Pelottavat Yöt ja yö unet

Jooga, meditaatio, hypnoosi, transsi, unet, gurut, mystiikka ym. henkisyyteen liittyvä
Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 06 Syys 2008, 14:43

Olen miettinyt tuota unta siitä asti kun sen näin. Uni oli todella selkeä ja tapahtumat jotenkin todentuntuisia. Uni tosiaankin päättyi siihen, kun kerroin orpokodin tädille murhanhimoisesta miehestä joka minua jahtasi. Olisi mielenkiintoista saada selville, mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Miehen ulkonäkö oli pelottavan kuvottava. Hänellä oli yllään haisevat likaiset ja väriltään harmaat vaatteet. Hänen paitansa oli pitkä, lähes polvet peittävä ja siinä oli reikiä helmassa. Housut hänellä olivat mustat ja polven kohdalla oli punainen paikka. Hänen kasvonsa olivat todella likaiset, aivan kuin noella mustatut ja hiuksensa olivat mustat, kiharat ja sotkuiset.

Nyt kun olen enemmän miettinyt tuota unta, niin muistan myöskin kohdan, jossa piilouduin tältä mieheltä. Pakenin syrjäisen kadunkulman taaksen ja piilouduin suureen roska-astiaan. Mies kuitenkin löysi minut ja minä potkaisin häntä kasvoihin saadakseni lisäaikaa paetakseni. Sen jälkeen vasta juoksin orpokodille kertomaan miehestä.
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
ridikulous
Demoni
Viestit: 542
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 13:12

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja ridikulous » 08 Syys 2008, 17:48

Oletko lukenut kirjaa tai katsonut elokuvaa, jossa olisi samoja piirteitä?
yes, it may seem ridiculous.

Avatar
Tonza133
Aivan UFO
Viestit: 1667
Liittynyt: 18 Heinä 2008, 13:00

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Tonza133 » 08 Syys 2008, 18:13

Riikervo kirjoitti:Olen miettinyt tuota unta siitä asti kun sen näin. Uni oli todella selkeä ja tapahtumat jotenkin todentuntuisia. Uni tosiaankin päättyi siihen, kun kerroin orpokodin tädille murhanhimoisesta miehestä joka minua jahtasi. Olisi mielenkiintoista saada selville, mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Miehen ulkonäkö oli pelottavan kuvottava. Hänellä oli yllään haisevat likaiset ja väriltään harmaat vaatteet. Hänen paitansa oli pitkä, lähes polvet peittävä ja siinä oli reikiä helmassa. Housut hänellä olivat mustat ja polven kohdalla oli punainen paikka. Hänen kasvonsa olivat todella likaiset, aivan kuin noella mustatut ja hiuksensa olivat mustat, kiharat ja sotkuiset.

Nyt kun olen enemmän miettinyt tuota unta, niin muistan myöskin kohdan, jossa piilouduin tältä mieheltä. Pakenin syrjäisen kadunkulman taaksen ja piilouduin suureen roska-astiaan. Mies kuitenkin löysi minut ja minä potkaisin häntä kasvoihin saadakseni lisäaikaa paetakseni. Sen jälkeen vasta juoksin orpokodille kertomaan miehestä.

Ehkä tunkeuduit jonkun toisen mieleen ja näit hänen elämäänsä?

Avatar
Korvapuikko
Meedio
Viestit: 663
Liittynyt: 21 Huhti 2008, 14:11
Paikkakunta: jossain päin suomea

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Korvapuikko » 08 Syys 2008, 18:53

Tonza133 kirjoitti:
Riikervo kirjoitti:Olen miettinyt tuota unta siitä asti kun sen näin. Uni oli todella selkeä ja tapahtumat jotenkin todentuntuisia. Uni tosiaankin päättyi siihen, kun kerroin orpokodin tädille murhanhimoisesta miehestä joka minua jahtasi. Olisi mielenkiintoista saada selville, mitä sen jälkeen olisi tapahtunut. Miehen ulkonäkö oli pelottavan kuvottava. Hänellä oli yllään haisevat likaiset ja väriltään harmaat vaatteet. Hänen paitansa oli pitkä, lähes polvet peittävä ja siinä oli reikiä helmassa. Housut hänellä olivat mustat ja polven kohdalla oli punainen paikka. Hänen kasvonsa olivat todella likaiset, aivan kuin noella mustatut ja hiuksensa olivat mustat, kiharat ja sotkuiset.

