Edellinen viesti oli aika paksua skeptismiä Hutchisonin efektistä enkä ala oikomaan onko videot, joita on lukuisia, ovatko ne kaikki totta, mutta paikalla on ollut myös lukuisia tunnettuja henkilöitä todistamassa tapahtumia, miksi he valehtelisivat, Hutchison on köyhä tutkija eikä hänellä ole varaa lahjoa ketään.
Eli en puutu videon sisältöön sen todenmukaisuudesta, mutta video puoltaa vaihtoehtoisen tieteen näkemyksiä joita on jopa viime aikoina pyritty peittelemään ja poistamaan mm. Wikipediasta joka poisti Dewey B. Larsonin teoriat sieltä 2018 sillä verukkeella ettei arvovaltaiset julkaisut ole ottaneet sitä käsittelyyn, no ei tietenkään, sehän paljastaisi liikaa pimenossa elävälle kansalle. Tämä aika on pimein aika kuten Mayat sen ennusti, 2012 alkaa pimein aika ja samalla se on muutoksen aika, tulee heti perään kultaaika, no katsotaan voittaako valo vai pimeys. Kultaaika vai Suuri nollaus. Ennusteen mukaan kultaaika tulee, sitä ennen voi toki olla ennustetusti NWO mihin kaikki viimeaikaiset toimet viittaa, sen tuloon.
Dewey B. Larson kehitti jo 50-luvulla vaihtoehtoisen tieteellisen yhtenäisteorian joka sopii täysin, niin ufo kuin paranormaaleihin havaintoihin sekä pyörremyrskyjen outoihin tapahtumiin joissa heinänkorsi lävistää teräspalkin, eli ei tarvita pehmeitä metalleja videolle esittämään huijausta. Kun taas nykytiede ei kykene selvittämään edes tätä Hutchisonin efektiä. Se ei kykene rakentamaan yhtenäisteoriaa, eli se "kävelee" kuin polvinivelet kääntyisi väärinpäin eikä ole kaikilta osin tällöin luotettava.
En ole kaikilta osin vastaan nykytiedettä, koska satelliitit pysyy ilmassa, mutta se on vajavainen monilta osin mm. armeijoiden ja eliitin salailun takia, kyse on myös ilmaisesta energiasta mitä nollapistekentästä voitaisiin hyödyntää rajattomasti.
Larsonin yhtenäisteoriassa nollapistekentästä virtaa jatkuvasti energiaa atomeille, eli jatkuva virtaus, tämä virtaus samalla muodostaa painovoiman. Virtausta voidaan estää mm. tietyillä sähkökentillä, mikä kumoaa taas painovoimaa, jos virtaus estetään enempi, niin metalli pehmenee, metallien atomit ei saa riittävästi "ravintoa" nollapistekentästä mitä ne tarvitsee kokoajan. Ihmisen mieli kykenee kehityneenä estämään tätä ajatonta ja materiaalitonta virtausta, se on energiaa mikä ei saavuta konkretiaa enenkuin se kohtaa atomit. Toisaalta ei edes ole atomeja, nekin on vain sähköisiä pyörteitä tästä nollapistekentän virtauksesta mutta se on sitten pitemmälle olevaa tietoa. Eli luodaan tietynlainen sähkökenttä johon laitetaan esine, tietyllä heikommalla kentällä kappale alkaa levitoida ja voimakkammalla metallit pehmenee. Virtaus on myös nesteenkaltaista, näinpä pyörremyrskyissä nopeassa pyörimisessä metalli pehmenee koska nopea pyöriminen estää nollapiste virtausta saavuttamasta kappaleen atomeja.
Myös kun pystyssä olevaan putkeen laitetaan alumiinikiekko ja se pyöritetään kymmeniin tuhansiin kierroksiin ja kiekko päästetään irti se nousee suoraan ylös putkea pitkin niin korkealle kuin se ehtii, kunnes kierrokset laskee, eli levitoi koska nopeaa pyörimistä tämä nollapistekentästä tuleva virtaus ei kykene saavuttamaan. Monissa ufojen lähihavainnoissa nähdään että ufot käyttävät nollapistekentästä tulevaa virtausta hyväksi, ne muodostavat sähkö? kentän joka estää ufoa laajemmalta alueelta nollapistekenttävirtausta , näinpä lähistöllä olevien talojen valot sammuu ja kauempana himmenevät, koska metallijohtojen sähkönjohtokyky heikkenee kun ne ei saa tarpeeksi nollapistekentän virtausta, tämä selittää aiemmat Usan suuret sähkökatkokset, jakoasemien "sulakkeet" napsui päältä pois tässä tilanteessa. Virtaus ei ole myöskään tasaista, joten joissakin autenttisissa ufofilmeissä näkee kuinka leijuessaan ufo kuin poukkoilee edestakaisin sivusuunnassa, on rauhaton. Nämä voi toki olla Usan omia ufoja perustuen mm. Teslan 1900-luvun alun ufoon. Taas tapauksissa missä ufo tekee lehdenkaltaista liikettä ja nousee, kyse on hypnotisoinnista ja nämä alukset on mielen tasolla, henkisiä, mutta niiden tarkoitusperistä onko ne hyviä vai vain oman olemassaolonsa takia imemässä psyykkistä energiaa, ei ole minulla käsitystä kumman muodostan, olen kuitenkin kokenut tällaisen ufon koulun luokan poikien kanssa ja se oli selvästi muulla tasolla kuin materia mutta sen näki tietyssä tilassa mihin "hypnoosi" vaivutti, eli tiedän mistä puhun. Hypnoosia voi olla mielen ja ylemmän tietoisuuden tasolla, Gurdjieff puhuu keskuksista, joista kaksi sijaitsee tietoisuudessa, monet ovat niistä tietämättömiä.
Psyykkisten taikureiden salat kyetään tällä Larsonin yhtenäisteorialla, tieteellä tulkitsemaan, myös mielen avulla saadaan virtaus pysäytettyä ja kappale levitoi, myös kappaleen ohjaus ja niin että aine kulkee jopa toisen aineen läpi, eli kun virtaus estetään täysin kappale katoaa, mutta siinä on kenttä joka pitää sitä yllä vielä, kenttä on nollapistekentässä, kopio kaikesta, eli jos virtauksen esto keskeytetään, kappale palaa takaisin alkuperäiseksi, näinpä pieniä esineitä taikuri voi siirtää jopa toisen esineen sisään. Kasvunopeutta voidaan kukille lisätä nollapistekentän virtausta tehostamalla, ehkä parantaminen, henkiparannus liittyy tähän positiivisen virtauksen tehostamiseen. Tiedettä jota on Venäjällä tutkittu, mm. pyramidimuodon tehostaessa nollapistekentästä tulevaa virtausta. Taas osa vanhoista rakennelmista on rakennettu kiviä pehmentämällä, näinpä ne istuu tiiviisti paikoilleen, myös levitointi onnistui kilometrejä pitkien kanjonien yli tällä tavalla, mutta tapoja on muitakin.
Wilcock on koonnut kirjaansa Lähdekenttä (2012) Larsonin teoriaa täydentävää tutkimustietoa.
https://kosminenvalo.wordpress.com/2014 ... ika-osa-1/