Britit eroaa EU:sta.

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4473
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Britit eroaa EU:sta.

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 02 Helmi 2020, 08:34

Nigel Faragen puhu oli hyvä heitto EU:n kermalle, "emme tarvitse EU komissiota!" Sande Parkkonen kertoo sitten lisää totuuksia kuinka lähinnä valtamedia on luonut meille Suomalaisille täysin vääristyneen myönteisen kuvan EU:sta, myös sen että presidenttiämme myöten kaikki Suomen asiantuntijat ja mm. muuraritaustaiset politikot kertoivat Brittien vetävän itsensä taloudelliseen umpikujaan EU eron myötä, mutta toisin kävi kuten monet tiesivätkin joita ei päästetty juuri puhumaan valtamediaan.

Kaikki talous on lähtenyt nousemaan Briteissä, työttömyysluvut pienentyneet, aivan samoin kuin Usassa kävi, kun Usa erosi Trumpin virkaanastumisen jälkeen globalistien uusliberalistisesta määräysvallasta mitä vapaamuurari Obama ajoi edellisten vapaamuurari presidenttien tavoin, Hilary Clinton kuului samaan vaikka naiset ei ole muurareita eivätkä koskaan pääse heiksi. Tämänkin tiedon pitäisi tasaarvoa kannattavien johtavassa asemassa olevien naisten ymmärtää, että vanha muurari sanelupolitiikka edesauttaa vain rikkainta yhtä prosenttia, eikä teitä naisia hyväksytä koskaan siihen kermaan, käytetään vain sen edistämiseen hyödyksi. Näin vapaamuurariudessa mitkä mm. Bilderbergien kautta määräävät uusliberalistisen riisto kehityksen.

Trumpin politiikka on taas paluuta vanhaan aikaan, sulkien rajoja pimeältä halpatyövoimalta ja vaikeuttaen Kiinan halpatuontia tulleilla, maahan johon globalistit on siirtäneet halpatyövoima tehtaansa yhden euron tutipalkalla ilman tehtaiden mitään saasteenpoistolaitteita ja samat globalistit omine politikoineen vaativat muulta maailmalta YK kokouksissa täyttä saasteettomuutta, miten umpikieroa maailman eliitti onkaan saaden taloudellisen edun ja mitään eliitin ulkopuolista tietoa hallituksemme vielä tukee tätä kehitystä kuten edellinen vapaamuurarien ohjaama oikeistohallituskin teki. Eli näistäkin syistä Trump erosi uusliberalistien kansainvälisistä sopimuksista mitkä hyödytti vain rikkainta 1%, hän on patriootti, samalla pienentäen maailmanlaajuisten suuryritysten monopoliasemaa ja ollen kaukokatseinen tulevaan, mm. tulevan TTIP sopimuksen kumoamisella joka olisi antanut globaaleille yrityksille suuremman vallan mitä valtioilla oli, mistä johtuen myös EU:n huippueliitti oli todella käärmeissään, olihan se ennen kuulumatonta että yksi maailman kärkihenkilöistä ei ollut sama mieltä riistotaloudesta mitä EU:n kerma ajoi kieroin lakisäädöksin rikkaimman 1% hyvinvoinnin kasvattamiseksi. EU komisio on täysin tämän kierouden takana edistäen riistotaloutta josta hyötyy ainoastaan rikkain väestönosa muun väestön elintason laskiessa, tämä on totuus mikä EU komissio on ja sitä ohjaava pieni ryhmä, mutta antaa Sanden kertoa tarkemmin.

https://mvlehti.net/2020/01/31/onnittel ... mielipide/

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Britit eroaa EU:sta.

ViestiKirjoittaja Andromeda » 02 Helmi 2020, 19:59

Suomen valtionvelan määrää voi tosiaan tarkastella vaikka 1980-luvulta eteenpäin. Silloin valtionvelkaa oli huomattavasti vähemmän mitä sitä on nyt vuonna 2020.
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tila ... /#aa12bbf3

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4473
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Britit eroaa EU:sta.

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 03 Helmi 2020, 15:04

Sande on maininnut myös tullimaksujen hyödyn siirtämisen suoraan EU:n kassaan, oliko noin 8 miljardia hävittiin joka vuosi, kansa hävisi verotuloina joita sitten EU siirsi monikansallisten yhtiöiden hyvinvoinnin parantamiseen, eli EU on siirtoautomaatti kansalta eliitille, joka tapauksessa nyt vasemmisto vetoista hallitusta haukuttiin 1 miljardin vai oliko 2 miljardin rahamäärän siirtämisestä esim. pienien eläkkeiden nostoon ym. sosiaaliturvan jälkeenjääneisyyden korjaamiseen josta kokoomus EU myönteisin puolue oli piikittelemässä huonosta talouden hoidosta, haloo 1 miljardi, kuitenkin tämä palautuu kotimaan ostovoiman kasvuna, eli koko homma on kieroa kuin mikä kun kukaan valtapuolue eikä oikein persutkaan Hallaahon johdolla uskalla sanoa suoraan että EU ero toisi hyvinvointi Suomen takaisin, voitaisiin suoraan siirtää 8 miljardia hyvinvointiin, mitäs tähän kokoomus sanoo? Mitä vedätystä kun EU:n eron hyödyt pimitetään kuin se ei olisi vaihtoehtona. Hiukan myös hiekkaa rattaisiin erotulvan vastustamiseksi, EU:ssa liikkuu jo vaatimuksia että EU ero ei ole jatkossa mahdollinen, näin vain voi päättää yksinvaltias EU-komissio aivan yksipuolisesti, todennäköisesti se on vain uhoamista Ranskan tilanteen johdosta ja tietävät EU:n romahtavan sen jälkeen, ehdotus ei mene läpi tai siitä tulee ongelmia kun maat erovat kiellosta huolimatta, eli uskottavuuskin menee sen jälkeen.

Jostain syystä jopa MTV julkaisi uutisen missä kerrottiin peruspäivärahan olevan jopa 600€ miinuksella, jotta sillä tulisi toimeen kalliissa Suomessa, toki saa mainita, mutta mitään näin suurta tuskin tehdään rahapulan takia ennen kuin EU ero tulee voimaan, eli muut maat on ensin eronneet EU:sta ja Suomi toiseksi viimeisenä, tai jostain syystä se hajoaa ennenaikaisesti, esim. liittovaltioon pakottamisen seurauksena hajoaa, uusliberalismin vastustus kasvaa yli äyräiden tai vain populismi nousee niin suosituksi, Britit porskuttaa ohi kun EU maat taantuu, joka tapauksessa se hajoaa 25 vuoden sisällä, todennäköisesti jo 10 vuoden sisällä, Nostra ei näe näin isoja asioita väärin, hän näki 1900 luvun kaikki merkittävät tapahtumat Venäjällä oikein vuoden tarkkuudella, ennusteen mukaan 2046 EU:ta ei ole tai ei ole ollut vuosiin, on vain erilliskansoja kuten ennen EU:ta.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Britit eroaa EU:sta.

ViestiKirjoittaja Andromeda » 03 Helmi 2020, 17:58

Totta, EU on siirtoautomaatti kansalaisilta yrityksille. Pankkien tappiot siirtyvät myös EU:n veronmaksajien maksettaviksi. Suuri energianmuutos tapahtui tosiaan 21.12.2012. Mahtaako edes mennä tuonne 2046 asti kun EU tulee hajoamaan?
www.velkakello.fi

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4473
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Britit eroaa EU:sta.

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 04 Helmi 2020, 07:50

No se menee niin että Nostran ennusteista ei käy ilmi tätä 2020-2046 välistä aikaa mitä tapahtuu EU:lle siinä välissä, sitten tulee tietoa vuodesta 2046 jossa kuvataan silloista Euroopan tilannetta josta heti huomaa ettei EU:ta ole enään olemassa ainakaan EU komission muodossa, lähinnä mitään poliittista yhteistyötä ei ilmene, päinvastoin on vain erillisvaltioita, toisaalla hän kuitenkin kertoo Venäjän ja Kiinan liitosta mikä onkin juuri solmittu, mutta se ei tule olemaan pitkä, taas toisessa ennusteessa joka kuvaa tätä nyt aikaa 2000-luvun alkua mainitaan yhtenäinen eurooppa sekä sillä oleva euroopan kuningas, eli se tarkoittaa EU komission puheenjohtajaa. Nostra ei erotellut johtoasemassa olevia, hänen mielestä kaikki he olivat kuninkaita. Sitten Ranska mikä nyt on kaaoksessa ja aika vähäinen, huomaamaton, onkin 2046 noussut Euroopan kärkimaaksi omine rajoineen, mikä taas kuvaa että he voisivat erota EU:sta varsin pian.

Sitten 1999 saapuu maan päälle kauheuden kuningas, selvästi kuvaa henkeä mikä vallitsee maan päällä, mielestäni tämä kuvaa EU komissiossa nyt olevaa suunnatonta pahuutta sananvapauden riistoin, kansojen pakko sekoittamisin, pakko liittovaltio pyrkimyksin, ilmastohuijauksin jne. eli tämä kehitys olisi alkanut jo 1999, mm 2001 Usassa kaksoistornien räjäytys, mutta Usa on jo elpynyt hyvin tästä Trumpin johdolla ja tällaiseen pyrkivät joutuvat maanpetoksesta heti siellä tuomiolle uuden lain mukaan.


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa