Taikuri kirjoitti:Tarkoitin tuolla että kyllä se jonkinmoinen testi kelpaisi mutta en ottaisi netin välityksellä tullutta kovin vakavasti, mutta taas jos olisin jonkun oikeasti tavannut ja hän voisi jotenkin minulle tätä asiaa selvittää ja tekisi kanssani "testejä", niin kyllä minä luultavasti muuttaisin kantaani.
Ah tämäpä voisi olla mukava juttu, en ikävä kyllä sellaisella onnistumisprosentilla näitä hommeleita tee, että voisin sen perusteella mitään miittiä sopia, energiaparannushommeleissa on sitten asia ehkä toinen vaikken niitä aktiivisesti teekään. Osa mahdottomista hommista vaan onnistuu hyvällä prosentilla ja helposti sekä nopeasti.
Taikuri kirjoitti:Olen kokeillut ties mitä kaikkea astral projectiosta telekineesiin, mutta en ole saanut minkäänlaisia tuloksia ( tästä tosin ei voi kauheasti mitään päätellä
)
Tätä arvostan kovasti, harmillisesti monet asiat näistä eivät ole vain päivän, kahden, viikon tai kuukauden treenin takana. Siksipä lähinnä kannatta keskittyä siihen yhteen juttuun mikä eniten kiinnostaa tai mihin kokee omaavaansa luonnolisia kykyjä.
Taikuri kirjoitti:Minulla on oikeastaan kaksi syytä uskoa niinkuin uskon. Yksi on juurikin tuo "liikkumisen vaikeus". Minulla nimittäin on joskus samanlaisia vaikeuksia myös lucideissa. Myös nämä "mahdottomat" asiat OBE:ssa ovat yksi syy miksi uskon että kyseessä on vain lucid. Mahdottomilla tarkoitan esim että jotain tapahtuu mikä ei aivan käy päinsä (päivä/yö saattaa muuttua kesken kaiken, ja muita unimaisia elementtejä on mukana). Myöskin kiinnostukseni hypnoosiin on yksi syy miksi olen hieman epäilevä. Hypnoosilla saa täydellisen kontrollin toisesta ja olet perjaateessa "jumala" siinä tilanteessa. Yleisen luulon mukaan jos ihminen ei halua tehdä jotain hypnoosin alla hän ei suostu tekemään sitä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa koska on keinoja päästä tämän yli. Yksi keino on saada ihminen suostumaan ensin johonkin suggestioon tyyliin "tämä kaikki on sinusta hirveän hauskaa.. pla pla pla", ja tämän jälkeen kun hän on mielentilassa missä kaikki on hauskaa, ja voi antaa voimakkaimman suggestion minkä pystyy. Joka on "Kaikki mitä sanon tulee olemaan sinun todellisuuttasi". Tätä täytyy tietenkin jatkaa ja selittää hieman että mitä se tarjoittaa, mutta perjaatteessa tämän jälkeen voit uskotella toiselle että hänen nimensä on vaikka Jeesus Kristus, ja vaikka hän olisi kovanluokan uskovainen ja hän kokisi tämän jumalanpilkkana, niin hän ei voi silti tehdä mitään estääkseen tätä. Tätä voi viedä vielä hieman pidemmälle, ja tämä onkin se syy mikä estää minua uskomasta että OBE on muutakin kuin vain unta. Voit nimittäin saada toisen halusinoimaan ihan mitä itse halua. Voit muuttaa itsesi näkymättömäksi, voit uskotella että hän on plutossa jonne alienit hyökkäävät, ja hän uskoo tämän ja näkee kuin se olisi todella tapahtumassa. Jopa jälkeenpäin hän muistaa tapahtumat niinkuin ne olisivat olleet totta (tosin mieli voi ne joisain tilanteissa blokata, ja monesti hypnotisoija pistää henkilön unohtamaan kaiken mitä hypnoosin aikana tapahtui).
Tavallaan ymmärrän pointtisi, mutta toisaalta jää vähän vajaaksi. Miksi OBEssa ei voisi olla tällaisia ongelmia? Itseasiassa minulla ei Lucideissa ole juuri ollut vastaavia.. no ok joskus on ollut melko todentuntuista ja on epäillyt että onnistuuko se kilometrin ninjahyppy jne. mutta ei samallalailla kun OBEssa että irtoamisen jälkeen poksahtaa ihan kykenemättömänä tekemään mitään makaamaan kehon viereen kunnes palaa siihen takaisin tjsp.
Mitä tulee päivän ja yön vaihtumisiin yms. niin tässä sitten _kuvittelisin_ kyseessä olevan joko irtoamisen eri tasolle, alitajunnan luoman alice in the wonderland efectin tahi todennäköisimmin sen että yksinkertaisesti on kerennyt nukahtaa ennen irtoamista ja kyseessä on pikemminkin lucidi kuin OBE.
Taikuri kirjoitti: Minulla on jos jonkinmoisia "saatanoita" ollut siinä irtoamisvaiheessa joskus, tosin olen voinut ne vain aistia, ja joskus myös tuntea. En tosin edes haluaisi nähdä niitä.
Tiedän tunteen hyvin. Nimittäin juuri tämä kyseinen kaveri, jonka kerroin näkeneeni, pelotti niin järjettömästi, että kuvittelin kyseessä olevan itse herra saatanan kolkuttelemassa siinä sängyn yläpuolella.. kunnes näin tämän, ja kyseessä oli pienehkö musta savupilvi, joka silminnähden säikähti kun huomasi että näen sen (kutsun tuota kyseistä entiteettiä nykyään smurffiksi, kun sen "kasvot" tavallaan näki samalla siinä pilvessä, vaikkei oikeasti nähnyt, vaikea selittää. Kaveri lähti lipettiin hyvin äkkiä sen jälkeen kun sen näki ja sille rupesi "nauramaan". Aina tieto EI lisää tuskaa.
Ja mainittakoon, että vaikka tämä on ainut minkä muistan irtoamisvaiheessa nähneeni, niin näitä on ollut monen monta monituista kertaa. Sikäli mikäli olen lukenut ja mikä minulle on järkevää, niin negatiiviset entiteetit haluavat pelotella ja estää ihmisiä irtoamasta järjen kanssa. Ennen sitä niillä on voima pelotella, irtoamisen jälkeen ne ovat voimattomia pikkuhöttiäisiä. Joten mieluummin pidetään ruoka avuttomana ruokana, kun annetaan sen nousta ylös heiluttamaan ruoskaa. No tämä sanottakoon perustuen moneen oletukseen(=minun tämän hetken uskomukseen), lähtien siitä että tämä OBE olisi todellinen tapahtuma.. mutta elä tuosta välitä, tunsin vain tarpeelliseksi mainita tähän liittyen.
Taikuri kirjoitti:... En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se ettei näe kunnolla, ja silmiä ei saa kunnolla auki vaikka mitä yrittäisi.
Todellakin. Hyvin turhauttavaa, ja minulla tätä on tapahtunut melkein joka toinen kerta irtoamisista mitä muistan. Toisinaan huutaminen "ääneen" että: Näkökyky nyt prkl! auttaa, kokeile seuraavan kerran jos ei muu auta.
Taikuri kirjoitti:Juu onhan ne hienoja. Mitenkäs onko sinusta minulla jonkinlaista "vaaraa" että jotain tapahtuisi minulle OBE:n aikana. Kyllähän aina kaikkea varotetaan että pitäisi olla varovainen kun tuota kokeilee.
Todellakin näitä varotuksia on laidasta laitaa, varsinkin vanhemmissa oppaissa ja opuksissa on vaikka mitä varoituksia että keho jää tyhjäksi ja kuka tahansa voi mennä siihen yms, mutta omien kokemuksien perusteella olen suurimmaksi OBE auktoriteetiksi kokenut Robert Brucen ihan sen takia, että osa mitä koin ennen hänen juttujaan lukemista meni juuri kuten hän kertoi, ja osan olen pystynyt jälkikäteen todentamaan. Hänen mukaansa tässä ei ole mitään riskiä, eli lekhentaarisessa keho jää tyhjäksi ja pirut valtaa sen jutussa keho ei jääkään tyhjäksi(itse todennut myös). Tietysti säikähtää voi reissuillaan ja toki tietämätön ensikertalainen voi saada vaikka elinikäisiä traumoja ihan pelon takia, mutta siis mitään oikeaa fyysistä riskiä ei ole. Tämä on täysin normaali ja jokapäiväinen ilmiö vaikka ehkä harvempi meistä muistaa näitä kokeneensa. Näin Brucen mukaan, ja tällä hetkellä uskon itsekin näin. Varmaksi en toki voi tietää.