Masennuslääkkeet

[WM_]

http://wmorder.wordpress.com/2010/03/07 ... -plaseboa/

[Shakaali]

Käytin puolisentoista vuotta 100mg Sertralin Orion nimisiä tabuja. Ajatus placebosta pyöri mielessä ennen käytön aloittamista, mutta jotain ainetta niissä ainakin oli, koska olo oli ensimmäiset 5 päivää todella huono ja väsynyt. Melkein krapulaiseksi voisi kuvata. Myöhemminkin tunsin tiettyjä vaikutuksia, kuten seksihalujen heikkeneminen. Kerrottiin myös että silmäni olivat kirkkaammat käytön loputtua. Loppupeleissä väitän niiden olleen hyödyllisiä käytön aikana meni henkisesti paljon paremmin kun ennen. Placebon mahdollisuus tietty on...

[Zrud]

itsekkään en huomannut omissa lääkkeissäni mitään positiivista vaikutusta... joten miksi vitussa ottaisin lääkkeitä jotka vain pahentavat olotilaa...

[kummo]

Tiedän, mikä minua pelottaa/ahdistaa/huolestuttaa, ja tiedän, kuinka asia pitäisi kohdata. Ainoa on vaan, että en vielä uskalla/pysty/voi. Antaa ajan kulua vielä enemmän eteenpäin.

Tottahan tuokin, mitä Zrud sanoi. Kyllä se voi alkaa melkein mistä tahansa. Suojamuuri taas ei välttämättä ole pahitteeksi kenellekään; uskon, että aika moni suomalainen on sellaisen itsensä ympärille rakentanut. Se lienee ihan tervettä itsensäsuojelua, ainakin silloin kun se ei mene kohtuuttomuuksiin.

En usko, että tarvitsee muuttua ihmisenä erilaiseksi, mikäli haluaa parantua. Muussa tapauksessa minullakin olisi jo paha ongelma... Kai enemmän merkitystä olisi sillä, että tulisi vastaan samankaltaisia ihmisiä. Eikä se tarkoita, että pohtisivat keskenään masennuksen ja alakulon syitä, vaan sitä, että samankaltaiset ajatusmaailmat kohtaisivat.

Skitsofrenia on vain ääritapauksiss ja harvoin kakspersoonallinen. Skitsofrenia on kuitenkin maailman tai ainakin maamme yleisin mielisairaus.

"Antaa ajan mennä".. aika parantaa haavat sanonta on puppua.. Se ettet muista jotain ei tarkoita etteikö se olisi olemassa. Se voi tulla takas koska vain. Asia pitää käsittellä. Senlisäks jos teet samaa samaa ja samaa niin päädyt samaan samaan ja samaan. Jos haluaa muutosta on tehtävä jotain eritavalla.

Muiden ihmisten ja kohtalotoverien seura voi olla hyväksi. Toisaalta seura tekee kaltaisekseen. Eli jos aiot jutella kohtalotoverien kanssa niin varmista että suurin osa heistä ovat päässeet masennuksen yli. Jos ne angstaa pahaa oloaan, vajoat itsekkin syvemmälle. Jos he _yrittävät_ (hui mikä kirosana tuo edellinen) selviytyä masennuksesta niin silloin sinäkin tod.näk. jäät _yrittämään_ (asia siis jää vähän puolitiehen). Seura on kuitenkin hyväksi mutta mieti että mikä seura.

Se että tiedät mitä pitäs tehdä muttet uskalla.. niin.. tuota.. mietippä näin. Jos et tee sitä, kärsit vielä pitkään. Jos teet sen nyt niin siul on jees tulevaisuus. Jos et pysty/voi.. niin mietippä voiko ne esteet siitä väliltä poistaa? Tuskin mistään yliluonnollisesta ratkaisusta on kyse. Mietitään vaikka että sinulla on lapsi tarhassa muttet uskalla hakea lasta sieltä syystä tai toisesta. Eikö totta että haet sen silti koska on pakko.. tai voisihan sen jättää sinne mutta jos lapsen hakee ni sit on ainakin asiat paremmin. Siunki on asiat tulevat olemaan paremmin kun ns pakotat itsesi tekemään sen mitä sie nyt aiotkaan tehdä päästäkses asian yli

Elämä ei aina mene niinkujin itse haluaa.
Kyseinen wespan neuvo ei ole kun pieni apu pieneen tilapäiseen masennukseen.
Vaikka itse erakko olenkin luonteeltani... Niin on sanottava että ihmistä ei ole tehty elämään yksin.
Apua tarvitsen/tarvitset, haluaisit sitä myöntää tai et. Tietyissä tilanteissa siis.

Minulle ei ole enää avuksi psygiatrit, lääkkeet tahi wespan pieni ave.

Maybe it's too late for me...

Se on myöhäistä vain jos ajattelet niin.. nyt leuka pystyyn ja mietippä vaikka mitä haluat tehdä nyt tällä viikolla ja mitä saavuttaa esimerkiksi ensi vuoteen mennessä tai 5v päästä. Luo tavotteita ja tee positiivisia asioita matkalla sinne (palkitse itseäsi). Niin ja mietippä oikeasti itse mikä sinua vaivaa.. kun tiedät ongelman itse niin sit voi ratkaisukin löytyä. Pura asia paperille ni voit luonnostella ongelmat paremmiks. Kun tosiaan istut hiljaa ja kysyt kysymyksiä itseksesi ni tiät mikä vaivaa. Jos et itse tiedä mikä siihe auttaa ni voit kysyä neuvoa muualta. Kyllä se the question joka on kaiken pahanolon alku ja juuri tulee sieltä sitten ajallaan.

PS: Aiheeseen liittyen.. lääkkeet ei toimi jos niihin ei usko ja mie en muute ymmärrä miks melkee kaikki masennuslääkkeet on unilääkkeit?

edit: oho, WM_ vastasi jo kysymykseeni, kas kun huomannut sivua 2 lukea aiemmin

[Shakaali]

Muuten, kun moni tuntuu lääkkeitä vastustavan, niin itse ainakin mielummin vedän nappeja, ku käyn jossain kuppaisessa terapiassa selittämässä lääkärisedälle/tädille itsestäni ja etsimässä apua ongelmaan jota ei välttämättä ole muualla kun välittäjäaineiden epätasapainossa.

[OSITutkimusseura]

Muuten, kun moni tuntuu lääkkeitä vastustavan, niin itse ainakin mielummin vedän nappeja, ku käyn jossain kuppaisessa terapiassa selittämässä lääkärisedälle/tädille itsestäni ja etsimässä apua ongelmaan jota ei välttämättä ole muualla kun välittäjäaineiden epätasapainossa.

Sittenhän sinä olet juuri sitä mitä suomen terveydenhuoltolaitos haluaa. Napit on paljon halvempia ja huomattavasti helpompia määrätä sekä toteuttaa, kuin toimiva terapia mielenterveyspotilaalle.
Lääkkeet on vielä siinämielessä helppoja, että jos yksi lääke ei potilaan mielestä sovi, niin voidaan kynää raapaisemalla määrätä uusi ja jos sekään ei toimi, niin taas uutta... Lääkkeiden monipuolisuus kun ei ihan heti lopu.
Eli yhteiskunta säästää ja säästötoimenpiteiden tuloksena saadaan kouluammuskeluja sekä muita sekopäiden toteuttamia aivopieruja.

[Shakaali]

Olen kyllä siinä samaa mieltä, että mielenterveydellisissä asioissa säästetään vähän turhan paljon. Skitsofreenikot vaan kadulle riehumaan. Jouduin myös kerran viemään erästä henkilöä sairaalaan kun oli sekavuuskohtauksissaan viiltänyt ranteen auki. Siellä annettiin 2kpl rauhoittavia lääkkeitä ja lähetettiin kotiin. Ja puhun siis ihan oikeasta kohtauksesta joka vielä toistui.

Totta myös että terapia auttaa monia. esim. oma emäntä on hyötynyt siitä enemmän kun lääkekokeiluista, mutta "sama laki leijonalle ja härälle on..." ja niin poispäin. Itselleni pieni sairasloma ja lääkkeet ovat olleet toimivampia.

[Zrud]

itseeni ku ei pillerit enää tehoa. joten en niitä enää syökkään.

[Shakaali]

Siinä vaiheessa kannattaa varmaan alkaa miettimään muita vaihtoehtoja. Myös lääkkeen vaihto voisi olla hyväksi. En tiedä kuinka montaa eri nappia olet kokeillut, koska muutaman jälkeen ei välttämättä jaksa enää uskoa minkään tehoon. Ongelma tietty on myös, että pahasti masentunut ei välttämättä jaksa suunnitella kuinka joku hoitomuoto ehkä muutamien kuukausien jälkeen vähän tehoaa.

Masennuksen hoitoon ei vaan taida olla samanlaista varmaa lääkettä kun morfiini on kipuun.

[Zrud]

No itse aloin syömään nyt jotain pillereitä johonkin skitsofrenian hoitoon... vaikka ei minulla omasta mielestä sellaista ole
Muta ne kuulemma mahdollisesti vaikuttaa paremmin kun jotkuu perus cipralexit sun muut citalopramit.

aloinhan mä käymää spykiatrillakin nyt, et saatas jotai tolkkua siihe miks oon mikä oon.

[Shakaali]

zrud: olisiko kyseessä risperidon?

Ei muuten, mutta tuota oli muistaakseni joillekin tutuille määrätty, vaikka eivät kärsineet skitsofreniasta. No mutta.. Psykiatri saa ehkä muutamien käyntien jälkeen paremman kuvan mikä voisi auttaa..

Btw. Itse kun menin ekaa kertaa lääkäriin valittamaan masennusta, niin sanottiin, että "ei sua mikään vaivaa, tuu uudestaan parin kuukauden kuluttua jos jatkuu". Se otti koville. Normaalista päivästä selviäminen oli vaikeaa ja tuntui ettei lääkäreitä kiinnosta yhtään. Sitten menin sekoilemaan alkoholin ja unilääkkeitten kanssa. Esimies lähetti silloin lääkäriin, joka lähetti sairaalaan, jossa määrättiin lääkkeet ja melkein ottivat pakkohoitoon..

Myöhemmin noita samoja lääkkeitä on tyrkytetty myös univaikeuksien hoitoon...

[OSITutkimusseura]

Noista lääkäreiden diagnooseista on tullut nykyaikana kovin mielenkiintoisia. Sen mitä itse olen kuullut ihmisten mielenterveysongelmien yhteenvedosta, melkein kaikissa tuntuu olevan skitsofrenia taustalla... Ennen vanhaan skitsofrenian diagnoosiin vaadittiin oikeasti ns. seinähullu ihminen, siis kaikkea muuta kuin muodikkaasti perusmasentunut.
Olisiko rima laskenut myös muunkin kuin lääkkeiden jakamisen kanssa?

[Shakaali]

Ei kai sitä skitsofreniaa kelle tahansa diagnosoida, mutta samoja lääkkeitä määrätään pienempinä annoksina myös masentuneille.

[Zrud]

juu. Risperidoniahan se... mutta itsehän olen ollut jo syrjään vetäytyvä ja lievästi masentunut jo noin 11v ajan... eli 10 vuotiaasta asti about.

[Verninia]

Noista lääkäreiden diagnooseista on tullut nykyaikana kovin mielenkiintoisia. Sen mitä itse olen kuullut ihmisten mielenterveysongelmien yhteenvedosta.

Ja noita lääkäreitä on äärettömän helppo huijata. Toisaalta se on ihan itsestään kiinni, mitä niille puhuu ja mitä ei, ja kuinka hyvin osaa valehdella. Toisaalta se on masentuneen oma vika, jos valehtelee eikä käytä terapiaansa ja tutkimuksiaan hyödyksi, mutta harvoin sairas ihminen sitä ymmärtää. (vasta jälkeenpäin.)

Melkein kaikissa tuntuu olevan skitsofrenia taustalla... Ennen vanhaan skitsofrenian diagnoosiin vaadittiin oikeasti ns. seinähullu ihminen, siis kaikkea muuta kuin muodikkaasti perusmasentunut.

Sama huomio.

[Saxpi]

Mun ystävätär on ollut jo vuosia masentunut ja syö SSRI-lääkkeitä ja auttavat ilmeisesti hyvin.
Kaikillehan ne ei tietysti sovi.
Sitten se erehtyi vuosien jälkeen menemään yleisen puolen psykiatrille joka 10 minuutin jutustelun jälkeen väitti psykoottiseksi ja yritti pakottaa syömään psyykelääkkeitä kun se ei kuulemma ollut mahdollista että pakkohoidossa olisi niin kohdeltu kuin ystävättäreni väitti.
Näkee vieläkin painajaisia vaikka tapahtui vuosia sitten.
Ei se siitä hoitoon joutumisesta järkyttynyt mutta väärä lääkitys ja uhkailu oli vähän liikaa 16-vuotiaalle.
Lääkityksen takia meni silmät vinoon ja sitten tuotiin peiliä naamaan eteen että kato nyt ihan aiheesta olet hoidossa kun sulla on silmätkin vinossa.
Onneksi se oli niin järjissään että alkoi piilottamaan lääkkeitä suuhun ja teeskenteli sitten että pitää päästä vessaan.
Hoitaja kyttäs oven raosta jokaista vessareissua niin se teeskenteli niistävänsä nenää että sai lääkkeet paperiin ja vessanpönttöön.
Sen vointi alkoi parantua ilman lääkkeitä.
Kolmen kuukauden jälkeen se pääsi sitten pois.

