokii tämän viruksen omalla pelolla ja yllä mainitulla distruktiivilla.
Sain sellaisen kuvan jos viiruus pääsee elimistöön se muuntautuu ihmisen henkilökohtaisen energeetikan mukaan. Jolloin laimea viiruus muuntautuu jopa tappavaksi jos ihminen on suuntautunut distruktiivisesti muita kohtaan.

Hän mainitsi kvanttitasolla siirtyminen loppupäivän, siis silloin kun tämä koko planeetan kvanttivärähtely saavuttaa toistaiseksi pysyvän tason. Se tapahtuu Joulukuussa 2024. Hän sanoi, että siihen mennessä kuolee 800 000 - 8 miljoona viirukseen. Ja että jo nyt on sellaisia valtioita jossa ihmiset näkevät nälkää talouden romahduttaa.

Sellaista tietoa tällä kertaa, ne jotka on katsonut tubesta Kassiopeja englanniksi, jos haluatte että käännetään lisä jaksoja, suosittelen tilata kanavan ja pyytää tehdä lisä käännetty videomateriaalia. Minä voin kääntää sen suoraan suomeksi tänne. Tai ainakin ne pää kohdat, vaikka kaikki materiaali on vähintäänkin mielenkiintoinen.
Yksi mielenkiintoinen seikka on se, että kun tämä loppuu ja jos ihmiskunta otta opikseen tämän koulun positiivisissä merkeissä, yhteiskunta kasvattaa siis tietoisuuden. Jos me saavutetaan sen, meillä on mahdollisuus fyysisiin kontakteihin muiden avaruuden sivilisaatioiden kanssa joka voi tapahtua 80 vuoden päästä.
Toivotan kaikille kärsivällisyyttä, valoa ja uskoa valoissaan yhteiseen tulevaisuuden.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 16 Tammi 2022, 22:30
Kirjoittaja Vallu
Tuntuva vaihe kvanttivärähtelyssä päätyi 14 päivä tätä kuuta. Tästä eteenpäin alkaa energioiden stabilisointi. Onnittelen kaikkia jotka kesti tämän raskaan vaiheen. Meditoitka ja täyttäkää jokaisen oman solun rakkauden valolla, toki valon voi lähettää myös kaikille muille ihmisille.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 17 Tammi 2022, 15:51
Kirjoittaja Andromeda
Tarviiko Timo Qvantilta kysyä lupa? ;)
Vain hyviä uutisia. Redpilliaani ymmärtääkseni?

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 18 Tammi 2022, 11:30
Kirjoittaja Darra

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 21 Maalis 2022, 18:56
Kirjoittaja Vallu
Ja taas uutiset kvanttitasolla siirtymisellä.
Tänään alkoi vaihteeksi uusi kvanttivärähtely muutos. Se kestää seuraavat 96 päivää.
Johan tässä onkin ehditty adoptoitumaan uusille energioille.

Kyseistä projektia johtaa tällä kertaa Sergei Radonežilainen joka eli 1300 luvulla ja hän sanoi että kvanttivärähtely nopeutamiselle sekä maapallon siirtymisen edistämiseksi kannatta lukea tänään aamulla päivällä ja illalla psalmi 50 ja seuraavat 95 päivää psalmi 22 aamuisin ja iltaisin. Tämä siis auttaa maapallon sekä meitä kaikkia siirtymään korkeammalle värähtelylle sekä väistymään matalat energiat.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 22 Maalis 2022, 06:15
Kirjoittaja A MAN OF A TIME STORM
Toki minkä tahansa henkisen energian läsnäolo auttaa korkeampiin värähtelyihin, näinhän se toimii, mm. lukemalla hyvin henkisiä.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 03 Loka 2022, 11:43
Kirjoittaja Vallu
Uutiset Kvanttimaailmasta. Oli taannoin informoitu että kvanttitasolla siirtyminen tapahtumassa nyt kevään energioiden tasantuminen. Eli uutta kvanttmuutosta ei ole vielä aloitettu henkimaailmasta käsin. Eli työstetään nykyiset energiat jotta taas voidaan lähteä tavoittamaan uusia korkeavärähteiset energiat.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 12 Tammi 2023, 18:21
Kirjoittaja Vallu
Viime viikolla oli informoittu että uusien kvanttienergioiden tasaantuminen olisi loppuvaiheessa. Tämä tarkoittaa sitä, että uusi kvantiaalto olisi taas jossain vaiheessa tulossa. Uskoisin että joskus keväällä. Sitten se olisi toistaiseksi siinä.

Tämä on mielenkiintoista aika, siinä näkee kuinka vanha tietoisuus päivittyy ja uutta hengellistä tietoa tulee tilalle. Ihmiset herkistyvät sekä löytävät itsessään uusia ominaisuuksia. Tai ainakin ne ominaisuudet mitä oli ennalttaan sovittu tänne tulttaessa. Me kaikki emme ole sattumoisin juuri nyt tässä ulottuvuudessa, meillä kaikilla on omat tehtävät. Olkaa jatkuvassa yhteydessä korkea minä tietoisuuden, joka on ns. kosminen tietoisuus / korkea minä olemus. Tämä auttaa suorittamaan inkarnaation hyväksytysti ja samalla täyttää henkilökohtaisen elämän tarkoitusta.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 28 Heinä 2023, 22:45
Kirjoittaja Vallu
Tänä vuonna kvanttitasolla siirtymisen johtaa Jashua itse eli Kristus. Tässä oli kerrottu että aurinko on aktivoitunut niin, että koko meidän arikokunnassa tuntuu. Nimittäin tämä kvanttimuutos tapahtuu koko meidän aurinkokunnassamme. Auringossa on tapahtunut suuret megnettipurkukset jotka vaikuttavat myös maahan aurinkomyrskyinä. Tosin nyt en ole seurannut onko tästä ilmiöstä uutisoittu sen enempää. Mutta joka tapauksessa kun kvanttimuutos päätyy maan ja meidän aurinkokunta muuttuu niin, että > matalavärähteiset olennot sekä mukaan lukien ihmisetkin tuntevat olon epämukavaksi ja tästä syystä joko he heräävät tai lähtevät täältä. Energiat jokapäivää voimistuvat ja muuttuvat. Lähetän kaikille lukijoille rakkauden valon, jotta sopeutuminen uusille energioille olisi mahdollisemman balanssissa.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 31 Tammi 2024, 20:29
Kirjoittaja Vallu
Viime sunnuntaina aktivoitui taas tuntuva kvanttisiiryminen. Ja taas yritän valaista mitä se tarkoittaa. Joka kerta jotain uutta tietoa. Eli tämä siirtyminen mahdollistaa työstää kerrytyt bloggit sekä hengen energeettisella tasolla olevat negatiiviset haitat. Nyt kun Maa aktivoitumassa korkeampaan värähtelyyn niin ne ihmiset jotka eivät kerkiä tai haluaa mukaan he eivät vastaa tätä uutta energiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että he hylkää itseänsä maan päältä vapaehtoisesti. Ihmiset ovat saavuttamassa korkeamman tietoisuuden sekä värähtelyn jotta olisi mahdollinen maapallo yhteisön hengellinen kasvu sekä mahdollistaisi avoin fyysinen kontakti muiden avaruuden asukkaiden kanssa.
Itseäsi voi auttaa kun ei ei kanna kaunaa toisiaan kohtaan ym. distruktiivista ajattelumaailma pitää työstää positiiviseksi.

Re: Kvanttitasolla siirtyminen

Lähetetty: 04 Helmi 2024, 22:22
Kirjoittaja Vallu