Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

Yhteiskunnallinen, tieteellinen ym. toisinajattelu, joka ei sovellu muihin osioihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 10 Maalis 2020, 08:09

Usa kerännyt Kiinalaisten DNA näytteitä Kiinan hallitukselta salaa, myös Suomalaisten DNA näytteitä kerätään sukututkimuksen varjolla ja näytteet menee Usaan tutkittavaksi, ihmisten pitäisi varoa mihin osallistuvat, maailma on muuttunut nyt häikäilemättömäksi negatiivisen eliitin taholta, taas hyvä esimerkki heidän toimista jossa Bill Gates rahoitti koronaviruksen.

Seuraavassa jutussa selviää että DNA näytteitä kerätään ympäri maailmaa ja mahdollisesti tuloksia käytetään sotaa vastaavaan toimintaan, eli levitetään täsmävirus alueelle joka vaikuttaa eniten tiettyihin henkilöihin, kuten Kiinalaisessa tutkimuksessa joka löytyy Benjamin Fulfordin jutun linkistä helmikuulta täältä.
Kiinalaisessa lääketieteellisessä tutkimuksessa todettiin Kiinalaisilla miehillä olevan viisi kertaa enemmän keuhkoissa reseptoreita kuin länsimaalaisilla ja Kiiinalaisilla naisilla noin puolet Kiinalaisten miesten määrästä. Kuolleisuus Kiinassa oli juuri tutkimuksen mukainen, suurin kuolleisuus oli juuri Kiinalaisissa miehissä. Tämän mukaan Korona ei ole länsimaissa kausi influenssaa vaarallisempi. Mutta tiedotus on ostettu sanotaanko Usassa, jopa muuallakin deep statelle, taas Suomen media lainaa suoraan Usan tiedotusta. Eli toinen osapuoli joka osallistuu tähän sisäiseen sotaan on tiedotus. Kuten jo muutama vuosi sitten epäiltiin deep state pyrkii tekemään nyt syvän laman kaikella tällä toiminnalla, katsotaan kuinka se onnistuu tällä kertaa. Usa painostaa tietojen mukaan myös lääkeyhtiöitä jottei ne myisi lääkkeitä Iraniin.

Jos tämä kaikki on totta kuten monissa lähteissä viitataan niin homma deep statella on nyt karannut käsistä tappaa viattomia, samat henkilöt haluaa ja on myös maailman vallan takana. Uusi EU komission johtajatar Ursula von Leyen kehoittaa avaaman rajat pakolaistulville, eli kuten epäilinkin hän on vain pelinappulana kaikelle tälle kieroudelle, pakolaistulvat on suoraan vapaamuurarikuningas Albert Piken idea tuhota Euroovan kansojen kansallismielisyys, kyse on sodasta ja meillä on EU komission johdossa myyrä tuhoamassa perinteisen Euroopan, Ohisalo toimii ihan samanlain tajuamatta kuviota mihin pakolaistulvilla pyritään ja mihin ne johtavat, on meillä kokematon johto.
https://mvlehti.net/2020/03/09/lakimies ... n-iraniin/

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja Andromeda » 10 Maalis 2020, 16:47

Gatesin säätiö on rahoittanut tätä Pirbright Instituuttia jonka sanotaan valmistaneen rokotteen tähän coronavirukseen jo 2-vuotta sitten. Fulford kyllä mainitsi sellaistakin että nyt Gates pelkää hengestä puolesta ja olisi jo lahjoittanut 100 miljoonaa $ koronaviruksen vastaiseen toimintaan. See ii aa on tosiaan jakautunut Bush natseihin ja tahoon joka yrittää poistaa näitä natseja Usan systeemeistä. Tänään töissä Ylen asema auki radiossa ja koronaviruksesta tuli juttua varmaan 10 kertaa työpäivän aikana. Hillitön hypetys asiasta.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Maalis 2020, 07:45

Italiassa jo kausiinfluenssan määrä kuolleita, kyse ei ole vieläkään epidemiasta.
Italiassa kuolleita 366 ja sairastuneita 6387 pari päivää sitten, Suomen väkilukuun verrattuna, kuolleita olisi noin 30 ja sairastuneita noin 600, tämä ei yllä vielä vakavien epidemioiden tasolle alkuunkaan edes Italiassa. Seuraavassa menneiden vuosien vakavimmat epidemiat ja niiden vaatimat uhrit Suomessa. Asiasta hypytys on tässä vaiheessa kyllä yli paisuteltua, edelleen mennään kausiinfluenssaan kuolleiden määrillä mistä yleensä ei juuri puhuta medioissa.


