Viime yönä näin sangen pelottavan, jopa apokalyptiseltakin vaikuttavan unen.
Uni alkoi suuresta rakennuksesta, jossa pakenin jotakin tai jotakuta kerroksia ylöspäin kiiveten, kunnes saavuin rakennuksen katolle. Katto oli tyypillinen urbaanin liikerakennuksen tasakatto, joskin kaikki maalatut pinnat olivat rapistuneita ja ruoste paistoi niistä läpi. Keskellä kattoa oli koppi, joka toimi sisäänkäyntinä portaikkoon, ja oli ainoa poistumistie. Minulla ei ole mitään mielikuvaa, tulinko katolle tämän kopin kautta, mutta jostakin syystä sen haalistuneen, valkoisen maalin peittämä teräsovi oli lukittu visusti sisältäpäin.
Maisema ympärilläni oli jonkinlainen hylätty kaupunki, joka oli kauttaaltaan vaaleanruskean ruosteen värinen ja täysin autio. Kaikki ikkunat olivat rikki, eikä kaduilla näkynyt ristin sielua. Aurinko paistoi matalalta, ja ilmakin oli kuin ruosteisen usvan verhoama, niin että auringon kajo sai punertavan sävyn.
Katolla miettiessäni kuinka päästä takaisin alas, huomasin yhtäkkiä erään lapsuudenystäväni lähestyvän minua jostain katon toiselta reunalta. Yritin puhua hänelle, mutta hän käyttäytyi kuin mikään ei olisi mitenkään vialla. Sitten hän vain jatkoi tyynesti matkaansa, ja hyppäsi katon reunalta alas. Arvioin, että olimme noin 20 kerroksen korkeudella. Jostakin syystä mietin ystäväni kohtalosta kuitenkin vain: "Kyllä hän tietää mitä tekee..."
Siirryin kokeilemaan tuota valkoista teräsovea uudelleen, ja kas kummaa sehän aukenikin! Astuin sisälle ahtaaseen, pimeään käytävään. Kuljettuani portaat alas seuraavaan kerrokseen, huomasin olevani jonkinlaisessa kalustamattomassa huoneistossa. Sitten huomasin eräässä huoneessa ihmisiä. He olivat jonkinlaisia lahkolaisia kaavut yllään ja pitivät kirjoja käsissään. Joissakin kirjoissa oli kannessa risti, ja joissakin taas ikään kuin muumion sarkofagin ääriviivat, ja sen sisällä jokin ristiä muistuttava kuvio. He kertoivat edustavansa "uutta suuntaa".
Liityin tähän porukkaan muina miehinä, kuitenkin koko ajan peläten, että he huomaavat minun olevan ulkopuolinen. Resitoimme jotakin pyhää tekstiä ja minulle tuli kumma, huimaava olo. Samassa eräs lahkolaisista herpaantui, ja sanoi haluavansa eroon koko porukasta! Ymmärsin, että heillä oli paljon eripuraa keskenään. Olin liityttyäni kaivanut jostakin lattianraosta(?!) esiin metallipölyn kyllästämän kangaspussin, jossa olivat omat kappaleeni noista kahdesta mainitsemastani "pyhästä kirjasta".
Käytyäni monia lyhyitä keskusteluita maailman olemuksesta lahkon ilmeisen johtohahmon kanssa tulin siihen tulokseen, että "oli liian aikaista jäädä tähän paikkaan". Sujautin äkkiä kirjani takaisin pussiin, tungin pussin takaisin lattianrakoon, ja jatkoin matkaani. Jostakin syystä tunnelma keventyi aavistuksen pois ahdistavasta.
Tämän jälkeen heräsin, ja uni oli hyvin selkeästi mielessäni. Tunsin olevani todella rentoutunut ja virkeä.