Seuraava tieto on osin peräisin J.G.Bennetiltä, Gurdjieffin oppilas joka muuten opetti Usan yliopistoissa 50-60-luvuilla näitä oppeja ja on merkittävimpiä tekijöitä 60-luvun hippikulttuurin jopa rokin, nyky musiikin syntyyn. mutta jatketaan ihmeparantumisilla, niiden takana olevien syiden selvittämisellä.
Bennetin mukaan tavallinen nykyihminen ei ole vastaanottavainen armon energialle, jota kutsumme E2. Se johtuu minästä, joka on muutettava ihmisen todelliseksi minäksi. Minästä luopuminen on kuitenkin este suurimmalle osalle ja samalla este armon energian ihmeelle ja samalla este uskolle jonka puute luo materalistisen ja ateistisen maailman joka sotii ja vihaa toisia. Jo Jeesuksen ajoilta opetetaan, olkaa lapsen kaltaisia ja taivasten valtakunta on teidän. Yhteiskunta ja media luo kaksinaisuuden, vastakkainasettelun joka on samalla minän perusta ja valloittaja muukalaisten alunperin luoma sotaisa minäkeskeinen kulttuurimme egyptin ajoilta asti, joka jatkui Rooman imperiumina jota elämme edelleen on voimissaan ja on matkansa varrella tuhonnut kaikki alkuperäiset heimot. 1000 vuotista valtakuntaa ei tule jollemme muutu ja ole vastaanottavia korkeammalle E2 energialle, joka on kosmisen rakkauden energiaa, armon energian liikkeellepanija.
Kyse on nyt siitä riittääkö nouseminen vastakkainasettelun yläpuolelle luomaan paremman maailman?
Ymmärsin tämän niin että, jos ihminen kykenee avautumaan kosmisen rakkauden energialle, se tuottaa E3 energiaa, luomiskyvyn energiaa joka on ihmisen todellinen "minä", ihmisen itse tuottama kuviteellisen minä tunteen antama energia on muutettava, jotta heissä syntyisi todellinen ja pysyvä minä. Kyse on yhteydestä yliminään, näin on luotu yhteys yliminään, joka luo jatkuvan terveyden tilan. Tämä on korkea tavoite mihin suuret massat ei kykene, mutta riittääkö vähempi muodostamaan 1000 vuotisen rauhanajan valtakunnan, tuskinpa sitä tulee, mutta pystymmekö nousemaan parempaan aikaan josta mm. Izabela kovasti puhuu, sen ollessa ihan nurkan takana?
Miten eroon minästä. Gurdjieff opetti, että asiat pitää nähdä monelta kantilta jotta minä menettää yksisilmäisen otteensa, ymmärtää kokonaisuus ja huomata että toisesta näkökulmasta sama asia on paha ja toisesta näkökulmasta se on hyvä. Oletko valinnut puolen Venäjän ja Ukrainan sodassa? se on ihan sallittua, mutta ensin pitää nähdä syyt sotaan jotka alkoi 2014 Usan avustuksella luoden sisällissodan Ukrainaan jossa kiellettiin elämä siellä koko ikänsä asuneelta Venäläisväestöltä, homma yltyi opposition kieltämiseen, tämän epäinhimillisen toiminnan vastustajien murhaamiseen, tämä Ukrainan/Usan toiminta on tuomittavaa. Entä Venäjä, joka ei hyväksynyt kansansa kiduttamista, olisiko sillä ollut vaihtoehtoja toimia? EU loi Venäjälle pakotteet ja ajoi pakotteilla tahallisesti alas omat kannattajansa, EU maat. Valta mediamme luo toisen länsimaisen Rooman valoittaja imperiumin kuvan jossa Venäjä hyökkäsi, hyökkäsikö se? sotahan alkoi jo 2014.
Emme kykene nousemaan jos valtamediat saa jatkaa vastakkainasettelun maailmalla, toki ne on heikentymässä ihmisten siirtyessä muihin medioihin.
Olen käsittänyt tämän niin että täytyy nähdä asiat monelta kantilta jotta voi luoda vapaan mielipiteensä, jos taas alat kinaan toisten kanssa tästä, luot minää ja esteen terveydelle. Gurdjieff opettaa että pyrit näkemään saman asian sisällä vähintään kaksi eri näkökantaa, Valtamediaa ei tarvi lukea, se tulee kaikkialta tietoosi, mutta vaihtoehto mediaa täytyy seurata jotta tämä vastakkainasettelun maailma avaisi silmämme huomaamaan ettei ole yhtä totuutta. Toki voit sulkeutua muka maailman ulkopuolelle, mutta todellisuudessa kiellät tällöin vaihtoehto median koska kuulet kaikkialta valtamedian kannan ja minäsi voimistuu yhteen totuuteen joka ei ole edes totuus kuten Ukrainan sodan syiden perusta on hämärretty valtamedioissa. Et voi sulkea vaihtoehtomediaa jotta olisit olento jolla on vapaus jonka antaa energia E3, koska saat tällöin tiedon vain valtamediasta joka pitää tilasi matalana, vastakkainasettelussa. Varmasti tässä on eri variaatioita kuinka sulkeutuneena elät, mutta pyrimme ylös nyt, vaihtoehtomedian kieltäminen ei ole ratkaisu, voi toki keskittyä täysin puutarhaan tai mieluiseen rakenteluun tai muuhun uppoutua niin että maailma jää taakse, huomaamatta, mutta ainakaan työpaikalla se ei helposti onnistu, se on täynnä 3D puolensa heikoin perustein valinneita ihmisiä. Elä kuitenkaan tuomitse heitä, se johtaa minän voimistumiseen, he ovat vain unessa ja tietämättömiä luoden tilanteen johon olemme ajautuneet, lähes kolmanteen maailmansotaan. Elä tyrkytä heille oppiasi, se pitää nousta heistä itsestään, he tuomitsevat sinut jo avautuessasi. Tässä on kuitenkin hyvää, vanhat mediat menettävät kannatustaan yhä enempi, sulje myös MTV ja YLE uutiset, jos haluat uutisia mene UMV sivuille, näillä minän laajentamisen opeilla et saavuta armon ihmettä, mutta se luo kehityneemmän tilan kuin täysin unessa oleva 3D tila, se toimii silmien avaajana. Jotta kehityt edelleen sinun on jättäydyttävä yhteiskunnan ulkopuolelle, et ole niin vahva että se muutoin onistuisi. Taas tällä medioiden vastaanottamisen tilalla et saavuta täyttä terveyttä, yliminäyhteys jää heikoksi jos roikut uutisissa, näin se vain on, mutta tämä luo mahdollisuuden saavuttaa nukkuvan yli menevän tilan. Se luo jo paremman maailman, muttei sitä mihin tämä osio tähtäsi.
Kyse oli terveydestä, sen luo yhteys yliminään, se on meidän todellinen minä, se on luovaa energiaa, yhteyden saa aikaan kosmisen rakkauden energian laskeutuminen päällesi, mikä vaatii minän muuntamisen. Se ei ole todellakaan helppoa kun joka puolelta tuodaan kaksinaisuutta 24/7 jotta pysyisit unessa. Mutta terveyteen johtavat syyt, ainakin osa siitä on tässä selvitetty, kyse ei ole ruuasta vaan ihan muista tekijöistä.
Pidä mieli terveenä, se heijastuu koko terveyteen. Kuten nähtiin, tämä aikakausi ei puolla terveyttä, vaan pahuutta. Tuon näitä esiin jotta saisimme vastavoimia pahuudelle, jotta samalla ihmiskunta voisi jatkossa paremmin.