Silmään meni tämmönen juttu; http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3602
Mistäköhän onnellisuus tulee ja miten aivot synnyttää onnellisuuden? Mitä onnellisuus on, ja miten onnellisuus ilmenee eri ihmisillä eri tavoilla? Mikä on onnellista jollekin ja mikä ei?
Mikä ylipäätään tekee ihmisen onnelliseksi?

Ei se onnellisuus minun mielestäni aivoista tule, mutta saa varmaan siellä aikaan jonkin reaktion.

En oikein osaa tuohon muuta sanoa. Itse olen sellainen perusonnellinen ihminen, harvoin olen oikeasti onneton.

Olisikohan onnellisuus jotenkin yhteydessä persoonaan, sillä ihmisethän ovat onnellisia niin eri asioista? Joku tarvitsee vähintään sne luksushuvilan ja lottovoiton ollakseen onnellinen, toiselle riittää hymy tai auringonnousu.

onnellisuus tulee juuri nimenomaan aivoista. niinkuin kaikki muutkin tunteet. viha, ilo, kateus, jne jne. koska väitätkö että jos aivosi poistettaisiin. olisit silti onnellinen?

Onnellisuuskin syntyy aika pienistä asioista yhdessä. Ja se liittyy hyvin paljon myös siihen mitä itse ajattelee asioista. Kyllähän joku juoppokin saattaa olla täysin onnellinen sellaisenaan, mutta muiden ihmisten paheksunta saattaa hämmentää häntä. Vaikka hän apua tarvitsisikin niin, ei hän itse sitä tajua kun hänen omasta mielestään asiat ovat hyvin jo ennestään.

Liittyyköhän onnellisuuskin jotenkin tuohon elämän tarkoitukseen?

nyt siiryttiin sellaiseen aiheesees mihin emme koskaan eläessämme saa vastausta.
toivonmukaan saa vastauksen kun astuu tuonpuoleiseen.

Minä en henk koht usko, että aivot tekevät mitään muuta kuin reagoivat eri tilanteisiin ja ärsykkeisiin, eivätkä itse itsessään aiheuta mitään kokemuksia tai tuntemuksia.. onnellisuus on mielestäni yksi olotila monien muiden ohella, jonka ihminen voi valita olevansa millä hetkellä hyvänsä. Yleensähän tämä tuppaa tapahtumaan kun jokin juttu onnistuu, tai jokin pitkän (tai lyhemmän) aikaa tavoiteltu homma tapahtuu ja tällöin voidaan olla onnellinen sen perusteella jonkin aikaa.

Henkisesti kehittynyt ihminen ei taas tarvitse ulkoista ärsykettä tai saavutusta ollakseen onnellinen. Lähinnä sisäinen siirtyminen ulkoisien ärsykkeiden tarpeista pois riittää onnellisuuden saavuttamiseen. Se, että ei tarvitse mitään enempää kuin jo on, sekä ymmärrys siitä että voit seuraavassa millisekunnissa olla täysin eri ihminen mitä olit edellisessä mahdollistaa elämän muuttamisen täysin eri suuntaan hetkessä. Monet kokevat olevansa tilanteen uhreja, ja haluavat pitää tätä viittaa yllään hautaan asti, jolloin onnellisuus voi olla mahdoton käsite. Todellinen onnellisuus ei ole riippuvainen siitä mitä on ulkopuolella, vaan siitä mitä olet valinnut sisäpuolella. Samat asiat kun voi henkilöstä riippuen nähdä onnettumuutena tai onnenpotkuina vaihtamalla perspektiiviä asiasta.

oli miten oli. mut ilman aivoja. et tuntisi mitään. sinua ei olisi. joten aivot on se koko jutun juju.

Ihmiset on ainoita eläimiä jotka ajattelee että "pitäisi olla onnellinen". Muut eläimet vaan yksinkertaisesti on.

Zrud kirjoitti:onnellisuus tulee juuri nimenomaan aivoista. niinkuin kaikki muutkin tunteet. viha, ilo, kateus, jne jne. koska väitätkö että jos aivosi poistettaisiin. olisit silti onnellinen?

Olen erimieltä. Jos aivoni poistettaisiin, se tarkoittaisi vain sitä, että kehoni kuolisi, sillä se tarvitsee aivoja. Ja kyllä, pystyisin olemaan onnellinen ilman aivojakin, tosin voisin olla jonkin aikaa vihainen sille joka meni ne poistamaan (jos en ole itse antanut lupaa). Henkiruumiisiini taikka sieluuni se ei vaikuta millään lailla. Minun mielestäni mikään tunne ei synny aivoissa.

Dala... ja tuohonkaan vastaukseen ei eikinä tulla saamaan vastausta.
ainakaan eläessämme. itse en todellakaan usko että onnellisuus tulee sielusta.
itse luokittelen sielun ns... iki patteriksi.
aivot on emolevy ja niinedespäin.

Dala kirjoitti:

Zrud kirjoitti:onnellisuus tulee juuri nimenomaan aivoista. niinkuin kaikki muutkin tunteet. viha, ilo, kateus, jne jne. koska väitätkö että jos aivosi poistettaisiin. olisit silti onnellinen?

Olen erimieltä. Jos aivoni poistettaisiin, se tarkoittaisi vain sitä, että kehoni kuolisi, sillä se tarvitsee aivoja. Ja kyllä, pystyisin olemaan onnellinen ilman aivojakin, tosin voisin olla jonkin aikaa vihainen sille joka meni ne poistamaan (jos en ole itse antanut lupaa). Henkiruumiisiini taikka sieluuni se ei vaikuta millään lailla. Minun mielestäni mikään tunne ei synny aivoissa.

Ihminen ei pysty yksinkertaisesti ajatella mitään ilman aivoja. Jos aivosi poistettasiin olisit vihannes. Vaikka tuo sielu juttu on mielestäni "järkeenkäyvä" niin väittäisin silti että ei ihminen voi ajatella ja tehdä mitään ilman aivoja.

Mutta eipä onnellisuus ole ajattelua vaan olotila, mihin tosin vaikutetaan monesti ajattelemalla. Olotilaa kun pystyy vaihtamaan tuosta vain, ajattelematta. Vaikka kuuntelemalla tietynlaista musiikkia, meditoimalla, tai vain muuttamalla se välittömästi. Toki ruumis olisi aika heikolla hapolla ilman aivoja, mutta siltikin eipä siinä, voi sitä olla onnellinen seuraavalla tasolla ilman aivojakin.

/edit

Hups kas, olinkin eka sivulla vastaavaa vastannut jo. Ei näemmä pysty poistelemaan tätä niin tuli vähän turhakeviesti. Mutta jatkettakoon että varsinkin tällaiset abstraktit asiat ovat niin paljon perspektiivistä kiinni, että asiasta on melko turha edes keskustella jossei kyseiset perspektiivit ole lähelläkään samaa. Vähän sama kun toinen tarkastelisi paperia sivusta ja inttäisi kivenkovaan että se on viiva, ja toinen päältä katsoessaan väittäisi sitä neliöksi, molemmat omalla tavallaan oikeassa.. omasta perpektiivistään. Kultainen keskitie olisi varmaan paras vaihtoehto tässäkin, näkee vähän molempia kulmia ja pystyy samaistumaan osittain molempiin mielipiteisiin.. ainakin keskustelun ylläpidon kannalta.

En ole oikeasti ollut onnellinen pitkään aikaan, mutta eräänlainen onnentunne tulee, kun saan olla yksin kotona, ja tehdä mitä haluaa. (yleensä juon kahvia ja olen tietokoneella, tai harjoittelen kitaran soittoa ja juon kahvia)

Olen onnellinen kun pääsen pois suomesta taas kuukauden päästä. Nämä typerykset, jotka eivät omaa nenäänsä pidemmälle älyä katsoa ottavat päähän niin sairaalloisen paljon.

Matkustaessani tunnen itseni jollakin tavalla onnellisemmaksi. Kun olin viime syksynä Kaakkois-Aasiassa, ei mieltä painanut oikeastaan mikään. Kun taas jouduin takaisin suomeen, muutuin täysin ja olen alkanut vihata asioita enemmän mitä normaalisti. Pieniä onnellisuuden tunteita tulee silloin kun saa mahdollisuuden puhua naispuolisten henkilöiden kanssa vaikka mistä (Mahdollisuuksista puhun siis siksi, että olen aina ollut ujo kuin mikä), poislukien siis tietyt teinitytöt joilla on päässä vain McDonalds, juominen, tupakointi ja omahyväinen itsekeskeisyys. Onnellinen olen myös silloin kun laitan Kevin Smithin leffat pyörimään marathonina ja voin vain relata

Mielenkiintoisia ajatuksia teillä. Itse olen miettinyt viimeisen vuoden sisään onnellisuutta ihan hirveästi. Onnellisuus sekoitetaan usein hetkelliseen mielihyvään. (Esim. lottovoitto, materialismi yms.) Itselleni onnellisuus on pitkäkestoista mielen tyyneyttä, tyytyväisyyttä elämään. Siihen ei loppujenlopuksi paljoa vaadita. Pysyvän onnellisuuden tavoittelu ei kuitenkaan välttämättä ole aina helppoa.

Dalai Laman mietteistä kertovassa kirjassa (Onnellisuuden taito) kerrottiin, että tutkijat ovat seuranneet esim. Englannin suurarpojen voittajien mielialoja ja huomanneet että ensiriemastuksen jälkeen voittajien onnellisuustaso palautui normaaliksi. On jopa huomattu sama sellaisten ihmisten kohdalla, joille on esim. tullut joku vakava sairaus, tai vaikkapa halvaus. Hekin "palautuvat" normaalille tai lähes normaalille onnellisuuden tasolle jonkun ajan kuluttua.

Todella hyvä tuo kirja, suosittelen lämpimästi kaikkien luettavaksi.

En osaa kyl yhtää tähä vastata

Suoraan sanottuna en muista koska oon viimeksi ollut onnellinen ja ei näytä siltä, että pitkään aikaan tulen olemaankaan..

Ainoa asia mikä teki mieli kirjottaa kun näin tällasseen aiheen. Jatkakaa.

Ohimenevä tunne, ja juuri siksi niin arvokas. Piirtää muistiin valokuvia. Jättää jälkiä itsestään, muistuu kuvina ja ääninä, tuoksuinakin. Olen oppinut tuntemaan tuon tunteen vasta vähän aikaa sitten, ja osaan kyllä iloita, kun aihetta tulee.

Esimerkiksi minut sai tänään onnelliseksi se, kun teimme spontaanin reissun Lintsille ystäväni kanssa. Ei lippuja eikä ranneketta, olla vaan. Piti ihan hiljentyä ja sulkea silmänsä hetkeksi, että muistaisi. Maailma pyöri ja eli ympärilläni, naurua ja kiljahduksia. Olen onnellinen, kun olen näyttämöllä. Olen onnellinen, kun saan juosta niin kauan, että oksettaa. Olen onnellinen, kun saan hyvää palautetta, tai joku jakaa tärkeän asian kanssani. Kirjoitan onnellisuuden tunteen mukanaan tuomat sanat muistikirjaani, jotta voisin lukea ne ja palata aikaan silloin kun tuntuu ettei mikään liiku mihinkään suuntaan.

Olen huomannut, että onnellisuus asuu usein ajankulussa tai tulevaisuudessa. Löydän itseni usein suunnittelemassa onnellista tulevaisuutta tai mennyttä. Usein unohtaa, että vaikka se onkin ihan loppuunkulutettu klisee, tämä hetki on tässä. Se ottaa vastaan, kun antautuu ja herkistää itsensä tämän maailman äänille, kokemuksille ja sattumille. Toisaalta on onni olla myös surullinen: tuntea sekin puoli arjesta. Omat mielialani heittelevät kyllä melkoista hurskynmyrsyä päivittäin, mutta olen oppinut repimään riemun siitäkin. Eipä ole ainakaan turtunut tunnoton mato.

afonya kirjoitti:Onnellisuus sekoitetaan usein hetkelliseen mielihyvään. (Esim. lottovoitto, materialismi yms.) Itselleni onnellisuus on pitkäkestoista mielen tyyneyttä, tyytyväisyyttä elämään. Siihen ei loppujenlopuksi paljoa vaadita. Pysyvän onnellisuuden tavoittelu ei kuitenkaan välttämättä ole aina helppoa.

Itse ajattelen, että onnellisuus on molempia. Hetkellistä mielihyvää (vaikka jäätelö kuumana päivänä), mutta myös pitempikestoista tiedostamista siitä, että kaikki on pääsääntöisesti hyvin. En osaa elää tunnetasolla tyynesti, ja minulle onni on kaikkien tunteiden yhteensulautuma.

afonya kirjoitti: On jopa huomattu sama sellaisten ihmisten kohdalla, joille on esim. tullut joku vakava sairaus, tai vaikkapa halvaus. Hekin "palautuvat" normaalille tai lähes normaalille onnellisuuden tasolle jonkun ajan kuluttua.

Tuo on ihan totta, ei kukaan pysty rypemään autuudessa koko elinaikaansa, koska ihmismieli nyt on sellaista sorttia että aina pitää saada lisää. Kaikkeen pitkäkestoiseen voi turtua.

Ehkä onnellisuutta voi lähteä tavoittelemaan rikkomalla arkirutiineja? Kulkea puiston poikki kotiin, vaikka aina aiemmin on kääntynyt keltaisen talon nurkalta. Tarkkailla ympäristöään, seurata maailmaa. Työntää itsensä epämuavuusalueelle? Tehdä asioita, joista ei pidä. Selvitä niistä. Kirjoittaa lista asioista, joita on aina halunnut tehdä, ja lähteä toteuttamaan niitä. Pitäisi lakata tiedostamasta (päästää irti) ja silti tiedostaa. Kummallinen yhtälö.

Mun mielestä oleellista on ehkä juuri tämä epämukavuusalueella käyminen. Se antaa ihan hirvittävän paljon.

Yksi askel onnellisuuteen on se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, siitä on sitten helpompi jatkaa siihen, että kaikki mitä tapahtuu omassa elämässä kuuluu asiaan omassa kehittymisessä eteenpäin. Lähtökohtaisesti noiden jälkeen pystyy olemaan onnellinen elämässään, tapahtui lähes mitä hyvänsä.