Itsemurha

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 02 Touko 2012, 23:29

Koalani kirjoitti:Joo sekä meditointi että tieto auttavat masennuksessa. Mutta pitää myös haluta elää, ja sitä varten pitää olla jokin elämänpäämäärä. Spirituaalisuus auttaa löytämään päämäärän.

Taidanpas avata sanaisen arkkuni tähän aiheeseen mikä mua on aina ärsyttänyt: Positiivisuuden yliarvostaminen, ja sen pitäminen jonakin nautittavan elämän oletusarvona.

Minä olen lähtökohtaisesti tämän yleisen ajattelun mukaan "onneton". En osaa yksinkertaisesti selittää mistä mun paha oloni johtuu, mikä tai mitkä seikat sen ovat pistäneet aluilleen, enkä sille polulle täten edes yritä lähteä. Sen tiedän, että mua ei ole mikään kiinnostanut saati herättänyt pahemmin tunteita sitten ammattikoulun alun/puol välin tai peruskoulun loppumisen jälkeen. Joka aamu väännän itseni väkisin ylös pakollisiin menoihin vain odottaakseni sitä, että pääsen takaisin kotiin odottelemaan seuraavaa päivää, tää toistuu viikonloppuun asti ja sitten sama sykli lähtee alusta. Täytän tänä vuonna 22, että fiilikset ollut nämä jo muutamia vuosia.

Jokainen ihminen tuntuu turhalta mulle. En näe syytä tutustua, koska mua ei kiinnosta ketään, ei näiden ihmisten tekemiset, ajatukset saati elämä missään muodossa paskan vertaa. Ainoa ajatus mikä korkeintaan herää joskus on viha. Tieto siitä, että heistä jokanen on yhtä merkityksetön yksinkertaisilla aivoillaan ajatteleva kasa lihaa, joka haaskaa happea ympäriltään ja kuvittelee olevansa jotakin mitä ei ole vaan tehdäkseen elämästään helpompaa. Mun ei tarvitse sillä hyväksyn elämän faktat.

Voisin varmasti vaikuttaa olotilaani monella tavalla, mutta yksinkertaisesti en halua. Olen ihan sinut tämän kanssa. Ne syyt mitkä tiedostan osaksi vihani aiheuttajiksi ovat asioita, joita en kykene saavuttamaan tai jos kykenisin on se kynnys tehty niin valtavaksi, että en näe järkeä nähdä sitä vaivaa. Siksi vaan yksinkertaisesti hyväksyn sen. Elän sen asian kanssa ja haen hetkelliset nautintoni sieltä mistä ikinä sen satun löytämään.

Äärimmäinen pointtini on, että näen heikkoudeksi tämän tarpeen tarvita epärationaalisia syitä ja perusteita elämälleen ja paremmalle ololle. Okei voin meditoida, "spiritualisoitua" tai mitä tahansa mambo jambo paskaa, mutta se on pelkkää illluusiota. Onko se oikeasti "parempaa oloa", että valehtelet itsellesi paremman olon? Mun mielestä ei. Tai jos onkin, onnellisuus ei sitten ole meikäläisen juttu.

Koen sen ennemminkin vahvuudeksi, että pystyn ajattelmaan näin ja silti selviämään seuraavaan päivään. Unirversaalilla tasolla tämä kaikki on kumminkin aivan merkityksetöntä, tahtoi sitä kuinka paljon omaa merkitystään yksilö sitten luodakin. Aurinko tai mikään muu taivaankappale ei vaikutu sun hyvästä olostasi, eläin- ja ihmisluonto pysyy yhtä brutaalina ja halveksuttavana, hyvin todennäköisesti kuulut siihen enemmistöön maailman populaatiosta, jota ei kukaan muista tai edes tiedosta ollutta olemassaoloasi sadan vuoden päästä(joidenkin olemassaoloa ei edes "tiedosta" elävät ihmiset, jotka ovat jatkuvassa kontaktissa sen yksilön kanssa}, olet sitten kuinka onnellinen tahansa, mikään ei muutu kuin vain sun pääsi sisällä. Mun mielestä se on vain sitä että on irti todellisuudesta.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 03 Touko 2012, 00:02

On tosiaan harmi, et sä oot ehtinyt tulla niin kyyniseksi niin nuorena. Kyllä jokainen ajatuksemme ja tunteemme vaikuttaa toisiin ihimisiin, sillä energiatasolla me ollaan kaikki yhteydessä. Sulla ei siis ole syytä elää, ei unelmia, ei päämääriä. Kysymys on: haluatko tietää miksi niin on? Siis miksi susta on tullut semmoinen? Ja jos saat tietää, haluat sä muuttaa sitä? Ellet, mä voin takuulla sanoa, ettei sun elämä tule sen onnellisemmaksi kuin mitä ne pinnalliset nautinnot sulle tarjoavat. Sä et itse jätä ovea ulospääsyyn. Se on susta kiinni uskoa yliluonnolliseen ja henkiseen ja uskaltaa tehdä muutoksia. Mut jos sä alusta asti olet vakuuttunut siitä, ettei mitään ole olemassa sen ulkopuolella kuin mitä sun aistisi näyttävät sulle, henkisyys pysyy kaukana sulta.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 04 Touko 2012, 09:47

Liika positiivisuus on omasta mielestäni yhtä huono juttu kuin liika negatiivisuus. Tasapaino on se mikä tiellä pitää eli kokonaisuudessa neutraali "tunnemaailma" on paras omasta mielestäni. Ihan eri asia on se, että kuka neutraaliuteen kokonaisuudessa pystyy, eivät varmaankaan useimmat.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 06 Touko 2012, 19:07

Niin on, tasapaino on erittäin tärkeä ja mun elämän tärkeimpiä läksyjä. Mun henkiopas joutuu koko ajan tasapainottamaan mua, sillä mulla on taipumus oleskella äärimmäisyyksillä.

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 06 Touko 2012, 21:33

Koalani kirjoitti:Sulla ei siis ole syytä elää, ei unelmia, ei päämääriä. Kysymys on: haluatko tietää miksi niin on? Siis miksi susta on tullut semmoinen? Ja jos saat tietää, haluat sä muuttaa sitä? Ellet, mä voin takuulla sanoa, ettei sun elämä tule sen onnellisemmaksi kuin mitä ne pinnalliset nautinnot sulle tarjoavat. Sä et itse jätä ovea ulospääsyyn. Se on susta kiinni uskoa yliluonnolliseen ja henkiseen ja uskaltaa tehdä muutoksia.

Juuri tämä on se ongelma. Jos ainoa tie kokea onnellisuutta on tämä aivojen pehmentäminen satuilulla ja muuhun hevonpaskaan uskominen, en sellasta "onnea" halua. Kuten sanoin, se on enemmänkin totuudesta irrottautumista, vain koska se on helpompaa kun tämän elämän merkityksettömyyden hyväksyminen.

Ja varsinaisesti syyni elää on vain se, että elän. En näe syytä tätä biologista konetta mikä olen sammuttaa vaikka sen tila universaalisti merkityksetöntä onkin. Sammuu sitten kun sammuu. Päämäräni on pitkälti seuraavan päivän eläminen. Unelmia on, mutta tähän yhteiskuntaan syntyneenä sen mistä unelmoin toteutumisen tavoittelun kynnys on tehty niin valtavaksi ja kannattomaksi, että annan niiden asioiden vaan pysyä unelmina ja koitan elää sen kanssa.

Lähtökohtaisesti tiedostan joitakin tekijöitä, jotka mun ajatteluni tähän on muokannut. Esimerkiksi vihani ihmisyyttä kohtaan on kasvanut puhtaasti havaintojeni ja kokemuksieni kautta. Harvoja poikkeuksellisia yksilöitäkin kyllä löytyy, mutta maailmantilaa katsomalla on myös väistämätöntä huomata ja vetää samat johtopäätökset ihmisten pahuudesta, jotka kykenee vetämään yksilötasollakin. Ja haluanko muuttaa sitä? En, sillä ainoa keino muuttaa näkemyksiäni olisi kumota ne sokealla uskolla johonkin mikä ei ole todellisuuden kanssa missään yhteydessä. En voi kun hyväksyä sen asian ja hakea ne hetkelliset nautintoni keinotekoisesti.

Mut jos sä alusta asti olet vakuuttunut siitä, ettei mitään ole olemassa sen ulkopuolella kuin mitä sun aistisi näyttävät sulle, henkisyys pysyy kaukana sulta.

En ole vakuttunut, vaan varsin tietoinen ettei ihmisen vaistot koe kaikkia täysin luonnollisiakin ilmiöitä. En näe atomihiukkasia tai happimolekyylejä, en tiedosta jokaista verihiutaletta, joka juoksee sisälläni, en näe painovoimaa tai kuule taajuuksia, jotka on ihmisen kuuloaistin ulkopuolella. Nevertheless en koe tarvetta uskoa johonkin mystisiin voimiin vain jotta oloni olisi parempi, ellei näitä asioita pystytä todistamaan olemassaolevaksi tieteellä.

My main point being: olen yleisellä tavalla tulkittuna ehkä "onneton". Mutta onko se väärin, että hyväksyn asian, sillä oma persoonallisuuteni ei salli sitä sokeaa onnellisuuden huolimista vaan tahdon olla realisti ja nähdä asiat niinkuin ne oikeasti ovat? Millä sinä perustelet sen, että hyväksyt sen helpomman tien uskomalla lohduttaviin asioihin joille ei ole mitään todellista näyttöä? Tarviiko sun sitä edes perustella, sillä olet yhtäläillä vakuuttanut itsesi kuin minä, että "näin on asian laita"? No jos koet että ei tarvi perustella , olemme siis omalla tavallaan samanlaisia, vain eri suuntautuneisuudella, miksi minun tieni olisi väärempi tai huonompi?

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 07 Touko 2012, 00:26

Sun tiesi on vain siinä mielessä pahempi, koska sä olet onneton ja minä onnellinen. Mutta jos sä haluat olla onneton, se on ehkä oikea tie sulle. Jokainen meistä etenee omassa tahdissaan. Mutta mä en puhunut sokeasta uskosta. En mäkään uskonut mihinkään aistieni ulkopuolella olevaan, kunnes mä sain todistuksia sielun, karman, jälleensyntymisen, sielujen suunnitelman, pahojen ja hyvien voimien, yms. olemassa oloon. Mulla ei ollut mitään tarvetta lohduttaa itseäni valheilla tai epärealistisilla toiveilla. Mä tutkin ja löysin. Todellisuus on paljon laajempi kuin mitä me nähdään. Mitä me nähdään ei oikeastaan olekaan todellisuutta, vaan illusio. Esineiden ja ihmisten molekyylit ei muodosta niitä kuvia, mitä me nähdään, vaan on värähtelyjä, joita meidän aivot tulkitsee niin. Mut meidän aivot pystyy tulkitsemaan vain pienen osan ympärilläni olevaa energiaa.

Sä olet vielä hyvin nuori, joten sulla on aikaa saada niitä todistuksia. Mä olin silti avoin niille ja luotin intuitiooni. Jos odotat, että yliluonnollista todistetaan kuten ihmisten tieteet, sä tulet odottamaan hyvin kauan...

