Sori jos tästä oli jo aihe, mutten ainakaan itse löytänyt.

Ollessani neljännellä luokalla aloin kuulla ääniä päässäni. Juttelin usein pääni sisällä jonkun kanssa ihan arkisista asioista, ja jos minulla oli huolia kerroin aina niistä ja tämä ääni sitten antoi neuvoja ja muuta. Ajattelin että se on joku henki tms. jonka kanssa sitten juttelin. Siinä vaiheessa aloin miettiä, että onko minulla skitsofrenia tai vastaava ja yritin olla kuuntelematta ääniä, mutta ne vain tulivat. Ääni sanoi monesti jotain tyyliin "Et sää oo hullu, mää oon ihan oikeesti olemassa! Hei come on" ja ehkä sanoi jotain hassua ja saatoin höristä itsekseni kadulla. Tunsin oloni silti tosi naurettavaksi ja uskottelin itselleni että minuun on hulluus iskemässä, ja ilmeisesti tämä pian onnistuikin, sillä ääniä ei ole kuulunut enää vuoteen. Nyt kun tarkemmin ajattelen asiaa paranormaalimmalta kannalta, mietin että oliko se joku 'suojelusenkelini' ja oliko virhe hiljentää se.

Voihan toki olla että se oli joku sisäinen ääneni. Olisi kiintoisaa kuulla jos muillakin olisi jonkin moista kokemusta näistä.

Olisi varsin mielenkiintoista jos joku juttelisi minulle pääni sisältä, vaikka se olisikin ahdistavaa. En silti todellakaan toivoisi, että minulle juttelisi joku pollani sisältä.

Jos äänet hävisivät sen jälkeen kun sait uskoteltua ne pois, niin voit arvata, että tuskin siinä on mitään paranormaalia. Sensijaan voisin luulla, että jos ääni olisi selkeästi kertonut lähtevänsä pois, asiassa olisi voinutkin olla häivähdys paranormaalia.

Hhmm...Tuo olisi toisaalta mukavaa ja toisaalta ei. Jos joku puhuisi pääni sisällä juttelisin ainakin takaisin, paitsi silloin ihmiset luulisivat hulluksi.

Regendos; ääni taisi, jos oikein muistan, sanoa jotain pois lähtemisestään.

Minusta oli ihan mukavaa jutella, mutta koska äiti kertoi kerran jotain skitsofrenikoista jotka kuulevat ääniä päässään (on töissä mielenterveyskuntoutuskeskuksessa) ja ajattelin sen johtuvan siitä ja käskin/uskottelin sen pois.

Vaikeapa tuota on mennä arvioimaan mikä kyseinen ääni mahtoi olla. Kuitenkin ilmeisesti erosi päänsisäisestä normaalijutustelusta, jos tätä tapahtui vain pyöräsi lähellä.. Pääasia minusta kuitenkin on minkänlaisia asioita kyseinen ääni jutusteli ja kertoi, seurasiko niistä hyviä asioita, vai huonoja asioita? Mikäli pelkästään hyvää, niin en pidä mahdottamana yhteyteyttä yliminään tai vastaavaan.

Mullakin oli lapsena mielikuvitusystäviä joiden äänet "kuulin" sisälläni. Lukioikäisenä sitten lopulta kieltäydyin näistä pitkäaikaisimman ystävän kanssa keskustelemassa, sillä pelkäsin olevani hullu. Kuulen silti toisinaan kehoituksia tai hajanaisia ajatuksia jotka vain tulevat jostakin enkä ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä mistä nämä äänet sitten lopulta tulevat. Ehkä osa mielikuvitustani mikä oli lapsena ainakin se virallinen selitys lääkäreiden taholta. Mielenterveyteni on kyllä tutkittu useampaankin otteeseen ja minut on terveeksi todettu (masennusta on toki joskus ollut), joskaan en yläasteaikojen jälkeen ole äänistä mitään lääkäreille puhunut.

Viimeksi kuulin äänen lukiessani erästä kirjaa. Aivan selvästi kuulin mielessäni että "kirjan lopussa on yhteystiedot" ja pläräsin kirjan loppusivuille ja kuinka ollakaan, siellä oli kirjailijan yhteystiedot ja kehoitus kirjoittaa mikäli aihepiiriin liittyen on kokemuksia. Väänsin sitten siltä pohjalta sähköpostia.

Selitystä tällaisille äänille minulla ei ole. Lapsena ja teininä myös kirjoitin eräänlaisessa syvästi rentoutuneessa tilassa itselleni kirjeitä tältä mielikuvitusystävältä. Pitäisi joskus penkoa niitä esille parempaa tarkastelua varten. Sääli että yhdessä elämänvaiheessa tuhosin paljon kaikkea "epänormaaliuteeni" viittaavaa.

Jossakin olen nämä sanat nähnyt/kuullut. "Se ei ole hullu joka itseään hulluksi luulee" tjsp.
Eipä tuossa tietääkseni mitään pahaa ole jos tykkäät "itsesi" kanssa jutella. Kunhan vain se ääni ei "pääse valtaan" eikä ehdottele mitään typeryyksiä. Ehkä kuitenkin nyky-yhteiskunnassa parempi että et pahemmin puhu "itseksesi" julkisesti.

niin pitkään kun itse epäilee edes hiukan ääniä päässään ja fakta ja fiktio ei sekoitu se on kuulemma ihan hyvä merkki minullakin on ollut noita ääniä mutta olen ennemminkin kuullut ihmisen puhetta tai kahden ihmisen keskustelua ja joskus sillä on ollut merkitystäkin

Yleensä juttelimme ihan arkisista tapahtumista ja jutuista ja monesti aina koulun pihalla kun lähdin tunnille ääni toivotti hyvää koulupäivää ja muuta, joskus kun se jäi toivottamatta tuntui kuin kaikki menisi pieleen koulussa. Usein jos oli vaikka riitaa kaverin kanssa niin sain ääneltä neuvoja jotka usein ratkaisivat kiistat. Mitään typerää ääni ei ikinä ehdottanut.
Mutta kiitos kommenteista ja hauska kuulla toistenkin kokemuksia aiheesta.

Itselläni on joskus tuon tapaista, mutta ei ihan puhetasolla asti. Joskus kuin toinen osallistuisi päätöksen tekoon pään sisällä ehdottaen toista vaihtoehtoa asiaan. Yleensä ehdotta harkitsemaan hyöty- ja haittapuolien mukaan, että kummalla tavalla esim. jotakin tekee.

Uskoisin kyseessä olevan suojelusenkelin/henkioppaan. Pää-asia on se miten itse sen näkee. Jos se häiritsee elämääsi, niin sinulla on oikeus hankkiutua siitä eroon (toki myös muistakin syistä). Ehkä henkioppaasi halusi keskustella kanssasi vain kun pyöräilit, jotta se tuntuisi jotenkin turvallisemmalta.

Muista kuitenkin, että jos joskus tarvitset apua, niin kyseinen ääni/henkiopas/omatunto löytyy aina luotasi. Ihan mielenkiintoista on myös etsiä rauhallinen paikka ja keskustella tämän "äänen" kanssa. Itse keskustelen henkioppaani kanssa mm. sängyssä kun olen herännyt tai menossa nukkumaan.

Jos kerta olet noinkin varma asiasta, niin omaako sitten esim. kaikki skitsofrenia potilaat (jotka kuulevat ääniä päässä) henkioppaan automaattisesti?

Eipä skitsofreniaan taida hyvin olennaisena osana olla pään sisällä kuuluvat äänet. Eikös kyseessä ole lähinnä kuitenkin hyvin vakavasta masennuksen kaltaisesta tilasta, johon sitten voi liittyä tai olla liittymättä näitä identiteettikriisejä yms.

Taitaa pikemminkin leffaklisee olla se että porukka skitsahtaa ja eri ihmiset puhuu tyypin sisältä (no eipä kyseessä ilmeisesti ole silloin edes skitsofrenia, mutta yleinen käsitys/leffakliseet taitaa noin antaa ymmärtää.. ). Tai tilanteet joissa sanotaan "ääni käski". Tällaisia leffaklisee tapauksia varmastikin on myös olemassa, ja voisinpa uskoa että kyseessä on enemmän kuin harvoin posessointi (en nyt millään keksi suomalaista vastinetta sanalle).

Mutta toki sitten joku asiaan perehtymätönkin voi vahingossa saada yhteyden yliminään/suojelusenkeliin tms. ja säikähtää tätä. Kyllä psykologille kun noista mainitsee niin varmaan hyvin äkkiä pääsee hoitoon, oli viestit positiivisia tai ei. Miten lienee Aurelia sinun tapauksessasi, jos olit psykologille omistasi maininnut, mikä oli reaktio? (sen jälkeen kun olit 'liian vanha' mielikuvituskaveriselitykselle, vai tuliko enää sitten mainittua)

Sopivalla lääkityksellä saadaan kyllä se mieli mahdollisesti pirstaloitumaan sitten jälkikäteen siellä hoidossa jossei muuten. Ja kenties myös jälkikäteen vähän ääniä päähän. Huumeiden kanssa läträtessä tosin mahtaa olla vähän todennäköisempää että yhteys menee vähän eri suuntaan kuin enkelit/yliminät, eikä neuvot/kehoitukset mahda ole mitenkään yhtä mukavaa..

Uskon, että jokaisella on se suojelusenkeli/henkiopas/omantunnon ääni (miten sen haluaakaan nähdä), myös skitsofreenikoilla. On oma asia, että haluaako sitä kuunnella tai, että haluaako sen nähdä ulkopuolisena vai sisäisenä. Joillekkin se voi olla vain oma tunne/ääni, joillekkin taas näkymättömän kaverin ääni ja joillekkin henkiopaan/enkelin ääni. Ihmisethän puhuvat itselleen kokoajan ja päänsisäistä keskustelua käydään n. 50000 kertaa päivässä, jotenka jos pään sisäisen keskustelun takia pitäisi leimata hulluksi, niin mielisairaalassa olisi 99,99% ihmisistä.

"Ompas tämä leipä hyvää", "Laitampas koneen päälle", "En ole samaa mieltä", "Mitä jos tiputankin vahingossa voin", "En taaskaan osannut", "Hyvä minä"...

Näistä omista pään sisäisistä äänistä kannattaa kuitenkin erottaa ego, joka on se joka väittää, että "en ole jonkin arvoinen" tai, että "minun pitää tehdä jotain miellyttääkseni muita". Ego johtaa omasta sisäisestä oikeasta itsestä pois ja voi lopulta johtaa vahvempaan minuuteen, jos egon oppii erottamaan ja ohjaamaan taustalle. Toisinsanoen joillekkin tämä henkiopas voi olla ihan oman itsensä ääni, joka ajattelee omaa parasta (siis päinvastainen kuin ego). Suosittelen siis sinuakin Regendos kuuntelemaan sitä oman tunnon ääntä, jos haluat sitä vaikka sillä kategorioinnilla kutsua.

Nuo sinun esimerkkisi eivät ole päänsisäistä puhumista, vaan ennemminkin pohdiskelua, eikä pohdiskelusta voi leimata hulluksi. Se, että puhut pääsi sisällä olevalle henkilölle jonka tekemisiä et voi kontrolloida on se puhumista pään sisällä. Kun mietit hyvää leipääsi, sinulle tuskin ilmaantuu päänsisäinen ääni joka väittää toista tai on samaa mieltä kanssasi siitä, että kone kannattaa käynnistää. Jos on ja vastaat siihen, se on päänsisäistä puhumista. No, sanot kuitenkin, että kyse ei ollut keskustelusta vaan puhumisesta. Minä käsitän puhumisen eräänlaisena keskusteluna, koska harva (terve) ihminen harrastaa itsekseen puhumista huvikseen. Ja keskusteluunhan tarvitaan väh. kaksi osapuolta.

Kiitos Regendos näkökulmastasi. Olet ihan oikeassa ja taidamme molemmat tarkoittaa samaa asiaa (vähän eri tavalla vain). Itse ainakin näen, että ihmisessä on kaksi keskenään keskustelevaa puolta. Oma minuus ja ego (joidenka kaksinkeskustelun mahdollisuutta pohdin). Tähän soppaan voitaisiin heittää myös alitajunta ym. mutta itse näen sen jokseenkin turhana. Se, että itse keskustelee itselleen kahdesta eri näkökulmasta (esim. ego ja oma minuus) ei mielestäni tee kenestäkään hullua ellei sitten ole sellainen tilanne, jossa näitä ääniä ei saa halutessaan lakkaamaan ja tätä myöten sekoaa. Toki kyseessä voi olla ihan henkiopaskin (johtu ihan määrittelijästä ja siitä haluaako asian ulkoistaa). Kirjoittajalla oli kuitenkin kaikki hallussa/kunnossa ja hän sai halutessaan äänet lakkaamaan. En itse menisi siis häntä ainakaan leimaamaan hulluksi. Toki hulluuskin johtuu ihan määrittelijästä itsestään, minkä näkee hulluna ja minkä ei. Ihmiskunnan henkinen evoluutio voi tuoda lisää näitä "hulluja" (johtuu taas määrittelijästä/määrittelystä), kun mm. meditaatio on yleistynyt ja niissä piireissä erilaisia käsityksiä ei pidetä hulluutena, vaikka normaali kaduntallaaja voisi näin todeta... Jossain piireissä varmasti minuakin pidetään hulluna, mutta en anna sen estää henkistä opetustani.

Mielestäni tuossakin tapauksessa pitäisi enemmänkin miettiä sitä itse sisältöä, eikä kuinka/keneltä se tuli. Jos hän sai siitä hyvän mielen ja apua, niin periaatteessa ei ole mitään väliä mikä tämä ääni loppujenlopulta oli.

Hartsa kirjoitti:Miten lienee Aurelia sinun tapauksessasi, jos olit psykologille omistasi maininnut, mikä oli reaktio? (sen jälkeen kun olit 'liian vanha' mielikuvituskaveriselitykselle, vai tuliko enää sitten mainittua)

En ala-asteiän jälkeen koskaan puhunut näistä lääkäreille. En uskaltanut ottaa sitä riskiä että joutuisin johonkin pakkohoitoon.

Nyt kun utelin vaivihkaa asiasta äitiltä, se kertoi että vanhimmalla siskollani on ollut lapsena mielikuvituskaveri, jonka kanssa se aina leikki ja jolle se aina puhu. Sisko katto myös pöytään sille paikan. En tiiä oliko tuo mitenkää vaikuttava/merkittävä juttu, mutta päätinpä senkin kertoa.

Aika monilla lapsilla on mielikuvitusystäviä. Oikeastaan ainoa millä voi tietää ovatko ne vain lapsen päässä vai henkiolentoja on kysellä sellaisia asioita joita lapsi ei voisi keksiä. Yksi ensimmäisitä mielikuvitusystävistäni oli pikkutyttö jonka kotiosoitteenkin tiesin, se sijaitsi varsin lähellä omaa silloista kotiamme, mutta kyseisessä asunnossa ei sillä hetkellä asunut oikeasti ainuttakaan lasta. Tiesin pikkutytön vanhempien ammatit, missä he olivat matkustelleet ja niin edelleen, mutta äitini on vakuuttunut, että olin vain niin mielikuvitusrikas ja välkky tenava että aikani kuluksi keksin kaikki yksityiskohdat.

Mää veikkaisin skitsofreniaa tai jonkinlaista muuta mielisairautta. Sehän on tietynlainen mielisairauden ilmentymä, että kehittää päässään jonkun "toisen persoonan" joka puhuttelee sua. Tietysti ihmiset "puhuu itekseen päässään" ajattelee asioita, esim. "mikä tän tehtävän vastaus nyt on, mihkä mä pistin sen pyyheen.." jne. mutta jos nuo jutut kuulee ihan selvänä äänenä, ei kaikki ole kotona.

Kiinnostaisi kuulla, että minkälaisia ihmisiä, te jotka näitä ääiä olette kuulleet, olette? Onk oteitä esim. kiusattu, oletteko jotenkin syrjäytyneitä tjv.? Koetteko, ettei teille paljon anneta positiivista palautetta jne.? Tällaiset tekijät saattaisi johtaa tuollaiseen ilmiöön, esim. yksinäiseksi itsensä kokeva "luo itselleen seuraa". Onko tällainen "mielen sairaus" haitallista? Ei ehkä, kunhan se ääni ei nimenomaan saa liikaa valtaa ja ala ehdottelemaan jotain pahoja juttuja.

Ja itekkin vaikka olen kuullut tuon, että jos epäilee itseään mielisairaaksi niin ei tod. näk. ole sitä, niin silti muistan joskus katsoneeni jonkun dokumentin skitsofreenikoista, jotka kertoivat näistä äänistä joita alkoivat kuulla ja kehottavan kaikkiin pahoihin tekoihin, ja kuinka he kokivat sen ahdistavaksi jne., epäilivät olevansa sekoamassa ja heille myös diaknisoitiin skitsofreenia.