ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 09 Joulu 2020, 06:21
Muistelkapa edellisiä eduskuntavaaleja kuinka tasaväkisesti kolme puoluetta eteni, missään tapauksessa valtiovallalle, virkamieskoneistolle, mikä Suomessakin ikävä kyllä edustaa deeppareita pitkälti, ei hyväksyisi persuja suurimmaksi puolueeksi ja myöskään mikään puolue ei olisi alkanut yhteistyöhön heidän kanssaan valtamiedian mukaan, mutta tuskinpa näin olisi ollut, outoa oli demareiden rynnistys ehkä he nostivatkin ääniä edellisen raippa hallituksen vuoksi, mutta nostivatko ihan niin paljon kuin oli tarve, siirrettiinkö persuilta ääniä demareille?
Paljon räikeämpi oli pressan vaalit jossa Karjalainen lehden katukyselyssä Huhtasaari sai 95% äänistä ja kysely keskeytettiin totuuden paljastuessa, myös netti kysely osoitti samaa suuntaa kuin Karjalainen lehden kysely, kuitenkin vaaleissa tilanne oli toisinpäin, kuin Huhtasaaren äänet olisi siirretty Saulille ja Saulin äänet Huhtasaarelle. Outoa oli tämä, koska olisi Huhtasaaren olettanut saavan paljon enempi ääniä, mutta hänhän on persu.
Joka tapauksessa UMV lehdessä oli aivan vasta juttu Suomen vaalihuijauksesta, josta kävi ilmi että jopa kahdelta kansanmieliseltä oli kadonnut lähes 10000 ääntä ihan äänestyksen lopussa viime vaaleissa, he eivät päässeet tietenkään läpi, eli oli todellakin manipuloitu vaalikoneita ja siirretty ääniä sellaiselle joka on deepareiden mieleen ajaen yhtä maailmanjärjestystä, poikkeustiloja. Meidänkään vaalit ei ole luotettavia ja vaatikaa vaalilaskukoneiden poistoa ja käsin laskua. Jopa edellisten vaalien mitätöimistä ja uudet vaalit. Jo näiden tekaistujen poikkeustilojen takia.