ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Marras 2023, 07:17
Mangeettimedia on ollut kova sana aikanaan joka paljasti myös sen että Wachingtonia ohjaa kolme korkeaarvoista puhdasveristä juutalaista, Usan pressan, nykyisenkin piti kysyä heiltä ensin sopiiko tämä muutos teille ja varmasti ohjeet tuli toisinkinpäin. Eli mistä ne ohjeet lopulta tulee, Usasta vai korkeimmalta juutalais eliitiltä? Idän Kazarimafia vihaa Venäjää yli kaiken, juontaa historiaan jossa Venäjä ajoi ulos maastaan barbaarisesti toimineen kazaarit ja eikös päätiedotuksemme Hesarikin ole juutalaisten omistuksessa? Tuskin kuitenkaan Biden on juutalainen, mutta WEFfin Klaus Schwabin oikea käsi Harari on joka vihaa jo työttömiäkin tehden itse työttömyyttä nollauksellaan, sekä monet korkeimmat päättäjät ovat juutalaismafiaa, jotka juoksee WEFfin kokouksissa ja julistivat Trumpille tuomion ettei Trump voita vaaleja kuten kävi vaalivilpin vuoksi. Trump oli vastaan WEFfin porukkaa sekä YK:n maailmanvallan kasvattamista ja lateli siellä ainoana poikkeavia näkemyksiä joista ei pidetty. Juutalais eliitti ohjaa täysin globaalia maailmaa ja he vihaavat Venäjää joka ei ole heidän alla, kun taas Usa on Juutalaisten ohjaama ja joka astuu juutalaisia vastaan, tapetaan tai erotetaan tavalla tai toisella kuten Trumpille kävi, eli barbaarisuus jatkuu myös Gazassa jossa lapsia tapettu yli 10000, näinpä juutalaisperäinen globalismi tuo myös ongelmat rajallemme Naton muodossa. Mainittakoon vielä sekin että Khazarit palvoo itse saatanaa, ehkä paremmin ymmärtää tuon Israelin sodan joka on määrätty alkavan itse Albert Piken suunnitelmissa, tuo sota nyt toteutettiin false flag iskulla kun se ei muuten alkanut, sen on määrä levitä kolmanneksi maailmansodaksi, jos näin kävisi niin Suomi joutuisi sotaan Venäjää vastaan Naton takia jollain Falseflag iskulla, mutta itse uskon että kaikki menee rauhanomaisesti tässä muutoksessa ja meille käy suurinpiirtein mitä seuraavassa lukee Suomen pelastuksena.
Lainausta edellisen viestin linkistä:
"Talvitie muistuttaa, että mikäli Venäjää painostetaan pakotteilla, ei länsi voi kestää sitä loputtomiin, sillä pakotteet näivettävät EU-maiden taloutta, kuten esim. Suomen kohdalla olemme huomanneet. Lisäksi pakoterintamassa suurvaltain ja Venäjän konflikti on meidän rajallamme. Nykyisellään rajallamme on myös suurvaltojen kiristyvä sotilaallinen tilanne, ja jota kärjistetään tietoisesti.
Suomen pelastuksena olisi täydellinen sekä yhteiskunnallinen että poliittinen vallankumous, jossa valtaan pääsisivät isänmaalliset ja Venäjälle suotuisat poliittiset voimat. Täten Suomen itsenäistyminen olisi mahdollinen, jonka seurauksena ilmoitettaisiin, että emme ole enää Euroopan unionin jäsenvaltio, jota Suomi ei laillisesti ole koskaan ollutkaan. Samalla luopuisimme isäntämaasopimuksesta, NATO- ja DCA-sopimuksesta sekä karkottaisimme kaikki vierasmaalaiset sotajoukot Suomen maaperältä. Lisäksi Suomen olisi luovuttava eurosta. Itsenäisen Suomen pitäisi ottaa puolueettomuuspolitiikka käyttöön ja muodostettava kestävät sekä yhteistyökykyiset suhteet tärkeimpään naapuriimme suurvalta Venäjään."
Eli Suomen paluu ennen EU:ta olevaan tilanteeseen, mutta viisaampana.