Seuraavalla videolla Izabela vastaa kysymyksiin, mm. Suomen vaaleista. (laitan sulkuihin omaa kommenttia) Katsokaa video niin saatte paljon tarkemman selostuksen, laitan vain pääkohdat tähän.
1. Kielletäänkö lemmikit WEF:än käskystä "ilmaston pelastamiseksi" ?
-WEF:ää ohjaava eliitti ei voi sietää rakkauden värähtelyjä, joita saamme lemmikeistä, tämän Izabela näkee todellisena syynä lemmikkien ajojahdille. (Ohjaako Zetat edelleen WEF:ää, eikö ne pitänyt hävittää jo 2020 maanpäältä?)
-Tämä WEF järjetön esittämä lakimuutos ei kuitenkaan saavuta riittävää kannatusta.
-Kyllä seuraavassa hän sanoo että pahat voimat hallitsee edelleen maan päällä, hän näkee tämän ja tuskinpa sitä edes kukaan epäilee ja tätä on jatkunut muinaisista ajoista asti.
-Izabela näkee myös heidän muuttavan pois.
-Näkee myös tuomion ja se tulisi nopeammin kuin odotamme. (WEF:än tuomitsemisesta hän on puhunut aiemminkin, no se olisi kuin pahan puhaltaminen maan pinnalta pois, kaikki viimeaikainen pahuus juontaa tähän WEF:ään tavalla tai toisella sekä heidän alajärjestöihin kuten WHO:hon, Blackrockiin, jne. Alajärjestö tai samat henkilöt istuu sekä Blackrokissa että WEF:ässä, näin tämä toimii, WEF:llä on kaikki langat käsissä, se nähtiin korona huijauksen aikana.)
-Lemmmikkejä ei tulla kuitenkaan kieltämään.
2. Kenen leivissä Trump ja Elon Musk ovat?
-Izabela ei näe Trumpia pahana, mutta on kuin kettu, hyvin ovela. Yhtään pahaa korttia ei noussut Trumpin kohdalla.
-Trumpilta on tulossa erittäin tärkeä viesti lähiaikoina joka liittyy pankkiromahdukseen, vastaavaan.
-Taas Elon Musk oli pahojen puolella ja on siirtynyt valon puolelle.
-Hän näkee Elon Muskin myös paljastavan jopa järkyttävää tietoa samaan aikaan kun Trump tekee paljastuksensa. Izabela näkee heidän välillä yhteistyötä! (jos näin käy, huomioiden Macronin halun irtauttaa koko EU Usan vasallisuudesta, niin isoja muutoksia on tulossa huomioiden kaiken muun joka käynnistyi Ukrainan sodasta luoda Brick järjestelmä joka kasvaa joka päivä ja dollari on jo tuomittu romahtamaan.)
3. Oliko Suomen vaalit manipuloitu?
-Izabela saa heti paholaisen kortin. (ihmettelen kyllä tätä mikä maaginen voima antaa korttipakasta oikeat kortit, kun järjellä ajatellen kortit tulisi sattumanvaraisesti, siksi kristallipallo olisi uskottavampi, se aukaisisi intuition meditaatiossa, sanotaanko yliminän yhteyden näyttäen ajan yli tapahtumia, mutta siis kortit tulee järjen mukaan hyvin sattumanvaraisesti, Trumpilla kuitenkin hyvät kortit ja Vaaleista paholainen, on se jo käsityskyvyn yli.)
-Korttien mukaan on jotain manipuloitu.
-Kyse on paljosta rahasta.
-Väärentämisen eteen on tehty paljon töitä.
-Hän näkee että henkilöt joiden ei ollut tarkoitus olla siellä poistetaan. (mutta entä ne henkilöt jotka pudotettiin tahallaan?)
-Tämä johtaa siihen että vaalit mahdollisesti kaatuu kysymyksiin jonka juuri esitin. (minun intuitio sanoo taas ettei tule uusia vaaleja, koska mitään isoja asioita ei ole tehty oikein Suomessa vuosiin.)
-Pari kukautta ja uudet vaalit.
-Eli vaalihuijaus on tehty. (kuten se paljastettiin kuinka se tehtiin totuuden etsijöiden videossa juuri Annen ja Vapon veljesten toimesta, jotka juuri pidätettiin, hyvin mielenkiintoinen yhteys tässäkin, muttei sitä paljastusta saa enään tekemättömäksi.)
4. Tuleeko maailmanlaajuinen romahdus?
-Izabelan mukaan tulee, muttei se ole niin paha kuin luulisi, jotain muuttuu.
-Hänen mukaan se menee nopeasti ohi ja uusi alku alkaa.
-Hän sanoo että hinnat nousee, kaikki menee nyt hulluksi siinä suhteessa, sitten tulee kuin peltikolari, muttei näe ihmisten vaipuvan masennukseen, tämä on hyvä että ei näe, se kertoo miten vakavasta on kysymys.
-Sitten hän näkee outoja, hän sanoo että tuon törmäyksen jälkeen rahaa onkin enempi kuin ennen. (tuleeko sitttenkin uusi jako?)
-Tuomioistuin tulee, oikeus tehdään rahan suhteen. (eli uusi jakoko koska rahaa olisi enempi? lisärahan täytyisi tällöin tulla siltä yhdeltä prosentilta joka omistaa 95% kaikesta, osa heistä on rikollisia joiden takavarikoitu omaisuus täytyisi jakaa jotta tämä rahan lisääntyminen täsmäisi?)
5. Paljastetaanko rokotushuijaus koko maailmalle?
-Valitettavasti ihmiset ovat panneet uskonsa tähän hoitoon. (ei todellakaan kaikki, Suomessa vain pari prosenttia työikäisistä otti enään neljännen mRNA piikin, tieto tuli hallituksen tiedonannossa jossa kehotettiin rokottautumaan, on näin varmasti paikkaansa pitävä, hiukan myöhemmin rokotteet hävitettiin vanhentuneina. Eli uskoa mRNA rokotteisiin ei ole enään Suomessa.)
-Izabelan mukaan totuus rokotteista tulee hyvin pian esiin ja se järkyttää ihmiset. (Vaatisi vanhan median julkaisevan tietoa mitä UMV lehti on jakanut jo vuosia mRNA huijauksesta, hyvin vaikea uskoa Suomessa tähän, muualla kyllä.)
-Prinssit nousee esiin edellisen seurauksena, (muttei tällöin Suomessa.)
-Eli Izabelan mukaan tämä paljastetaan. (kyllä muualla maailmassa ja täällä pienin otsikoin jossa kerrotaan puolitotuuksia tai vaietaan.)
-Uusi hoito saadaan mRNA rokote potilaille muukalaisten teknologiasta. (Ehkä saadaan. -50 luvulla jossain etelä amerikassa, en nyt muista tarkemmin missä se oli, mutta tapaus jossa ison maatilan tyttö oli sairastunut kivuliaaseen mahasyöpään ja isäntä vei tytön viimeiseen hoitoon maalle tilallensa sairaalasta koska siellä oli parempi ilmanlaatu, paikalla oli useita henkilöitä, rukoilivat syvästi tytön puolesta, hänelle annettiin kaikkia mahdollista lääkitystä, mutta tila vain huononi, kunnes talon poika näki pienen lentävän lautasen laskeutuvan noin 50 metrin päähän talosta ja sieltä tulevan pieniä humanoideja. humanoidit luki telepaattisesti talon isännän ajatukset tytön sairaudesta laittaen käden isännän otsalle ja tutkivat sen jälkeen läpivalaisevalla laitteella tytön mahan, paikalla olleet kertoivat että mahan sisus näkyi. Jollain laitteella sen jälkeen käytiin läpi mahaa ja annettiin 30 pyöreää tablettia metallirasiassa ja sanottiin ettei tästä tapauksesta saa kertoa mitään kellekkään, tieto kuitenkin vuoti taloudenhoitajan kautta ulos. Tyttö tietysti parani täysin. 1950 luvulla oli maan piirissä hyväntahtoisia muukalaisia, muttei heidänkään kuulunut puuttua tällä tavalla ihmisten elämään, siksi asiasta piti vaieta, heidän poistuessa maasta he sanoivat useammankin eri tietolähteen mukaan heidän jälkeen tulevan olentoja jotka ei ole tarkoitusperältään hyviä, ilmeisesti poistuivat näiden ei niin mukavien muukalaisten takia.)
Viewers' Questions 15 of April 2023 - Mr T and Elon Musk - No pets good for climate? and more ..
https://www.youtube.com/watch?v=jAOwKMcCkNI