Laura kirjoitti: Enkä ollut ko. henkilöstä nähnyt ikuisuuksiin mitään unta ja tyyliin puoleen vuoteen ollut missään tekemisissä. Noh, seuraavana päivänä puhelin soi ja säikähdin kun se oli tämä henkilö, enkä uskaltanut vastata puhelimeen D
M3rr1 kirjoitti:Onhan noita enneunia nähty muutaman hassun kerran, mutta täällä satuin seikkailemaan niin muistin tuossa mitä näin viime yönä unta.
Näin unta että olin kouluni asuntolassa (johon olen menossa nyt syksyllä taas) niin katselin siinä ulkona rajatulla tupakointi alueella jotain hevipoikaa ja ajattelin varmaan että on ensimäistä vuotta asuntolassa ja mun pitäisi neuvoa sitä jotenkin, koska olen asuntolani tuleva tuutori. Sitten se uni lähti siihen että seikkailtiin kaverin kanssa ympäri sitä paikkaa, ihan normaalia. Nyt herättyäni ja päivällä kun seikkailin irc-galleriassa tylsyyttäni kouluni asuntolan sivuilla niin kas kummaa, joku oli tehnyt blogimerkinnän että olisi tulossa samaiseen asuntolaan kuin minä, ja vielä hevipoika :-----D
Sain siinä sitten vähä aikaa miettiä että 'joo, enneuni' mutta saattaa olla nyt vielä vuoden aikana tapahtua tuo vähän paremmin, mutta tuli nyt vain mieleen kuin näin sen pojan galleriassa. Ja kun itselläni enneunet ei ole oikeastaan toteutunut näin nopeasti. :__D
Laura kirjoitti:Ilmeisesti enneunia on hyvinkin olemassa. Varmasti kauheaaa nähdä isänsä kuolema... Osanottoni <3
Olen alkanut tässä noin reilu vuoden aikana näkemään unia, jotka on myöhemmin käynyt toteen, en kovin usein, mutta kuukausien välillä. Ensimmäinen tais olla aika mitätön, näin unta että yhdellä tutulla oli jotain asiaa ja se yritti unessa ottaa yhteyttä muhun. Enkä ollut ko. henkilöstä nähnyt ikuisuuksiin mitään unta ja tyyliin puoleen vuoteen ollut missään tekemisissä. Noh, seuraavana päivänä puhelin soi ja säikähdin kun se oli tämä henkilö, enkä uskaltanut vastata puhelimeen D Ei sillä varmaan mitää kummempaa asiaa ollut, vaikka tiesin että sen elämässä oli tapahtunut ilmeisesti muutoksia, mutta ei se itse ollut mulle kertonut niistä. SItten jonkun ajan päästä se kyseli että miks en vastannu
Ja yks kerta näin että oli kauheesti tullut tietyn merkin meikkituotteita alennukseen, mitkä harvemmin on tarjouksessa. Ei mennyt kahta viikkoakaan, kun postissa tuli mainoslehti missä oli pari aukeamaa tämän merkin tuotteita tarjoushinnoin En ymmärrä miks näin edes niistä unta, koska en käytä sitä merkkiä, eikä se kiinnosta.
Palaa sivulle “Henkiset asiat”
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa