Sivu 1/2
Transsitilat yms.
Lähetetty: 03 Maalis 2008, 18:46
Kirjoittaja Trauma
Itselläni on varmaan näitä ollut enemmän kuin muita kokemuksia. Parhaiten on jäänyt mieleen se tapaus, milloin olin soittamassa rumpuja. Muistan aloitelleeni ja siitä edespäin muistikuvat ovat nimeomaan mustia. Kaverit sanoivat, myöhemmin minun katsoneen ylöspäin ja suuni liikkuneen. Muitakin on mutta niistä ei paljoa muista. Kaikkia näitä tapauksia yhdistää vain se, että niiden jälkeen olen ollut aivan helvetin ylipirteä.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 03 Maalis 2008, 20:01
Kirjoittaja Eob
Eipä ole sattunut kohdalle.
Vaikka ylipirteyttä löytyy jo aivan tarpeeksi. Kaverit ei varmaan kestäisi jos tulisi tuollainen minulle, jos saisin vielä lisää pirteyttä.

Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 03 Maalis 2008, 21:03
Kirjoittaja Jussiaani
Jokainen ihminen vaipuu päivittäin useaan otteeseen transsiin. Kyseessähän on yksinkertaisesti muuntunut tajunnan tila. Periaatteessa jokainen, joka uppoutuu vaikka seuraamaan tv ohjelmaa tai lukemaan kirjaa, on transsissa. Sitten vähän pidemmälle vietynä, ajat autoa ja yhtäkkiä huomaat ajaneesi monta kilometriä ilman, että muistat matkasta yhtään mitään: kyseessä jälleen transsitila.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 03 Maalis 2008, 22:34
Kirjoittaja Eob
Jaah, no onhan niitä tullut että huomaa lukeneensa kirjasta 100 sivua, eikä ole edes tajunnut lukevansa.
Muttei tuollaista transsia kuin Traumalla.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 04 Maalis 2008, 13:22
Kirjoittaja Jussiaani
Niin no ei minullekaan ihan tuollaisia kohtauksia ole osunut kohdalle. Voihan olla, että Trauman kohtaukset on aivojen keino laittaa jotain järjestykseen. Varsinkin tuo pirteys voisi viitata siihen.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 04 Maalis 2008, 23:14
Kirjoittaja Univelka
Tutulla reitillä voi vaipua transsiin, pari kertaa havahtunut siihen ettei muista mitään tietystä tien osuudesta.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 06 Maalis 2008, 16:19
Kirjoittaja ridikulous
Tämän voi varmaan laittaa tähän osioon.
Oletteko kokeneet flow-ilmiötä? Sen voisi selittää täydelliseksi keskittymiseksi johonkin asiaan pitkäksi aikaa (tunteja), niin ettei tunne nälkää sen paremmin kuin vessahätääkään. Itsellä matikkaa laskiessa käynyt joskus näin

"Oho, laskin kolme ja puol tuntia putkeen"
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 09 Maalis 2008, 21:58
Kirjoittaja Univelka
ridikulous kirjoitti:Tämän voi varmaan laittaa tähän osioon.
Oletteko kokeneet flow-ilmiötä? Sen voisi selittää täydelliseksi keskittymiseksi johonkin asiaan pitkäksi aikaa (tunteja), niin ettei tunne nälkää sen paremmin kuin vessahätääkään. Itsellä matikkaa laskiessa käynyt joskus näin

"Oho, laskin kolme ja puol tuntia putkeen"
Juu on tullut mutta ei siitä sen enempää

Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 11 Maalis 2008, 15:25
Kirjoittaja ridikulous
Univelka kirjoitti:ridikulous kirjoitti:Tämän voi varmaan laittaa tähän osioon.
Oletteko kokeneet flow-ilmiötä? Sen voisi selittää täydelliseksi keskittymiseksi johonkin asiaan pitkäksi aikaa (tunteja), niin ettei tunne nälkää sen paremmin kuin vessahätääkään. Itsellä matikkaa laskiessa käynyt joskus näin

"Oho, laskin kolme ja puol tuntia putkeen"
Juu on tullut mutta ei siitä sen enempää

Hmh

Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 13 Maalis 2008, 14:31
Kirjoittaja Jussiaani
Tuota flow - ilmiötä esiintyy tosi paljon nettiriippuvaisten kohdalla.

Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 28 Maalis 2008, 19:38
Kirjoittaja Noirs
ridikulous kirjoitti:Tämän voi varmaan laittaa tähän osioon.
Oletteko kokeneet flow-ilmiötä? Sen voisi selittää täydelliseksi keskittymiseksi johonkin asiaan pitkäksi aikaa (tunteja), niin ettei tunne nälkää sen paremmin kuin vessahätääkään. Itsellä matikkaa laskiessa käynyt joskus näin

"Oho, laskin kolme ja puol tuntia putkeen"
On tullu koettua ainaki pelatessa jotai videopeliä... Esimerkiks parina päivänä tuli hakattuu zeldaa heti koulusta päästyä neljästä ilta kymmeneen...

Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 01 Huhti 2008, 21:49
Kirjoittaja tuputhy
Kyllä joskus tulee uppouduttua esim. lukemiseen niin, ettei muista edes syödä. Sitten joskus jos tekee jotain hommaa, esim. kaivaa ojaa tai kuoppaa omenapuulle, siinä ei tarvitse mitään ajatella. Ei edes muista, kuka on ja missä on, siinä kyllä hermo lepää!
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 02 Huhti 2008, 17:12
Kirjoittaja viltsu
Itse kun luen kirjaa niin välillä käy noin.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 03 Huhti 2008, 23:28
Kirjoittaja Eob
Potteria kun luin, niin nuin kävi.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 14 Huhti 2008, 20:48
Kirjoittaja Zipuli
Kyllä joskus käy noin. Kun esim koodaan HTML-ulkoasuja koneella.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 30 Touko 2008, 17:28
Kirjoittaja tepeh
En tiedä onko tämä tarnssia vai ei, mutta päätin kuitenkin laittaa tänne.
Minulla ja minun kaverillani oli tapana kävellä sellainen lenkki, joka on pituudeltaan noin 2x4km.
Usein tätä kävellessämme olemme kävelleet noin 1km aivan huomaamattamme. Tai siis tiedämme kävelleemme, mutta emme ole huomanneet että olemme kulkeneet niin pitkän matkan.
Yleensä kaverini vain ilmoitti esim.että hänen viimeisin muistikuva oli sieltä risteyksestä, jossa käännyimme oikealle.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 30 Touko 2008, 19:12
Kirjoittaja Anti-Gravity
Kai tämä lasketaan transsitilaksi?
Olin afrorumpukurssilla ja kun olimme harjoitelleet rytmit ja rupesimme soittamaan niitä kokonaisuutena, musiikkiin vaan sulautui...
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 31 Touko 2008, 12:23
Kirjoittaja W7Xhao
Mulle tulee usein samankaltaisia/-laisia tiloja kun ollaan bändin kanssa soittamassa.
Musiikkilajina on funeral doom, joten rummuissa ei todellakaan minkäänlaista kiirettä tule. Kelloa saattaa katsoa ensin kerran viideltä kun aloitetaan, ja seuraavaksi havahtua siihen että kello lähestyykin jo yhdeksää. Varsinkin, jos biisejä soitetaan ilman välitaukoja, ikäänkuin yhtenä usean tunnin biisinä.
Flow tiloja on tullut usein kun ollaan pienellä kaveriporukalla dokaamassa/viettämässä iltaa jossakin sisätiloissa, musiikki soi ja kaikki ovat muuten hiljaa. Musiikkiin oikeasti keskittymällä ajantaju häviää kokonaan.
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 01 Kesä 2008, 21:28
Kirjoittaja Anti-Gravity
W7Xhao kirjoitti:Flow tiloja on tullut usein kun ollaan pienellä kaveriporukalla dokaamassa/viettämässä iltaa jossakin sisätiloissa, musiikki soi ja kaikki ovat muuten hiljaa. Musiikkiin oikeasti keskittymällä ajantaju häviää kokonaan.
Lasittuneet katseet ja kaikki sulkeutuvat omiin ajatuksiinsa. Ulkona sataa ja peltikatto rämisee. Peltikaton teki peltiseppä Virtanen. Virtanen on rehti mies. Vaimokin hänellä on.
Vaimo onkin miespuolinen, ja Virtanen muuttaa vaimoineen siperiaan. Siperia on kylmä paikka. Pakkasta on paljon. Ei ole suomessa pakkasia enään, p*rkele, ilmastonmuutos se on joka vei talven.
EIIII MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄN!Flowsta tuli mieleen että ei p*rkele kun Flow-festival on ikärajaltaan 18 eikä siis edes huoltajan kanssa pääse sisään

Hyvää musaa on flow-festarilla. Siellä pääsee transsiin kun groove pauhaa

Ei siel kyllä oo pelkkää groovea vaan muutaki kivaa.
http://www.flowfestival.com/fi/
Re: Transsitilat yms.
Lähetetty: 05 Kesä 2008, 14:17
Kirjoittaja Mya_
Meidän fysiikanopettaja joskus selitti tuosta flow-ilmiöstä. Siis että on ihan normaalia, että ihminen huomaakin yhtäkkiä vaikka kotiin kävellessään olevansa jo ovella, eikä muistakaan itse matkasta mitään. Ja tämä tosiaan lasketaan jonkinasteiseksi transsitilaksi.
Itselläni tätä on ilmennyt jo pienestä pitäen. Silloin tosin sanoin että "äiti mun jalat kävelee itsekseen", tarkoitin siis sitä tunnetta joka tulee kun ei keskity mihinkään ja yhtäkkiä huomaa että kappas, minähän kävelen. Tai että jalat kävelevät ja minä vain tulen mukana :D