Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 27 Loka 2018, 06:50

Jaahah, elämme pimeintä aikaa, meidät tuhoavia sopimuksia solmitaan jälleen Eurooppalaisten pään menoksi, Usa jo kieltäytyi siitä, mutta Suomen hallitus teki alustavan sopimuksen SALAA jo Saksan kanssa! Puhuiko Rauni-Leena Luukkanen turhaan salaliitoista, ainakin hän sai kovaa kritiikkiä Tapani Koivulalta, mielestäni Luukkanen oli monen muun kanssa ajassa edellä nähden mihin tämä johtaa Bilderberkeleineen.

Suurin uhkakuva Euroopan säilymisenä tällaisena kuin olemme tottuneet on nyt oikeasti vaakalaudalla, jo ensi vuodesta lähtien meille alkaa virrata pakolaisia miljoona kaupalla, aivan totta, siihen annetaan lupa ja rakennetaan reittejä ja kuljetuksia tänne kaikille halukkaille, ja heitähän löytyy muutama miljardi maailmalta, suomikin voi saada muutaman miljoonan pakolaisen siivun siitä osasta helposti 1500€ kuukausi tuen turvatessa pakolaisen elämän, moni voisi kuvitella sen hienoksi asiaksi, tosin henkinen "johtaja" Dalai Lamakin tuomitsi sen jos maalla ei ole varaa ottaa pakolaisia miljoonakaupalla tai edes vähäisesti, niin näin ei täydy tehdä. Tämä johtaa alipalkattuun työreserviin ja töiden puutteeseen, se johtaa taas kaaokseen ja epäsopuun ja lieveilmiöihin, myös rikoksiin kun monella ei rahat riitä velkaisen asunnon maksuun tai edes muutenkaan elämiseen kalliissa Suomen maassa perusväestön töiden loppuessa, vai aiotko kilpailla 3€-5€ tuntipalkalla ulkomaisia 12 tuntia päivässä ahertavia vastaan jotka sanovat etteivät tarvitse edes lomia, heistä löytyy näinkin ahkeria ja osa on taas toisenlaisia tullen sosiaalietuuksien takia, eli erittäin suuria ongelmia tulossa kantaväestölle, kaiken lisäksi Sipilän hallitus salasi tämän kansalta, mitäs muuta tämä kiero hallitus tekisi.

Kun "GCM-sopimus allekirjoitetaan, saa jokainen maailman kansalainen maahanmuutto-oikeuden haluamaansa maahan. Kaikki allekirjoittajamaat menettävät oikeutensa määrätä itsenäisesti maahanmuuttomääristä ja maahanmuuttajien lähtökohdista oman maansa kohdalla.

Rajattoman maahanmuuton mahdollistaminen, laittoman muuttaminen lailliseksi ja ”kulkuväylien” perustaminen Eurooppaan laukaisee paljon suuremman kansainvaelluksen kuin olemme tähän mennessä nähneet.

Lisäksi allekirjoittajamaat sitoutuvat tuomitsemaan kaiken kritiikin ja protestin rasismiksi ja muukalaisvihaksi. Rajattoman maahanmuuton vastustajat on YK:n mukaan asetettava moraalisesti epäilyttävään valoon ja eristettävä heidät sosiaalisesti yhteiskunnasta."
https://www.adressit.com/adressi_globaa ... kaamiseksi

Kirjoitathan vastustavan adressin. Jos vastustat myöhemmin tätä kritiikillä joudut eristettäväksi, eli vankilaan, näin sopimuksessa lukee, missä sananvapaus, missä oikeus puolustaa omaa maaperää, missä!

Tietoa sopimuksesta.
https://www.kansalainen.fi/?s=gcm

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 27 Loka 2018, 10:47

Halpatyömarkkinoita nyt rakennellaan, se on selvä asia. Kävin allekirjoittamassa, vielä kun linkin vahvistan on allekirjoitus sitten tehty. Kannattaa tosiaan lukea tuon adressin teksti ja käydä allekirjoittamassa adressi. Myöhemmin kun sananvapauttamme taas rajoitetaan voi olla turha jupista tästä asiasta.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 27 Loka 2018, 21:54

Jep, rajattoman massamaahanmuuton salliva sopimus näyttäisi olevan. Halpatyövoimamarkkinoita kohti mennään tuon sopimuksen osalta. Sananvapauttakin pyritään rajoittamaan kritiikin osalta. Ei hyvältä näytä.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 28 Loka 2018, 08:08

Ei hyvä, miten tämä vaikuttaisi? Perusväestön työttömyys lisääntyy sekä kaikkien palkat alenevat pitemmällä aikavälillä sekä pätkätöiden palkat jopa muutamassa vuodessa ja niitä olisi todella vaikea saada normaleilla palkoilla sen jälkeen, kuitenkin Suomi on Euroopan kallein maa asua jo ilmastonkin takia ja pitkien välimatkojenkin vuoksi ja syrjäisyyden takia, käytännössä tämä sopimus ajaa Suomen lopullisesti alas, tilanne on jo nyt heikko, meille on myös tulossa laskusuhdanne, eli lama joka kestää vähintään viitisen vuotta ja tämän seurauksena se jäisi pysyväksi. Sipilän hallitus allekirjoitti jo keväällä salaa Saksalaisten kanssa alustavan sopimuksen tästä, sen toteutuksesta. Velkataakka kasvaa tietysti entisestään.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 01 Marras 2018, 09:38

Totta, eiköhän asiat ole sovittu niin että tuo vähäinenkin mahdollinen talouskasvu se menee sitten vaikka turvapaikanhakijoista syntyneisiin kustannuksiin tms. Eli hallituksella on aina jokin selitysmalli johon voi sitten turvautua, miksi asiat ovat miten ovat. Natossa emme vielä virallisesti ole mutta yhteistoimintasopimus on kuitenkin olemassa ja Nato joukot voivat käyttää aluettamme hyökkäykseen esim. Venäjää vastaan ja tällöin Suomen on annettava kaikenlaista mahdollista apua Naton joukoille, mitä vaan ikinä pystymme antamaan. Hyvin nuorena kun en vielä seuraillut politiikkaa sen enempää, ihmettelin kuitenkin miksi asiat eivät juurikaan muutu, on hallitusvastuussa mitkä tahansa puolueet. Sitten kun katsoin tuon E.Griffinin videon vastavalkean sivuilta, niin hänkin totesi kiinnostuksensa alkaneen juuri samalla tavalla ja herra onkin tutkinut politiikkaa tuolta 1960-luvun alusta lähtien tähän päivään asti. Minusta erittäin hyvä video, suomeksi tekstitettynä vielä joka kannattaa ehdottomasti katsoa, jos ei sitä ole vielä tullut katsottua.
viewtopic.php?f=45&t=3868

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Wespa » 01 Marras 2018, 12:44

Varjoeliitin suunnitelma oli nimenomaan hyötyä sodista ja saada sitten pakolaiset kiertämään sellaisiin maailmankolkkiin, jonne he eivät sovi. Tarkoitus oli saada ihmiset sotimaan keskenään, kun tulee porukkaa jolla on ihan erilainen kulttuuri ja tavat, sekä samalla nopeuttaa uuden lama-ajan syntyä.

Kauhean hyvin eivät ole vielä onnistuneet luomaan Suomeen kaaosta, mutta pitäisi reilusti rajoittaa nyt pakolaisten vastaanottamista ja sen sijasta pyrkiä estämään ja lopettamaan niitä sotia, joista tämä vyöry johtuu. On ihan naurettavaa, että USA:n sotalordit saa tuolla rellestää ja riehua, vetävät rahat öljyistä ja muista resursseista, ihmiskaupasta ja vielä laittavat pakolaiskustannukset muiden maksettaviksi.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 01 Marras 2018, 13:49

https://www.suomenuutiset.fi/gcm-sopimu ... 000-nimea/
GCM-sopimusta vastustava adressi on kerännyt nopeassa tahdissa yli 15 000 nimeä.
Allekirjoituksia on tätä kirjoitettaessa reilut 17 000.
Jos joku ei ymmärtänyt mitä halpatyömarkkinat tarkoittaa ihan käytännöntasolla, niin jos sellainen tulee Suomeen, niin tuntipalkat putoaa muutamaan euroon tunnilta ja duunit tekevät pääasiassa maahanmuuttajat. Miten nuo on sitten miettineet tuon kun samalla ansioverotulot tulisivat putoamaan dramaattisesti ja aiheuttaisi varmasti verotuksen kiristymistä monella muulla sektorilla. Ehkä nuo hakee poikkeusolosuhteita joissa kansa lähtee kaduille mielenosoituksiin on se sitten sallittua tai ei ja pääsisivät julkistamaan ns.poikkeustilalain jonka verukkeella kuka tahansa voitaisiin pidättää pelkän epäilyn perusteella ilman mitään todisteita. Melko Arjalaisia visioita nuo kyllä valitettavasti näyttävät olevan.

https://www.suomenuutiset.fi/itavalta-u ... asittelya/
Itävalta ulkona YK:n maahanmuuttosopimuksesta – Tavio: ”Suomen demokratia vaarassa ilman eduskuntakäsittelyä”
Norther - Final Countdown

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 02 Marras 2018, 13:37

https://www.kansalainen.fi/tsekki-jaama ... rusteltua/
Tsekki jäämässä pois GCM siirtolaisuussopimuksesta.
18928 allekirjoitusta tätä kirjoitettaessa. Käykääs allekirjoittamassa jotta vältymme hallitsemattomalta maahanmuutolta.
https://www.adressit.com/adressi_globaa ... kaamiseksi

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 04 Marras 2018, 06:05

Tietoa kannattaa jakaa edelleen, tosin kaikki kansalaisten puolella oleva media on herännyt tiedotuksin, varmasti moni Suomessa ei tiedä tästä GCM siirtolaissopimuksesta päämedian vaietessa, ainakaan itse en ole huomannut tietoa tästä globalisaatiota kannattavassa päämediassa, mutta kaikenlaisesta turhasta ja vähäpätöisestä löytyy uutisia. Erikoista, pieni eliitti ohjaa Suomea suohon ostetulla päämedialla, takana maailmanlaajuinen salaliitto.

Cabalin toiminnaksi tätä voidaan kutsua, Nykyaikaisen sodan käsite voidaan nähdä jo tässä toiminnassa.
Voidaankin puhua jo sodasta, paikallinen väestö pyritään tuhoamaan nykyaikaisin keinoin, lainsäädännön turvin romuttamaan rakennettu yhteiskunta, rappioittamaan se ja sen jälkeen alistamaan vihollisen määräysvallan alle, pahinta tässä on se että kansalaisten vihollinen on soluttautunut myyränä päättäville paikoille. Tällä tarkoitan Suomenkin tekemät alustavat sopimukset Saksalaisten kanssa GCM sopimuksen puolesta jo keväällä ja sen jälkeen vaikeneminen koko asiasta.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 04 Marras 2018, 10:40

Info-wars. Aidot asiat kestävät vaikka minkälaisen kritiikin. Ja ketkä ovat vallassa, heitä et saa arvostella. Näin ollen hallituksemme toimiikin ihan hipi hiljaa koska heidän tekemänsä päätökset eivät lisää tavisten hyvinoloa tässä 4:ssä valtakunnassa, Suomen osavaltiossa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 10 Marras 2018, 23:52

https://www.suomenuutiset.fi/huhtasaari ... nut-siita/
Huhtasaari ja Tavio eivät niele Soinin saivartelua GCM:ssä.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 11 Marras 2018, 17:57

http://humansarefree.com/2018/11/croati ... -pact.html
Croatia Will NOT Sign UN Migration Pact and Joins the US, Hungary and Austria
Kroatia ei allekirjoita YK:n maahanmuuttosopimusta ja liittyy Usa:n, Unkarin ja Itavallan leiriin.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 12 Marras 2018, 15:05

https://www.suomenuutiset.fi/saksan-lii ... -dialogin/
Saksan liittopäivät sensuroi YK:n siirtolaissopimukseen liittyneet aloitteet, perustelut silkkaa sanahelinää, vaarantaa kulttuurien dialogin.

YK:n esittämä GCM-siirtolaisuussopimus on herättänyt paljon keskustelua maailmalla. Useat maat ovat jo päättäneet olla liittymättä sopimukseen. Mutta Saksan liittopäivät eivät halua antaa tilaa edes kansalaiskeskustelulle aiheesta.
Saksan kansalaisilla on mahdollisuus esittää liittopäiville kansalaisaloitteita, jotka julkaistaan liittopäivien nettisivuilla, jossa halukkaat voivat allekirjoittaa ne. YK:n siirtolaisuussopimukseen liittyviä kansalaisaloitteita on kertynyt yhteensä peräti 19 kappaletta, mutta nyt liittopäivien kansalaisaloitekomitea on päättänyt, että ne kaikki sensuroidaan, kirjoittaa berliiniläinen BZ-lehti.

BZ-lehti on kuitenkin löytänyt sopimustekstistä ainakin 157 kohtaa, jotka velvoittavat allekirjoittajia toimimaan tietyllä tavalla.

Heh, sopimus ei muka sido mihinkään mutta ainakin 157 kohtaa velvoittaa toimimaan tietyllä tavalla. Ja Sipilä on ainakin tällä tietoa menossa allekirjoittamaan sopimuksen. Olemmeko Saksan sateliittivaltio, siltähän tämä vahvasti näyttää. Tuo on huolestuttavaa demokratian kaventamista jos kaikki 19 kansalaisaloitetta on päätetty sensuroida Saksassa.
Suomessakaan valtavirtamedia ei valitettavasti ole käsitellyt asiaa sen ansaitsemassa laajuudessa. Salailun kulttuuri ei ainakaan lisää luottamusta poliittisiin päättäjiin koska asia koskettaa myös Suomalaisia jos pääministeri Sipilä aikoo tuon sopimuksen allekirjoittaa.

Jos GCM-sopimus allekirjoitetaan, saa jokainen maailman kansalainen maahanmuutto-oikeuden haluamaansa maahan. Kaikki allekirjoittajamaat menettävät oikeutensa määrätä itsenäisesti maahanmuuttomääristä ja maahanmuuttajien lähtökohdista oman maansa kohdalla.

Rajattoman maahanmuuton mahdollistaminen, laittoman muuttaminen lailliseksi ja ”kulkuväylien” perustaminen Eurooppaan laukaisee paljon suuremman kansainvaelluksen kuin olemme tähän mennessä nähneet.

Usa, Itävalta, Unkari, Puola, Kroatia ja Australia ovat jo ilmoittaneet,etteivät aio sopimusta allekirjoittaa. Adressi maahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi on saanut n.25 500 allekirjoitusta tällä hetkellä.
https://www.adressit.com/adressi_globaa ... kaamiseksi

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 13 Marras 2018, 17:23

https://www.suomenuutiset.fi/jo-12-euro ... ittamatta/
Jo 12 Euroopan maata jättämässä YK:n siirtolaissopimuksen allekirjoittamatta.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 14 Marras 2018, 20:32

http://humansarefree.com/2018/11/george ... alist.html
George Soros Letter Reveals Globalist Plan to Destroy the First World with Global Migrant Invasions.
George Soroksen kirje paljastaa globalistisen suunnitelman tuhota ensimmäinen maailma maailmanlaajuisten maahanmuuttajien tulolla.



As the Left continues to lose the battle for America's soul, its greatest champions are going full-out in an attempt to turn the tide any way they can – even if it means destroying the country.
Viimeksi muokannut Andromeda, 16 Marras 2018, 09:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 16 Marras 2018, 09:13

https://newspunch.com/vatican-bishop-ca ... rge-soros/
Vatican Bishop Confesses: ‘Senior Catholic Officials Are Paid By George Soros’
Vatikaanin piispa tunnustaa: George Soros maksaa vanhemmille Katolisille virkamiehille.

Vatikaanin lisäksi Soros maksaa tietysti myös EU:n johtoportaan virkamiehille. Muistaakseni Vatikaanin raha-asioita hoitaa nykyään Goldman Sachs pankki. Piiri pieni pyörii ja Soros siinä hyörii.

https://www.kansalainen.fi/vetaytyyko-s ... imuksesta/
Vetäytyykö seuraavaksi Belgia YK:n GCM siirtolaisuussopimuksesta.

Belgialaisen N-VA –konservatiivipuolueen poliitikko Theo Francken on kertonut De Standaard –lehdelle, ettei Belgia tule allekirjoittamaan YK:n GCM-siirtolaisuussopimusta. Hänen puoluetoverinsa Jan Jambon sisäministeriöstä kiirehti kommentoimaan, että maan hallituksella ei ole vielä virallista kantaa asiaan.

Tähän mennessä Yhdysvallat, Unkari, Itävalta, Australia ja Tšekki sekä Bulgaria ovat ilmoittaneet kieltäytyvänsä sopimuksen allekirjoittamisesta. Useat maat, kuten Puola, Israel sekä Viro ovat myös kieltäytymässä sopimuksen allekirjoittamisesta. Myös Saksassa keskustelu sopimuksesta on meneillään.

Ja Suomessa Sipilän hallitus välttelee asiasta keskustelua julkisuudessa. Miksi näin sillä asia koskettaa koko Suomen kansaa ja sen hyvinvointia jatkossakin, turvallisuuskin voi olla uhattuna ja puukot voivat heikua aikaisempaa useammin jos hallitsematon maahanmuuttosopimus päätetään allekirjoittaa. Berliiniläinen BZ- lehti löysi ainakin 157 kohtaa jotka sitovat sopimuksen allekirjoittaja maata.
viewtopic.php?f=45&t=3929&p=54913#p54854

https://www.kansalainen.fi/etela-pohjan ... t-tuomiot/
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi Seinäjoen joukkoraiskauksesta neljälle ehdottomat tuomiot.

https://www.kansalainen.fi/rikkaat-turv ... jahdeilla/
Rikkaat turvapaikanhakijat saapuvat Eurooppaan loistojahdeilla.

https://www.kansalainen.fi/turvapaikanh ... n-sisalla/
Turvapaikanhakijoiden lomailureissut poikkeavat paljon Euroopan sisällä.

Turvapaikanhakijoiden lomailu entisessä kotimaassaan poikkeaa selvästi maiden välillä. Sveitsi peruutti viime vuonna 189 turvapaikanhakijan tai pakolaisen oleskeluluvan, jotka olivat lomailleet kotimaassaan sen jälkeen kun olivat saaneet turvapaikkaan perustuvan oleskeluluvan. Suurimmat turvapaikkaa väärinkäyttänee ryhmät olivat irakilaiset, vietnamilaiset, bosniahertsegovinalaiset, turkkilaiset ja tunisialalsiet.

Sveitsi aikoo jatkossa kiristää entisestään politiikkaa asian suhteen. Oleskeluluvan saanut joutuu jatkossa tarvittaessa todistamaan, että ei ole lomaillut entisessä kotimaassaan.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 20 Marras 2018, 09:43

https://www.kansalainen.fi/saksalaispol ... alle-ovet/
Saksalaispoliitikko YK:n siirtolaisuussopimuksesta: “Tämä avaa pakolaisvirralle ovet”.

Saksalainen CSU:n poliitikko Peter Ramsauer suomii YK:n maahanmuuttosopimusta. Bundestagin kehitysvaliokunnan puheenjohtaja pelkää “Saksan turvapaikkalakien täydellistä rapautumista” ja vaatii uusia neuvotteluja.

Weltin haastattelussa Peter Ramsauer kertoi suhtautuvansa epäilevästi YK:n siirtolaisuussopimukseen.

Tässä alla juttu 2-vuoden takaa.
https://www.kansalainen.fi/ykn-tulevan- ... anestajat/
YK:n tulevan johtajan mukaan maahanmuuttoa Eurooppaan ei voi pysäyttää. Kehottaa poliitikkoja sivuuttamaan äänestäjät.

https://newspunch.com/british-citizens- ... n-muslims/
British Citizens Told to Brace For Another 9 Million Muslims.

British citizens have been warned to brace for the arrival of another 9 million Muslim migrants, which will more than triple the current Muslim population of Britain from 4.1m to 13m.

According to projections from the Pew Research Centre, the number of Muslims in Britain is set to continue on an upward curve, hitting 13m in 2050. Under the model, which assumes median migration levels, Britain will have the highest percentage of Muslims in Europe.

viewtopic.php?f=41&t=3826#p53758
Vuonna 1773 Mayer Amschel Rothschild kokoaa 12 vaikutusvaltaisinta ystäväänsä yhteen ja vakuuttaa heidät että jos he laittavat voimavaransa yhteen he voivat johtaa maailmaa. Tämä kokous pidettiin Frankfurtissa Saksassa.

Their objectives are as follows:  Heidän tavoitteensa ovat seuraavat:

1) Abolition of all ordered governments  Kaikkien järjestäytyneiden hallitusten poistaminen
2) Abolition of private property  Yksityisomaisuuden poistaminen
3) Abolition of inheritance  Perintöjen poistaminen
4) Abolition of patriotism  Isänmaallisuuden poistaminen
5) Abolition of the family  Perheiden poistaminen
6) Abolition of religion  Uskonnon poistaminen
7) Creation of a world government  Maailman hallituksen luominen
Olenko ainoa joka on huomaavinaan miten poliittiset päätökset noudattelevat melko tarkasti tuota Rotsaildin ja kumppaneiden suunnitelmaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 20 Marras 2018, 14:40

Li Andersson ja Antti Häkkänen: Maahanmuuttoa tarvitaan lisää, kun työikäinen väestö ikääntyy.
https://yle.fi/uutiset/3-10515767
No kohta tulee porukkaa maahan eikä ehditä edes pisteyttämään tulijoita jos globalistit allekirjoittavat tuon YK:n maahanmuuttosopimuksen.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja Andromeda » 21 Marras 2018, 22:04

https://www.suomenuutiset.fi/myos-austr ... imuksesta/
Myös Australia, Puola ja Israel jättäytyvät ulos YK:n siirtolaissopimuksesta.

Yle uutisoi sopimuksesta näin:
Puola ei liity YK:n siirtolaisuussopimukseen – useita muitakin Itä-Euroopan maita on jäämässä pois

UM: Ei vaikuta lainsäädäntöön.
Siirtolaisuussopimus ei ole sopimus oikeudellisessa mielessä, eikä se laatijoidensa mukaan sido allekirjoittajamaita oikeudellisesti. Se ei muuta allekirjoittajamaidensa lakeja eikä määrää, keitä maahan pitää päästää.
https://yle.fi/uutiset/3-10517243

Silti moni valtio ei aio allekirjoittaa tuota sopimusluonnosta. Berliiniläisen BZ-lehden mukaan se löysi ainakin 147 kohtaa tuosta sopimuksesta, jotka sitovat sopimuksen allekirjoittaneita valtioita.

http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusi ... ostuksesta

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Maahanmuuttosopimus voimaan 5.12.2018

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 23 Marras 2018, 09:29

Li. Anderssonilta laski nyt pisteet, koska eivät saa edes omia kansalaisia työllistettyä, miksi siis tarvitaan siirtolaisia, höpö höpö. Tuleva teollistuminen vie yhä enempi työpaikoja, Toyotalla on autolinjoja joissa ei tarvita kuin yksi työntekijä, tästä on jo parisenkymmentä vuotta. Jos jotain tarvitaan, niin uusjako, jossa koneiden hyödyt tasataan tasapuolisemmin, tällaista olettaisin Li Anderronin ajavan vasemmistolaisena. Liekkö tuo Toyotan juttu ihan totta, mutta antaa suuntakuvaa mitä kohden mennään, tämä koskee lähes kaikkia työpaikkoja.


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 24 vierailijaa

cron