Nyt kun olen enemmän miettinyt tuota unta, niin muistan myöskin kohdan, jossa piilouduin tältä mieheltä. Pakenin syrjäisen kadunkulman taaksen ja piilouduin suureen roska-astiaan. Mies kuitenkin löysi minut ja minä potkaisin häntä kasvoihin saadakseni lisäaikaa paetakseni. Sen jälkeen vasta juoksin orpokodille kertomaan miehestä.

Ehkä tunkeuduit jonkun toisen mieleen ja näit hänen elämäänsä?

Tai ehkä se oli vaan tavallinen uni.
Tämä menee taas tähän "haluan uskoa joten uskon" puolelle...
Uskotko sinä paranormaaliin sen takia että todisteet viittaisivat siihen vai koska haluat uskoa?
Valaisevia linkkejä: LINKKI LINKKI LINKKI

Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 08 Syys 2008, 20:28

ridikulous kirjoitti:Oletko lukenut kirjaa tai katsonut elokuvaa, jossa olisi samoja piirteitä?

Itseasiassa en kumpaakaan muistaakseni. Luen todella vähän kirjoja ja televisiostakin katselen lähinnä Salattuja Elämiä, Big Brotheria, Aikahyppyä ja Skinsiä. Missään näistä ei ole tapahtunut mitään uneen liittyvää ainakaan lähiaikoina. :?
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja tuputhy » 08 Syys 2008, 23:08

Eikö "Korvapuikko" koskaan näe unia? Jos näet, eivätkö ne ikinä ole outoja? Itse ainakin unesta herättyäni jään miettimään, mitähän tämä mahtaa tarkoittaa. Joskus huomaan, että johtuu edellisen päivän tapahtumista ja joskus luen aamun lehdestä saman jutun, minkä näin unessa.
Suoranaisia enneuniakin olen nähnyt, siis, että on myöhemmin tapahtunut juuri niin, kuin näin unessa. Minulla on liioittelematta 20 sentin pino vihkoja, joihin olen uniani kirjoittanut. Jätän niistä automaattisesti pois sellaiset, mitkä huomaan johtuneen edellisen päivän tapahtumista ja silti olen huomannut, että monia tapahtumia olen nähnyt unessa vuosia ennen. Tää ei ainakaan tunnu siltä, että "haluaa niiden tarkoittavan jotain", kuten sinä sanot.
Jalat maassa, pää pilvissä

Avatar
Tonza133
Aivan UFO
Viestit: 1667
Liittynyt: 18 Heinä 2008, 13:00

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Tonza133 » 09 Syys 2008, 15:29

Korvapuikko kirjoitti:Tai ehkä se oli vaan tavallinen uni.
Tämä menee taas tähän "haluan uskoa joten uskon" puolelle...

Ehkä en ollut ihan tosissani?

Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 16 Syys 2008, 09:31

Näin jälleen aivan kamalan ahdistavan unen. Olen nähnyt tämän saman unen 2 kertaa aiemminkin, mutta tällä kertaa unessa oli 1 asia eri tavalla kuin viimeksi. Uni on tavallaan kaksiosainen, kuin yötä ei olisi välissä ollenkaan.

Unessa olin n. 15- vuotias todella pieni ja hentorakenteinen tyttö, joka asuu maatilalla kahden pikkusiskonsa, äitinsä ja mumminsa kanssa (omituista, että kaikki perheenjäsenet ovat naisia/tyttöjä?). Mummi on aina kieltänyt menemästä ullakolle, koska siellä on vaarallista. Minä ja pikkusiskoni olemme kuitenkin aina ollut uteliaita ja nytkin mummin mainitsema "vaara ullakolla" kutkuttaa niin kovasti, ettemme pysty olemaan menemättä sinne. Odotan siskojeni kanssa iltaa, jotta voimme rauhassa hiipiä ullakolle luvatta. Naapurihuoneen kuorsauksesta päätellen mummi on jo nukahtanut, joten uskallamme nousta sängyistämme ja hiipiä piikuhiljaa kohti ullakkoa. Äitimme on lähtenyt töihin yövuoroon, joten häntä tuskin näkyy kotona vielä moneen tuntiin. Hiivimme rappusia pitkin niin varovasti kuin osaamme kohti ullakon vanhaa rapistunutta ovea. Toinen pikkusiskoni tarttuu ovenkahvasta ja työntää oven auki hitaasti. Ovi ei narahda, vaikka saranat ovatkin ruosteiset ja kuluneet. Pelästyn ullakon piemyttä, mutta onneksi nuorempi siskoni älysi ottaa taskulampun mukaan. Pyydän häntä laittamaan valon taskulamppuun ja osoittamaan sillä huonetta ympäriinsä. Ullakon huone on täynnä erilaisia vanhoja laatikoita, joissa ei ole tekstiä. Pölykerroksen keskeltä näyttää erottuvan selvästi jotain todella erikoista. Keskellä huonetta seisoo mallinukke, jolla on yllään mitä luultavimmin mummin vanha häämekko. Uteliaana astelen nuken luokse ihailemaan mekkoa, kunnes huomaan nuken kaulassa mitä ihanimman kaulakorun. Ketju on ilmeisesti hopeaa, mutta riipus on kauniin vihreä, ovaalin muotoinen kivi. Kivi loistaa kauniisti taskulampun valossa ja minun on pakko ottaa koru nuken kaulasta ihaillakseni sitä tarkemmin. Ottaessani korun käteeni, kuulen laatikoiden takaa pelottavaa rohinaa. Aivan kuin joku hengittäisi raskaasti. Säikähdän ja juoksen siskoineni takaisin alakertaan koru kädessäni.

Seuraavana päivänä havahdun siihen pelottavaan tunteeseen, että joku tuijottaa minua ikkunasta. Vilkaisen ikkunaan ja sen takana on kuin onkin joku. Pelästyn, koska hahmo on kuvottavan pelottava. Sen mädäntyneistä kasvoista roikkuu nahanpaloja ja se tuijottaa minua tyhjillä silmillään. Kiljaisen kauhusta, mutta kukaan ei näytä reagoivan. Eivät edes siskoni, jotka nukkuvat viereisissä sängyissä. Suljen silmäni ja rukoilen. Kun avaan silmäni uudestaan, hahmo on kadonnut ikkunasta. Huokaisen helpotuksesta, mutta liian aikaisin. Otus ryntää yllättäen huoneen ovesta sisään pitäen samalla karmivan rohisevaa ääntä. Minä en keksi hädissäni mitään muuta, kuin hypätä ikkunasta ulos ja juosta pakoon. Valitettavasti otus on liian nopea ja saavuttaa minut nopeasti. Se tarttuu minua jalasta, mutta minä potkaisen sen kauemmas. Se jää hetkeksi paikoilleen, jolloin minulla on aikaa piiloutua. Läheltä löytyy melko tuuheaoksainen tammi, johon minun on helppo kiivetä. Kiipeäminen sujuu yllättävän ketterästi, mutta aika alkaa käydä vähiin. Tammesta putoaa terho, jolloin otus älyää katsoa ylöspäin ja näkee minut. Joudun paniikin valtaan ja kiipeän entistäkin ylemmäs. Otuksen kiivetessä perässä, päätänkin hypätä puusta alas ja jatkaa pakenemistani. Saan jälleen hitusen etumatkaa. Juoksen kotini etuovelle ja koetan avata sitä, mutta ovi onkin lukossa. Minun pitää keksiä jokin muu keino paeta. Otus saavuttaa minua jälleen, jolloin löydän talomme palotikkaat. Alan kiivetä niitä pitkin saadakseni lisää aikaa paeta, mutta otus kiipeää jälleen sinnikäästi perässä. Pian löydän itseni talon katolta ja aikomukseni on hypätä sieltä läheiseen puuhun, sillä arvelen otuksen olevan sen verran kömpelö, ettei hän pääsisi perässä.

Tässä kohtaa tulee se eroavaisuus. Aiemmin unessa olen hypännyt viereiseen puuhun ja hyppyni on epäonnistunut. Uni on päättynyt siihen, että oksa lävistää minut.
Tällä kertaa kävi kuitenkin eri tavalla. En hypännytkään puuhun, vaan heitin korun otukselle, jonka napattuaan se katosi.

EDIT: Otuksesta vielä sen verran, että se oli siis ihmismäinen, ihan kuten zombikin. Sillä oli yllään musta kaapu, joten vain mädäntyneet kasvot ja kädet luisine sormineen näkyivät.
Viimeksi muokannut Riikervo, 16 Syys 2008, 19:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
Zrud
Loch Nessin Hirviö
Viestit: 2563
Liittynyt: 08 Heinä 2008, 22:43
Paikkakunta: Kouvola
Viesti:

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Zrud » 16 Syys 2008, 10:44

Korvapuikko on varmaa tän paikan kovin skeptikko... tai jotai.
Mihinkää hää ei usko vaikka se oliskin tapahtunu. :P
Feel the LOVE

Avatar
Wendigo
Valaistunut
Viestit: 45
Liittynyt: 01 Syys 2008, 16:26
Paikkakunta: Turku

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Wendigo » 16 Syys 2008, 15:26

Melkoisen kamala uni riikervolla :|

Avatar
Elisabeth
Maahinen
Viestit: 187
Liittynyt: 02 Heinä 2008, 00:19
Paikkakunta: Periferia Etelä-Suomessa

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Elisabeth » 18 Syys 2008, 18:43

Riikervo, unesi ovat toddella erikoisia. En ymmärrä miten saatat nähdä noin outoja ja tarkkoja unia.... :? :shock: :!: :?:
Ihmiset ovat tyhmiä olentoja, jotka eivät opi virheistään...

Avatar
Riikervo
Muumio
Viestit: 291
Liittynyt: 14 Touko 2008, 21:59
Paikkakunta: Satakunnan rajamailla.

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Riikervo » 18 Syys 2008, 21:38

Tiedän. Itseänikin karmii unieni tarkkuus ja todentuntuisuus. Varsinkin pelottavat ja ahdistavat unet tuntuvat välillä vähän liiankin konkreettisilta. Esimerkiksi jos unessani käärme puree minua jalkaan, niin tavallaan pystyn tuntemaan sen, vaikka mitään ei oikeasti tapahdukaan. :roll:
On olemassa 3 tapaa tehdä asioita: oikea tapa, väärä tapa ja minun tapani.

"Minäkö väärässä? En todellakaan, vaikka kaikki todisteetkin siihen viittaisivat."

Avatar
Elisabeth
Maahinen
Viestit: 187
Liittynyt: 02 Heinä 2008, 00:19
Paikkakunta: Periferia Etelä-Suomessa

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Elisabeth » 19 Syys 2008, 15:38

Riikervo kirjoitti:Esimerkiksi jos unessani käärme puree minua jalkaan, niin tavallaan pystyn tuntemaan sen, vaikka mitään ei oikeasti tapahdukaan. :roll:

No tuo nyt on ihan normaalia, itsekkin tunnen vällillä, kuin se tapahtuisi oikeasti. ;)
Ihmiset ovat tyhmiä olentoja, jotka eivät opi virheistään...

Avatar
DisposableTeen
Valaistunut
Viestit: 40
Liittynyt: 20 Helmi 2008, 12:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja DisposableTeen » 19 Syys 2008, 20:39

Viime yönä näin tosi pelottavan ja todentuntuisen unen,joka on toistunut hieman erilaisena useita kertoja.Näin unta, että läheisen kirjaston pihalle laskeutui ufo ja katselin sen laskeutumista äitini kanssa ikkunassa.Ufo oli iso ja siitä tuli paljoin häikäisevän valkoista valoa laskeutuessaan.Sitten katsoimme äitini kanssa että aluksesta tuli ulos ihmisiä,joita luulimme tietysti avaruusolennoiksi mutta ne olivatkin tavallisia ihmisiä (miehiä)jotka tulivat ilveilemään meidän ikkunan taakse ja yrittivät päästä sisään.Sanoin äidilleni soittavani poliisit ja samalla hetkellä alkoi useita pienempiä aluksia laskeutua lähistölle.Oli pelottavaa herätä yöllä,piti oikein ikkunasta kurkata ettei pihalla ollut mitään alusta :D
If you're strange,then you're one of us!

