Seuraavassa on Gurdjieffin oppia jonka Englannin tiedustelupalvelun päällikkö, matemaatikko J.G.Bennett muutti helpommin länsimaisille omaksuttavaksi, mikä vaikuttaa mihinkin ja mitä syntyy mitenkin ja kuinka voidaan edetä valaistuneeksi ihmiseksi. Mikä ero heissä on tavalliseen orjuuteen opetettuun ihmiseen.
Ensinnäkin suurin osa ihmisistä on unessa päivälläkin, mikä ei liene kehittyneen olennon tarkoitus.
Monesti ihminen ei pääse heräämään, koska joutuu miettimään vain toimeentuloa tai muita ongelmia mitä riittää tässä maailmassa, hyvinvointia ei haluta jakaa tasaisesti, vaan vain niille jotka pitää tätä unijärjestelmää yllä, mutta monesti on kyse myös siitä että ego määrää sinua yrittämään pysyä opetetussa muotissa, eli olemaan se muurahaispesän yksi muurahainen omalla paikallasi yhteiskunnassa, marttyyrina vierastaen tätäkin kirjoitusta, monesti siitä maksetaan myös hyvää palkkaa tai työtön on opetettu odottamaan ja alistumaan, Venäjällä ihmiset tappoivat itsensä kun kommunismi sortui. Kuitenkin jos ihminen olisi valaistunut ja pääsisi näin eroon oravan pyörästä, tämän jutun tarkoitus onkin juuri tähän pyrkiminen.
Ensinnäkin mitä unitila päivälläkin tarkoittaa. Se on kaikkea opittua jota pidetään itsestäänselvyytenä, parhaiten se näky poliittisissa mielipiteissä, joissa vanhemmilta opittu ryssäviha estää ajattelemasta selkeästi kuka politikoista pyrkii oikeudenmukaisimpaan tulokseen, se näkyy hyvin siinä että vasemmisto vuodesta toiseen saa vain noin 10% kannatuksen. En anna nyt enempää esimerkkejä enkä halua suututtaa lukijoita sen enempää heti aluksi koska 90% lukijoista ei dikkaa vasemmistoa ainakaan äänestääkseen heitä. Tämä on kuitenkin kyseistä unta jollei nähdä toistakin puolta, eli kaikki opittu täytyy kyseenalaistaa ja löytää vihaamistaan kohteista myös hyvää, tai ihannoimasta löytää huonoja puolia, kyse on siitä että menetät egosi kun alat kyseenalaistamaan opittuja näkemyksiäsi, mutta ego, yksipuolinen näkemys on esteenä valaistumiselle. Omasta mielestäni egoni ei ole kadonnut vaan laajentunut ymmärtämään asiat monelta kantilta, tila on toisenlainen. Olenkin puoliherännyt, siitä seuraavassa.
Bennett puhuu itsetarkkailusta, aivan liian monimutkaisesti, mutta se on lähtökohtana kehitykselle heräämiseen, hän puhuu puoliheränneistä jotka tajuaa yllä selitetyn ja käyttää kyllä-ei ideaa, eli kyse on siitä että kyseenalaistaa omat opitut näkemyksensä vastakohtaisilla näkemyksillä, eli pyrkien löytämään vihaamastaan, inhoamastaan myös hyvät puolet samanaikaisesti ja kyseenalaistaa omat haaveensa, jne, jne. Kyseenalaistaa tekonsa tai tekemättäjättämisensä, yleensä ne liittyy uneen, tämä muodostuu automaatioksi nähdä asiat useammalta kantilta, tällöin olet puoliherännyt.
Itsetarkkailu on tarkkailla omia mielipiteitä ja pyrkiä eroon yksipuolisesta näkemyksestä, itsetarkkailu on tarkkailla omia tunteita ja pyrkiä eroon automaattisista tunnereaktioista jotka on opittu, esim raivostua vasemmiston toiminnasta, Gurdjieff kehoittaa tarkkailemaan myös omaa kävelytyyliä, puhumista, eri toimintojasi ja pyrkien myös toisenlaiseen tyyliin, näissä on nyt kyse saada heräämään eri ihmisen keskukset, ei vain älykeskusta, vaan myös tunnekeskus sekä liikekeskus, yleensä seksikeskus onkin hereillä ja siksi se on jotain arjen yläpuolella.
Tämä kaiken tarkkailu ja vapautuminen opituista kaavoista johtaa ylempään tajunta energiaan E4 jota tällöin virtaa ihmiseen ja tietyissä tapauksissa olemme lähellä valaistumista, eli täysin hereillä.
Näinpä ihminen egonsa poistuessa (ego tarkoittaa järkähtämätöntä mielipidettä mikä ei ole oikea mielipide, vaan vain yksi osa kymmenistä näkemyksistä) saa yhteden korkeampiin energioihin E2.
Puoliheränneellä on esim. vain yksi keskus herännyt, yleensä älykeskus, mutta heränneellä kaikki keskukset herää, toki seksikeskuksen herääminen on joillekin kokemus puoliheräämisestä, tämä liittyy myös lähihavaintoihin joissa koetaan uskonnollisista ufoihin koettuja tapahtumia, näissä ihminen voi jopa siirtyä hetkeksi heränneeseen tilaan, mikä johtaa toisinaan muistinmenetykseen, koska ei olla kykeneviä vastaanottamaan kosmista energiaa koska henkilölle on opetettu vain unitila, omaten sen yksipuolisen ajattelun, toki monien paranormaalien yhteyksien kokemisella voi harjaantua ajattelemaan laajemmin, tällöin voi syntyä kontaktihenkilö joka on jatkuvassa kontaktissa avaruusolentoihin, kyse ei kuitenkaan välttämättä ole avaruusolennoista, vaan kosmisista energioista. En ala väittämään että ihminen luo haluamakseen kontaktin, kuten uskonnoliset näkevät Fatiman enkelit, Britit pitkiä humanoideja ja Jenkit tunteettomia kylmiä harmaita etupäässä, ehkä se mitä nähdään kuvastaa yhteisön ilmapiiriä ollen myös kollektiivisessa kentässä josta tieto kumpuaa kontakteissa, joka tapauksessa on sitä parempi mitä heränneempiä ihmiset ovat ja heillä on vapaus nähdä haluamansalaisia olentoja. En väitä etteikö todellisia humanoideja voisi olla myös, mutta puhunkin siitä 95% tunnistamattomia havaintoja, näkyjä, uskonnollisia kokemuksia, jne.
Tähän valaistumiseen vaaditaan. Eroon minästä, kokea pienuus luovuuden rinnalla, pystyä vastaanottamaan rakkauden energia kosmisista säteistä, kaikki yllämainittu itsetarkkailu toiminta johti tähän, eli ihminen oppii ymmärtämään pienuutensa, minä katoaa, se järkähtämätön yksipuolinen näkemys jota muut vihaa sinussa katoaa, tällöin olet valmis myös vastaanottamaan rakkauden energiaa kosmisista säteistä. Tässä oli tiivistelmää kuinka ihminen tulee valaistuneeksi, ollen myös hereillä silloin.