Tämän kirjoitelman tein joskus iäisyyksiä sitten, kun otin viljapeltokuviot sydämenasiakseni joskus. Se vain jäi väitteistä vähän lyhyeksi, niin siitä ei tullut julkaisukelpoista "opasta myyttiin". Niin että lisää saa ehdotella.
Väite 1. Viljapeltokuvioiden läheisyydessä on ilmennyt lukuisia valoilmiöitä ja taltioitu selvästi näkyviä valopalloja.
Jos jättäisimme kuitenkin pelkät silminnäkijähavainnot huomiotta anekdoottisena todistusaineistona. Silminnäkijähavaintoja ei pystytä tarkemmin määrittämään pelkän tarinan pohjalta. Kyseessä voi olla melkein ihan mikä tahansa taivaalla tai henkilön mielessä lentävä valopallo.
Tilanteeseen voi sotkeutua myös pitkän aikavälin haitat, kuten muistin heikkeneminen ja sen korvautuminen fiktiivisellä materiaalilla. Joten ei käsitellä tarinoita ja kertomuksia.
Sen sijaan. Valopalloista on kyllä saatu taltioitua materiaalia ihan kamerallekin (niin videokameralle kuin tavallisellekin).
Jos ohitamme kaikki: Linssivirheet, valonheijastukset, valoa heijastavat pölyhiukkaset/ötökät ym. Valokuvaukselliset virheet, jäljelle jää, että objekti on oikeasti ollut olemassa ja se on saatu taltioitua nauhalle. Tällöin pitää myös huomata, että objekti on ollut ”valaistunut” jo ennen filmille taltioimista, joten vika ei tule kamerasta.
Mikä silloin on syy? Noh. Kuvitellaanpas mikä tahansa tuulen mukana lentävä esine. Oli se sitten muovinen kauppakassi (kovemmassa tuulessa kankainenkin), roskapaperi tai joku muu luonnossa oleva valoa heijastava objekti, se ottaa mistä tahansa paikalla olevasta valonlähteestä heijastuksen, joskus esim. pimeällä hyvin voimakkaastikin ja täten hehkuva valopallo näkyy kaukaa katsovalle. Varsinkin kun kameran huonolaatuinen kuvaus vääristää vielä kuvaa juuri sen verran, että kohteesta ei voi erottaa minkäänlaisia yksityiskohtia.
Emme voi myöskään poistaa mahdollisuuksista lintuja ym. lentäviä elikoita:
Uskon, että harva pystyisi tosissaan väittämään tätä todelliseksi ”alien spacecraftiksi” vaan sitä ennen se ehkä näyttää pikemminkin linnulta?
Se niistä.
Väite 2. Vilja ei ole katkennut joissakin kuvioissa, vaan taittunut säästäen viljan tuotot.
Kun viljapeltokuviot toteutetaan oikealla tavalla (painamalla latteaksi), katkeamisen mahdollisuus on paljon pienempi. Ja kun kuviot tuotetaan tarpeeksi aikaisin keväällä, vilja on vielä joustavaa, eivät varret katkea painaessa. Tästä pelkkä taittuminen.
Ja säästää viljan tuotot?
Yhtä kaikki, viljapeltokuvion vilja on menetetty jos siellä käy paljon tallustelijoita katselemassa kuviota. Jos näin ei käy, maanviljelijällä on vielä mahdollisuus saada viljansa kerättyä.
Väite 3. Erilaisia ”sähkömagneettilukemia” on saatu viljapeltokuvion sisältä ja ulkoa. Viljapeltokuvion sisältä olevasta viljasta ei ole saatu minkäänlaisia lukemia, mutta sen ulkopuolella oleva vilja on sähkömagneettisesti latautunut.
Jotkut pitävät ko. väitettä todisteena jostain yliluonnollisesta toiminnasta viljapeltokuvioiden yhteydessä. Minusta tämä taas on ihan normaali observaatio.
Pystyssä seisovat viljankorret toimivat kuin eräänlaiset miniatyyriantennit. Ilmassa on yleensä tietty määrä sähköistä jännitettä ja korret ottavat tämän vastaan. Toisin kuin maahan litistyneet korret, jotka eivät enää ota tätä jännitettä vastaan.
Tästä syystä lukemat eriävät.
Väite 4. Viljapeltokuvioiden ”energiakentät” vaikuttavat kännyköiden toimivuuteen niiden sisällä, videokamerat ym. elektroniset laitteet eivät toimi oikein.
No mitenköhän on? Jos otetaan huomioon, että joka puolella maailmaa samanlaisia ilmiöitä tapahtuu koko ajan riippumatta siitä missä ollaan. Sitten kun katsotaan vielä, että kuinka monta kertaa viljapeltokuviot eivät vaikuta mitenkään mihinkään laitteisiin verrattuna siihen, kuinka monta kertaa ne vaikuttavat, voidaan epäillä onko viljapeltokuvioilla mitään yhteyttä asian kanssa.
Väite 5. Liian isoja ja monimutkaisia kuvioita tehdään liian lyhyessä ajassa. (Yön aikana) Myös yön aikana tekeminen on varmasti erittäin hankalaa ja vie aikaa.
Tämä on todistettu monta kertaa vääräksi. Esim. circlemakers.org väki on demonstroinut monta kertaa livenä, sekä videolla, että he kykenevät tekemään vaikeitakin kuvioita lyhyessä ajassa.
Esimerkiksi tämä luomus tuotettiin n. 5 tunnissa.
http://www.circlemakers.org/Img/square_spiral.jpg
( http://www.circlemakers.org/natgeo.html )
Ja kuten viljapeltokuvioiden tekijät ovat monesti jo itse todenneet, kun silmät tottuvat tarpeeksi pimeyteen, on valoa riittävästi viljapeltokuvion tekemiseen.
Että se siitä.
Väite 6. Taittuneita, venyneitä ja haljenneita/puhjenneita viljan niveliä on havaittu viljassa viljapeltokuvioiden läsnäollessa. Tämä on teorioiden mukaan jostakin tuntemattomasta energialähteestä tulevaa säteilyä tai lämpöä, joka pystyy yksinään vain tekemään tämän.
Viljatutkijat ovat eri mieltä. Monesti on tutkittu pelloilla tapahtuvaa ilmiötä, jota maanviljelyalalla kutsutaan yleisesti termillä ”lodging”. Tämä ilmiö on sitä, kun vilja tai kasvusto painuu maahan sateiden, tuulien tai vain ihmisten tallomisen seurauksena.
http://www.bltresearch.com/images/plant ... gItaly.jpg
Oheisessa kuvassa BLT:n (Crop Circle Science Research) esimerkki taittuneista nivelistä. Tämä on BLT:n mukaan epänormaali ilmiö joka ei tapahdu luonnossa. Asiantuntemattomuus iskee jälleen.
Tämä on itse asiassa varsin luonnollinen ilmiö ”lodgiintuneelle” viljalle. Huomaa kuinka taipumisen aiheuttaa se, että nivelet ovat itse asiassa pitempiä toiselta puolelta kuin toiselta. (Tämä aiheuttaa itse taipumisen). Kun vilja kaatuu maahan, se yrittää käytössä olevilla resursseillaan nostaa itseään ylös maasta kääntäen niveltä, kasvattamalla sitä toiselta puolelta. Tästä vääntyminen.
http://www.bltresearch.com/images/plant ... qui-sm.jpg
Tässä toinen esimerkki kasvin epänormaalista käyttäytymisestä. BLT:n mukaan nämä voisivat syntyä kun suuri kuumuus, joka pystyy kiehuttamaan vettä synnyttää paljon höyryä nivelen sisään näin lopulta puhkaisten sen.
Tässä teoriassa lähinnä ihmetyttää se, miksi vain nivelet olisivat vain kiehahtaneet, eikä muussa kohtaa kasvia näy mitään samanlaista.
Vähän luonnollisempaa selitystä tarjotaan taas kasvitohtoreiden suunnalta. Kyseessä voi olla ilmiö, kun kasvi yrittää kasvaa todella nopeasti suuren stressin alla (kuten latistumisen), niin nivelet eivät sitä kestä ja repeävät.
Mikä BLT:n tutkijaryhmässä eniten kuitenkin kummastuttaa, on se, että siellä ei ole yhtäkään ”viljatohtoria”, eli ei yhtään agrikulttuuriin erikoistunutta tutkijaa/tietäjää/taitajaa.
Väite 7. Suuria rautapitoisuuksia on löytynyt viljapeltokuvioiden sisältä.
Ei unohdeta tässä kohtaa, että maaperässä on useasti omastakin takaa jokunen pitoisuus rautahiukkasia. Myös joidenkin viljapeltokuvioiden tekijät ovat myöntäneet ripotelleensa rautaa kuvioillensa aiheuttaakseen hämmennystä tai uskottavuutta.
Ref. http://www.circlemakers.org/fe3.html
----------------------------------------------------------------------------------------------
Tuossa tuo. Ei minulla muuta tähän hätään.