Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

Ufohavainnot, henkimaailman kanssa kommunikointi, paranormaalit kokemukset yms.
Avatar
starling
Jäsen
Viestit: 15
Liittynyt: 21 Tammi 2011, 13:30

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja starling » 04 Helmi 2016, 15:08

Olenkin jokusen viestin tänne aiemmin kirjoitellut, mutta taustana että tapahtumapaikkana on vanha rintamamiestalo, jossa on aikoinaan tehty itsemurha. Meillä on ollut melko rauhallista pitkään, mutta oudot sattumukset ovat taas palanneet tuttuihin paikkoihin eli kellariin (pyykkihuoneeseen) ja vintille. Nyt viimeisimpänä tapahtui seuraavaa:

Olin yksin kotona, siivosin yläkertaa ja lämmitin samalla yläkerran uunin. Saatuani siivouksen päätökseen ja pellin kiinni, kävin vielä yläkerrasta hakemassa vaatteita ja lähdin asioille. Palasin parin tunnin päästä kotiin, ja menin melkein suorilla yläkertaan, koska piti skannata yksi asiakirja. (Tässä vaiheessa oli jo pimeää, ja minulla oli suora näkymä tietokoneelta yläkerran keittokomeroon ja siellä sijaitsevaan vintin oveen.) Skannattuani palasin talon keskikerrokseen, ja puolisoni tuli töistä. Olimme varmaan pari tuntia kumpikin talon keskikerroksessa, kun minulle tuli taas asiaa ylös. Heti yläkerran oven avattuani aloin ihmetellä, miten yläkerta tuntuu niin kylmältä, vaikka olin muutamaa tuntia aiemmin lämmittänyt uunin. Syy selvisi pian: yläkerran keittokomerossa oleva vintin ovet (2kpl, vintille on ns. tuplaovi) olivat täysin auki ja vintillä paloi valot :o Vintin ovet ovat tiukalla sivuttain menevällä salpasysteemillä kiinni, eli eivät aukene ihan tuosta vaan. Olin kuitenkin puuhastellut yläkerrassa useaan otteeseen sinä päivänä, ja pimeässä tietokoneella olisin kyllä aiemminkin nähnyt vintillä olevat valot ja avonaiset ovet. Lisäksi näin pakkasilla yläkerta jäähtyy todella nopeasti, jos kylmän vintin ovea pitää auki.

Emme keksineet puolison kanssa asialle mitään selitystä, tarkistimme talon kaikki ulko-ovet ja ikkunat, mutta ne olivat ok. Toisaalta jos täällä olisi varas käynyt, olisi se varmaan nyt edes jotain mukanaan vienyt :roll: Asumme siis kahdestaan.

Kuinkahan tyypillistä on, että selittämättömät tapahtumat keskittyvät tiettyihin osiin taloa? Kummallista.

Avatar
Karri97
Valaistunut
Viestit: 27
Liittynyt: 02 Maalis 2016, 23:16

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Karri97 » 03 Maalis 2016, 00:18

Ihan ensimmäisenä tapauksena voisin kertoa tämän:
Ollessani noin kahden-kolmen vuoden ikäinen olin sanonut äidilleni, että isän ympärillä on musta "verho". Väitin, että en erottanut isää sen alta ja jopa pelkäsin häntä, sillä en tunnistanut tätä isäkseni. Hieman myöhemmin isälläni todettiin aivosyöpä.

Monen monta kertaa saatoin nähdä taivaalla valkoisia pallomaisia objekteja. Oletin niiden olevan sääpalloja, mutta kun kohteita tarkkaili pidempään huomasi niiden tekevän radikaaleja käännöksiä liikeradassaan. Tämä ei olisi tyypillistä sääpallolle. Yritin pienenä olla ajattelematta näitä asioita, mutta äitini mentyä uusiin naimisiin (rahan perässä) hän riiteli paljon isäpuoleni kanssa. Tunsin oloni etäiseksi ja vietin paljon aikaa perheemme koiran kanssa. Tämä pisti ajattelemaan asioita vähän pidemmälti tuolloin.

Eräs päivä satuttiin sitten olemaan koiran kanssa mökin rannalla ja muistan hämärästi pyörtyneeni. Heräsin valtavaan siniseen valoon, joka ympäröi minut kaikkialta. En osannut, enkä osaa vieläkään selittää sitä, mutta muistan etten ollut ollenkaan hätääntynyt. Seuraavaksi näin hämäriä hahmoja, jotka muistuttivat hieman ihmisiä. Emme keskustelleet mitään, mutta tiesin heidän olevan Siriukselta ja he halusivat auttaa minua. Lopulta heräsin rannalta. Ajattelin, että se oli Jeesus.

