portinetsija197 kirjoitti:Jep, mutta hyvät tarkoitukset kääntyvät joskus itseään vastaan kuten kävi tässä tapauksessa. Onnellisuus ei ole itseisarvo johon pitää pyrkiä, itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on sopii paremmin kuvioon kuin onnellisuuden tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Eikä välinpitämättömyys muita kohtaan tarkoita välttämättä negatiivisuutta.

Ei mun tarkoitukset kääntyneet mua vastaan, sillä jäsen piti omat vanhat mielipiteensä. Mä en siis onnistunut vaikuttamaan siihen, koska se ei ollut avoin toiseen ajattelutapaan. Mä tein parhaani ja mun mielestä on aina hyvä yrittää auttaa muita riipumatta siitä, mikä tulos on. Eikä mun päämäärä ollut sen maallinen onni, vaan sen henkinen. Vasta jos sielu on terve, puhdas ja vapaa seuraa maallinen onnellisuus.

Kalkkaropää kirjoitti olevansa sinut olotilansa kanssa. Jos joku hyväksyy olotilansa niin hän ei periaatteessa voi olla onneton. Miksi sitten yrittää tehdä jostakin onnellista kun hän on sinut olotilansa kanssa eli tasapainossa. Auta jos joku selkeästi haluaa apua. Avun tyrkyttäminen sellaiselle joka ei sitä halua aiheuttaa vaan negatiivisuutta, tällöin hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan.

Ihmiset, jotka sanovat olevansa sinut olotilansa kanssa ovat luopuneet toivosta jotain parempaa varten ja kyllä tarvitsisivat apua, jos uskoisivat, että on olemassa muutakin kuin fyysinen todellisuus. Sitähän ne tarkoittaa sisimmässään. Mä tiedostelin saadakseni selvää, kuinka avoin se oli siihen mahdollisuuteen. Eikä tiedostelu ole avun tyrkyttäminen. Eli mun aloite synnytti hyviä tunteita. Ja ellei, se ymmärrettiin väärin.

itsemurha on aina äärimäinen keino. ite kun sairastan tätä biboa, niin muistan alkuajoilta sen tunteen kun olin niin syvästi masentunut että ajatukset pyöri vain itsemurhassa. ajatelin monesti ajaessä autoa että käänän auton vauhista metään tai rekan eteen, mutta onneksi lasteni kasvojen muistikuva sai minut havahtumaan siitä vahvasta tunteesta. Hajin lopulta apua asiaan ja jouduin sairaalaan, siellä kans toi tunne oli hyvin vahva ja mietin miten saisin satutettua itseäni, onneksi jokin sisällläni sanoi, ettei tuolainen ajatelu ei ole oiken ja sinua vielä tarvitaan täälllä ja sinulla on läheisä ja ystäviä jotka jäis kovasti kaipaamaan minua. Onneksi sairauteni todetiin ja sain oikeaa hoito, näin nämä itse murha ajatukset katosivat, mutta ovat jääneet mielklen miten pelotava ja vahva tunne se oli.

Vihdoin ilahduttava kertomus! Mullakin oli taannoin vahvoja itsemurha-ajatuksia jo lapsena, mutta mut pysäytti aina kivun pelko sekä toivo, että jonain päivänä onni kääntyisi. No, onni ei kääntynyt kuten luulin, mutta mä sain tiedon ja ymmärryksen, sekä henkisen toipumisen. Jos on riittävän kärsivällinen, ratkaisu löytyy!

Oletko Koalani tosiaan sitä mieltä ettei ihminen saisi olla sinut olotilansa suhteen eli ei saisi hyväksyä itseään sellaisena kuin on? Ihminenhän on enemmän tai vähemmän epätasapainossa jollei hän hyväksy itseään sellaisena kuin on.

Pitää muistaa että samaan päämäärään voi olla monia erilaisia teitä jos henkisestä kehityksestä puhutaan. Joku materialistinen skeptikko saattaa kehittyä henkisesti paljon enemmän elämänsä aikana kuin joku henkisenä guruna toimiva henkilö, lähtötilanne ratkaisee paljon enemmän.

Mutta ketjun varsinaiseen aiheeseen palatakseni itsemurha ei todellakaan ole mikään ratkaisu, länsimainen nyky-yhteiskunta on siitä paha kun kaikki perustuu kilpailulle ja jos joku ei pärjää kilpailussa ja on enemmän tai vähemmän epätasapainossa itsensä hyväksymisen osalta niin tuollainen äärimmäinen ratkaisu tulee helposti mieleen sellaisella henkilöllä. Siksi tasapainoinen tunnemaailma oli se millainen tahansa on useimmiten parempi ratkaisu kuin epärealistiset toiveet jostain paremmasta niin ikävältä kuin se vaikuttaakin. Sopivan neutraali suhtautuminen asioihin pitää ihmisen tasapainossa.

Totta kai itsensä hyväksyminen on tärkeää, ellei sitä oo ei pääse mihinkään! Mun kaksoissielu oli sellainen, joka ei uskonut henkiseen maailmaan, mutta joka hyväksyi itsensä homona ja jopa taisteli muiden syrjittyjen puolesta. Sillä oli juuri se sielunpäämäärä, eli sen ei pitänyt uskoa henkiseen maailmaan, koska sen tehtävä oli uhrautuminen. Jos se olisi uskonut henkimaailmaan, urhautuminen olisi ollut hyvin helppoa, eikä se olisi saavuttanut tuloksia, jotka se saavutti!

Mutta se ei merkitse sitä, etten nähny velvollisuutenanin puhua sille henkimaailmasta ja pimeistä voimista. Ja sama koskee Kalkkaropäätä tai ketä muuta tahansa. Mun kaksoisielun käyttäytymisen takana oli selvästi jokin henkinen ongelma, ja nyt tiedän sen faktana. Silloin mä en olisi voinut auttaa sitä, mut nyt olisin voinut. Ja onneksi se tulee takaisin uutena ihmisenä ja autankin sitä. Ja puhuttaessani ihmisten kanssa mä pystyn nykyään havaitsemaan, mitä henkisiä ongelmiakin niissä on. Eli täytyy kokeilla avata niiden mieliä, nimenomaan jos on itsemurhan mahdollisuus. Jos ne ei ole siihen avoimia, se onkin niiden päätös, mut mä oon ainakin yrittänyt ja ehkä pistänyt niitä miettimään vähän.

Vähän vielä tätä aihetta siivuten, ellen jo tätä samaista asiaa maininnut, se on hauska miten "tyypillinen ihminen" ajattelee "epätyypillisesti" ajattelevasta ihmisestä. Juuri tuo mun maailmankatsomukseni esim. on koalanille mahdoton sulattaa, samalla tyylillä muhun on aina suhtauduttu joka paikassa ja asiassa.

En ole mielestäni ujo, antisosiaalinen toki, mua ei kiinnosta muiden ihmisten asiat ellei niissä ihmisissä ole jotakin mikä mut saa heistä kiinnostumaan tarpeeksi. Se, että en puhu jokaiselle kuinka on kaunis sää tänään tv. jossain kahvihuoneella/tupakkapaikalla töissä vaan tyydyn olemaan hiljaa jossei ole asiaa eikä kiinnostusta puhua, niin ihmiset olettaa oitis mun olevan "ujo", joka on mun mielestäni heikompi luonteenpiirre kun epäkiinnostus. Ujo ihminen haluaisi tutustua muihin, mutta ei huonon itseluottamuksen takia sitä osaa tehdä. Antisosiaalista ei vaan kiinnosta. Tää on kanssa semmonen asia mitä monien ihmisten on vaikea käsittää.

Itsemurhaan palatakseni mulla on vähän sellanen suhtautuminen, että en tuomitse sikäli kun syy siihen päätökseen ei ole merkityksetöntä paskaa, esim. mikä tahansa tunnepuolen asia(esim. "tyttökaverijätti nyyh kaikki kiusaa nyyh tapan itseni"), jotka ihminen kyllä halutessaan kykenee ylittämään. Ei se ole kenenkään kuin yksilön oma asia miten täältä haluaa lähteä mun mielestäni koska se joka tapauksessa on joskus edessä.

Niin on, Intiaani.

Kalkkaropää: Mä kyllä ymmärrän oikein hyvin, mitä epäkiinnostus on ja mistä se voi johtua!

Tunnelmallisista syistä johtuva itsemurhanhalu ("rakastettu jätti mut") on minusta parhaiten ymmärrettävissä, taloudellisista johtuva sen sijaan vaikuttaa aivan turhalta. Mutta jokainen kokee todellisuuden eri tavalla ja sillä on eri tärkeysjärjestys.

Koalani kirjoitti:Niin on, Intiaani.

Kalkkaropää: Mä kyllä ymmärrän oikein hyvin, mitä epäkiinnostus on ja mistä se voi johtua!

Tunnelmallisista syistä johtuva itsemurhanhalu ("rakastettu jätti mut") on minusta parhaiten ymmärrettävissä, taloudellisista johtuva sen sijaan vaikuttaa aivan turhalta. Mutta jokainen kokee todellisuuden eri tavalla ja sillä on eri tärkeysjärjestys.

Tunnelmalliset syyt taas mun mielestäni juuri ovat niitä turhia.. Hormoonihuuruissa ihminen nyt on vähiten rationaalinen, jonkun hetkellisen nyyhkyfiilisken takia itsensä tappaminen nyt on jos mikä niin älytöntä, että ehkä semmosseesta ihmis saastasta, joka vastaavista syistä päivänsä päättää on parempikin ne päättää..

Valinnan vapaus, sepä juuri! Ei kenenkään elämää ole suunniteltu päättyväksi itsemurhaan, ihminen kääntyy siihen päätökseen itse. Nopea pakotie ulos tästä todellisuudesta, mutta uskon että ne asiat jotka täällä jää kesken, käy loppuun asti missä sitten ikinä onkin.

Onhan näitä viestejä rajan takaa tullut. Että kaikki hyvin! Ettei kukaan syyttäisi itseään! Että kaikella tekemällä on seurauksensa! Ja vielä että kaikki on hyvin!

Kalkkaropää kirjoitti:Tunnelmalliset syyt taas mun mielestäni juuri ovat niitä turhia.. Hormoonihuuruissa ihminen nyt on vähiten rationaalinen, jonkun hetkellisen nyyhkyfiilisken takia itsensä tappaminen nyt on jos mikä niin älytöntä, että ehkä semmosseesta ihmis saastasta, joka vastaavista syistä päivänsä päättää on parempikin ne päättää..

Tunnelmallisistä syistä päivänsä lopettaneet on säälittäviä, koska he säilyttävät rakkaudenkyvyn, eli on paljon lähempänä Jumalaa kuin kyynisistä syistä itsarin tehneet ihmiset. Ne olisi hyödyntäneet ihmiskuntaa suuresti, jos ne ois vain jaksanut.

Niin.

Olen kuollut kahdesti. Molemmilla kerroilla saatu takaisin henkiin.
Toisella kertaa oman käden kautta.
Mitään muuta en kokenut kuin pimeyttä.

Ei ole ratkaisu mihinkään ...jos sitä joku miettii.

Mun kokemuksen mukaan vain pimeyttä kokevia ihmisiä vaivaa joku pimeä henki, joka estää valon heiltä. Jos saa aurapuhdistuksen/karmisen puhdistuksen, saa pois entiteetin (hengen).

jotenkin sitä itse pysähtyy miettiin eläämää, kun tuttava teki vähän aikaa siten itsemurhan. Itse olen mietinyt asioita, onko oikesti toisella puolella mitään, onko " meitä" johdettu harhaan? entä jos sielä onkin vieläkin synkempää kuin täällä, loputon ahdinko ja pimeys. Vai onko siellä se valo mistä monet puhuvat, rajan takana?.

No, meitä on vain johdettu harhaan siinä mielessä, että kaikki pääsisivät välittömästi valoon. Se voi viedä muutamia päiviä, taikka vuosia ja jopa satoja vuosiakin, valintojensa mukaan. Mutta jossain vaiheessa kaikki pääsevät.