ViestiKirjoittaja Renkku » 17 Syys 2011, 19:03
En oikeastaan tiedä voiko tätä ihan luciduneksi sanoa, mutta sinne päin. Näin toissayönä unta, että olin kaverini kotona salaa, kaverinkaan tietämättä, ja katsoin kun hän nukkui siinä sängyssään. En ollut aivan varma, uskaltaako halata häntä, jos hän vaikka herää&säikähtää, joten jätin halaamatta ja uni loppui. Tekstasin unesta seuraavana päivänä kaverilleni ja hän sanoi että oisit halannu vaan. Viime yönä sitten oikein päätin ennen nukkumaan menoa, että tänäyönä minä sitä halaan, ja kas, näinkin hänestä uudelleen unta ja tällä kertaa halasin. Eli tavallaan vielä hereillä ollessani onnistuin päättämään millaista unta näin.