"1900-luvun influenssaepidemiat:
Kuolemansyytilastoa on tehty vuodesta 1936. Oheisesta kuviosta ilmenee, että influenssaan kuolleiden määrä vaihtelee suuresti vuosittain. Epidemioita on ollut muutaman vuoden välein. Vuosivaihteluihin vaikuttaa myös se, mille kuukausille epidemia ajoittuu.
Tilastoidun jakson ensimmäinen influenssa-aalto oli vuonna 1936, jolloin influenssaan kuoli 1 725. Vuosina 1956–1958 riehui aasialainen, johon kuoli 1 800. Vuosina 1968–1971 oli vuorossa honkongilainen, jonka seurauksena kuoli runsaat 1 000. Vuosina 1975–1976 moskovalainen aiheutti lähes 800 kuolemaa.
1900-luvun tunnetuin influenssaviruksen aiheuttama epidemia oli 1918–1920 raivonnut maailmanlaajuinen espanjantauti, joka tappoi Suomessa arviolta 20 000 ihmistä. Espanjantaudille oli tyypillistä, että kuolleisuus oli huomattavan runsasta myös 20–45-vuotiaiden joukossa."
https://www.stat.fi/artikkelit/2011/art ... 0_007.html


https://www.verkkouutiset.fi/italiassa- ... altettava/

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Maalis 2020, 09:15

Italia sulkenut kaiken. Korona on kuitenkin siellä edelleen kausiinfluenssan tasolla. Ranska aikoo sulkea myös kaiken toiminnan. Suomi harkitsee kaiken sulkemista, kuolleita meillä oli noin 1-2, kausiinfluenssa vaatii vuosittain 20-60 kuolonuhria + muut joita ei pystytä laskemaan, eli jopa satoja, eli jotain erittäin outoa tässä on nyt takana jos Suomi sulkee kaiken toiminnan kahden viikon kuluttua, kuten Tiina Keskimäki ennusti. Mutta Suomessa ei ole vielä uusi poikkeuslaki voimassa jonka avulla tullaan pidättämään kansallismieliset, poikkeuslain aikana.
Huomatkaa että Italiassa ja Ranskassa on suurin kansallismielisyys vallalla, todennäköisesti tämä liittyy tähän, sen estämiseen.

Meri-Pori
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 20 Joulu 2017, 09:47

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja Meri-Pori » 11 Maalis 2020, 11:22

Nyt Gatesin säätiö auttaa jenkkejä. Vähän haiskahtaa koko homma. Yrittävätkö peitellä jotain?

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkom ... r-BB111xCT
“I’m not saying it’s aliens … but it’s aliens.”

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4476
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 11 Maalis 2020, 13:55

Valtamedia jättää mainitsematta että Gates on myös rahoittanut koronavirus patentin. Paljastui ja nyt peittelee jälkiä lahjoituksilla.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Usa kerännyt DNA näytteitä salaa

ViestiKirjoittaja Andromeda » 11 Maalis 2020, 20:14

Fulford kirjoitti tuosta jo aiemmin helmikuun puolella.
viewtopic.php?f=21&p=57583#p57531
Gates on tosiaan rahoittanut rokotebusinesta jo pitkään. Varmaan useammat tiedustelupalvelut tehneet tarjouksen josta ei voi kieltäytyä tuon see ii aan lisäksi. Netanjahu myös mukana jollain tavalla tässä korona asiassa. Sieltä ne löytyy Fulfordin ketjusta.


Palaa sivulle “Vaihtoehtoajattelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa