Usalainen naistoimittaja tuo esiin asioita mitkä viittaa vahvasti NWO:n tuloon, ensin kuitenkin pitää vapaa amerikka ottaa kansalta hallintaan, jonka takia luotiin pandemia, se simuloitiin ennen koronaa korkeimman eliitin läsnäollessa Event 201 harjoituksessa, jossa tuotiin esiin. mm. kuinka huijauksen paljastajat hiljennetään. Taas Trumpin takaisin valtaantulo on huijaus jolla ihmiset pidetään uskossa. Uskolla ei kuitenkaan saavuteta kuin seesteinen mieli, mikä on tietysti arvostettavaa. Seesteinen mieli johtaa taas meditaatioon.
Taas meditoimalla ympäristön tekijät lähtee, sanotaanko vääristymään tai kiertymään poikkeuksellisiin asemiin, mahdollisuudet kasvavat mittoihin mitä muuten ei olisi nähnyt, mutta liika näkeminen voi myös herättää raivon ja vihan ja puhutaan loppuunpalamisesta. Olemme unessa ja siitä herääminen ei ole tuskatonta. Ihmiset pidetään valtamedioiden toimesta jatkuvassa pelossa, milloin paarmat ja milloin mitkäkin hirveät vaarat varsinkin luonnossa missä on jo luonnostaan meditatiivinen olotila mikä voi tarttua ja jottet saavuta seesteistä mieltä ja tällöin saattaisit nähdä valheen läpi.. Mutta, mutta oikea tieto pitää tuoda esiin, nyt on niin paljon valehdeltu Trumpin takaisin tulosta että kerrotaan totuus viimein mitä tietoverhon takana todella on tehty.
Kaikki merkit viittaa nyt tyrannisen kontrollin kautta maailmanhallituksen luomiseen. Osa kansasta rakastaa tyrannian tuloa henkeen ja vereen koska sillä suojellaan kansalaisia, se on oikeutettua rajoittaa, mutta eivät näe samalla huijauksen läpi, että luotu tyrannia on peiteoperaatio siirtymiselle NWO:hon, siksi kehoitan heitä tutustumaan seuraavin todisteisiin. Usalainen Naistoimittaja tuo pitkän litannian eri muutoksia mitkä todistaa NWO:hon siirtymisen olevan jo pitkälti käynnissä. Tuon joitain kohtia tässä ilmi, videolta löytyy taas täydellisempi luettelo.
Sisällissotaan varustautuminen, jopa postilaitosta myöten eri valtion organisaatiot on aseistettu.
Poliisi aseistettu kuin armeija, poliisista tullut myös kansan vihollinen, jopa 80000 väkivaltaista hyökkäystä tehty eri koteihin.
Veteraanien aseellliset järjestöt neutralisoidaan.
Terroristikäsite muutettiin siten että terrorismi tulee nyt maan sisästä, kansasta, kun se ennen oli maan ulkopuolisia hyökkäyksiä, "kotijoukot" valjastettu kansaa vastaan torjumaan tätä poliittista vastarintaa, joka luokitellaan terrorismiksi jos vastustat NWO pyrkimyksiä.
Obaman allekirjoittama laki, kuka tahansa, mistä tahansa voidaan pidättää määräämättömäksi ajaksi, tätä lakia ei oltu aiemmin sovellettu kansaan koska se on juuri NWO laki vailla moraalia, mutta nyt sen avulla on alettu pidättämään ihmisiä ja ovat olleet pidätettyinä jo pitkiä aikoja.
Simulaatioharjoituksia kansan kapinaa vastaan.
Biden käyttäytyy kuin diktaattori. (kuulostaa ihan Sanna Marinilta) kun seuraa hallituksen mielivaltaista sanelupolitiikkaa.
Vaalihuijaus on todistettu ja mitään ei silti tehdä asian korjaamiseksi.
Rajat avattiin kansanvaihdolle.
Sotatilalait voimassa, hätätilalait jatkuvassa käytössä, koronan varjolla otettiin käyttöön ja jokaisen pitäisi tietää ettei koronaa ole kesällä eikä sen valheellisia variantteja, eli väliaikaiset hätätilalait pitäisi nyt purkaa jos toimittaisiin kuten laki määrää. PCR testi pandemia hyväksytään.
Poikkeustilalain turvin liittovaltio on ottanut valtamediat haltuunsa.
Kaikki polttoaineet ja sähköntoimitukset on otettu hallintaan.
Kaikki ruokaresurssit otettu hallintaan.
Kaikki kuljetusresurssit on liittovavaltion hallussa.
Kaikki siviilit voidaan asettaa työskentelemään liittovaltion ohjauksessa.
Kaikki talous voidaan ottaa hallintaan.
Dave Hodges on tulkinnut näitä uusia voimassa olevia määräyksiä siten että niillä pyritään myöhemmin siihen että kansalaisilta voidaan ottaa haltuun kaikki omaisuus jopa oma kehosi, ruokasi, vetesi, jne. Tällöin voisi ymmärtää sen miksi kaikki liittovaltion organisaatiot aseistetaan kuin armeija, eli tuon toteuttaminen johtaisi veriseen sisällissotaan, omaisuudesta kun materialistinen jenkki ei luovu ilman taistelua. Mutta tämä on spekulointia, tuskin liittovaltio haluaa sisällissotaa, heidän taktiikkansa siirtyä NWO:hon on hivuttautuminen pieni pala kerrallaan otetaan kansan oikeuksista pois.
https://www.youtube.com/watch?v=VdJA0aMVl9A