ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 20 Marras 2021, 08:15
Tuossa meditoinnissa suorakulmainen valokolmio jäi arvoitukseksi, eli kuin vapaamuurarien merkissä harppi ja suorakulma, valoa loistavan suorakulman päistä lähti yhtenäinen valosäde päästä päähän ja muodosti näin kolmion ja suorakulmio, tai kolmio makasi tukevasti maassa yhdellä lappeellaan ja yksi lape pilarikäytävään päin. Taas tuo massiivinen pilarikäytävä selvästi koski valtarakennetta ja oli sen vertauskuva, myös maanjäristys oli vertauskuva valtarakenteen suuresta järkkymisestä ja myös pöly oli vertauskuva, eli jokin voima tulisi nykyisen hallintajärjestelmän jatkumon romahduttamaan, mutta se ei onnistu, mielestäni tämä viittaa suureen nollaukseen, jossa yritetään lopulta romahduttaa nykyinen järjestelmä ja luoda suuri nolaus tilalle, pöly voisi tarkoittaa sekasortoakin mikä siitä syntyy. Valokolmio voisi olla myös estämässä romahduksen suunnaten voimat taivaalle mihin päin se oli tavallaan auki. Kuten antartiksella WW toisen loputtua saksalaisten sinne siirryttyä ihmisen näköiset humanoidit avustivat natseja selviämään siellä, mutta eivät antaneet natsien vallata maailmaa vaan käyttivät natseja hyväksi oman päämääränsä edistämiseen, tekivät yhteistyötä, mutteivat pitäneet natseista, tämä oli kaukokatselijoiden näkemää, viisi eri kaukokatselijaa näki tiedon mukaan antartiksen tapahtumat hyvin samanlailla. Kyllä heidät luetellaan negatiivisiin oman edun tavoittelijoihin, kuin olisimme heidän karjaa. Myöhemmin samainen ryhmä olisi käynyt kauppaa Usan armeijan kanssa.
Vallulla on mielenkiintoinen näkemys tuosta valokolmiosta, se että meditoinnissa tulee esiin vanhoja sympooleja kertoo vain meditoinnin syvyydestä, kaikkihan on yhtä jollain syvemmällä tasolla. Mutta hyvää informaatiota valokolmiosta.
Mielestäni tätä järjestelmää ei voida hajoittaa Klasun Swapin tapaan ilman astumatta kehityksessä tuhat vuotta taaksepäin, suuri nollaus olisi henkisesti tuhat vuotta taaksepäin siirtymistä. Taas en pidä Archonien tai demonien luomasta tästä valtajärjestelmästäkään, mutta se on parempi kuin mitä nyt ajetaan globalistien taholta, eli NWO:ta, mikä johtaisi ihmisarvon romuttamiseen YK agendoin jossa meiltä viedään kaikki oikeudet löyhin, epätieteellisin perustein. Eli Five eyes, suurin tiedusteluelin maailmassa saa minun puolesta ajaa pois Khazari mafian länsimaista jonka elin Klasu olisi. Mutta kultaaikaan siirtyminen vaatisi ajan kanssa myös nykyisen valtarakenteen muuttamisen kansan etua ajavaksi. Nyt Australiassa on menty niin pitkälle että kansa vaatii siellä olevan eduskunnan hallituksineen lakkautettavaksi ja tottahan se on, mitä sillä tekee kun se on muuttunut täysin kansan vastaiseksi paholaiseksi, jos näin kävisi niin kultaaika voisi lähteäkkin kaikkien oletusten vastaisesti sieltä liikkeelle. Austraalian tilanne on kuin sotilasjuntta jota hallitus on ohjaamassa kansan vastaisesti, Itävalta yritti samaa mutta toisin kävi, sekä Saksa aikoo tulla perässä, mutta Itävallan muuttunut tilanne varmasti laittaa nyt Saksan hallituksen suunnitelmalle kapuloita rattaisiin, jos poliisi ja armeija nouseekin hallitusta vastaan, on se jo koko NWO: suunnitelman menoa, aika näyttää. Jokatapauksessa uskomaton vastustus nostaa nyt päätä vähän jokasuunnasta globalistien NWO pyrkimykselle.
Valtakoneistomme byrokratioineen on Archonien luomus, sitä vain ei huomaa kun siihen on kasvettu sisään. Edesmennyt Usko Ahonen puhui tästä Archonien unimaailmasta, jossa koko byrokraattinen hallintajärjestelmä on demonien, archonien luomus politiikkaa myöten, eli valtarakenne on archoninen, mikä näkyy jopa peltokuvioiden symboliikassa, demoneita jotka luulevat olevansa vähintään jumalasta näkemättä keitä he ovat ja piirtelevät pelloille viestejä, toki osa niistä on ihmisen tekemiäkin ja tavallaan silti samasta archonien lähteestä.