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 09 Touko 2012, 23:16

Koalani kirjoitti:Sun tiesi on vain siinä mielessä pahempi, koska sä olet onneton ja minä onnellinen. Mutta jos sä haluat olla onneton, se on ehkä oikea tie sulle. Jokainen meistä etenee omassa tahdissaan. Mutta mä en puhunut sokeasta uskosta. En mäkään uskonut mihinkään aistieni ulkopuolella olevaan, kunnes mä sain todistuksia sielun, karman, jälleensyntymisen, sielujen suunnitelman, pahojen ja hyvien voimien, yms. olemassa oloon. Mulla ei ollut mitään tarvetta lohduttaa itseäni valheilla tai epärealistisilla toiveilla. Mä tutkin ja löysin. Todellisuus on paljon laajempi kuin mitä me nähdään. Mitä me nähdään ei oikeastaan olekaan todellisuutta, vaan illusio. Esineiden ja ihmisten molekyylit ei muodosta niitä kuvia, mitä me nähdään, vaan on värähtelyjä, joita meidän aivot tulkitsee niin. Mut meidän aivot pystyy tulkitsemaan vain pienen osan ympärilläni olevaa energiaa.

Sä olet vielä hyvin nuori, joten sulla on aikaa saada niitä todistuksia. Mä olin silti avoin niille ja luotin intuitiooni. Jos odotat, että yliluonnollista todistetaan kuten ihmisten tieteet, sä tulet odottamaan hyvin kauan...

Ja jälleen epäonnistut tajuamaan sen mun pointtini. Olen tasan niin onnellinen kuin realistisesti voin tässä yhteiskunnassa ja maailmassa olla, ilman itsekusetusta ja silmälumetta. En tahdo uskoa johonkin vain, jotta oloni olisi parempi. Hyväksyn asian olevan näin.

Koen olevani vahvemmilla tässä maailmassa kuin esim. kaltaisesi yksilöt.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 10 Touko 2012, 02:30

Mitä asiaa sulla sitten on tässä foorumissa?

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 10 Touko 2012, 02:33

Mä voin muuten käyttää ihan samoja sanoja susta, mitä sinä käytät musta, että siis sinä olet heikkona tässä maailmassa, kun et usko mihinkään, ja sinä kusetat ja petät itseäsi, kun torjut kaiken etkä anna itselleni mitään mahdollisuutta toisenlaisiin näkemyksiin.

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 11 Touko 2012, 21:12

Koalani kirjoitti:Mitä asiaa sulla sitten on tässä foorumissa?

Mikä kysymys nyt taas tämä on? Minua kiinnostaa paranormaali ideana. Ei tänne rekisteröityessä muistaakseni kyselty kantaani johonkin new age paskanjauhantaan tai että onko kiinnostukseni tähän aiheeseen fundamentalistisen kiinnostunut vai realistisesti näistä asioista kiinnostunut. En ole luonteeltani tuota sontaa elämäänsä tarvitseva, tekeekö tämä foorumillani oleskelun muka jollakin asteella absurdiksi?

Mä voin muuten käyttää ihan samoja sanoja susta, mitä sinä käytät musta, että siis sinä olet heikkona tässä maailmassa, kun et usko mihinkään, ja sinä kusetat ja petät itseäsi, kun torjut kaiken etkä anna itselleni mitään mahdollisuutta toisenlaisiin näkemyksiin.

Käytä toki, kylmä fakta vaan on että vedän tässä pidemmän käden. Mieti tilanne, jossa tämä sun visioima "todellisuus", jollain ihmeen konstilla paljastuisi pelkäksi hölynpölyksi. Tajuat, että maailma on oikeasti vaan kylmä merkityksetön paikka, jossa olet yksin. Uskoisin reaktiosi olevan kuta kuinkin tämän keskustelun otsikon mukainen tai sitten syvä masennus, josta selviät keksimällä uuden höpö löpö jutun, jolla pehmetät elämääsi. Minä kyseisessä skenaariossa en tekisi mitään aikaisemmasta poikkeavaa, sillä olen tiedostanut sen jo pitkään. Ja vaikka tilanne olisi päinvastainen, jokin jumalhenki tai vastaava näyttäytyy ihmisille ja "jippii oikeesti meillä on merkitys me ollaan tärkeitä! :) , elämä on ikuista! Henget todellisuutta! Pyöritään ringissä käsi kädessä, auringonkukkia tukassa ja tuulen mukana hulmutessa tässä upeassa utopiassa!"- paljastisi todellisuudeksi, universumin faktaksi ja olemassa olon syyksi, voisin vain todeta, että "ahas no olinpa näemmä väärässä. Onneksi. ".

Annan mahdollisuuksia, kun todisteet täsmää. Mikään ei ole antamut mulle todisteita uskoa henkin tai minkäänlaiseen hengelliseen yhteneväisyyteen kenenkään kanssa. Merkityksen hakeminen sieltä missä sitä ei ole, on ihmisten suurin heikkous imo.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 12 Touko 2012, 00:15

Kalkkaropää kirjoitti:Mikä kysymys nyt taas tämä on? Minua kiinnostaa paranormaali ideana. Ei tänne rekisteröityessä muistaakseni kyselty kantaani johonkin new age paskanjauhantaan tai että onko kiinnostukseni tähän aiheeseen fundamentalistisen kiinnostunut vai realistisesti näistä asioista kiinnostunut. En ole luonteeltani tuota sontaa elämäänsä tarvitseva, tekeekö tämä foorumillani oleskelun muka jollakin asteella absurdiksi?

Mun kirjoitelmat om tuskin New Agesta hankittu, kun kaikki tietää, et New Agen ideologian mukaan ei ole edes olemassa pahoja voimia tai henkiä. Musta on kyllä absurdia tuhlata aikaa lueskelemalla juttuja, joihin ei edes usko.

Sä et edes voi kuvitella, kuinka lyhyen käden sä vedät. Mun elämä on ihan hyvä, enkä tarvitse pehmettää sitä millään tavalla. Mä en usko paranormaaliin, vaan tiedän siitä ja koen sitä. Ja mun jutut ei ole yhtään keksitty, sillä jos mulla olisi moinen mielikuvitus musta tulisi kirjailija. Lisäksi ulkomaailma ei voi vaikuttaa mun tunteisiin, enkä pysty masentumaan. Mikään ei voi kumota jo saamani todistukset, ettäs tiedät.

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 12 Touko 2012, 21:50

Koalani kirjoitti:

No miksi et julkaise näitä sinut niin vakuuttaneita "todistuksia", jotta koko muukin maailma pääsisi tietoiseksi mitä se todellisuus on? Aivan, sulla ei ole mitään todisteita. Tähän väliin turha heittää mitään "skeptikot eivät kumminkaan usko, joten tietojeni julkaiseminen olisi turhaa". Kyllä ne(minä mukaan lukien), uskotaan jos todella jotain vankkumatonta näyttöä löytyy.. Jota epäilen hyvin vahvasti.

Pahinta tietämättömyyttä on kiistää oma tietämättömyytensä. Jos sinulle on noin vaikeaa edes kuvitella skenaarioa, jossa koko maailmankuvasi luhistuisi olemattomiin, ehkä se sun maailmankuvasi ei ole kovin vahvoilla alun alkaenkaan. Vai oliko tämä "ulkomaailma ei minuun vaikuta" juttu sitä kuvittelua? Jos, teoreettisesti tämä "totuus", kuten sinä sen näet, ei olisikaan totta, ihan tosissaan pystyisitkö vaan olemaan, että "jaahas no ei voi sitten mitään"? Eikö noiden juttujen uskominen kumminkin pikkasen helpota sun elämääsi jossain määrin? Anna toivoa? Näin ainakin kuvittelisin, sillä jos itselleni kävisi samat voisin pikemminkin henkäistä helpotuksesta, että olinkin väärässä. Pystyisitkö sinä?

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 13 Touko 2012, 00:06

Se vankkumaton näyttö on jokaisen koettava itse. Olen kuitenkin kirjoitellut mun todistuksia (kanavoinneista, hypnooseista ja toipumiset) sivustolleni. Jos ne ei sulle todistuksina kelpaa se ei ole minun ongelma. Eikä ole kysymys mun maailmankuvasta, vaan faktoista. Eikä faktat muutu olemattomiin. Mutta koska henkimaailma muokaantuu jatkuvasti, ei niitä faktoja voi todistaa tieteellisinä keinoina. Ne esiintyy eri toimintojen seurauksina. Mulla ei tartte olla "toivoa", koska en ole epätoivoinen.Sinä sen sijaan etsit helpotuksen, koska et ole ihan varma, onko henkimaalima olemassa vai ei, mutta valitset skeptisismin.

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 13 Touko 2012, 00:45

Koalani kirjoitti:Se vankkumaton näyttö on jokaisen koettava itse. Olen kuitenkin kirjoitellut mun todistuksia (kanavoinneista, hypnooseista ja toipumiset) sivustolleni. Jos ne ei sulle todistuksina kelpaa se ei ole minun ongelma. Eikä ole kysymys mun maailmankuvasta, vaan faktoista. Eikä faktat muutu olemattomiin. Mutta koska henkimaailma muokaantuu jatkuvasti, ei niitä faktoja voi todistaa tieteellisinä keinoina. Ne esiintyy eri toimintojen seurauksina. Mulla ei tartte olla "toivoa", koska en ole epätoivoinen.Sinä sen sijaan etsit helpotuksen, koska et ole ihan varma, onko henkimaalima olemassa vai ei, mutta valitset skeptisismin.

Huhhuh, todella huvittavaa miten harhainen ihminen voi olla. Kun seinälle puhuisi, jos olet jo päättänyt että tiedät kaiken, et tiedä mitään. That´s the way I see it.

Loppu vedoksi nyt toteaisin vielä, että se miten määrittelet näytön/todisteen on hyvin kaukana todellisesti siitä mikä määritellään todisteeksi tai näytöksi tieteen maailmassa. Myönnät toki, että ei ole tieteellistä näyttöä, thus myös myönnät koko jutun olevan "vain uskon asia" eli hölynpölyä. "Fakta" on myös sana minkä merkityksen suosittelen tsekkaamaan jostain sanakirjasta.

Ja jälleen missaat täysin pointtini tuossa lopussa. Kyllä, olet nyt "toiveikas" epätoivoisen vastakohta, mutta olet tätä koska sulla on tämä "suuri totuus" johon sokeasti luotat. Mikä tuo pointti tuossa tekstini lopussa oli, että olisitko yhä toiveikas, jos tämä totuutesi osoittautuisi valheeksi? Et kykene tähän selvästikkään vastaamaan, joten en edes sitä jaksa odottaa enää, johtuu luultavasti siitä kun kaikki tämän "totuutesi" ulkopuolinen menee yli ymmärryskykysi.

Ja jos mielestäsi se todellakin on "helpotus", tiedostaa elämän realiteetit as they are, niin mikäs siinä. Yleisen käsityksen mukaan olen olettanut, että ihmiset nimenomaan kokevat raskaaksi ajatella asiat kuten minä.. That´s why they invented religion.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 13 Touko 2012, 01:17

En ole koskaan sanonut tietäväni kaikkea, mutta se, mitä tiedän, on olemassa. Onneksi vaan, ettei henkisiä asioita voidakaan todistaa tieteellisesti! "Tieteet" ovat nefiliimien antamat ja tahallaan ovat antaneet ihmisille rajoitettuja tietoja. Mitä uskontoja koskee, niiden perusta on valolta, mutta nefiliimit ovat sotkeneet niihin valheita. Lopuksi, mitä ei voi todistaa ns. tieteillä ei suinkaan merkitse sen olevan uskon asia, päin vastoin. Mähön sanoin juuri, et kaikki on todistettu, vain eri tavalla, nimittäin kun tarkastelee syitä ja seurauksia. Sä et ole edes ymmärtänyt, etten ole toiveikas, mä yksinkertaisesti tiedän.

Avatar
Kalkkaropää
Kummitus
Viestit: 65
Liittynyt: 04 Joulu 2011, 22:16

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Kalkkaropää » 13 Touko 2012, 02:30

Sä et ole edes ymmärtänyt, etten ole toiveikas, mä yksinkertaisesti tiedän.

Jep jep... Hyvää kuvitelmien värittämää elämän jatkoa sitten vaan sullekkin.. :)

Avatar
Merey Celeste
Alieni
Viestit: 114
Liittynyt: 14 Tammi 2011, 13:42
Paikkakunta: Jossain Pohjois-pohjanmaan perukoilla

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Merey Celeste » 25 Touko 2012, 08:38

Itse en hyväksy, itsemurhaa tai sen tekiöitä, minusta ne on raukkoja ja itsekäitä jotka eivät välitä miltä läheisitä tuntuu ja minkälaisen tuskan jättää jälkeen. marraskuussa on ylensä itsemurhan tehdeinen muisto päivä, mutta minä en osalistu siihen tai vie kyntilää hauvalle, miksi pitäs muistaa sitä että se tappo itensä?! Mun mielipide on jyrkkä enkä välitä mitä muut siiitä ajatelevat. Mun ei tarvi hyväksyä sitä se ei ole minun päätetävissä. Tää kaikki johtuu siitä että äitini yritti useasti itsemurhaa ja lopulta onnistu. :x :demoni: . Mutta asiat ei aina ole niin yksinkertaisia eikä me voida ihan kaikkea ymmärtää miksi joku on niin epätoivoinen että tekee itsemurhan.

Äidin kuolema mietitytti minua paljon enkä aina ollut ihan varma asiasta miten äitini kuolema oli johtunut tai saanut aikaan,
mutta eräänä yönä näin unta äidista uni oli erilainen kuin tavaliset unet. OLtiin äitin kanssa huoneessa ja siellä soi jokun kaunis uskonolinen kappale, siellä äiti kertoi ettei tarvi olla huolissaan että hänellä on kaikki hyvin nyt, Äiti myös kertoi siinä unessa ettei vaan enään jaksanut "taistella" ja hiipui hiljaa pois,
http://www.kotinet.com/tiina.kemi.
Bibo eisen enempää tai vähempää

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 25 Touko 2012, 17:31

Niin, itsemurha jättää taaksensa useimmiten läheisten tuskaa. Loppujen lopuksi jokaisella on kuitenkin oikeus päättää miten hänen elämä loppuu jollei jokin yllättävä tapahtuma sitä lopeta ennenaikaisesti. Tuo Kalkkaropään ja Koalanin kiivas viestinvaihto oli vähän turhaa omasta mielestäni, ääripään mielipiteet suuntaan tai toiseen tuskinpa ovat oikea totuus asioista ainakaan ihmisen kaltaisen olennon tässä kehitysvaiheessa. Me tuskinpa tulemme tietämään elinaikanamme totuutta ilmiöstä henkimaailma.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Avatar
Koalani
Poltergeist
Viestit: 347
Liittynyt: 17 Loka 2010, 01:03
Paikkakunta: Kreikka
Viesti:

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja Koalani » 27 Touko 2012, 21:05

Mun tarkoitus oli auttaa häntä.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Itsemurha

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 28 Touko 2012, 11:56

Jep, mutta hyvät tarkoitukset kääntyvät joskus itseään vastaan kuten kävi tässä tapauksessa. Onnellisuus ei ole itseisarvo johon pitää pyrkiä, itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on sopii paremmin kuvioon kuin onnellisuuden tavoittelu keinolla millä hyvänsä. Eikä välinpitämättömyys muita kohtaan tarkoita välttämättä negatiivisuutta.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron