Sivu 1/2
Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 21 Kesä 2010, 17:57
Kirjoittaja Jopelius
Monestikin tuntuu siltä, että en ole oikeassa paikassa/ajassa/kehossa tai muussa. Tuntuu kuin olisin tarkoitettu johonkin aivan muuhun kuin mitä olen. Ja kuin pystyisin johonkin outoon. Olen oikeasti kokeillut pystynkö liikuttelemaan asioita mielen voimalla, tai vaikuttamaan (eläinten) mieliin. En kuitenkaan ole onnistunut, vaikka olen varma että jotain saan aikaiseksi. Tuntuu aina siltä että aivot kihelmöisi ja sormenpäitä kuumottaa kun kurotan jotain esinettä kohti vetääkseni sen lähemmäs. Yleensä olen sitten pitänyt itseäni tyhmänä ja lapsellisena, mutta aina tulee yritettyä uudelleen.
Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 23 Kesä 2010, 15:59
Kirjoittaja Hutsinda
--
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 23 Kesä 2010, 18:45
Kirjoittaja Hopeapaju
Varmistetaanpa nyt ensin, että ymmärsin edes oikein.
Eli siis tiivistettynä: tuntuu siltä kuin pitäisi pystyä tekemään jotakin "outoa", mutta kun sitä sitten yrittää toteuttaa sen oudon tempauksen, niin mitään ei tapahdukaan. Vaikka itsellään on vahva tuntemus siitä, että johonkin kykenisi ja jotakin pitäisi tapahtua.
Minulle on nimittäin käynyt näin aika usein ja käy luultavasti jatkossakin. Lapsena sitä oli paljon vakuuttuneempi siitä, että pystyisin tekemään/toteuttamaan asioita mieleni avulla, mutta hyvin harvoin jotakin oikeasti tapahtui. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään kaunokirjallisuuden tai satujen skenaarioiden sovittamisesta reaalimaailmaan ajatellen, että kun kerran kirjoissa onnistuu niin pitää onnistua oikeastikin, vaan ennemminkin tällainen ajattelu johtui siitä vankasta tuntemuksesta, että jotakin pitäisi tapahtua.
Jatkuuhan tällainen tunteminen edelleenkin, mutta en siitä sitten sen tarkemmin osaa mitään sanoa. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mistä tämä ajattelutapa juontaa, koska jos sitä kerran on muillakin, niin ehkäpä ihmiset ovat joskus olleet herkempiä ja oikeasti pystyneetkin hyödyntämään enemmän pelkästään mieltänsä ja keskittymistänsä.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 23 Kesä 2010, 21:33
Kirjoittaja Jopelius
^
Juurikin näin.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 26 Kesä 2010, 00:09
Kirjoittaja ~Yelre~
Olen 13 vuotias tyttö, olen kuin poika.
Jo 5 vuotiaana tykkäsin olla poikien kanssa, enkä viihtynyt tyttöjen seurassa. En koskaan ymärtänyt tytöjen koti leikejä tai baarbeja sun muita.
6 vuotiiana aloin käytämään poikien vaateita. Inhosin tyttöjen vaateita yli kaiken.
8 vuotiaana aloin opetelemaan poikamaista kävelyä sen muuta.
10 Vuotiaana aloin itsekin ihmetellä omaa käytöstäni, mutta en voinut lopettaa. Olen totunut olemaan tytöjen seurassa vaikka poikien kanssa on aina mukavempaa. Kaiken kruunaa se että ruumiin rakenteeni on myös eritäin poikamainen. Minut huomaa siitä että minulla on poikien housut, kengät ja pääkallo paita, hiukset ovat lyhyeet ja poikamaiset.
Nykyään ainoa tapa tunistaa minut tytöksi on ääneni. Rakastan sitä jos joku katsoo minua tai joku kaverin kaveri kysyy "Onko tuo tyttö vai poika " Itse aina vastaan poika, mutta he huomaavat äänestäni heti että olen tyttö joten he pitävät sanomaani vitsinä. Yritän sopeutua elämään niinkuin tyttö mutta se on vaikeaa ja en itse oikeasti haluisikaan.
Aina kun mietin tilanettani minulle tulee vain mieleen että minulla on joku ruuvi vähän väärässä kohtaa, tai että sieluni on pojan, mutta se vain yksin kertaiseti eksyi väärään ruumiseen.
Itse en ongelmaani uskalla/tahdo aikuselle sanoa, koska vastaus on kuminkin aina, että se johtuu murros iästä tai jostain muusta kehitymiseen kuuluvaa. Ja muuten olen bi joten sekin hankaloittaa asiaa.
Keksitekö te mitään muuta selitystä tai neuvoa?
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 26 Kesä 2010, 16:05
Kirjoittaja Vic Rattlehead
~Yelre~ kirjoitti:Olen 13 vuotias tyttö, olen kuin poika.

Olet ilmeisesti transseksuaali. Tai Transsukupuolinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsukupuolisuus
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 26 Kesä 2010, 23:05
Kirjoittaja Jopelius
Vic Rattlehead kirjoitti:~Yelre~ kirjoitti:Olen 13 vuotias tyttö, olen kuin poika.

Tai sitten olet vain psyykkeeltäsi poikamainen, fyysisesti ei tarvitse olla mitään vikaa.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 28 Kesä 2010, 04:51
Kirjoittaja ~Yelre~
Jopelius kirjoitti:Tai sitten olet vain psyykkeeltäsi poikamainen, fyysisesti ei tarvitse olla mitään vikaa.
Jännää, eipä tullut tuota mietityä
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 29 Kesä 2010, 00:56
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Jopelius kirjoitti:Vic Rattlehead kirjoitti:~Yelre~ kirjoitti:Olen 13 vuotias tyttö, olen kuin poika.
Jo 5 vuotiaana tykkäsin olla poikien kanssa, enkä viihtynyt tyttöjen seurassa. En koskaan ymärtänyt tytöjen koti leikejä tai baarbeja sun muita.
6 vuotiiana aloin käytämään poikien vaateita. Inhosin tyttöjen vaateita yli kaiken.
8 vuotiaana aloin opetelemaan poikamaista kävelyä sen muuta.
10 Vuotiaana aloin itsekin ihmetellä omaa käytöstäni, mutta en voinut lopettaa. Olen totunut olemaan tytöjen seurassa vaikka poikien kanssa on aina mukavempaa. Kaiken kruunaa se että ruumiin rakenteeni on myös eritäin poikamainen. Minut huomaa siitä että minulla on poikien housut, kengät ja pääkallo paita, hiukset ovat lyhyeet ja poikamaiset.
Nykyään ainoa tapa tunistaa minut tytöksi on ääneni. Rakastan sitä jos joku katsoo minua tai joku kaverin kaveri kysyy "Onko tuo tyttö vai poika " Itse aina vastaan poika, mutta he huomaavat äänestäni heti että olen tyttö joten he pitävät sanomaani vitsinä. Yritän sopeutua elämään niinkuin tyttö mutta se on vaikeaa ja en itse oikeasti haluisikaan.
Aina kun mietin tilanettani minulle tulee vain mieleen että minulla on joku ruuvi vähän väärässä kohtaa, tai että sieluni on pojan, mutta se vain yksin kertaiseti eksyi väärään ruumiseen.
Itse en ongelmaani uskalla/tahdo aikuselle sanoa, koska vastaus on kuminkin aina, että se johtuu murros iästä tai jostain muusta kehitymiseen kuuluvaa. Ja muuten olen bi joten sekin hankaloittaa asiaa.
Keksitekö te mitään muuta selitystä tai neuvoa?
Olet ilmeisesti transseksuaali. Tai Transsukupuolinen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsukupuolisuus
Tai sitten olet vain psyykkeeltäsi poikamainen, fyysisesti ei tarvitse olla mitään vikaa.
Mä kyllä näen transsukupuolisuudenkin pikemminkin mielen sairautena kuin jonain "fyysisenä sairautena".
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 30 Kesä 2010, 19:34
Kirjoittaja Jopelius
Meinasin lähinnä siihen ettei ole molempia sukuelimiä sisässä

Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 30 Kesä 2010, 22:33
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Jopelius kirjoitti:Meinasin lähinnä siihen ettei ole molempia sukuelimiä sisässä

Mutta eihän tuo "transukupuolisuus" käsittääkseni sitä tarkoita. Pelkästään, että tämä henkilö tuntee henkisesti olevansa toista sukupuola kun ulkoisesti on.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 01 Heinä 2010, 19:27
Kirjoittaja Wespa
Tietääkseni molemmat sukupuolielimet omaava on hermafrodiitti. Transvesiitti taas esim. pukeutuu naisten asusteisiin, meikkaa ja korostaa naisellisia piirteitään vaikka on mies.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 01 Heinä 2010, 20:18
Kirjoittaja Vic Rattlehead
Wespa kirjoitti:Tietääkseni molemmat sukupuolielimet omaava on hermafrodiitti. Transvesiitti taas esim. pukeutuu naisten asusteisiin, meikkaa ja korostaa naisellisia piirteitään vaikka on mies.
Jeps. Ihmiset monesti sekoittaa transvestiitin ja transseksuaalin, kun seksuaalihan kokee nimenomaan henkisellä tasolla olevansa "väärää sukupuolta". Transvestiitit panostavat vain siihen pukeutumiseen.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 05 Heinä 2010, 13:58
Kirjoittaja Jopelius
Anteeksi

Luulin tietäväni ilman että katson mitä siellä linkissä lukee

Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 21 Heinä 2010, 20:19
Kirjoittaja Jopelius
Tuossa vähän aikaa sitten saunassa suihkusta poistuessa tuli semmoinen olo että en tiennyt yhtään missä olin. Tiesin siis täysin fyysisesti olevani saunassa, mutta henkisesti ei vaan ollut mitään käsitystäkään missä olin. Katselin ensin tyhmänä ympärilleni, kunnes piti istua lauteille selvittämään päätäni.
Outova.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 25 Heinä 2010, 15:53
Kirjoittaja Mursu
joillakin ei pää kestä saunaa, kuumuus ja sen aiheuttama hikoilu tuottaa pienimuotoisen nestevajauksen ja saa useimmiten oudon olon ja saattaa tulla sekava olo....mutta kyllä mullakin on ihan normaali oloissa sellanen olo että en kuulu tähän aikaan oon tullu siihen tulokseen että oon syntynyt liian myöhään ja monen muun mielestä oon syntyny 10 vuotta liian myöhään tms

Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 25 Heinä 2010, 17:16
Kirjoittaja Aurelia
~Yelre~ kirjoitti:Aina kun mietin tilanettani minulle tulee vain mieleen että minulla on joku ruuvi vähän väärässä kohtaa, tai että sieluni on pojan, mutta se vain yksin kertaiseti eksyi väärään ruumiseen.
Itse en ongelmaani uskalla/tahdo aikuselle sanoa, koska vastaus on kuminkin aina, että se johtuu murros iästä tai jostain muusta kehitymiseen kuuluvaa. Ja muuten olen bi joten sekin hankaloittaa asiaa.
Tervetuloa kerhoon. *naur*
Olen koko ikäni kamppaillut sen asian kanssa etten oikein koskaan oppinut olemaan täysin tyttö ja myöhemmin nainen. Lapsesta asti olen aina ihastunut palavasti ihmisiin iästä tai sukupuolesta riippumatta ja on ollut vaikea käsittää miksi se on väärin.
Mitään helppoa ratkaisua ei ole. Kehoitan vain pysymään juuri sellaisena kuin olet. Ei kannata yrittää muuttaa itseään "normaalimmaksi" ympäristön luomien paineiden takia vaan ennemminkin vahvistaa itseään ja sitä mitä on. Koeta kerätä itsellesi ystäviä jotka hyväksyvät sinut ja ovat valmiita puolustamaan ja tukemaan sinua.
En tiedä voiko sielulla varsinaisesti olla sukupuolta. Olen pohtinut kuinka sukupuolelleen tyypillisesti ne ihmiset mahtaisivat käyttäytyä jotka kasvaisivat sillälailla eristyksissä ettei heille kerrottaisi mitään sukupuolistreotypioista...mahtaisiko koko asia enää olla merkittävä.
Mutta se minun pohdinnoistani tästä aiheesta. Jaksamisia ja paljon voimia oman polun kulkemiseen.

Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 25 Heinä 2010, 23:53
Kirjoittaja Jopelius
Mursu kirjoitti:joillakin ei pää kestä saunaa, kuumuus ja sen aiheuttama hikoilu tuottaa pienimuotoisen nestevajauksen ja saa useimmiten oudon olon ja saattaa tulla sekava olo....mutta kyllä mullakin on ihan normaali oloissa sellanen olo että en kuulu tähän aikaan oon tullu siihen tulokseen että oon syntynyt liian myöhään ja monen muun mielestä oon syntyny 10 vuotta liian myöhään tms

Kyllä mullakin pää kestää, tuo oli ensimmäinen kerta tuollaisesta olosta

Kyllä tunnistan sekavuuden ja oikeasti jonkin oudon tuntemuksen. Tai siis tuo oli ainakin vahvempi tunne kuin muulloin.
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 29 Heinä 2010, 00:06
Kirjoittaja Faceless
Aurelia kirjoitti:Tervetuloa kerhoon. *naur*
Olen koko ikäni kamppaillut sen asian kanssa etten oikein koskaan oppinut olemaan täysin tyttö ja myöhemmin nainen. Lapsesta asti olen aina ihastunut palavasti ihmisiin iästä tai sukupuolesta riippumatta ja on ollut vaikea käsittää miksi se on väärin.
En tiedä voiko sielulla varsinaisesti olla sukupuolta. Olen pohtinut kuinka sukupuolelleen tyypillisesti ne ihmiset mahtaisivat käyttäytyä jotka kasvaisivat sillälailla eristyksissä ettei heille kerrottaisi mitään sukupuolistreotypioista...mahtaisiko koko asia enää olla merkittävä.
Mutta se minun pohdinnoistani tästä aiheesta. Jaksamisia ja paljon voimia oman polun kulkemiseen.

Sielulla voi olla sukupuoli. Ainakin omalla kohdallani (en tiedä miten muut asian kokee). Esim. Joku voi tuntea olevansa mies naisen kehossa. Jolloin hänen sielunsa olisi miehen, mutta väärässä kehossa. Musta onkin hassua kuinka vastaantulijasta oletetaan heti onko tämä mies vaiko nainen, riippuen vain hänen ulkokuoresta.
Koittakaa ymmärtää hiuka sekavaa tekstiä ; )
Re: Tuntuu kuin olisin jotain mitä en ole
Lähetetty: 29 Heinä 2010, 03:27
Kirjoittaja Hea-Ateist
Olen 13 vuotias tyttö, olen kuin poika.
Jo 5 vuotiaana tykkäsin olla poikien kanssa, enkä viihtynyt tyttöjen seurassa. En koskaan ymärtänyt tytöjen koti leikejä tai baarbeja sun muita.
6 vuotiiana aloin käytämään poikien vaateita. Inhosin tyttöjen vaateita yli kaiken.
8 vuotiaana aloin opetelemaan poikamaista kävelyä sen muuta.
10 Vuotiaana aloin itsekin ihmetellä omaa käytöstäni, mutta en voinut lopettaa. Olen totunut olemaan tytöjen seurassa vaikka poikien kanssa on aina mukavempaa. Kaiken kruunaa se että ruumiin rakenteeni on myös eritäin poikamainen. Minut huomaa siitä että minulla on poikien housut, kengät ja pääkallo paita, hiukset ovat lyhyeet ja poikamaiset.
Nykyään ainoa tapa tunistaa minut tytöksi on ääneni. Rakastan sitä jos joku katsoo minua tai joku kaverin kaveri kysyy "Onko tuo tyttö vai poika " Itse aina vastaan poika, mutta he huomaavat äänestäni heti että olen tyttö joten he pitävät sanomaani vitsinä. Yritän sopeutua elämään niinkuin tyttö mutta se on vaikeaa ja en itse oikeasti haluisikaan.
Aina kun mietin tilanettani minulle tulee vain mieleen että minulla on joku ruuvi vähän väärässä kohtaa, tai että sieluni on pojan, mutta se vain yksin kertaiseti eksyi väärään ruumiseen.
Itse en ongelmaani uskalla/tahdo aikuselle sanoa, koska vastaus on kuminkin aina, että se johtuu murros iästä tai jostain muusta kehitymiseen kuuluvaa. Ja muuten olen bi joten sekin hankaloittaa asiaa.
Keksitekö te mitään muuta selitystä tai neuvoa?
useat/useimmat homot ovat olleet lapsuudessaan tyttömäisiä poikia ja useat/useimmat lesbot poikamaisia tyttöjä, en olettaisi asian olevat hirveän erilainen bieiälläkään.
Tai sitten olet vain psyykkeeltäsi poikamainen, fyysisesti ei tarvitse olla mitään vikaa.
Mä kyllä näen transsukupuolisuudenkin pikemminkin mielen sairautena kuin jonain "fyysisenä sairautena".
ei tainnut jopelius sanoa mitään sairaudesta. perustelisitko miten transsukipuolisuus on mielensairaus vaikka se on aivan yleinen ilmiö.
yli puolella maapallon lajeista on enemmän kuin kaksi sukupuolta, tuskin ihminen niin erilainen niistä on, vaikken aivan varma ole sillä en ole vielä lueskellut onko ihmisen lähiserkuilla vastaavanlaista.
Olen pohtinut kuinka sukupuolelleen tyypillisesti ne ihmiset mahtaisivat käyttäytyä jotka kasvaisivat sillälailla eristyksissä ettei heille kerrottaisi mitään sukupuolistreotypioista...
ei kannata pohtia, moista koetta ei ihmisillä voida tehdä, mutta lähiserkuilla kyllä, tai tuskin simpansseilla on mitään sukupuolistereotypioita, joissain apinayhteisöissäkin esiintyy moniseksuaalisuutta ja monilla monilla elukkalajeilla huomattu yksilöiden välistä homoutta, esim. pingviinit ja apinat. sitä, miten on mahdollista että homous on voinut selvitä luonnonvalinnassa, en vielä tiedä, mutta aihe on kiintoisa.