[Exitium]

Itse en voi syödä masennuslääkkeitä koska laukaisevat kovan psykoottisen manian aina :S 1-tyypin bipoläärinen kun on :S

[Wilkku]

Tämähän on hyvä ketju meikäläisen aloitukseksi. Ensiksikin hei vaan kaikille, pitkään olen tätä foorumia lueskellut ja nyt sain sitten aikaiseksi rekisteröityäkin.

Itse olen syönyt masennuslääkkeitä vuoden 2008 helmikuusta lähtien, ja täytyy sanoa että sen verran huonossa jamassa olin että en olisi hengissä ilman niitä. Masennusta olen sairastunut jo ties kuinka pitkään ennen tätä, en vain tunnustanut sitä itselleni. Olo on kyllä niiden myötä parantunut ja tasoittunut, vaikka lääkityksen etsiminen onkin vieläkin tavallaan vaiheessa. Uskon että en koskaan kokonaan parane masennuksesta, vaan se on taipumus jonka kanssa minun on opittava tietyllä tavalla elämään. Efexor-nimistä lääkettä olen syönyt tuosta helmikuusta 2008 lähtien, annosta on muutamaan kertaan korotettu alkuvaiheessa koska pienempi annostus ei tuonut riittävää tehoa, kysymys ei ollut siis mistään toleranssin noususta. Viime vuoden lopulta on lääkekokeilu takana, joka meni täysin pieleen. Silti en alkanut suhtautumaan lääkkeisiin negatiivisesti, koska ilman testaamista ei voi tietää miten mikäkin lääke keneenkin vaikuttaa. Tajusin itse lopettaa kyseisen lääkkeen, koska se aiheutti voimakasta itsetuhoisuutta. Hoitotiimikään ei mitenkään tuominnut tätä itsenäistä päätöstä, vaikka sitä pelkäsinkin. He vain kirjasivat ylös oireet mitä lääke oli aiheuttanut. Tilalle sain toisen lääkkeen joka on auttanut mielialojen heittelehtimiseen, ja parantanut unenlaatua. Kärsin myös viivästyneestä unijaksosta.

Masennuslääkkeenhän ei ole tarkoitus turruttaa ihmistä, jos lääke toimii näin joko itse lääke tai annostus on väärä. Oliskin tärkeää että jokainen rehellisesti kertoo lääkkeistä tulleet sekä negatiiviset että positiiviset vaikutukset lääkärille, eikä pyri salaamaan niitä. Mikäli lääkäri suhtautuu huonosti negatiivisiin kokemuksiin, vika on lääkärissä ei potilaassa. Itse olen joutunut vaatimaan lääkärin vaihtoa asiattoman käytöksen takia. Moni tuttuni on saanut lääkityksen, joka turruttaa ja ajatellut että sen pitääkin toimia niin. Lopulta lääke sekä koko hoito on lopetettu itsenäisesti, ja masennus on saattanut jäädä hoitamatta väärien ennakkokäsitysten takia. Lääkäreiden pitäisi korostaa sitä, että lääkkeiden ei ole tarkoitus turruttaa, ja että potilaan pitää olla rehellinen, tämän vuoksi psykiatrit ja psykologit eivät missään nimessä saisi tuomita potilasta tai hänen tuntemuksiaan. Se saattaa aiheuttaa juurikin tällaista tuntemusten valehtelua. Itse tosiaan olen tämä tuomitsemisen kerran kokenut, ja onneksi olin sen verran paremmassa kunnossa jo silloin, että jaksoin ja tajusin vaatia lääkärin vaihtoa. Sairaimmillani en olisi jaksanut, ja ties mihin tällainen kohtelu olisi johtanut, varmaan suljetulle osastolle, vaikka en sitä olisi tarvinnut. Joten hoito voi julkisella puolella ainakin olla todella sontaakin, ja itseltäkin on välillä lähtenyt usko julkisen puolen kykyyn auttaa.

Lääkehoidon sivussa olen itsekin käynyt supportiivisessa terapiassa, ja jossain vaiheessa olisi tarkoitus aloittaa psykoterapia. Lääkkeet eivät välttämättä sovi kaikille, ja toisille niistä saattaa olla isokin apu. Itse en olisi jaksanut tai tajunnut hakeutua hoitoon ilman miestäni, joten ymmärrän hyvin niitä yksinäisiä joilla ei ole ketään persukselle potkimassa ja jotka eivät jaksa mennä hoitoon, jossa kuitenkin päävastuu pitäisi jaksaa kantaa itse. Itsekin jouduin muutaman kuukauden syömään nappeja ennen kuin tilanne sen verran tasoittui, että saatoin aloittaa terapiaa ja jaksoin ottaa siitä vastuuta. Tällä hetkellä olen sairaslomalla, ollut nyt viime vuoden lopusta lähtien. Uranvaihto tässä mielessä, jos vain satun pääsemään kouluun.

[Aurelia]

juu. Risperidoniahan se... mutta itsehän olen ollut jo syrjään vetäytyvä ja lievästi masentunut jo noin 11v ajan... eli 10 vuotiaasta asti about.

Onko se auttanut?
Etkö edelleenkään saanut lähetettä minkäänlaiseen terapiaan?

Sellaista nappia ei ole olemassakaan millä pääsisit eroon kroonistuneesta masennuksesta oli se sitten ihan tavan masennusta, psykkoottista taikka jossain määrin skitsoidista. Lääkkeissä kun on se, että ne tasapainottavat kemiallista tilannetta, mutta syyt eivät poistu jollei niitä käsittele ja kroonisesti masentuneen ihmisen ajatusmaailma ja elämäntavat tukevat masentuneena olemista.

Itse käyn kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa, jonka sain viimeinkin tapeltua itselleni työterveyden kautta. Kun minua hyvän tovin tutkittiin niin huomattiin, ettei masennus ollutkaan varsinainen sairauteni vaan seurasta hoitamattomasta tarkkaavaisuushäiriöstä. Nyt minulla on vain ADD-lääkitys enkä ole koskaan ennen ollut näin tasapainoinen ja onnellinen. Minulla on jopa ihan oikea unirytmi ja olen päässyt yleistyneestä ahdistuneisuudeta ja masennuksesta eroon.

Työtähän tämä kaikki on vaatinut ja suurimman osan tästä ihmeparanemisesta kattaa nimenomaan käyttäytymisterapia. Elämäntavat ja ajatusmallit on muutettu ja tunnelukkoja purettu. Tämä on kallista ja jatkuvaa työtä ja viikottaisia istuntoja, mutta on se sen arvoista. Jos olisin jäänyt vain syömään lääkkeitä joita määrättiin kokoajan lisää, makaisin zombiena sairaslomalla kaiken aikaa.

Vaihdoin koko elämäni suunnan tyystin. Aloin tehdä osa-aikatyötä, jotta itselleni ja perheelleni jää enemmän aikaa ja aloin kouluttaa henkistä puolta itsestäni, liikkua ja meditoida säännöllisesti. Sain eheytettyä yhteyden omaan itseeni ja se on ollut antoisaa ja tärkeää. Nyt edes jossakin alkaa olla jo jotain mieltä. Elämä ei tunnu kaoottiselta ja rasittavalta paskalta, enkä ole omien huonojen piirteitteni ja tapojeni vanki.

Toki sekin, että tiedän mistä aistiliherkkyyteni ja poikkeavat reagointini lääkkeisiin johtuvat yms. on vaikuttanut. En tunne itseäni enää niin friikiksi kuin ennen.

Oli miten oli niin kirvestä ei kannata heittää kaivoon ja todeta vain ettet pysty muuttumaan. Se on toki oma valintasi, mutta jokainen pystyy kyllä muuttumaan ja muuttamaan vanhoja ajatuskuvioitaan. Joskus pelkkä asioiden parempi tiedostaminen helpottaa pahaa oloa.

Kaikille joita kiinnostaa selvittää omat tunnelukkonsa ja sitä kautta purkaa mahdollisen masennuksensa syitä, täältä löytyy hyviä testejä ja tietoa aiheesta: http://www.skeematerapia.fi/ Moni ystävistäni on sanonut, että on onnistunut käsittelemään omia reaktioitansa ihan uudessa valossa kun on nähnyt mitkä asiat esim lapsi-vanhempisuhteissa ovat niiden tunnelukkojen syntyyn vaikuttaneet. Itsellänikin oli tiedostettujen tunnelukkojen lisäksi monia tiedostamattomia jotka aiheuttivat ahdistusta ja pahaa oloa. Käsiteltyinä ne asiat alkavat lopulta hiipua.