Abduktoitu kertoo ufo-ilmiöistä ja aikamatkustuksesta
Lähetetty: 19 Touko 2011, 17:26
Muutamia yksityiskohtia ufo-ilmiöstä ja aikalinjoista abduktion kokeneelta.
- He kutsuivat meidän aikaamme (tämä vuodelta 2009) antiikin avaruusajaksi/öljyaikakaudeksi. Tulevaisuutemme historia tuntee oman aikakautemme näillä nimikkeillä.
- Abduktio ei tapahdu sieppaamalla kohdehenkilöä ylikulkevaan lentoalukseen, vaan tämä on vain käsitys jonka b-luokan scifi-leffat ovat tajuntaamme iskostaneet. Oikeasti homma tapahtuu näin:
Sinulle asetetaan seuraaja. Tämä henkilö näkyy meille täysin normaalina ihmisenä, emmekä huomaa juurikaan eroa tavallisiin kansalaisiin. On vaikea yleistää asiaa, mutta oma seuraajani oli kalju, joka saattaa viitata armeijasäädöksiin hiusten osalta. Hiuksia voidaan pitää epämieluisina -tai käytännöllisinä. Universaalit asiat pätevät ilmeisesti kaikkialla: Hiukset ovat epäkäytännöllisiä ja aikaa vieviä rodusta tai lajista riippumatta (tämäpäs oli oiva keino ruokkia pedalofobiaa!). Seuraaja kykenee olla myös näkymätön.
Tämä henkilö seuraa ja tarkkailee toimintaasi. On huomattavasti kätevämpää seurata kohdetta maatasolla, joka on huomattavasti halvempi ja helpompi vaihtoehto. He käyttävät myös autoja. He eivät juurikaan suorita ruumiillisia tutkimuksia tai ota spermanäytteitäsi (pahoittelut niille jotka unelmoivat anaaliluotaimista). Nykypäivänä tutkimus rajoittuu lähes täysin psykologiseen puoleen ja sen ymmärtämiseen.
- He luovat sinusta tarkan psykologisen profiilin. Sinun persoonallisuutesi, ammattisi, ikäsi ja kaikki tärkeimmät tietosi luokitellaan. Tämä kenties syystä, että yhteiskunnan muutoksista ja eriskummallisuuksista on vaikea pitää selkoa, ellei kaikki ole tarkasti järjestelty ja luokiteltu. Heidän luokittelumekanismit ovat lähes neuroottisia, tuntuu että kaikelle pyritään luomaan nk. matemaattinen tai laskennallinen arvo (osoittaa äärimmäistä loogisuutta). Esim.
Aatu Allikko
Ikä: 19
Työ: Opiskelija (W:1442)
Abduktioitu: 29/11/2010 - 30/11/2010
Suoritetut toimenpiteet: Profilointi (P1), Unikontrolli (U21), Ajatustenhallinta (A1), Seuranta (B13)
Luonne: "Ovela" (N:2148124), Epävakaa persoonallisuus (N:32148241), Patologinen valehtelija [O:3221b).
Profilointi on ylläolevan kaltaista. Suluissa olevat numerot kuvaavat eri luonteenpiirteille luotuja laskennallisia arvoja, joilla taas on omat artikkelinsa, jossa kerrotaan kyseisestä määritelmästä tarkemmin. Käytännössä tuo systeemi vaikuttaisi olevan loppuun asti hiottu kategorisointi-oppimisjärjestelmä, jota nämä olennot käyttävät yhteiskuntamme ymmärtämisessä.
- Nämä olennot kyllä ymmärsivät ja puhuivat suomen kieltä, mutta siitä huolimatta he tekivät useita merkittäviä käännösvirheitä (voiko olla että suomi on liian vaikea kieli avaruusolennoillekin?). Esimerkiksi sanan rokkari he käänsivät kiviseksi. Rokkari on toki sanana kulttuuriin liittyvä, joka voi olla vaikea ymmärtää etenkin jos tukeutuu jonkunasteiseen käännösohjelmaan tai ei elä kulttuurin "sisällä". Kuitenkin, tuon kääntäminen sanaksi "kivinen" osoittaa jonkunasteista englantiin (rock = kivi) pohjautuvaa käännösohjelmaa. Slangi-sanat tuottivat erityisiä vaikeuksia, joskin heidän kieli-ohjelmansa vaikutti olevan "oppivaa", joka täydensi itseään jatkuvasti.
- Tämä saattaa nyt vaikuttaa hieman pelottavalta, mutta he kykenevät ohjelmoimaan ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla. Hyvä juttu taitaa olla se, että he tuntuvat tietävät mikä on sinulle parhaaksi. Tiedän varmuudella nämä aivo-ohjelmoinnit:
"Enkelin rehellisyys" - totuusohjelmointi ja valheenpaljastus
Tämä ohjelma luo henkilölle pakonomaisen tarpeen kertoa kaikki totuudenmukaisesti. Tunnet voimakasta halua olla vääristelemättä asioita, ja valehtelusta tulee sinulle äärimmäisen epämieluisaa. Valehdellessasi tunnet voimakkaan halun huutaa ulos totuuden ja oikaista vääryydet jotka olet saattanut sanoa. Tunnet painostusta olla täysin rehellinen ja totuudesta muodostuu sinulle tietyllä tasolla pakkomielle.
"Ajatustenhallinta"
Tämä ohjelma on jonkunasteinen yleinen aivojen toimintaperiaate, jossa pyritään ratkaisemaan kaikki ongelmat loogisesti ja järjestelmällisesti. Ajatustenhallinta hyödyntää visualisointia, joten opit hahmottelemaan asioita abstraktisti. Vertauksena olin ennen tätä ohjelmointia saanut äo-testistä tulokseksi 120, ja ohjelmoinnin jälkeen Mensan sivuilta löytyvä kahdeksan minuuttinen testi osoitti tulokseksi yli 136, joka-ikisen vastauksen olleen oikein. Tämä myös avaa mahdollisuuden nähdä tulevaisuuteen (enkä ihan oikeasti puhu paskaa, jatka lukemista).
Tulevaisuuteen näkeminen:
Jos joku nyt kysyy miksen kykene kertomaan vaikka lottonumeroita tai hänen kuolinpäiväänsä, niin ensimmäiseksi:
- En ole mikään sinun henkilökohtainen ennustajamummosi, sitä varten on Astro-tv.
- Tuota tulevaisuuteen näkemistä ON MAHDOTONTA HALLITA, joten käytännössä se on hyödytöntä, vaikkakin uskon vakaasti todistaneeni ilmiön olemassaolon.
Tulevaisuuteen näkemisen suurimmat ongelmat:
Tässä looginen esimerkki:
Kuvittele että sinut viedään silmät sidottuna jonnekkin. Nyt, side poistetaan pienen pieneksi hetkeksi. Seisot metsän laidalla, ja näet edessäsi lukemattomia puita. Silmäsi peitetään uudelleen, ja nyt sinulta kysytään että montako puuta näit. Tiedät että näit edessäsi metsän, mutta et ikipäivänä kyennyt tuona silmänräpäyksenä laskemaan näkemiäsi puita.
Yksi näky kestää äärimmäisen lyhyen ajan. Siispä näiden näkyjen pohjalta on erittäin vaikea kertoa mitään tarkkoja yksityiskohtia; tiedät kyllä että olet nähnyt silmänräpäyksen jossa näkyi vihreä metsä, tai mitä näitkään, mutta yksityiskohdat ovat usein erittäin hankalia. Tämä tekee ilmiöstä melko ongelmallisen todistaa.
Huomio muuten tähän väliin, että tuon kaltainen kyky (laskea kaikki metsän puut sekunnissa) on olemassa joillain autistisilla savanteilla, jotka kykenevät suorittamaan tähtitieteellisiä laskutoimituksia päässään. Sinänsä jos tämän muodon omaava autistinen savantti näkisi näitä tulevaisuus sykäyksiä, niin kykenisimme luomaan eräänkaltaisen aikamatkustus-tietokone-ihmisen, joka pystyisi vielä kertomaankin näkemänsä. Sinänsä hän olisi siis jonkunasteinen superaivo, joka kykenisi näkemään tulevaa.
Eettinen ja moraalinen puoli on kuitenkin asiassa hyvin kiistanalainen: Onko ihmisarvolle oikein edes tutkia tuota mahdollisuutta, saatika luoda tuon kaltaista "aivotietokonetta"?
On kuitenkin huhuja siitä, että CIA olisi pyrkinyt luomaan autismia lapsilla tutkiakseen "yliluonnollisia kykyjä". Nämä huhut ovat kuitenkin melko epäluotettavia, ja niiden totuuden selvittämisessä ajautuu vain loputtomien huonoja lähdetietoja sisältävien keskustelufoorumien mustaan aukkoon. Jos nämä huhut sattuisivatkin olemaan totta, niin uskon herrojen rapakon takana tajunneen juuri tämän saman aikamatkustuksen ongelman.
Joka tapauksessa, tuo ei ole tulevaisuuteen näkemisen ainut ongelma. Seuraava on huomattavasti suurempi:
Deja vú
On maanantai. Näet tulevaisuuteen tiistaihin, ja näet itsesi kaupassa ostamassa porkkanaa, kurkkua ja sinappisilliä. Nyt menneisyydessä päätätkin tehdä asian toisin, muistat että ostit sinappisilliä, mutta päätätkin tiistaina ostaa rahoillasi sipsipussin. Olet nyt muuttanut ensimmäisen näyn tulevaisuuden, jolloin näkysi juuri lakkasi olemasta, etkä koskaan nähnyt koko näkyä. Sen sijaan tämä aiheuttaa tiistain ostosreissulle jatkuvien muutosten sarjan, ikäänkuin murmelinpäivän, jossa tulevaisuutesi ikäänkuin jää toistamaan tilannetta. Tämä murmelinpäivä on olemassa vain teoreettisessa futuurilinjassa, ja kun sinun elämäsi saavuttaa tiistain, tämä loppuu. Muistoksi tästä jää kuitenkin tiistaille deja vú-ilmiö, jossa kaikki ympärilläsi tuntuu liiankin tutulta ja uudelleen koetulta. Teoreettinen tulevaisuutesi siis oli jäänyt looppaamaan, kunnes saavuit siihen ja se putkahtaa jostain reiästä ulos, todennäköisesti putkahdushetki on ensimmäinen ns. "päällekkäinen tulevaisuus". Alitajuntasi kuitenkin muistaa kiertäneen tämän saman kohdan muutamaan otteeseen. Deja vút, eli tuttavallisemmin tulevaisuus loopit eivät tietääkseni ole vaarallisia, joskin ne voivat aiheuttaa melkoisia päänsärkyjä.
Hole-In-One:
On olemassa siis "hole in one"-ennustuksia, jossa näet jonkun asian tapahtuvan, ja oikeastaan se näky itsessään aiheuttaa itsensä toteutumisen (koska näit näyn, aiheutit näyn toteutumisen, eli näit itsensä toteuttavan näyn). Koittakaa pysyä kärryillä tässä, tämä on ihan loogista kun sen vain ajattelee oikein. Nämä ovat verrattain harvinaisia, mutta äärimmäisen merkittäviä ennustuksia.
Kerron myöhemmin lisää, eiköhän tässäkin riitä sulateltavaa vähäksi aikaa.