Kiitosta vaan taas hyvästä vastauksesta A MAN OF A TIME STORM. Olemme useinkin äitini kanssa "samalla aaltopituudella" eli ajattelemme hyvin usein samoja asioita ja aiomme tehdä samaan aikaan samoja tekoja eli esimerkiksi ihan arkinen askare: tiskikoneen tyhjennys, kahvin keitto jne. Molemmat olemme melkein yhtä aikaa tai oikeastaan peräkanaa menossa puuhaamaan samaa asiaa. Yleensä minä ehdin ensin. Sama pätee myös sanomisissa jotka yleensä minä ehdin sanoa ennen äitiä juuri kun hänen piti ottaa sama asia puheeksi. Sitten hän aina nauraen ihmettelee heti perään, kun olen saanut sanottavani lähes loppuun: "Ai että, miksi sinun aina pitää sanoa samaa mitä minun piti ja miksi aina sinä ehdit ensin?!"
Mieheni kanssa minulla on myös tätä ilmiötä, mutta paljon vähemmän mitä äidin kanssa on.
Asiasta kolmanteen, tuolla omassa esittelytekstissäni mainitsinkin hieman, että jouluaattona hautausmaalla kohtasin oudon näyn, josta voisin kai jo tänne kirjoittaa niin hyvin miten nyt sen sitten osaan selittääkään ja pystyn paremmin sen jo kirjoittamaan, kun enää se ei aiheuta minulle niin jännittävää olotilaa mitä se aiemmin tässä on aiheuttanut. Noh, öiseen aikaan nukkumaan mennessäni en viitsi sitä vieläkään ajatella, muuten ei tule uni silmään. Kokemani liittyy kylläkin kummituksiin (kai), mutta eiköhän sen tänne ketjuun voi kirjoittaa?
Elikkäs, tämä tapahtui nyt 24.12.2019 jouluaattona siinä kello 21 aikoihin.
Lähdimme äitini kanssa kahdestaan viemään oman kylän hautausmaalle kynttilöitä rakkaiden sukulaisten hautojen luo. Mummuni ja vaarini haudalla en havainnut ympärilläni mitään omituista, ne sijaitsevat uudemmalla puolella tätä hautausmaata. Mutta sitten alkoi tapahtumaan, kun menimme viemään kynttilää vielä mummun äidin kivettömälle (vain kumpare sekä pieni enkelikoriste muistuttaa, että siinä on jonkun lepopaikka) haudalle. Tämä hauta sijaitsee vanhalla puolella, lähellä vanhaa keskiaikaista kivisakaristoa (jota olen aina kammonnut ja sen sisään en kovin äkkiä suostu enää astumaan siellä olleen negatiivisten tuntemusteni takia jotka siellä monia vuosia sitten koin). Kynttilän laitettuamme ajattelin huvikseni vain vilkaista vähän matkan päässä sijaitsevaa suurta sukuhautaa. Asteli sen luokse lukemaan jättimäisen kiven vanhoja tekstejä. Siinä lukiessani huomasin sivusilmällä, että oikealla puolella muutaman metrin päässä näkyy jotain ihmeellistä punaista kajoa ja kun käännyin kunnolla tätä kajoa kohti, näin kuinka voimakkaan punainen valopallo liikkui sakariston luota kohti hautausmaan reunamilla olevia vanhoja hautoja niiden taakse kadoten!
Selvä orbi se oli, ajattelin heti vaikka en sellaista ole koskaan aiemmin nähnytkään, muuta kuin netissä muiden ottamissa valokuvissa. Se oli yhtä voimakkaan punainen kuin autontaka- tai jarruvalot, mutta se ei tule kyseeseen tässä tapauksessa, sillä autotie sijaitsee aivan eri suunnalla, eikä se voinut olla hautakivien kautta taittunutta heijastumaa sillä siinä kohtaa olevien kivien pinnat eivät ole käsitellyt sileiksi/hiottu kiiltäviksi vaan ovat ihan luonnonkivimäisiä, sitä paitsi kivet ovat siinä kohtaa myös eri suuntaan niin ettei ne voineet ottaa mitään autojen valoja vastaan tieltä. Vanha hautausmaa loppuu peltoon, joten mitään autoa tai ihmistä muutenkaan ei voinut savisella kyntöpellollakaan mennä. Mieleeni juolahti myös koira jolla olisi voinut tällainen nykyaikainen led-valopanta, mutta ei, sillä en nähnyt hautausmaalla, enkä pellolla juoksevan kenenkään, sillä niin kuin jo mainitsin, pallo hävisi kivien taakse, eikä enää jatkanut matkaansa seuraaville kiville tai poluille.
Äitini ei tätä ilmiötä havainnut, sillä hän oli juuri silloin selin minuun päin katselemassa muita hautoja. Hän kyllä huomasi minun outouden ja minä kyllä heti sanoin mitä minä näin. Sitä ihmetellessämme päätimme jatkaa matkaa takaisin uudemmalle puolelle minun välillä vilkuillessani taakseni siihen suuntaan missä tämän kummajaisen havaitsin. En nähnyt enää mitään outoa, mutta siinä kävellessämme me molemmat huomasimme lähes vastapäätä sakaristoa sijaitsevan 20-luvulla rakennetun kappelin edustalla laahustamassa olevan iso kokoisen mummon tai jonkin ihmisen. Molemmat pysähdyimme hieman ihmettelemään näkyä. "Mummo" (täysin varmaan emme sukupuolesta osaa sanoa, saattoi se olla iso kokoinen parraton pappakin) eteni hitaasti laahustamalla kappelista pois päin sinne suuntaan minne meidänkin oli tarkoitus mennä. Sillä oli yllään maahan saakka ulottuva talvitakki joka oli todella resuisen näköinen, harmaa vanha kauhtana. Päässään sillä oli tumman harmaa paskeria muistuttava myssy/päähine. Nyt en ole enää ihan varma, että oliko sillä tukenaan myös jonkinmoinen kävelykeppi, ehkä ei, se on jotenkin nyt pyyhkiytynyt minun muististani pois. Koko "mummon" olemus oli täysin kuin ei-tästä-maailmasta tai näiltä vuosilta peräisin, todella vanhanajan tyylinen, harmaa, todella väritön ilmestys. Kellon aikakin jo hieman mietitytti, lähteä nyt yksin noin iäkäs ja heikkokuntoinen ihminen vaeltamaan synkälle, lähes pimeälle (vanhalla puolella on heikko valaistus) hautausmaalle. Sitten meidän lähelle oli kävelemässä pariskunta jonka tunsimmekin, heitä väistäessämme sivummalle huomasimme "mummonkin" jo hävinneen. Minne ihmeeseen se/hän oikein ehti jo muka siinä pienessä ajassa köpöttelemään ja mistä hän sinne kappelin luo oikein ilmestyikään? Kappelin vieressä on muuten ruumishuone, liekö ollut sen rakennuksen asiakkaita karkuteillä...
En löytänyt netistä mitään tietoa ainakaan suomeksi, että voiko ihminen nähdä orbeja ihan silmillään vai ovatko ne havaittavissa ainoastaan kameroiden sekä kuvien kautta? Entä mitä tämä voimakas väri voisi tarkoittaa?
Pallo eteni rauhallisesti, mutta määrätietoisesti suoraan kivien taakse. Se ei siis poukkoillut, värissyt tai aaltoillut yhtään minnekään. Kulki vain suoraan selvästi ilmassa eli ei ryöminyt maassakaan tai lähellä maan pintaa.
Se oli muodoltaan selvä pyöreä pallo joka hieman loi sellaista hohtavaa kajoa ympärilleen.
En kuullut tässä tilanteessa lainkaan mitään ääniä, vain tuulen joka käy siellä paikassa aina lähellä olevalta järveltä hyisenä. En haistanut mitään muuta kuin raikkaan ulkoilman. En tuntenut mitään sähköisyyttä, kylmyyttä, pahoinvointia tai muutakaan sellaista mitä näissä kohtaamisissa saattaa tulla. Sama tilanne "mummon" nähdessämme, emme kuulleet, haistaneet tai tunteneet mitään ihmeellistä.
Otan vain valokuvia, jätän vain jalanjälkiä.