Rupesin tosi uskovaksi ja seuraavat vuodet alkoivat sujua paremmin. Äitini meni kolmannen kerran naimisiin ja tällä kertaa hyvän miehen matkaan. Muutin opiskelija-asuntoon ja työskentelin osa-aikaisesti. Tuntui kuin rukouksiini olisi vastattu.

Asiat kuitenkin muuttuivat jälleen ennen joulua. Muistan nukahtaneeni 9.12 ja nähneeni jälleen unen sinisestä valosta. Tällä kertaa oloni ei ollut levollinen. Tuntui kuin olisin saanut osakseni suurta vihaa ja syytöksiä. Heräsin aamulla lakanat veressä ja kiiruhdimme nopeasti huonetoverini kanssa lääkäriin, sillä emme tienneet mistä oli kyse. Lääkäri totesi ihmetellen, että minut oli ympärileikattu.

Nämä asiat ovat johtaneet uskonnollisiin ristiriitoihin elämässäni. En tiedä yrittääkö joku tai jokin painostaa minua eroamaan polusta, jonka messias minulle näytti? Koiranikin on alkanut sairastella. Vainoaako minua jokin?
~Teboilerotiikka~

Avatar
Deadline
n00b
Viestit: 2
Liittynyt: 05 Huhti 2016, 14:48

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Deadline » 08 Huhti 2016, 20:33

Pari vuotta sitten katottiin miehen kanssa leffaa olkkarissa. Laitettiin leffa paussille ja mentiin keittiiöön joka on olkkarin vieressä. Laitoin puhelimeni tiskipöydälle ja vedettiin liesituulettimen alla röökiä, kun yhtäkkiä mun puhelimesta rupes musat soimaan itekseen. Sammutin musan ihmeissäni ja heti sen jälkeen leffa lähti pyörimään itekseen päälle.

Noin 10 vuotta sitten olin 9 vuotias. Olin aamulla olkkarissa odottelemassa kouluun lähtöä. Isäpuoli nukkui viereisessä huoneessa. Kuulin kuinka ulko-ovi aukesi ja joku juoksi yläkertaan. Kauhistuin ja menin herättelemään isäpuolta ja kerroin asiasta. Hän sanoi että se oli varmaan joku koira ja nukahti uudestaan. Meillä oli silloin 4 koiraa ja kaikki oli kanssani olkkarissa. En uskaltanut käydä yläkerrassa katsomassa ja lähdin etuajassa kouluun, koska en uskaltanut kotiinkaan jäädä.

Avatar
Karri97
Valaistunut
Viestit: 27
Liittynyt: 02 Maalis 2016, 23:16

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Karri97 » 19 Huhti 2016, 16:39

Hei!
Olen viimeisen parin kuukauden aikana nähnyt unia/unihalvauksia joissa huoneeni päädyssä on seisonut kaksipäinen mies. Hahmoa voisi kuvailla kärjistyneen stereotyyppisesti "nälkiintyneeksi afrikkalaiseksi orjaksi" joista oli paljon kuvistusta ainakin oman oppiaikani historian kirjoissa. Miehellä oli lyhyet, hieman kikkarat, harmaat hiukset sekä molemmissa päissä oli myös parran tynkää. Mies oli selvästi vanha ja todella luiseva sekä seisoi selkä kumarassa. Olemus ja koko tilanne oli todella kummallinen. Olento vain seisoi ja katsoi.

En tiedä merkitsevätkö toistuvat unet varsinaisesti paljoa, mutta henkilökohtaisesti haluaisin tietää enemän kyseisestä herrasta. Ehkä tulee vierailulle vastakin!
~Teboilerotiikka~

Zon
Jäsen
Viestit: 20
Liittynyt: 11 Touko 2013, 22:12

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Zon » 22 Huhti 2016, 09:20

Tenkku kirjoitti:No hiljentynyt on kovin. Mietin vaan miksi ihmiset jotka haluaa morkata (?) niitä joilla on selittämättömiä (huom, selittämättömiä, ei välttämättä yliluonnollisia) kokemuksia edes hengaa foorumeilla missä näitä on tarkotus käsitellä.

Muoks vaivauduin peräti kurkkaamaan sun muita viestejä ja mietinki että oli jotai tuttua, siltikin. ^ Onhan se tietty hauskaa nauraa tyhmille mutta tyhmyyttä vaatii sekin


Arvelinkin, ettei kaltaisesi juntti ymmärrä taiteen päälle. Luulin myös, että teillä olisi joku nettilimitti siellä hoitolassa, mutta sinähän riehut täällä yötä päivää.

Jatkan vain Zrudin elämän työtä siitä, mihin se hänellä jäi.
Hulluuden ja viisauden ero on hiuksenhieno.

Avatar
Johanness86
Jäsen
Viestit: 14
Liittynyt: 27 Maalis 2016, 20:36
Paikkakunta: Raisio
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Johanness86 » 01 Touko 2016, 15:26

En tiedä useinko, mutta välillä kun nukun ja herään ja olen sellaisessa puoliunitilassa, niin nään erinlaisia henkiä sänkyni vierellä... Hyvien ja mukavien unien aikana ne on kiltin näköisiä henkiä ja pahoina painajais unina ne on pelottavia, esimerkiksi kerran näin unta että olin sidottu sänkyyni ja pahuus nauroi kiduttaen minua, kun aloin heräillä näin ilkeän näköisen pelle hengen sänkyni laidalla, se nauroi pahan suopaisesti, mutta haihtui hetkessä... Sitten taas kerran mukavan unen jälkeen oli haltia neito siinä ja hymyili... myös enkeleitä ja demoneita on samankaltaisesti näkynyt unista herätessä... Tosi jänniä kokemuksia ja uskoisin että ne on jotain unien luoja henkiä, "vahteja" tai vastaavia... Mites muilla näin tälläisen aiheen kun repäsin???

Avatar
starling
Jäsen
Viestit: 15
Liittynyt: 21 Tammi 2011, 13:30

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja starling » 14 Syys 2016, 10:06

Pitkästä aikaa sattui taas todella kummia. Asumme kolmekerroksissa 50-luvun talossa. Illalla viimeisenä lämmitin kahdelle kissallemme mikrossa kalaa, ja kissat odottivat ruokaa keittiön ikkunan viereisellä tuolilla. Toinen kissa jäi ruokailemaan ja nukkumaan alakertaan, ja toinen tuli kanssani yläkertaan, jonne tuli myös puolisoni. Aamulla puolisoni heräsi kuuden aikoihin, ja tuli alakertaan, jossa keittiön ikkuna oli ammollaan! Kissa oli karannut, onneksi se oli pysytellyt lähistöllä ja tuli ruokapussia heiluttelemalla sisälle. Olen satavarma, että ikkuna oli kiinni, kun viimeisenä illalla sen vieressä käytin mikroa. Olen tosi tarkka tuosta ikkunasta senkin vuoksi, että tiedän kissojen karkaavan, mikäli se jää auki. Ikkuna on vanhanmallinen ja väännettävä lukitussysteemi, kissat eivät niitä osaa itse aukaista.

Outoa on myös se, että viime yönä ulkolämpötila kävi hyvin lähellä nollaa, mutta alakertamme ei ollut kylmentynyt niin paljon kuin sen pitäisi, jos ikkuna olisi ollut selällään koko yön eli kahdeksan tuntia. Meillä on ollut vastaavia tapauksia aiemminkin, esim. visusti suljettu uuninpelti on joskus vedetty yön aikana aivan auki, pesukoneen vesihana käännetty kiinni kesken ohjelman jne. Ja tuossa ylempänä on viestini vintinovesta, joka oli mystisesti auennut. Näissä tapauksissa on jotenkin selkeä teema, jotain auotaan tai suljetaan.

Mandela
n00b
Viestit: 1
Liittynyt: 16 Tammi 2017, 23:30

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Mandela » 16 Tammi 2017, 23:54

Olin kavereiden kanssa eräässä konsertissa. Kun esitys oli loppu, niin lähdettiin kaupungille hotellille päin kävelemään. Kaverit kääntyivät hotellin suuntaan ja itse päätin mennä yhteen baariin juomaan oluen. Soittelin vielä kavereille, että ovatko he päässeet turvallisesti hotellille. Baari oli muutamaa henkilöä lukuunottamatta tyhjä. Menin juttelemaan baarimikolle. Kohta tiskille tuli vanhempi mies. Istuttiin ja juteltiin siinä kaikessa rauhassa. Sitten siihen tuli nuorehko nainen ostamaan tupakkaa. Hän istui minun ja vanhemman miehen välissä olevalle paikalle. Juteltiin siinä tovi ja sitten naisen jutut alkoi kuulostaa korvaani oudoilta. Hän kertoi olevansa hautaustoimistossa töissä ja hakevansa työkseen kuolleita. Hän puhui kirjakieltä mikä hieman särähti korvassani, koska tosi harva puhuu kirjakielellä. No ei siinä mitään. Kuuntelin kaikessa rauhassa, mutta sitten tuli sellainen olo, että nyt on lähdettävä. Sanoin vanhemmalle miehelle, että kannattaa lähteä pois täältä. Mentiin ulos baarista. Vanhempi mies sanoi ulkona minulle, hyvä että veit hänet pois tuolta.

Ulkona alkoi olo tuntua todella oudolta. Hetken päästä en tiennyt mikä on totta ja mikä ei. Ajattelin, että minut oli huumattu jollakin tavalla. Hetken päästä luulin olevani kuollut. En tiedä kuinka kauan olin ulkona. Oli todella outo ja epätodellinen olo. Koko iltana en ollut juonut niin paljon, että olisin ollut humalassa. Oli kova pakkanen ja joku oli ilmeisesti jossakin vaiheessa tilannut minulle taksin. Minulta oli ehkä lähtenyt taju jossakin vaiheessa hetkeksi, mutta siitä en ole yhtään varma. Muistan kuitenkin tapahtumat aika hyvin vaikka olo olikin epätodellinen ja sekava. Muistan kun menin taksilla hotellin pihaan ja maksoin kyydin. Taksikuskiltakin kysyin, että olenko varmasti hengissä ja hän vakuutteli kaiken olevan hyvin.

Selvisin jotenkin hotellihuoneeseen. Sitten laittelin tekstiviestiä eräälle ystävälle. Totesin kännykän kellon olevan kolme tuntia jäljessä oikeasta ajasta. Hotellihuoneessa oli kaksi kaveriani nukkumassa.Toista kaveria en saanut hereille, joka vahvisti lisää minun harhakuvitelmia, että olen kuollut. Toisen kaverin kanssa juttelin kyllä ja hän käski minun mennä nukkumaan. No, aikani valvottua olo alkoi parantumaan ja yhtäkkiä oli ihan normaali olo. Menin sitten nukkumaan. Aamulla kun heräsin ja menin vessaan, niin kädet ja kieli oli aivan tunnottomat. Meni jonkin aikaa, että olo korjaantui edes pikkuisen. Koko päivä oli ihan hirveää. En pystynyt nukkumaan vaikka väsytti kauheasti. Olo oli kuin junan alle jäänyt. Katselin aamulla ystävälleni laittamia viestejä, niissä ei ollut kirjoitusvirheitäkään. Oli ihan selvää tekstiä. Humalassa jos kirjoittaa, niin tulee kyllä aika suttua tekstiviesteistä.

Tiedän miltä tämä kuulostaa. ”Tyyppi on vain dokannut liikaa, hehheh”. Ei se sitä ollut. Tunnen kyllä omat rajani ja minkälainen olo tulee jos ottaa muutaman liikaa. Muistikaan ei lähde minulta ikinä kun olen juonut. Tuo fiilis oli jotain aivan muuta. Onkohan minulle laitettu jotain juoman sekaan vai mitä hittoa tuo oikein oli? Tunne siitä, että olin kuollut, oli todella aidon oloinen. Ihan ihme homma. Tosi kammottava fiilis. Nämä kaikki jutut oli outoja, kello oli kolme tuntia jäljessä normaalista ajasta, yhtäkkinen ”olon selviytyminen” ja aamuinen käsien ja kielen totaalinen puutuminen. Mitä hittoa oikein tapahtui.

Mielikuvitus tietysti kävi laukkaamaan kun sitä asiaa ajatteli jälkeenpäin. Oliko minua yritetty viedä johonkin mutta pääsinkin jotenkin pois sieltä. Vai oliko sitä vanhempaa miestä yritetty viedä johonkin. Hyi hitto kun puistattaa. Välillä nuo tapahtumat tulee mieleen. Kyllä se sen verran kovasti vaikutti minuun. Vielä reissuun lähtiessä varottelin kavereita, että muistakaa pitää huolta, ettei kukaan pääse tekemään teille mitään. Sitten itse joudun kokemaan tuollaista. Omasta mielestäni missään vaiheessa ei ole voitu minun juomaan laittaa yhtään mitään, mutta mistäs sitäkään tietää.

Voiko "tyrmäystipat" aiheuttaa tuollaisia outoja juttuja vai mistäköhän tuo voi johtua? Onko ideoita? Ennen tuota tapahtumaa ja tapahtuman jälkeen ei ole mitään tuon kaltaista sattunut onneksi.

Gosth girl
n00b
Viestit: 1
Liittynyt: 16 Helmi 2017, 10:02

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Gosth girl » 16 Helmi 2017, 11:35

:ghost: Hei
Asustelen vanhempien kanssa vanhassa rautatien työntekijöiden perheiden talossa. Talo on ainakin nyt 89vuotta vanha ja siellä on tapahtunut paljon. Entiselle ullakkovarasto kerrokseen on nyt rakennettu huoneistot. Minun huoneeni on pienin ja syrjäisimmässä nurkassa, joten sieltä näkee koko kaupungin. Eli asun viidennessä kerroksessa. Huoneessani en asu yksin sillä marie niminen tyttö asuu kanssani. Marie teki itsemurhan heittäytymällä viidennestä ullakkokerroksesta alas sillä hänen miesystävänsä petti häntä, kun marie oli pieni hän unelmoi olevansa äiti ja junakuski. Mutta tuohonaikaan naiset eivät olleet usein töissä vaan kotona kotiäitinä. Kun marie tapasi unelmiensa miehen, hän toivoi että vihdoinkin saisi perheen, mutta mies petti tätä ja kun marie näki että mies ystävänsä oli tulossa kotiin käsikynkässä toisen naisen kanssa hän päätti hypätä miehen eteen viidennestä kerroksesta. Mies kuitenkin jatkoi matkaansa eikä kääntynyt pihaan niin marie hyppäsi tietäen että miesystävänsä ei tietäisi sitä ennen kuin lehdestä. Mutta nyt marie ei ole saannut rauhaa itselleen ja elää kanssani, hän auttaa minua monissa asioissa kuten; kotitöissä. Marie on rauhallinen ja ei aiheuta ongelmia useasti joskus tietenkin hän pelottelee tahattomasti vieraita avaamalla oven puolestamme
Halusin kertoa tämän että tiedätte että kaikki henget eivät ole ilkeitä ja haitallisia vaan he voivat olla myös mukavia riippumatta entisestä elämästä :ghost:

NoGe88
n00b
Viestit: 1
Liittynyt: 27 Maalis 2017, 23:16

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja NoGe88 » 27 Maalis 2017, 23:40

Aika mielenkiintoista luettavaa täältä löytyykin. Itsellä on ollut kolmisen kertaa nyt unihalvaus. Ensimmäisellä kerralla näin Kauna elokuvasta tutun pikkupojan jalkopäässä joka sitten ryömi minua pitkin aivan kasvojeni eteen, toisella kerralla muuten samanlainen tapaus, mutta nyt oli mustaan kaapuun pukeutunut luurankomainen olio. Kolmas kerta luulin, että koirani hyppäsi alas sängystä, kun koitin koira makasi vieressä. Hetkeä myöhemmin jokin(oletettavasti koira) kuin olisi yrittänyt puraista minua korvasta. Silloin kun itsellä ei ollut koiraa vielä niin tunsin kuin jokin kissan kokoinen olisi tallustellut jalkojeni päältä kun makasin sängyssä. Sitten pari kertaa on ollut niin, että nenääni on tullut miehen parfyymin tuoksua, toisella kerralla tokaisin, että mene pois siitä haisemasta niin tuoksukin hälveni. Sitten muutamia kertoja on ollut niin kun olen katsellut PS3:lla Netflixiä niin on mennyt ohjelma ykskaks pauselle. Ensin ajattelin että ohjaimessa olisi jotain vikaa, mutta kun sama tapahtui kun katselin PS4:lla netflixiä. Tai liekö sitten netflixissä vika. Kerran myös kuullut vierestäni menevän pienen lapsen nopeat askeleet.

SteelyKnight
n00b
Viestit: 1
Liittynyt: 24 Heinä 2017, 14:49

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja SteelyKnight » 24 Heinä 2017, 14:59

Hausjärven Ryttylässä Ykslammen viereisellä sorakuopalla nähnyt useamman kerran volopalloja. En ole ainoa joka noita kyseisessä paikassa on nähnyt ja kyllä, ihan selvinpäin. Kuulostaa varmaan vedätykseltä, mutta ei vaan valitettavasti ole.

PERKELESGEIST
Jäsen
Viestit: 5
Liittynyt: 13 Elo 2017, 16:13
Paikkakunta: Alakerta

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja PERKELESGEIST » 28 Elo 2017, 20:50

NoGe88 kirjoitti:Silloin kun itsellä ei ollut koiraa vielä niin tunsin kuin jokin kissan kokoinen olisi tallustellut jalkojeni päältä kun makasin sängyssä.


Eräällä tutulla oli sama juttu vuosien ajan. Siis että kokoajan oli tunne että juurikin jokin kissa / kissan kokoinen olisi kävellyt jalkojen päällä. Mistä lie johtuu.

Sitten muutamia kertoja on ollut niin kun olen katsellut PS3:lla Netflixiä niin on mennyt ohjelma ykskaks pauselle. Ensin ajattelin että ohjaimessa olisi jotain vikaa, mutta kun sama tapahtui kun katselin PS4:lla netflixiä. Tai liekö sitten netflixissä vika.


Itselläni tehnyt laitteella jos toisella moisen, mutta kutsuisin sitä huonoksi internetiksi / ongelmia puskuroinnin kanssa.

Niin ja unihalvaukset on kyllä melko helvettiä. Itse olen kokenut moisen vain kerran, tai oikeastaan kaksi kertaa saman yön aikana. Kyseisissä unihalvauksessa kalkkarokäärmeet pelasivat suurta roolia. En nähnyt niitä, mutta se kuinka ne meni pääni ympärillä pitäen tätä ah, niin lumoavaa sointuansa!

Kerran myös kuullut vierestäni menevän pienen lapsen nopeat askeleet.


Millaisessa asunnossa asut? Omakotitalo? Kerrostalo?
"This world is a school, no one expects to stay in school forever"

Jenspa
n00b
Viestit: 1
Liittynyt: 09 Maalis 2018, 10:55

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Jenspa » 10 Maalis 2018, 11:24

Mulla on tapahtunut monia jänniä ja yliluonnollisia asioita elämässäni ja tässä on ne mitkä on jääny mulle mieleen:

Hieman kuitenkin pohjatietoa, mistä uskon osan näistä oudoista asioista tapahtuvan; Minulla on ns. suojelevia henkiä minun lähelläni, jotka olen havainnut siitä lähtien kun muutin kotoa ja uskon, että he ovat minun edesmenneet isoisäni ja koirani. Näiden lisäksi uskon jonkun muun hengen asuvani tässä samassa asunnossa. Kyseinen henki ei kuitenkaan ole ollut vielä kauhean aggressiivinen, toisaalta hän saattaa muuttaa asunnon tunnelman pelottavaksi tai kylmäksi.

1. Tämä tapahtui tiistaina sen jälkeen kun sain soiton kesätyöpaikasta, jota en tietenkään saanut. No mutta takaisin tarinaan. Olin siis todella masentunut ja vihainen uutisesta ja menin tekemään ruokaa. minulla on siis tuossa hellan vieressä kaappi, jossa minulla on sekalaisia tavaroita. Kun ohitin kyseisen kaapin kuulin kolinaa sen sisältä ja katsoin sinne sisälle, eikä mikään asia ollut liikkunut omalta paikaltaan. Olikohan tämä merkki toiselta isoisältäni, että älä luovuta? Ken tietää.

2. Tämä on tapahtunut useaan otteeseen kun olen mennyt nukkumaan ja tuijotan makuuhuoneen oveeni päin ja huomaan mustan ison koiran tulevan sisään ja toinen edesmennyt koirani oli Musta-valkoinen Collie. Näiden lisäksi olen kuullut koirien tassujen rapinaa ympäri asuntoa ja kuullut läähätystä.

3. Olen useaan otteeseen saanut täällä asuessani unihalvauksia, joihin liittyy joko avaruusoliot tai jonkun henkiolennon oleminen päälläni.

Ylipäätänsä en ole täällä asunnossa nähnyt mitään orbeja tai varjohenkiä. Näiden lisäksi olen ottanut useita kuvia asunnostani, enkä ole nähnyt niissä mitään erikoista, joten voi olla, että nämä mainitut asiat ovat minun oman mielikuvituksen tuotetta.

Ufoihin ja avaruusolentoihin en ole vielä törmännyt, mutta olen useaan otteeseen nähnyt tosi todentuntuisia unia, jossa on ollut minulle tuttuja ihmisiä ja paikkoja ja tällä viikolla olen nähnyt niitä melkein joka yö.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7112
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 18 Maalis 2018, 13:24

Hmm? Miksi hengen pitäisi olla agressiivinen? Kyse voi olla huomiosi saamisesta ja ko. henkimaailmaan siirtyneet sinulle ennestään tuttuja. Muista että pelkotila sulkee kykyäsi havainnoida "piiloluonnollisia asioita". Näitä sattuu että voi kuulla koiran askeleita keskellä kirkasta päivää kuten vaikka juuri nyt kun nettiin juttua kirjoittaa. Meillä on kissa kotona ja muutaman kerran olen ollut netissä surfaamassa päivällä kun olen huomioinut että kuorsaapa kissa kovalla äänellä ja olen jatkanut kirjoittamista ja hetkinen, kissa on muuten ulkona juuri nyt, ei pitäisi kuulua mitään kuorsausta mistään. Näitä kun sattuu niin siihen tottuu. Ihan kaikille niistä ei,ehkä kannata kuitenkaan mainita. Jos sattuu olemaan joku hyvin skeptinen ihminen hän yrittää todistaa sinulle ettei mitään sellaista voinut tapahtua,,vaikka ei,itse edes ollut paikalla toteamassa tapahtunutta. Jos pystyt olemaan rehellinen itsellesi ja pelkäämättä olemaan riittävän utelias tapahtumia kohtaan, voit ehkä saada yhteyden henkimaailman kulkijoihin.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4451
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 20 Maalis 2018, 07:53

Pelkotilat ei kyllä sulje yliluonnollisia asioita, yhteyksiä mutta vääristää ne pelkotilojen kaltaisiksi, alla omaa esimerkkiä joissa erikoinen kuvio.
Ihminen on vastaanotin joka muokkaa halutunlaisekseen yliluonnollisen yhteyden, puhutaankin että ne ilmaantuvat sen mukaisena, mikä sinulle sopii, jopa kuulemma kysyvät, ehkä, ehkei aina, näinpä enkelinäyt, esim. Fatiman ihmeessä ei olisi sen korkeammalta kuin harmaa varpunen, kirkko kuitenkin julisti sen ihmeeksi tai ainakin korkealle, näin ei kuitenkaan olisi vaan se johtui lasten uskonnollisesta taustasta, enkeleitä enkelien palvojille. Mielenkiintoinen havainto on omassa dopermannitapauksessa talvella metsässä, jossa taivaalta laskeutuu ja tiivistyy mies ja dopermannikoira, he tulevat alas hissin nopeudella ollen alhaalla täysin tiiviitä, miehen polvinivelet kääntyy toisinpäin, kävelevät minua kohti armeijamaisesti, myös koira todella hyvin opetettu, alan pelätä, mitä tapahtuu, näkyä ei voi muuttaa tai äly ei kykene muuttamaan saamaansa muotoa, mutta mitä se tekee? perässä laskeutuu kaunis nainen samat härsvärkit, toimitusten kautta ja kävelee normaalisti heidän perässä ja en pelkää ollenkaan, hehän ovat koiran ulkoiluttajia, todellinen pelonsekainen älynväläys enkä edes tajua kysyä mistä he ovat. Tulevat tyköni ja ovat yhtä todellisia kuin kuka tahansa, lennätän vielä sähkökopteria heille näytöksenä tuossa tilassa, en voi olla tajunnaltani unessa enkä muussakaan vastaavassa, ajan kopteria vielä älylläni ja osittain vaistonvaraisesti, tajuan kaiken selvästi, aikaa katoaa, eli en kykene sen perusteella täyteen yhteyteen, lopussa myös he katoavat kun katson muualle, tällöin ilta pimenee hetkessä sen veran mitä he olivat siinä.
Jos joku väittää että on menettänyt aikaa tai kadonnut ja ilmaantunut muualle, tietysti epäilen, mutta pidän sitä mahdollisena jos hän on muuten luotettava.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7112
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 20 Maalis 2018, 09:47

Tuokin riippuu millainen taho lähestyy meitä. Usan armeijalla on ollut paljon näitä sieppaustapauksia joissa ovat jättäneet ns. false memory muistikuvan siepatulle. Pelkotila laskee värähtelyämme joten tällöin tapahtumia ei tarkastella välttämättä samanlaisesta näkökulmasta tai lähtötilanteesta kuin mihin itsellä olisi valmiuksia. Vähän kuin katsoisi värilähetystä nähden kaiken kuitenkin mustavalkoisena ilman näitä värejä.

mtrookie
Jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: 05 Touko 2018, 20:22

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja mtrookie » 05 Touko 2018, 20:33

Tervehdys!
Laitoin mikroaaltouuniin ruokaa lämpenemään ja ajaksi reilun minuutin ja menin sillä aikaa vessaan käymään.
Tulin takaisin ja ihmettelin, että eikö ajan jo olisi pitänyt kulua loppuun.
Yllätys oli melkoinen kun katsoin, että vielä on muutama minuutti jäljellä.

No, olin ottanut vähän olutta ja ajattelin, että olen jotenkin epähuomiossa laittanut liikaa aikaa.

Nyt sitten noin viikon päästä eli viime yönä tein taas saman jutun ja nyt aikaa oli jotain 5 minuuttia, mitä tää nyt oikein on?
Korostettakoon, että nyt olin täysin selvinpäin ja ihan virkeä.
Uunissa on sellanen mekaaninen pyöreä säätö ajalle eikä se itsestään voi säätyä, sehän on melko jäykkäkin.

Siis se siirtyi sillon ekallakin kerralla vaikka uskottelin itselleni erehtyneeni.
Mun mielenterveys on ihan normaali enkä käytä mitään lääkeaineita mitkä vaikuttaa aivoihin.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4451
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 05 Touko 2018, 22:04

No nyt kannattaa varmaan tehdä koe ja poissulkea mekaaninen vika mikrosta, eli säätää se yks minuutti jollain samanpainoisella vesimäärällä ja vahtia vieressä ettei mekaniikassa ole tosiaan jotain hampaisto vikaa joka pompauttas aikaa eteenpäin, voipi olla lähes mahdoton vika kellokoneistossa sellainen, mutta kuitenkin, kun toistaa muutaman kerran niin eiköhän tuo ainakin selviä. Sitten onko talossa muita kujeilevia ihmisiä?
Sitten varmaan voi noita sattua kun on ajatuksissa, pohtii liikaa muuta ja epähuomiossa vääntääkin jonkin toisen ajan, ei siis tarvi olla mielenterveydessä vikaa. Ihmiset oppii rutiiniin ja tekevät asioita jopa alitajuntaisesti todellakin ajattelematta mitä tekee ja virheitä myös sattuu ja suurimman osaa päivää vielä mennään näin, tätä kutsutaan uneksi, Gurdjieffiä tämä.
Jos sulkee pois nämä on jo varsin pitkällä, jos nyt mikro muuttaisi aikaa, niin pitäisi olla muitakin selittämättömiä asioita tapahtunut, pienempiä ainakin. Yleensä niitä on sitten enemmän ja olisi tosi harvinaista vaikuttaa materiaan tuolla tavalla jotta se olisi ainoa tapaus. Lähes ainoa missä tällaista tapahtuu on poltergeist, voisiko talossa vaikuttaa joku entinen asukki, sen henki, elävän tai kuolleen?
Mutta enempi ei tästä nyt minulta irtoa.

mtrookie
Jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: 05 Touko 2018, 20:22

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja mtrookie » 05 Touko 2018, 23:01

Minä tein justiin tota esittämääsi testiä useita kertoja mutta ihan normaalisti se toimi.
Kukaan muu ei sitä olisi voinut säätää.
Siis mä laitoin siihen ajaksi puolitoista minuuttia ja sitten vielä vähensin sen noin reiluun minuuttiin täysin varmasti.
Se säädinhän on ihan huikeesti eri asennossa kun aikaa on 5 min. verrattuna noin minuuttiin.
On täällä muutakin tapahtunut, mutta tää oli nyt jotenkin eniten omituista.
Entisistä asukkaista en tiedä, tää on 2- kerroksinen luhtitalo.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Yliluonnolliset/selittämättömät tapahtumat elämässäsi

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 06 Touko 2018, 00:05

Kuinka vanha talo on? Mitä pidempi historia niin sitä mahdollisempaa "paranormaalit" tapahtumat yleensä on. Mitä muuta kuin tuo mikrojuttu on tapahtunut? Voisitko kertoa niistä? Millaisessa paikassa talo on? Onko lähellä esim. vesistöjä ymv.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.


Palaa sivulle “Epätavalliset kokemukset ja havainnot”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija