Izabelalta Marraskuun ennuste. Laitan omin sanoin ja sulkuihin omia lisäyksiä.
Huippusalaisen tiedon jakaminen jatkuu. (Antinniemi on jakanut sitä jo suomennettuna mm. korona rokotteista ja 5G yhteydestä jolla pyrittiin vähintään muuttamaan ihmisrotu toiseksi, vaikka kokonaan katsoin sen videon en muista kunnolla, jonkinlainen este sen jakamiselle? tiedot on Pfizerin avatuista papereista.)
Euroopan poliittinen epävakaa tilanne vain pahenee ja ihmiset herää ja alkavat sanomaan ei EU:n ja hallitusten typerille uudistuksille ja säännöille, ihmiset yhdentyvät, mainitsee Ruotsin kansan muuttuvan myös. Valtavia mielenosoituksia tulossa.
Poliittiset asiantuntijat sanoo että EU pysyy pystyssä korkeintaan 4-5 vuotta, mutta Izabela näkee romahduksen tulevan vielä nopeammin mainiten EU:n perustusten muuttuvan pehmeäksi saveksi. Näkee Naton lopun myös, (se ainakin tulee koska Nostra kuvaa jo 1500 luvulta sotatilaa 2046 välimeren maissa ja Natoa ei selvästi ole, mutta on palattu erillisvaltioihin eli EU myös hajoaa, tästä sodasta Nostralla on kymmeniä nelisäkeitä, hyökkääjänä on Arabivaltioiden yhteenliittymä, jota Israel nyt ajaa sotaisuudella läpi. Arabit ei osaa sotia Nostran mukaan yhtä hyvin kuin länsimaat, mutta vahinkoa saavat valtavasti aikaan, Italia autioituu ja kuvaus sopii atomipommiin.)
Izabela sanoo myös ettei Venäjä hyökkää, se ei ole meidän vihollinen, mutta Ukrainan sodan se käy loppuun ja otteet kovenee siellä. (Nostra näki Venäjälle erikoisen lopun, mutta tässäkin este mitä en pysty kertomaan sen tarkemmin, kuitenkin sen muistan että se kuin kuihtuu pois muuttuen muuksi, suurvalta häviää sielläkin, tulevaisuus ei ole suurvaltojen vaan pienten yksiköiden, Kiina hajoaa pieniin osiin Nostran mukaan ja kommonismi ajetaan alas. Usa näyttää itse ajavan itsensä osiin jo nyt. EU hajoaa mahdottomuuteen tälle 2012 jälkeiselle ajalle koska ihmiset heräävät joka aiheuttaa poliittisen muutoksen, syy lienee lähiavaruudessa oleva pilvi joka muutti mm. Schumannin resonanssiin, mainittakoon myös että Raamattu puhuu ajasta jolloin toiset herää, toiset tuupertuu pellolle. Blavatsky, Suomen teosofisen seuran perustaja mainitsee tämän ajan jolloin avaruudesta tulee kuin säteitä muuttaen ihmisiä, Gurdjieffin oppilas joka oli matemaatikko ja Brittien tiedustelupalvelun johtaja kuvailee säteitä joita alkaa tulla läpäisten kaiken, mutta vaikuttaen vain niihin joilla on riittävä kerhitystaso nostaen heidät ylemmäs, korkeaa tietoa jolle täytyy olla vastaanotin, perhonen ei siitä hyödy eikä valtamedian uneen vajottama, pitää muistaa että materia säilyttää tietoa monessa tasossa, myös psyykkistä ja purjehdimme tämän kohdan ohi noin 26000 vuotta sitten jolloin täällä on voinut olla hyvin kehittynyt rotu, tämä tuli vain nyt mieleen yhtenä selityksenä joka johtaa kehittymättömän vallan loppuun ja olisi syynä nopeaan tekniseen kehitykseen, avaruudellisen pilven vaikutukset yltää yli 100 vuoden taakse, mutta sen vaikutus kiihtyi huomattavasti 2000 luvulle tultaessa, tämä näin yhtenä selityksenä jos halutaan uskoa avaruudesta tuleviin säteisiin joka muuttaa maailman.)
Izabela näkee muodonmuuttajien lisääntyvän, tarkoittaen henkilöitä, jotka muuttuvat toisen näköiseksi kasvoiltaan. (lääketieteessä tunnetaan monipersoonalliset joissa osalla toisen persoonan astuttua esiin myös ulkonäkö muuttuu, myös parantumattomat sairaudet katoaa tai tulee toiset ongelmat persoonan vaihtuessa! Se että kenen persoona ottaa ohjat, on sitten eri asia, Izabela tietysti viittaa demonisiin rotuihin, mutta selitys lienee maanpäällisempi, edelliset elämät tai toinen henki, lääketiede näkee tämän tietysti hiukan toisin, mutta lopullista sanaa ei olla sanottu vielä, ennen kuin tiede ja henkisyys yhtyy ollen vain hiotun timantin eri särmiä.)
Trump katkaisee välit Eurooppalaiseen maahan ja syy johtuu sen johtajasta. (Zelensky nousee vahvana esiin, mutta yhtähyvin se voi olla myös Stub joka on hyvin Venäjä vastainen ollut, Brittien Starmer myös ja Saksan Merz joka uhoaa sotaa.)
Tanskassa tulisi suuri sähkökatko joka olisi falseflag isku syyttäen Venäjää sabotaasista, Izabela näkee että politikot tietävät syyn katkokseen, mutta salaavat sen.
Unkarin kansa tukee johtajaansa osoittaen mieltä EU:n johdon ajamalle sodalle.
Aurinko kirkastuisi Marraskuussa, paljon puhetta siitä. (Nasa, myös Venäläistutkijat ovat myöntäneet lähiavaruuden olevan juuri nyt erittäin energinen, pölyä, kaasua, energiaa, jos aurinko osuu sankkaan avaruudelliseen pilvi rykelmään, tuskinpa se on aivan tasainen, niin aurinko tietysti kuin kirkastuu polttaessaan lisääntynyttä energiaa jo etäältä.)
Paljon putoavia tähtiä, pieniä meteoriitteja. (liittynee edelliseen.)
Mediat alkaa puhumaan maan ulkopuolisista olenoista, aluksista, teknologiasta, valmistelevat tuleviin paljastuksiin. (veikkaan ettei paljastukset ole sitä mitä oletetaan tai ja he vedättävät valtansa säilyttämiseksi. Usassa ensimmäinen parlamentin edessä tehty Ufo paljastus oli avoin, mutta heti siihen puututtiin syvemmältä, syvästä valtiosta ja seuraavat ovat olleet enempi sensuroituja.)
Trumpin vastustajia paljastetaan suurista rikoksista, demokraatit ei tietenkään usko mutta todisteet on kristallin kirkkaat.
Marraskuussa tulisi suuri falseflag isku Eurooppaan syyllistäen Venäjän jotta voidaan aloittaa sota, mutta he jäävät kiinni ja heidät paljastetaan ketkä oli takana. (Menisi ilmestyskirjan mukaan. sotaa ajavat nyt EU:n halukkaiden koalitio ja heillä oli suljettu kokous juuri nyt, väitettiin kokouksen käsittelevän Ukrainan sotaa. Mutta itsekin kuten varmasti moni muukin ei luota heihin tippaakaan, vaan suunnittelevat sodan toteuttamista Venäjää vastaan koska ovat menettämässä vallan ja vapautensa, mutta he jäävät kiinni.)
Lääketieteen ammattilaisia paljastetaan lahjuksista, ostettiin mm. ajamaan läpi mRNA skandaali.
Prediction for November 2025 - A reading with Crystal Ball and Tarot
https://www.youtube.com/watch?v=WK3rriaS7Lk
Varmasti osa ennusteista etenee koska ne ovat jo päällä, mutta aika näyttää mikä meni näkyjen mukaan. Sanotaanko että suuri kuvio on edennyt Izabelan mukaisesti, mutta yksityiskohdat menee pitkälti toisin.