Avatar
Regina
Valaistunut
Viestit: 31
Liittynyt: 20 Syys 2008, 17:04

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Regina » 20 Syys 2008, 19:37

Riikervo kirjoitti:Tiedän. Itseänikin karmii unieni tarkkuus ja todentuntuisuus. Varsinkin pelottavat ja ahdistavat unet tuntuvat välillä vähän liiankin konkreettisilta. Esimerkiksi jos unessani käärme puree minua jalkaan, niin tavallaan pystyn tuntemaan sen, vaikka mitään ei oikeasti tapahdukaan. :roll:


Aivan jopa liian tarkoilta ja todellisilta. Itsellä on ollu samantyyppisiä unia, mutta yks uni painaa mua vielläkin vaikka näin sen viime vuonna ja kyseisen unen jälkeen koko ihminen ällötti ja karmi mua. Koko päivän luulin, että se uni oli totta.. Se oli jotain niin kamalaa, itkin useasti sen unen takia.

Ja sitten oon nähny sellasen unen kun joskus jostain luin, että on meteorisade vai mikä se nyt oli. Ja siinä unessa, sitten menin ulos ja katoin sitä meteorisadetta kunnes siihen viereen ilmesty sellanen sähkönsininen galaksi josta tuli sellanen järkyttävän kokonen robotti ja se alko tuhota tätä meen kaupungin ympäristöä ja sitten hetken kulttua toiselle puolelle tuli kirkkaan keltainen galaksi josta tuli toinen robotti ja tuli maailmojen sota, ihmiset pakeni suojiin ja sit siihen loppu.

Mäkin oon nähny useita unia kolmestikin ja etenen aina niissä unissa pidemmälle mitä esimerkiksi ekalla kerralla. Olen nähnyt hyvinkin useasti pyörremyrsky unia ja sellasia, että laiva uppoaa.
The Truth Is Out There.

Ava; Rebecca Lupin (FinFanFun.Fi)

Avatar
Ali G-
Enkeli
Viestit: 776
Liittynyt: 18 Syys 2008, 21:13
Paikkakunta: Tyynys alla...

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Ali G- » 20 Syys 2008, 20:01

Joskus jos nukahdan hetkeksi, ja olen ihan kevyessä unessa, herään ja säpsähdän kun unessa tulee joku väkivaltainen tai paha kohta!!
http://www.youtube.com/watch?v=5Is9fWAdUFA
Steen1-Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja
http://www.youtube.com/watch?v=C70Gs5n0bYQ
Avain-Punainen tiili,kapitalismi tekee susta orjan fuck sille
Kapitalistinen yhteiskunta on mätä,kutenkommari

Atomipommi
Alieni
Viestit: 105
Liittynyt: 18 Syys 2008, 18:46

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Atomipommi » 21 Syys 2008, 17:14

Prrllh, pahin yö ikinä oli tuossa jokunen vuosi sitten...

Yö alkoi sillä, että näin painajaisia. En muista enää sen tarkemmin minkälaisia, mutta kuitenkin. Sitten kolmen maissa yöllä herään siihen, että korvaani särkee aivan jumalattomasti. Pyörin tunnin tuskissani sängyssä. Sitten alan kuulla ääntä. Huoneeni oli tuolloin alakerrassa, joten voisin kuvailla ääntä sellaiseksi, kuin joku olisi ollut yläkerrassa, heittänyt käsipainot lattialle vierimään niin, että ne lopulta osuvat seinään. Noh, lamppu käteen ja etsimään äänen aiheuttajaa. Vanhempia en viitsinyt herättää moisen takia, noloahan se olisi ollut. :'D Peräti kaksi tuntia hiippailin talossa lamppu kädessä etsimässä melun aiheuttajaa, mutta en löytänyt mitään. Lopulta sitten kuudelta aamulla nukahdin, ja myöhemmin yhdeksältä heräsin. Menin kattomaan ikkunasta ulos, ja mitä helvettiä, kuistin kaiteessa roikkuu jäätynyt puoliksi syöty rusakko, jonka veret oli levinny pitkin kuistia. (Sillon oli talvi, ja ne tahrat näky paremmin kun hyvin hangesta.)

Nooh, lopulta tuli sitten selväksi, että isäni metsästäjäkaveri oli tuonut rusakon roikkumaan siihen, kun asui itse kerrostalossa, eikä voinut sinne sitä laittaa. Noh, oli sitten jättänyt sen vähän liian alas roikkumaan ja joku kettu jäljistä päätellen oli yöllä tullut syömään sitä rusakkoa. Kyllähän siitä ääni lähtee kun jäätynyt ruho hakkaa metallikaidetta vasten. Eikä mulle sitten tullut mieleenkään vilkaista pihalle x___x

No korvasärky sentään loppui itsestään.

Avatar
Brecle
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 17 Syys 2008, 16:40
Paikkakunta: Porvoo

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Brecle » 21 Syys 2008, 18:44

Mulle on tullu tällainen juttu ku oon alkanu lukemaan ja katsomaan näitä paranormaali videoita että herään öisin enkä uskalla liikkua ja en myöskään uskalla avata silmiä.
Varmaan mielikuvitus temppuilee
Alkuaineisiimme kaiverrettu, hermostomme raapustettu,
ekstaasin sydämessä, silmien välissä. Tuuman kokoinen piste, tuijota siihen.



Sharpened Mind With Steeled Back

Avatar
Elisabeth
Maahinen
Viestit: 187
Liittynyt: 02 Heinä 2008, 00:19
Paikkakunta: Periferia Etelä-Suomessa

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Elisabeth » 02 Loka 2008, 19:22

Näin viime yönä varsin pelottavaa unta (tämä ei välttämättä tunnu teistä pelottavalta, mutta minua se pelotti sillä hetkellä). Unessa olin omassa sängyssä ja olin herännyt keskellä yötä, huom unessa siis, kun joka puolelta taloa kuului koputuksia, vähän niinkuin vasaran iskuja mutta vaimeita sellaisia. Ajattelin mennä herättämään äitini ja mennä kysymään mistä tuo koputus kuului ja oliko hän kuullut sitä. Kun yritin sytyttää yölamppua huomasin ettei se toimi. Ihmettelin tätä koska se oli toiminut ennen nukkumaan menoani. Unessa minulla oli jostain syystä kaksi yölamppua (todellisuudessa minulla on vain yksi) ja päätin yrittää laittaa sitä päälle. Sekään ei toiminut. Nyt aloin hieman hermostua, sillä tunsin jonkun läsnäolon. Aloin epätoivoisesti rämpätä lamppua, kunnes voimakas energia työnsi käteni pois katkasialta ja painoi riintaani vasten niin, etten saanut kunnolla henkeä. Sitten kuulin kuinka joku "huusi" aivan minun korvaani: HUUU-UUU-UUU-UUU! (Tiedän tuo kohta on todella tyhmä.... :lol: ) Silmäni olivat puoliksi auki ja erotin pimeässä valkoiset, epäselvät raivoisat miehen kasvot. Aloin huutaa mutta huutoni kuulosti kuin tyynyyn vaiennetulta, enkä saanut kunnon huutoa ja kurkkuani kuristi. Sitten kasvot ja paine rintani päällä katosivat ja sain paremmin henkeä. Todellisuudessa niin kuin unessakin minulla nukkui kissa jalkopäässä, ja ihmettelin miksei se ollut reagoinut mitenkään tähän "kummitukseen", vaan nukkui kaikessa rauhassa. Heräsin kun hahmo unessa oli kadonnut. Hapuilin äkkiä katkaisiaa ja se toimi. Huokaisin helpotuksesta ja luulin hetken unen olleen totta, mutta muistaessani kaksi yölamppua tajusin, että se oli unta. Olin aivan hiestä märkä ja nukuin loppuyön yövalo päällä. :shock: :alienownage:
Ihmiset ovat tyhmiä olentoja, jotka eivät opi virheistään...

Avatar
Zipuli
Poltergeist
Viestit: 340
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 11:34

Re: Pelottavat Yöt ja yö unet

ViestiKirjoittaja Zipuli » 03 Loka 2008, 22:10

Suhteellisen outoa unta näin viimeyönä...Potkaisin omaa pappaani haarojenväliin.... en oikeasti tajua. Muita yksityiskohtia en edes muista. Se taisi tapahtua ihan meidän omassa olkkarissa...

Löysinpä kerran takapihalta
Halinallen mättään alta
Hämmästyin ja tuntui pahalta
Halinalle näytti lahnalta


Palaa sivulle “Henkiset asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron