Oletteko ikinä ajatelleet kuinka paljon solutason kuvat, puhumattakaan atomitason kuvista, näyttävät avaruudessa leijuvilta planeetoilta ja tähdiltä?

Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että mikäli jos universumi onkin kokolelma jonkin muun, erittäin suuren sisällä olevia soluja tai atomeja. Samoin kaikki solut tai jopa atomit sisältäisivät meille näkymättöimssä olevia maailmoja.



Tiedän, että tämä on eräs hulluimmista ajatuksista, joita tällä foorumilla on, mutta joskus leikin kyseisellä mielikuvalla. Se on jännittävä. Enpä usko tähän itsekään. Olen vain hulluna ihan päättömiinkin hypoteeseihin.

Tuskin onkaan totta, vaikka eihän sitä koskaan tiedä...

Mitkä asiat puhuisivat tämän puolesta ja mitkä vastaan?

Vastaan:
-ei havaintoja moisesta solutasolla

No esim. linnunratahan on todella pieni osa koko maailmankaikkeudesta. Kai sitä voisi verrata yhteen soluun ihmisessä.

Olen itse huomannut ihan saman. Ja taidetaanpa idea esitellä MIB:ssäkin?

Hartsa taisi joskus selittää tästä ajatuksesta meditoinnin yhteydessä(?). Meditoinnin idea perustuu muistaakseni siihen, että tuntemalla itsemme voimme ymmärtää paremmin myös kaikkeutta. Eli mitä lähemmäs pääsemme itseämme, sen lähemmäs pääsemme maailmankaikkeutta.

Kaikki on tavallaan "sisäkkäin". On monia universumeita toistensa sisällä, ei ole olemassa pienintä tai suurinta tasoa. Vain äärettömyys, molempiin suuntiin.

No olen ajatellut! Jos ilmassa menee esim. jotain pölyä, tulee heti mieleen että voisikohan tuossa olla joku maailmankaikkeus

ite luin lehdestä että universumi näyttää aika paljon samalta kuin ihmisen toi verisuonet tai jotkuu tuolla aivojen sisällä... siis melkein identtisiltä. tais olla joku Tekniikan Maailma tai joku mist luin.

Heitän tähän pari kuvaa aiheeseen liittyen...


Atomin rakenne


Aurinkokunta

Kieltämättä mielenkiintoinen ajatus, jonka kanssa olen itsekin leikkinyt äärettömyyttä pohtiessani.
ridikulous laittoi hyviä kuvia aiheeseen liittyen. Kiitos niistä.
Todisteita puolesta ei taida olla muuta kuin samankaltaiset ulkonäöt, vastaan sensijaan vain se, ettei asiasta ole todisteita (joskaan en jaksa uskoa että aiheeseen liittyen on tutkimuksiakaan tehty...).
Back to zero, mutta nollakohdasta on hyvä lähteä uudelleen liikkeelle.

Mikäli universumi on tosiaankin vain pieni solu/atomi suuremmassa kokonaisuudessa, niin on hyvinkin mahdollista että meidän solumme ovat pieniä universumeita/muita vastaavia kokonaisuuksia. Mikäli aihetta tutkisi tarpeeksi tehokkailla laitteilla, voitaisiin tulokseksi saada yllättäviäkin vastauksia. (Tai sitten ei. Paha mennä sanomaan.)

juuri noista kahdesta viimeisestä kuvasta puhuin. mut en vaa jaksannu alkaa gyyglettamaa.

Tuli mieleen yksi Simpsoneiden "couch gag"

http://wtso.net/movie/289-The%20Simpson ... 0D....html

Tuossa melko kehnolaatuinen video siitä.

Jaarno kirjoitti:Tuli mieleen yksi Simpsoneiden "couch gag"

http://wtso.net/movie/289-The%20Simpson ... 0D....html

Tuossa melko kehnolaatuinen video siitä.

Aina kun katon ton nii tulee ihan hirveen pieni ja mitätön olo, mutta samalla hirveän iso ja mahtava olo.

Tällä aiheella saa nopeasti ajan kulumaan ja lopulta pään kipeäksi.

Minä leikittelen ajatuksella, että jos pystyisit menemään aina vain pienempään tai vastaavasti suurempaan näkymään, palaat lopulta lähtöpisteeseen.

Joo. Olin jo postaamassa noita kuvia tänne, mitä tuolta sitten jo löysinkin ylempää.
Kirjallisuudessa, jota usein luen, puhutaan mikro- ja makrokoskoksesta, jotka ovat erit, mutta silti samanlaiset. Viittaneeko kenties juuri tähän.

Sekin on mielenkiintoista, että haetpa kiven kuusta, siinä on samoja aineita kuin meidän puissamme, joissa taas on samoja aineita, kuin meissäkin.

Minusta tuo ei ole niinkään kummallista. Samoja luonnonlakejahan ne atomit ja planeetat seuraavat, ei vähäisimpänä vetovoimaa. Samanlaisissa ympäristöissä syntyy samanlaisia ilmiöitä - mikä tietenkin on valtavan jännittävää.

Joku kemiaa ja fysiikkaa minua paremmin muistava osaisi varmasti selittää tämän selvästi.

Tätä olen itsekin pohtinut jo lapsesta asti ja aina vain pääsee pitemmälle kun "leikkii" tän ajatuksen kanssa, muistan että ajatus lähti tuijottamistani vesipisaroista joiden ajattelin sisältävän kokonaisen maailmankaikkeuden ja kun ne putoaa mereen, sulautuuko ne osaksi meren kollektiivista tajuntaa, sitten on myös mielenkiintoista kun ajattelee sitä mahdollsita että kaikella on omanlainen tajuntansa olemassa olostaan ja oma tarkoituksensa, sielunsa jne mutta jollain tasolla kaikki on yhtä ja yhtenäinen tajunta. Sitten on kiva miettii sitä miksi ihmisen tietoisuus on niin poukkoileva että vastoin luontoa me ajatellaan että olemme maailman napa, ainuita älykkäitä olentoja maassa kuin maailmankaikkeudessa, periaattessa kutistamme koko ajan jo valmiiksi repaleista kollektiivista tietoisuuttamme. Sekin on mielenkiintoista kun jotkut puhuu että ihminen on vain puku tai kulkuneuvo, niin miksi tai kuka on laittanut sen sielun tai energian heikkoon ja kuolevaan ihmiseen joka on vajavainen verrattuna ikuiseen sieluun.
Mä uskon kans että mitä syvemmin me päästään tietoiseksi itsestämme niin sitä lähempänä me ollaan seuraavaa askelta evoluutiossa ja voisi ajatella että se miltä meidän touhu näyttää ylhäältä katsottuna niin sellaisen muutoksen me rakennamme. NÄitä kun miettii tarpeeks niin tulee mieleen että eikös noi kirkkaat pallot mitä me nähdään taivaalla ja mitä ei nähdä vaikuta meidänkin todellisuuteeen, kuten auringo, kuu jne joittenka tarkoitus on jotenkin jo selvä kaikille, niin alkaa ymmärtää mitä ne Mayatkin on puhuneet. Muutoksen aika voi olla aikusten oikeesti hyvinkin lähellä..

DS8 kirjoitti:Mikäli universumi on tosiaankin vain pieni solu/atomi suuremmassa kokonaisuudessa, niin on hyvinkin mahdollista että meidän solumme ovat pieniä universumeita/muita vastaavia kokonaisuuksia. Mikäli aihetta tutkisi tarpeeksi tehokkailla laitteilla, voitaisiin tulokseksi saada yllättäviäkin vastauksia. (Tai sitten ei. Paha mennä sanomaan.)

Tai jos meidän universumimme onkin vain jonkun olennon aivosolu... Ken tietää, kuinka iso maailmankaikkeus on. Melko iso.