Profetioita tästä epävarmuuden ajasta.
Lähetetty: 15 Heinä 2020, 22:22
Seuraava profetia vuodelta 2018 viittaa hyvinkin koronaviruksen tuloon. Näihin aikoihin.
"Millan v. 2018 näkemä näky lohikäärmeestä
Näin näyssä tulta syöksevän lohikäärmeen, joka oli ikään kuin kokonaan tulessa ja kiertyi koko maapallon ympärille, hyvin nopeasti suunnilleen päiväntasaajan pohjoispuolelle, ihan päiväntasaajan linjaa noudattaen, mutta tuli levisi melkein kaikkialle, pahiten tietysti tulilohikäärmeen alla ja lähellä oleviin alueisiin.
Lohikäärmeen pää oli Pohjois-Italiassa ja ruumis sekä hyvin pitkä, kapeneva pyrstö piiskaasi ja kietoutui itään päin, maapallon ympäri.
Lohikäärmeen pää syöksi tulta länteen päin vihaisena. Pyrstö ulottui lopulta lohikäärmeen päähän ja suuhun asti.
Eniten lohikäärmeen alla ollut päiväntasaajan pohjoisempi osa näytti mustalta.
Lopulta lohikäärme paloi ja poltti nopeasti itsensä pois.
Näyn saatuani ajattelin, että se liittyisi ehkä väärien uskontojen leviämiseen, mutta näky jäi minulle mietintään ja kysymysmerkiksi.
Olen viime aikoina ajatellut, että parin vuoden takainen näkyni oli mahdollisesti tähän koronaviruspandemiaan liittyvä.
Jouko Pihon kommentti:
Lohikäärme on Saatanan symboli, kuten Ilmestyskirjan 20. luvun jae 1-2 sanoo, että Jeesuksen palattua takaisin maan päälle ja voitettuaan Antikristuksen Harmageddonin taistelussa taivaasta tulee alas enkeli, jolla on kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. Enkeli ottaa kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja s*atana ja panee sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, syöksee sen syvyyteen ja lukitsee syvyyden oven.
Lohikäärme on myös ateistisen Kiinan symboli. Koronavirus alkoi levitä Kiinasta, joten sillä tavalla tämä Millan näky liittyy myös tämän epidemian leviämiseen, varsinkin myös sen takia, että lohikäärmeen pää oli Pohjois-Italiassa eli Lombardiassa, jossa on ollut enemmän kuolemantapauksia kuin muualla Italiassa."
http://www.jouko-piho.fi/427816960
"Chuck Piercen syyskuussa 2019 saama profetia rutosta
Chuck Pierce profetoi syyskuussa 2019: ”Me tulemme kohtaamaan ruton kaltaisen hyökkäyksen, joka koettelee meitä pääsiäiseen 2020 asti. Maailman kansat joutuvat tuolloin kiihtymyksen ja sekamelskan valtaan.”
Jouko Pihon kommentti:
On huomattavaa, että tämä profetia on annettu hyvissä ajoin ennen koronaviruksen leviämisen alkamista.
On myös merkille pantavaa, että tässäkin sanomassa puhutaan pääsiäisestä epidemian loppuaikana, kuten esim. aiemmin julkaisemassani Sarin näyssä.
Senkin voisin tässä todeta, että on mielenkiintoista, että Suomen hallituksen poikkeustila-aika loppuu juuri 13.4.2020 eli toisena pääsiäispäivänä."
http://www.jouko-piho.fi/427816960
Kyllä ihmisiltä löytyy useita etukäteen nähtyjä profetioita tälle ajalle. Tässä oli nyt pari esimerkkinä.
Reinhard Hirtlerin Puolassa 28.4.2019 saama sanoma Euroopalle jossa hän toteaa tämän ajan kestävän 17kk. eli syyskuun loppuun 2020 ja samassa kertoo että korruptio mikä euroopassa on kukoistanut tulee esiin. No pian näemme toteutuuko tämäkin näky. Jotain isoa täytyisi tapahtua että valtamedia lopettaisi koronahysterian lietsomisen ja alkaisivat paljastamaan korruption mikä liittyy EU:hun.