Clintonit, Obamat tärkein osa rikollista mafiaa

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Clintonit, Obamat tärkein osa rikollista mafiaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Maalis 2019, 06:25

Usassa on todellakin alkanut puhdistus, ensin kansalle kerrotaan mitä on tapahtunut ja mistä on vaiettu, näinpä kansa alkaa herätä näkemään kuinka heidät edes on valittu presidenteiksi ja syntyy vihaa, myös valtamedia joutuu kuulemaan kunniansa miksei asioita ole tuotu julki ja miksi he ovat puolustaneet mafioosoja, aika uskomatonta mutta vaikuttaa todelta mitä Usassa nyt tapahtuu.
https://www.youtube.com/watch?v=Hc6IykVUg8o

Seuraava liittyy samaan valtamedian osalta ja Trumpin purkaessa vanhaa valtaa.
Muualta kuultua, ei vielä linkkiä, Trump haluaa purkaa Naton, en tiedä vielä missä laajuudessa, kuulostaa hyvältä monille, ohjaahan Nato myös valtamediamme politiikkaa, eli mitä valtamedia saa puhua, mutta ennusteiden mukaan myöhemmin Nato ero johtaa Euroopassa sotiin heikon puolustuksen takia, puolustus voi olla heikko muistakin syistä Euroopassa kuin vain Naton poistumisen takia, muutama vuosikymmen eteenpäin. Nostran ennustuksista käy ilmi että Natoa, mitään vahvaa sotilasliittoa ei olisi Euroopassa tuolloin, katsotaan toteutuuko tämä Naton alasajokin.

Avatar
portinetsija197
Enkeli
Viestit: 728
Liittynyt: 04 Touko 2010, 10:28
Paikkakunta: Helvetistä itään

Re: Clintonit, Obamat tärkein osa rikollista mafiaa

ViestiKirjoittaja portinetsija197 » 21 Maalis 2019, 09:22

En usko että Trump olisi purkamassa NATOA, väläyttelihän hän muutama päivä sitten Brasilian NATO-jäsenyyttä. Mutta Trump haluaa eurooppalaisten NATO-maiden nostavan sotilasbudjettiaan. Saattaa liittyä USA:n aseteollisuuden liikevaihdon lisäämispyrkimykseen nuokin asiat.
Viimeksi muokannut portinetsija197, 21 Maalis 2019, 13:56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedät jostain asiasta, sitä selvemmin huomaat ettet tiedä siitä riittävästi, on vain hyväksyttävä ettei voi tietää kaikkea kaikista asioista.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7114
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Clintonit, Obamat tärkein osa rikollista mafiaa

ViestiKirjoittaja Andromeda » 21 Maalis 2019, 09:58

Usa on maksanut Naton kuluista ehkä n. 70% jo pidemmän aikaa. On toki myös käyttänyt Nato joukkoja apuna kun jonkin pikkuvaltion niskoitteleva päämies on pitänyt saada vaihdetuksi. Ja öljyn tai muiden arvokkaiden mineraalien vuoksi nuo hyökkäykset on hyvin usein tehty. B.Fulford totesi hiljattain kun joku kysyi että mitä tapahtuu jos dollari kaatuu? Tähän Fulford vastasi ettei se voi kaatua koska Natolla on 800 tukikohtaa ympäri planeettaa ja sotilaat haluavat palkkansa käteisenä rahana dollareina. No dollareita on kyllä luotu viimevuosina ihan tyhjästä kuten myös euroja (EKP) jotta Italia on voitu pitää mukana eurossa. Tarkemmin tuossa Varoufakiksen ketjussa jossa video aiheesta.
viewtopic.php?f=45&t=4096

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4465
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Clintonit, Obamat tärkein osa rikollista mafiaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 22 Maalis 2019, 07:05

Deep state pyrki ennen Trumppia alasajamaan Usan armeijan NWO:n toteuttamisen takia, nyt kuitenkin Trump on vahvistanut omaa armeijaansa toimikaudellaan, tämä ei tietenkään liity mitenkään Natoon mikä on kansainvälinen, mistä hän ei kyllä ole mitenkään innostunut mm. ylisuurien maksujen takia mitkä lankeaa Usalle, syitä on muitakin, esim. deep state. Kaikki viittaa siihen että Trump puolustaa omaa maataan tehokkaammin ja muut maat saa pärjätä yhä enempi omillaan, joten EU jää nyt. Brasiliassa taas voi syttyä sota Venetzuelan kanssa, tämä Nato maininta liittyy peliin Deep Statea vastaan mikä jyllää nyt Venetzuelassa tehden siitä pelikohteen, kuitenkin myös nyt Venetzuelan ja Brasilian kiristyneisiin suhteisiin, ei tästä meille valtamedia puhu, mutta kuulin tämän juuri Brasiliassa käyneeltä entiseltä Brasilialaiselta, jopa sota on näiden maiden välillä nyt luotu mahdolliseksi, tehty näin. Eli tuo Brasilian mahdollinen Nato liittyminen ei ole Naton suunnan näyttäjä vaan liityy Deep Staten luomaan peliin, jossa pyritään saamaan Usa ja Kiina sekä Venäjä vastakkainasetteluun, Usa on Brasilian kaveri, jos näin voi sanoa. Venetzuela taas Kiinan ja Venäjän kaveri ja deep state pyrkii luomaan sotaa. Kyse on öljystä vielä ja kaikesta, mutta alempi linkki liittyy tähän mistä siellä on kyse. https://vastavalkea.fi/2019/03/19/venez ... si-syyria/

Monet asiat kuitenkin viittaa että Nato häviää Euroopasta tai sen merkitys kuihtuu olemattomiin, Euroopalla menee taloudellisesti huonosti, eikä tulevia korotettuja Nato kustannuksia ehkä haluta maksaa. Mikään ei viittaa muuta kuin Naton heikkenemiseen Euroopassa.


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron