Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 10 Huhti 2018, 07:28

Moni on katsonut elokuvan Orwelli 84, tai jätti sen kesken koska sen katsominenkin oli liian kauheaa, kyse on ihmisten alistamisesta diktatuurin alle, vapaus jota voisi olettaa olevan nykyaikana, olisikin täysin poissuljettua, näin on monella työpaikalla tuotantotyöntekijöiden keskuudessa. Politikot kokoomus, keskusta kärkipäässä ajoi nyt työttömien kelakorvausten leikkaukset läpi, vaikka ensin luvattiin ettei niitä oteta käyttöön, jollei leikkaukset johda haluttuun tulokseen, no ne ei johtaneet mutta leikkaukset tuli, tämä sama pakkovalta jatkuu myös tuotantotyöpaikoilla, kaikki inhimillisyys on leikattu pois, ihmisen täytyy olla täysi kone, se on osalle vaikeaa ja ihan oikein se, koneajattelu johtaa hitlerismiin aina.
Olin aikoinani Nokialla tuotantotyöntekijänä testaajana. Herrakansa kulki käytävilä naurusuin ja nähtävästi ilman kiirettä, mutta se käänteinen puoli oli tuotannon työntekijöillä tiimityössä, seuraava esimerkki Valmetilta tuo muistot pintaan Nokian työajoistani.
https://mvlehti.net/2018/04/09/totuus-u ... tehtaasta/

Eli jos halutaan työpaikat kiinnostaviksi ilman palkkojen nostoja, on syytä katsoa peiliin työnantajien kuinka he kohtelevat työntekijöitään.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7114
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 10 Huhti 2018, 08:56

Ei se varmaan motivaatiota nosta kun politiikasta pois jäänyt edustaja voi nostaa sopeutumiseläkettä 4000-5000 €/kk samalla toimien esim. lääkärinä pitäen omaa vastaanottoa. Koska laissa on mahdollisuus, niin yrittäjä nostaa palkkaa osinkoverotuksen mukaan ja välttelee maksamasta suurempia veroja. Pahimmat veronkiertäjät löytyvätkin politikoista koska hyvä verosuunnittelu antaa sellaiseen mahdollisuuden eli se ei ole rikollista, moraalitonta kylläkin. Työttömien aktiivimalli leikkaa tuon 4,65% jos et ole saanut työtä vaikka kuinka monta hakemusta ja yhteydenottoa olisit tehnyt.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Huhti 2018, 07:32

Ei nosta motivaatiota eriarvoistaminen palkoissakaan tai sopeuttamiseläkkeissä, osahan tekee nytkin aivan ilmaiseksi töitä Suomessa, moni ei tiedä sitä, koska valtamedia vaikenee tästä, tähän on tultu poliittisin päätöksin, erittäin oikeudenmukaista politiikkaa ajaa oikeistopuolueet.

Tuossa työttömien korvausten leikauksessa on kyse sopeuttamisesta tulevaan, hajoitetaan tasaarvoyhteiskunta, eriarvoistetaan, pisteytetään ihmiset kuten Kiinassa ja kohta myös Suomessa tulevan terveysuudistuksen mukaan sinutkin pisteytetään, mutta aina on kyse myös arvoista ja kuka arvot laatii ja minkä mukaan silloin annetaan pisteet, moni ehkä huomaa että tähänkin on tullut tiimityö mukaan, ethän halua ola tiimisi huonoin huonoimmilla pisteillä, eli eliitti ohjaa pääosin kokoomuksen ja keskustan kautta Suomessa tulevaa aikaa näkemyksensä kaltaiseksi, asiat voisi olla paljon paremmin, aivan toisinkin, eli kyse on globaalien suuryritysten politiikasta, missä muilla ei ole juurikaan sijaa, Tämä kehitys ei koske vain Suomea, vaan myös monia muita EU maita. Moni kysyy mikä on antikristus, se on aate mitä nyt ajetaan, tietysti moni myös haluaa sen kohdistaa johonkin johtajaan, mutta kyllä se on enempi aate, toki se tarvitsee keulakuviakin, mutta voi edetä ilman vahvaa keulakuvaakin kuten nyt on edennyt EU:ssa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7114
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 11 Huhti 2018, 08:45

Tarkoitit varmaan että epäoikeudenmukaista politiikkaa? Kyllä tuossa politiikassa arvot ovat sellaisia että köyhät kyykkyyn. Jokainen joka epäilee asiaa, kannattaa tutustua vaikka Sveitsiläistiedemiesten tutkimukseen jossa tutkittiin miten vauraus jakautuu tällä pallolla. Tuleva sote ratkaisu hyvin todennäköisesti tuo suuret terveysalan toimijat jakamaan kakkua. Ensin hinnat pysyvät kohtuullisella tasolla mutta jatkossa on mahdollisuus jopa kartelleihin jolloin hinnat pomsahtavat reilusti ylöspäin. Toivottavasti tällainen skenaario ei kuitenkaan toteudu. Kyllähän se aate on ja moni aatteen kannattaja onkin pakastanut omatuntonsa kuten Ronald Bernardin ex-illuminati pankkiirin juutuubin videoista voi myös helposti todeta. Pari videoista on suomeksi tekstitetty. Suosittelen katsomaan jos videot on vielä katsomatta.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 14 Huhti 2018, 00:53

Aktiivimalli on vain yksi tapaus siinä ketjussa jossa pyritään pitämään ylisuuri virkakoneisto toiminnassa. Markkinaliberalismi vie työpaikat kehittyneistä maista halpatyömaihin josta seuraa rakenteellinen työttömyys kehittyneissä maissa. Suomessa taitaa nykyisellään olla 100000 - 200000 työpaikan puuttumisesta johtuva rakenteellinen työttömyys eikä muutosta ole näkyvissä, tarvittaisiin poikkeavia ratkaisuja tuohon ongelmaan mutta "suomen tavasta" poikkeavia tulonhankkimismuotoja on "vainottu" kautta linjan jo vuosikymmeniä joten edes niistä ei ole apua juurikaan. Ylisuuren virkakoneiston ylläpito on ensisijainen tavoite valtiolla ja kuntasektorilla eikä siitä luovuta hevillä joten säästöjä pitää hakea sieltä mistä yleensä eli vähäosaisten sektorilta.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 14 Huhti 2018, 07:21

Koko sou aktiivimallin ympärillä on myös tähtäystä tuleviin vaaleihin, joko tarkoituksella sovittu laajemmin isojen puolueiden kesken tai osa käyttää sitä nyt hyväksi, kuten SDP:n Antti Rinne joka on myös netin tietojen mukaan vapaamuurari ja saakin hyvin lähetysaikaa mielipiteineen ja turvataan SDP:n paikka jos keskusta tippuu seuraavissa vaaleissa, SDP ei kuitenkaan ole EU vastainen, eli mitään isoa parempaa muutosta ei siis saada aikaiseksi SDP:n avulla, EU vastaisuus pitäisi saada kattoon, jolloin EU:n johdon olisi taivuttava muuttamaan politiikkaansa, tämän jälkeen vasta voisi odottaa tilanteen paranevan. Myös työntekijöiden irtisanomisturvan alasajo alle 20 henkilön yrityksissä luo epävarmuutta ja asenteita joissa työntekijällä ei jatkossa ole varaa omaan mielipiteeseensä työpaikoilla, kuten tuo Valmetin esimerkki liukuhihnarobotin asemassa olevasta työntekijästä tiimityöntekijänä, jos auot päätä epäkohdista edes ilmeillä niin ulos lennät jatkossa yhä varmemmin, tämä epävarmuus kalvaa jo syntyvyyttä niin ettei perheitä synny. Suomen syntyvyys onkin nyt alhaisimmissa luvuissa. Nuorilta miehiltä uupuu lapset ikäryhmässä 20-29 vuotiaat miesten syrjäytymisen takia, vain muutama prosentti on onnistunut luomaan lapsiperheen, nämä Sipilän hallituksen uudistukset edesauttaa pahentamaan vain tätä tilannetta irtisanomissuojan kadottua.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotim ... ailsignout

Ratkaisu olisi Trumpin malli jossa ei suosita Kiinalaisia, halpamaiden tuotteita eikä globaalia suuryritys kehitystä ja Trump onkin onnistunut nostamaan Usan valtavaan kasvuun, mikä tuo työpaikat takaisin, mutta EU on samoin Globaalin talouseliitin ohjaksissa eikä muutosta saada aikaiseksi vaikka suurin osa sitä haluaisi.
Päinvastoin meille sallitaan lisääntyviä ongelmia pakolaistulvien kautta ja velkakello pyritään nostamaan kattoon, kyseessä onkin rikollinen kansojen alasajo EU:n johdon kautta, EU:n johtoa ei ole demokraattisesti valittu, vaan olisivat pankkiireja, globaalien suuryritysten omistajia.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7114
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 14 Huhti 2018, 10:07

https://youtu.be/3Kub69c6Sr4
The hidden nazi background of Walter Hallstein founding president of EU comission.
Video 13:41
Piilotettu natsitausta löytyy EU komission perustajalta Walter Hallsteinilta. Videoita löytyy lisääkin tuubista.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Huhti 2018, 06:36

Kalliiksi tuli natsien luoma EU, toinen maailmansota oli kallein ja kauhein sota kun laskee ihmisuhritkin.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7114
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Mihin Suomalaisten työmotivaatio katosi

ViestiKirjoittaja Andromeda » 15 Huhti 2018, 10:49

EMU maiden velkaannuttaminen jotta on jotakin millä kiristää poliittisia päättäjiä. Espanjalla ja Italialla valtionlainaa noin 20 kertaa enemmän kuin Suomella. Maaradio.fi toimittajan mukaan ei ole tarkoituskaan että lainoja pystyttäisiin maksamaan takaisin. Mikä siis toimii vakuutena tuolloin? EU vastaisia videoita tulee koko ajan lisää juutuubiin ja niissä on yleensä hyvin perusteltu miksi unionista kannattaisi erota. Milloin muuten natsit olisivat ajatelleet muita kuin itseään? Unionin natsitaustaisista perustajista löytyy useita videoita tuubista.


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron