Aaveita oon kyllä nähnyt useasti, mutten ole niitä tavoitellut paristakaan syystä, yksi karmea tapaus sattui Pateniemen vanhalla sahaalueella 2002, jolloin olin pyöräilemässä siellä ja näin naisen punaisessa ulkotakissa, eli kuitenkin tämän ja tuon ajan vaatteissa ja hän painui pusikkoon ihan rannan tuntumassa ja mielestäni oli kuin olisi vältellyt oudosti.
Seuraavalla pyöräreissulla kävin katsomassa sen pusikon ja sinne johti polku ja iso oja tuli vastaan ennen pohjoisen puoleista venesatamaa, joten jätin sen ylittämisen pois, myös naiselle se olisi ollut työläs kastumatta, mutta sitä seuraava kerta olikin jotain, näin saman naisen ja ohitin hänet noin 50 metriä sivun laajalla asfaltti aukiolla ja käännyin rantaa pitkin eteläänpäin ja jostain syystä katsoin taakse ja tämä kummitus tulee juosten vihaisena perässä ja saavuttaa minua kauhean vääristyneet kasvon ilmeet, lisäsin täyden vauhdin pyörääni, etten kyllä tähän jää ja kun olin vähän matkaa polkenut, ei ollut ketään takanani, varsin aukiota pienin pusikoin, kummitus mikä kummitus, myöhemmin kävin tutkiin polun ympäristön enkä löytänyt ruumista, tosin ranta on todella syvä entinen puutavaralaituri, ehkä sinne väkivaltaisesti hukutettu, miesvihan ymmärtää. Alue on nykyisin purettu.
Toinen varsin pelottava mustan miehen ilmestys jota en nyt ala kertomaan tapahtui Otermalla 2009 tammikuussa, kuulin myöhemmin että aikoinaan järven rantoja oli kiertänyt murhamies murhaten tuosta vaan sinne tulleita. Eli näin todennäköisesti tuon miehen haamun jopa kaksi kertaa tunnin sisässä.
Alueella oli myös useita valopallo havaintoja, liittyykö nämä sitten miten haamuihin. Vaikea sanoa.
Kallistuisin siihen että enempi henkiin kuin ufoihin.
Aaveiden metsästäjiä Oulusta:
https://www.kaleva.fi/aaveiden-jaljilla ... ki/1681224