Moni ihmettelee kuinka joku johtohenkilö voi tehdä tällaista omille kansalaisilleen kuten tuon kaksoistornien tuhon suunnittelun ja toteuttamisen omaa valtaasemaa apunakäyttäen, mutta puhutaankin psykopaateista, jotain siis pitäisi tehdä, jotta voisimme karsia psykopaatit johtohenkilöistä työnjohtajiin asti pois työelämästä sekä poliitiikasta.
" Häkkänen-Nyholmin mukaan psykopatiaan liittyvä empatiakyvyn puute ja tunnekylmyys selittää sen, miten on mahdollista, että psykopaattinen henkilö voi esimerkiksi syyllistyä massamurhaan. Psykopatian on huomattu olevan yleisempää johtavassa asemassa olevien henkilöiden keskuudessa, ja eräiden selvitysten mukaan jopa 4 % toimitusjohtajina toimivista henkilöistä täyttää psykopatian kriteerit."
https://fi.wikipedia.org/wiki/PsykopatiaVastaavasti väestöstä vain 1% on psykopaateja. Ongelmana tässä on muille se että psykopaattit menestyvät paremmin, koska ovat tunteettomia teoilleen sekä omaavat pinnallisen viehätysvoiman.
Eli ovat pinnallisesti mahdollisesti jopa mukavia mutta piruja takanapäin joillekin teoissaan. Kaikkihan pitävät siitä pinnallisesti mukavasta kaverista ja näinpä hän etenee politiikassa jopa presidentiksi. Jonkinlaisia testejä pitäisi saada tämänkin suhteen ihmisille jotta voimme jatkossa estää kaksoistornien tyyppisten tapahtumien synnyn ja jopa estää kolmannen maailmansodan tai EU:n ajautumisen psykopaattien johtamaksi liittovaltioksi, minkä muun takia EU:n pitäisi olla liittovaltio, kuin sen takia että voivat paremmin toteuttaa psykopaattisia unelmiaan tiukemmassa valvonnassa.
Tähän lopuksi täytyy sanoa, että olen itse kohdannut näitä pikkupomoja elämänvarrella joista yllättävän moni täyttää psykopaatin piirteet siellä työnjohtotehtävissä piilossa isoilta pomoilta, olessani useammassakin työpaikassa elämäni aikana ja se antaakin näkymää paremmin elämään kuin jos yhdessä työpaikassa vain olisin ollut, eli 4% työnjohdosta ei ainakaan Suomessa riitä, vaan se on jopa ongelman tasolla tällä hetkellä. Taas jos isommat pomot ei siihen puutu, on sekin psykopatiaa.