Zimbabven koululaskeutuminen

Valoilmiöt, ufot, avaruusolennot, ulottuvuudet, kontaktit, viljapeltokuviot, karjansilpominen yms.
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 15 Joulu 2021, 10:27

Koulun pihalle laskeutui ufo jonka näki 100 oppilasta ja yli 60 lapselle annettiin telepaattisia viestejä Zimbabwessa, vuosi oli 1994. Tunnettu psykiatri ja sieppaustutkija John Mack tutki myös tapausta, lapset olivat varsin nuoria ja he piirsivät kuvia olennoista, he saivat saman kaltaisen viestin ja muistivat samankaltaisesti tapahtumat. Viesti kuului että tekninen kehitys on todellinen ongelma ja se mitä ihmiset tulevat tekemään sillä. Liittyykö se tähän meneillään olevaan lääketeknilliseen vallankumoukseen jossa ihmisten DNA muokataan keinotekoisesti mRNA piikityksellä GMO tuotteeksi, GMO tuotteet ovat aina alttiimpia kaikille sairauksille ja tarvitsevat enempi suojaaineita sairauksia vastaan. Tunnen syvästi että kyseessä on juuri tämä varoitus, saasteista on myös ongelmia ja myrkyistä joita tahallisesti laitetaan kaikkialle ja tilanne pahenee mitä suurempi yhdyskunta, eli YK maailman herruudessa on katastrofi ja valvontayhteiskunta on myös tekninen ja ongelma johtaen dystooppiseen yhteiskuntaan. Itse en saaut telepaattista viestiä omassa koulu ufokohtaamisessa 1970 syksyllä, mutta uskon silti olevani ohjattu viimeisen olentojen kohtaamisen jälkeen 2006 helmikuussa, siinä oli myös aikakato kuten Nokelan koulun tapauksessakin, nämä ei ole ainoat merkittävät tapaukseni, eikä ainoat aikakadot.

Seuraavan videon toimittaja spekuloi miksi viesti annettiin lapsille olisi se että humanoidit luuli lapsia aikuisiksi koska olivat samankokoisia, itse sanoisin samanlaisen koulu ufokokemuksen kokeneena että aika hakoteillä ja lisäksi miksi salataan että siinä oli aikakato ja ufon katoaminen tyhjään koska ne ovat tärkeimpiä kohtia, ainakin nämä asiat tuotiin esiin ufodukumentti tv sarjassa Zimbabven koulu ufo laskeutumisessa ja uskon siihen koska se vastaa omaa kokemusta. Koska minulla ei ole tuota tv sarjaa, tuon kuitenkin esiin videon, jonka arvo lähentelee nollaa, mutta siinä kerrotaan kuitenkin tapauksen kulusta, ymmärrän myös miksi sitä ei ole poistettu yuotubesta, koska se johtaa harhaan.
The Story of Children in Zimbabwe Encountering a UFO
https://www.youtube.com/watch?v=TukvVnadRic

Se mikä on totta, sitä on vaikea tietää jollei ole omakohtaisia kokemuksia, pienet muutokset omaan näkökantaan muuttaa koko käsityksen ja sen nyt paljastan.
Tuossa Nokelan koulun ufokohtaamisessa, olimme koulun portilla luokkani poikien kanssa syksyllä 1970, sinne ei saanut mennä, silläkin voi olla merkitystä, yksi huomasi että tien toisella puolen olevan rivitalon päällä, välissä on kapea puisto, oli ufo joka teki lehdenkaltaista putoamisliikettä ja nousi aina hetkessä samaan korkeuteen takas, hypnoottinen liike sanoisin. Mutta minä en saanut sitä näkyviin, olin viimeinen joka näki ja ihmettelin kovasti kun se yhtääkkiä näkyi aivan selvästi kuten siltä etäisyydeltä kuuluukin, yli 50 metriä, mutta alle sata metriä. Seuraavaksi muistan kun opettaja tulee hakemaan meidät pahasti myöhästyneinä tunnille, oli kulunut kymmeniä minuutteja, jotka tuntui minuutilta, eli aikakato joka on tasoa psyykkinen, opettaja ei saanut ufoa ollenkaan näkyviin kiireisenä aikuisena ja lähdimme tunnille. Tuon aikakadon Gurdjieff selittää sillä että olemme kykenemättömiä vastaanottamaan korkeaa tietoa, jolloin tapauksesta ei muista kuin alun ja siitä heräämisen jolloin aika tuntuu minuutilta vaikka olisi kulunut tunteja. Mutta syötetty tieto on jossain tallella tullen vaikka esiin sitten ajan kanssa tai jääden kokonaan tulematta riippuen henkilön myöhemmistä elämän vaiheista ja kehityksestä.

Kyse ei ollut materiaalisesta ufosta, vaan kaikki vaipui hypnoosiin jossa ohjelmoivat lapset, myös minut, luulen että opettaja olisi nähnyt myös jos olisi ollut paikalla alusta asti, eli kyseessä on tuntematon äly joka ohjaa meidän kulkua nyt äärimmäisessä tilanteessa joka johtaisi katastrofiin ilman siihen puuttumista.

Meri-Pori
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 20 Joulu 2017, 09:47

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja Meri-Pori » 15 Joulu 2021, 20:06

No kohta alkaa tulemaan Pentagonista ufotietoja.

https://yle.fi/uutiset/3-12220638
“I’m not saying it’s aliens … but it’s aliens.”

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 16 Joulu 2021, 14:07

Morjens Meri-Pori, pitkästä aikaa kommentoimassa.

Kuulostaa hienolta äkkiseltään tuo uusi laki joka velvoittaa tiedustelupalveluja paljastamaan ufotiedostonsa, mutta tietäen Usan poliittisen tilanteen, joka poliittisesti näyttäisi kyllä kääntyvän pahimman narratiivin yli parempaan suuntaan koska Biden ei saanut missään osavaltiossa läpi pakkorokotuksia, päinvastoin Kaliforniassa on paljon parempi poliittinen vapaus kuin Suomessa ja pari osavaltiota jo seuraa aivan perässä reilusti ohi Suomen hysterian. Biden ei vaikuta myöskään ufoista kiinnostuneelta, toimittajien kysyessä hän ei kommentoi, täysi kylmänsodan aikainen jäänne pakkorokotuksin mitä valtamediamme ei parjaa.

Pentagon on taas tiedustelupalvelu joka ajaa NWO agendaa, uskoisin tällöin että tieto ufoista mikä tulee on poliittista ja salaisin mitä ei saa paljastaa kiireellä mustataan yli tusseilla. Materialiset ufot on se vaihtoehto mikä sopii tälle poliittiselle agendalle, monet yksittäiset tutkijat ovat aivan eri mieltä.

Ufot toimii tietysti kaikilla tasoilla, onhan niitä kuvattu, mutta kun ne katoavat tyhjään myös tutkista, sitä ei nykyisin juuri mainita. Varmasti tällä päätöksellä julistaa ufotiedostot pyritään vaikuttamaan pelkästään kansan poliittiseen näkemykseen ja yritetään painaa alas niiden korkea henkinen taso, pelkkä äly niiden takana voisi johtaa uuteen henkiseen nousuun mikä olisi tuhoisa NWO pyrkimyksille joka painaa henkistymistä satoja vuosia taaksepäin. Ajankohta kesken huijauspandemian luo myös suuren epäilyksen, Usan suurimmat lehdet ovat jo jonkinaikaa puhuneet ufojen todellisuuden puolesta, outo käänne kesken pandemian kun kannattavat vielä NWO:ta.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 17 Joulu 2021, 06:49

Mutta politiikasta syvempiin aiheisiin, miksi ne näkyy ja miksi ne ei näy kaikille ja kuka näkee ja minkätasoisista energioista on kyse, mitä ufot ja olennot ovat?

Jotta seuraavan asian ymmärtäisi paremmin suosittelen katsomaan Samuli Perälän tekemän videon jossa hän kertoo selkeästi erillaista ihmisten tietoisuuden tasoista, joita hän itse kuvaa 1D-7D tasot, https://www.youtube.com/watch?v=AYZet7e6jeM

Videolla hän puhuu pyhän hengen linjasta joka ilmenee kaikilla tasoilla, eli kaikki on jumalasta tai alkulähteestä, lisäisin tuohon että kaikilla eri tasoilla tuo pyhän hengen ilmentymä myös esittäytyy erillaisena, voidaan ajatella jopa niin että 3D tason ihminen näkee ufon koska se on 3D tason korkeinta tekniikaa. Kuitenkin 5D tason ihmisellä on aivan toisentason kokemuksia myös, tämän toi esiin Gurdjieffin oppilas J.G.Bennett joka oli varmasti itsekkin 5D tasolla jo 1950-luvulla ja ymmärsi valtavia käsitteellisiä kokonaisuuksia, lähes kuin Tesla, mutta toisella tieteen alalla, todellakin tieteen, hän toi esiin tieteenä henkisyyden. Gurdjieff taas nosti Ouspenskyn silloisen 4D tason 6D tasolle ja Ouspensky kertoi tuosta tilasta mutta se oli hänelle aivan liikaa ja vaati päästä takaisin, myöhemmin Ouspensky nousi 5D tasolle heränneeksi ihmiseksi, tuolloin puhuttiin toisilla käsitteillä samasta asiasta.
Gurdjieff oli 6D tasolla aivan selvästi hänen oppilaidensa kertomien ihmetekojen takia, jos joku tekee ihmeitä hän kykenee 6D tasolle ainakin hetkittäin. Kiinassa on taikureita jotka nopeuttaa tauhansien ruusujen puhkeamista ja paljon muutakin missä ei ole käytetty vilppejä.

Ihmiskunnan enemmistö olisi nyt tasolla 3D ja nousemassa ylemmäksi, asia ei ole näin yksinkertainen kuitenkaan, osa on jo kauan sitten ollut 6D tasolla itämaisten oppien avulla tai luonnonoikkuna tai jostain syystä, poltergeistissä on 6D tason tapahtumia tietoisuus nousee 6D tasolle mutta pahansuopaisuus 3D ohjaa, näyttää siltä ettei jumala välitä vastaanottajan luonteesta, ilkeitä noitia on myös ollut, vastaavaa nähdään Skinwalker ranchilla yhtenään tyhjästä ilmaantuvia nahanluojiksi kutsuttuja olentoja jotka pystyy vaihtamaan muotoaan, myös tyhjästä ilmaantuvia pahansuopia ufoja jotka hyökkäilee ihmisiä kohti ja katkovat oksia olen materiaalisessa tilassa jonkin aikaa. Kuitenkin tuo 6D taso kiinnnostaa ufonäkijöitä ehkä eniten, sillä tasolla oleva äly, tietoisuus voi tyhjästä luoda materiaa, vaikuttaa materiaan, kadottaa sitä ja palauttaa sen, levitointi liittyy taas 6D tason ihmiseen, on paljon joogeja jotka loi esim. todistetusti tyhjästä sadon ulkopuolisia hedelmiä, myös rikkauksia.

Voimme olettaa että kun näet ufon tai olennon joka ilmaantuu tyhjästä ja ehkä näet sen katoavan tyhjään on 6D tasolla olevaa älyä omaten sen tason tietoisuuden, nyt Samuli tuo esiin että jotta voi kokea tuon yhteyden kokonaan täytyy olla 4D tason ihminen, koska ero voi olla vain 2 pykälää yhteyden mahdollistamiseen, tämä ei ole pelkästään Samulin juttuja vaan vanhaa koettua tietoa. Tyhjään katoaminen ja ilmaantuminen vaati 6D tason älyn, sen vastaanottaminen kokonaan vaatii 4D tason älyn ja jos on aikakato olet tasolla 3D, näet tällöin vain ufon tulon ja yhteys katkeaa liian ison eron takia ja näet ehkä ufon poistumisen, et muista juuri muuta ja huomaat että miten kello on jo noin paljon etkä tiedä yhteyden katkeamisesta mitään, pidät myös ufoja 3D tason materialisina koneina, mitä ajatusta Pentagon tulee syöttämään meille jottemme missään tapauksessa nousisi tietoisemmiksi, mikä taas ei mahdollistaisi orjuuttamistamme. Koska nyt tietoisuuden noustessa yhteydet parantuu, ei välttämättä kuitenkaan lisäänny, täytyy New York Times alkaa syöttään tietoa että ufot on maan ulkopuolisia, vaaditaan lakeja Pentagonin ufopaljastuksiin jotka tulee puoltamaan pelkkää 3D tasoa materialismista, jotta emme heräisi tätä kautta kuten itse heräsin olentojen ja ufojen ilmestymisten kautta, syynä monet muutkin tekijät, esim. meditaatiot, aiheelle myönteinen kotikasvatus.

Nyt kun opettelet vanhan tavan meditaation niin tietoisuutesi nousee 4D tasolle, myös ylemmäs, jopa 6D taso on saavutettavissa vanhojen itämaisten oppien kautta ja se on nyt helpompaa kun kansakunnat nousee 4D tasolle ja sen takia meditaatio luo yhteyksiä ja näet ufoja ja olentoja kuten vanhemmalla iällä aloin nähdä koko yhteyden (2012 liikenne katoaa ympäriltä, näkijöitä samassa autossa 4 henkilöä, näemme vanhoja tapahtumia, siirrymme toiseen aikaan, mutta ei aikakatoa). Taas kun olet 3D tasolla käy niin kuin minulle tuossa Nokelan koulun tapauksessa lapsena, näimme vain ufon, aikaa kului lähes puoli tuntia emmekä muista siitä mitään, heräämme vain tuosta hypnoottisesta tilasta kun opettaja tulee hakemaan luokkaan ja koemme että aikaa kului 1 minuutti, aikakato meille jotka näimme, eli 3D:n tason lapsi ei saa kunnon yhteyttä, taas Zimbabven 1994 yli 20 vuotta myöhemmässä tapauksessa 60% sai viestin, heidän kulttuuri oli soveliaampi siihen että lapset oli tietoisuuden tasoltaan kehittyneempiä ja osa oli tietoisuuden tasolla 4D ja aikakin oli otollisempi, 90-luku oli hyvää aikaa. 4D taso ei ole kovin korkea mutta materiaaliset arvot ovat vähempiä ja henkiset arvot korkeampia, mitä voikin olettaa vähemmän kehittyneessä maassa henkisemmän kulttuurin takia. Länsimaalaisuus on 3D tasolla.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 17 Joulu 2021, 09:35

Tietoisuuden tasoista on Kalevikin puhunut vuosikymmenten ajan, kirjoittanut kirjoja aiheesta, pitänyt luentoja asiasta. Mikä tässä oli uutta mitä jo ei olisi tuotu esille aiemmin?
Tarkoituksena ei ole nostaa ketään jalustalle mutta aina ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan kun meillä on persoona joka on selvillä laajasti asioista.
Huumorilla Kalevi on todennut joskus että kukaan ei ole profeetta omassa maassaan.
Hänen 1990-luvulla kirjoittamansa UOK-kirjat menee useimmilla yli hilseen ainakin ekalla lukemiskerralla, vähitellen alkaa info sitten avautumaan itse kullakin oman tietoisuustasonsa mukaisesti. Sillä ei ole väliä mistä aloitetaan jos on vilpitön pyrkimys tai halu oppia ymmärtämään uusia asioita. Kosmiset sielut tietävät jo tänne kehollistuessaan paljon asioita, kaikkea ei tarvitse lukea kirjoista tms. Kosminen sielu tarkoittaa ensimmäisiä kehollistumia jossakin toisessa planeettajärjestelmässä jopa tämän galaksin ulkopuolelta. Jos pystyy ymmärtämään että meistä on 12 kopiota samanaikaisesti hyvin erilaisissa planetaarisissa systeemeissä oppimassa asioita. Harjaantuneimmat näkijät katsovat asioita silmänräpäyksessä on kyse sitten ns.entisistä elämistä tai jostakin muusta. On asioita joita eivät saa kertoa kun jotakin kysytään. Moni ottaa nokkiinsa jos näin sattuu omalle kohdalle. Kaikella on tarkoituksensa.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 18 Joulu 2021, 05:42

Aihe oli Zimbabven koululaskeutuminen ja siihen liittyvä, koska jatkossa Pentagonin pitää paljastaa esim. Zimbabven kaltaiset koululaskeutumiset, jos heillä on sen käsittelystä tietoa, niin en ole ainoa joka epäilee että tieto mitä annetaan, on tussilla ylimustattua kuten tuossa aiemmin heitin.

"Pentagon loi UFO-tutkimusvoimat, mutta turha odottaa paljoa
Pentagon on perustanut ryhmän tutkimaan UFOja, joita amerikkalaiset ovat havainneet ilmatilassaan. Greta Thunbergia lainatakseni… blaa blaa blaa! Aina vaan ja uudestan Yhdysvallat yrittää toppuutella kansaa sanomalla, että he tutkivat jotain tai paljastavat jotain kansalle, ja kuitenkin niistä aina puuttuu palaset joita he ovat piilotelleet meiltä.
Voisin mennä eläintarjaan ja antaa simpanssille kameran ja meillä silloin olisi suurempi todennäköisyys saada tietää UFOista kuin Pentagonin vanhoista tiedostoista, jotka on tussilla sensuroitu." http://eksopolitiikka.fi/eksopolitiikka ... aa-paljoa/

Jotka vähänkin enemmän tutustuneet aiheeseen, ovat nähneet vanhoja ufotutkimuksia, joista parhaillaan 90% tiedoista on yliviivattu mustilla tusseilla, näin salaista on varjella tietoa mitä toin esiin edellisessä kirjoituksessa. Kyse on 6D tason älystä, mikä taso luo tyhjästä materiaa ja katoaa tyhjään, sitä voi ohjata tai luoda jopa ihminen, taas sen mieli voi olla negatiivinen kuten Skinwalker ranchin tapauksissa tai sitten kehittyneempi, katsokaa tuo Samuli Perälän video missä selitetään että tietoisuuden tason noustessa, nousee myös materiaan vaikuttaminen https://www.youtube.com/watch?v=AYZet7e6jeM.

Skinwalker ranchille on käynnistetty muuten uusi tutkimus uuden omistajan taholta, edellinen oli Bikelow joka ei antanut tutkimustietoja kansalle vaan valtiolle joka rahoitti tutkimuksen, Bigelowia käytettiin vain hämäämän että se olisi yksityinen tutkimus, tästäkään tutkimuksesta ei herunut mitään virallisia tietoja kansalle, tiedot meni avaruus ja ilmailuhallituksen käyttöön, varmasti muuhunkin toimintaan missä näitä tietoja tarvitsevat. Alueellahan oli tyhjästä ilmaantuvia esihistoriallisia olentoja jotka tekivät tihutöitä, vaihtoivat ulkomuotonsa, jättivät tassunjäljet jotka loppui tyhjään märässä maassa, niitä ammuttiin, eivät kuolleet vaikka lihapaloja irtosi, samoin ufoja jotka ilmaantuivat tyhjästä ja katosivat tyhjään katkoen kuitenkin puunoksat, alueella on tapahtunut kaikenlaista paranormaalia.

Periaatteessa tässä on selitetty mitä ufot ovat, niiden ei todellakaan tarvi olla ulkoavaruudesta, ne ovat 6D tason tietoista älyä joka on vanhaa ja ollut maanpäällä kaukaisista ajoista asti luoden esiin esimerkiksi esihistoriallisia 10000 vuotta sitten sukupuuttoon kuolleita susia jos alue on otollinen pahuudelle, Mibit kuuluu samaan kategoriaan ilmantuen tietyn pelon ja ajattelun keskelle. Tuon tietoisuudentason äly, mikä on leikittelevä, milloin pahansuopa, milloin esittäen madonnaa ohjaten myös uskontoja. Voisiko niitä kutsua alemmiksi jumaliksi, jos ne ovat pahoja ne on demoneja, ilmeisesti niiden mieli on monella tasolla. Uskoisin että osa niistä pyrkii säilyttämään tämän maailman ohjaten ihmiskuntaa. khazaarit palvoo taas tuhoaja demoneja. Kummatkin pystyvät ilmaantumaan ja luomaan materiaa ja tuhoamaan, mutta jumalien mieli ratkaisee mitä ajavat, valitse oikea jumalasi ei ole huono heitto.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 18 Joulu 2021, 07:29

A MAN OF A TIME STORM kirjoitti:Aihe oli Zimbabven koululaskeutuminen ja siihen liittyvä, koska jatkossa Pentagonin pitää paljastaa esim. Zimbabven kaltaiset koululaskeutumiset, jos heillä on sen käsittelystä tietoa, niin en ole ainoa joka epäilee että tieto mitä annetaan, on tussilla ylimustattua kuten tuossa aiemmin heitin.


Olen selvillä mikä oli ketjun avauksen aihe. Itse kirjoitit myös tietoisuuden tasoista jota minä sitten täydensin kun siitä on ollut tietoa saatavilla jo vuosikymmenten ajan. Useinhan käy niin että joku kirjoittaa/luennoi aiheesta jota sitten myöhemmin lainataan ja hieman muutetaan vaikka esitystapaa. En sano että nyt olisi niin toimittu. Propsit kuitenkin heille jotka asiaa ovat tuoneet esille.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 18 Joulu 2021, 08:44

Tämä kirjoitus koostui omista paranormaaleiksi kutsutuista havainnoista rinnastettuna Zimbabven koululaskeutumiseen ja sen käsittelyä mistä ufoissa ja olento havainnoeissa on kysymys näin maallisesta näkökulmata ajatellen, tutkijan ja kokijan näkökulmasta, en löydä, etkä sinäkään Andro löydä vastaavaa kirjoitusta mistään. Tässä oli myös uutta tietoa monille päinvastoin kuin väität. 1-7D tieto oli taas lainattu Samuli Perälän luenosta pitkälti kuten kerroin sen takia että hän esittää sen selkeimmin, kansantajuisimmin pomppimatta 12 ihmisen kopioon, mitä ne muuten ovat, voitko Andro selittää ne? ja myös omaa aiempaa tietoa monelta mestarilta vuosikymmenien varrelta, olenhan lukenut alalta sata kirjaa, aivan valtavasti videoita, nettikirjoituksia, toki osa tiedoista voi kuulostaa tutuilta, mutta kopiota tuo tieto ei ollut jollen ole maininnut niin, toki voin laittaa siihen sadan tietäjän nimet, mutta idea ei ole siinä rakentaa eheä maailmankuva, ottaa vastaan sen mikä resonoi.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Zimbabven koululaskeutuminen

ViestiKirjoittaja Andromeda » 18 Joulu 2021, 09:42

Varmasti oli tietoa monelle joille asia oli ennestään tuntematon, sitä en ole väittänytkään. Toin vain esille sen että aiheesta on kyllä kirjoitettu/luennoitu jo vuosien ajan Suomessakin.
Ottaa vastaan se mikä resonoi, niinhän itsekkin teet. Nimittäin jokaisella on omanlaisensa oppitunnit tässäkin kehollistumassaan. Ketään ei voi tuomita kun ei voi tietää hänen sielunsuunnitelmaansa mitä siihen kuuluu tässä kehollistumassa.

Eihän täällä ole kaueheasti pompittu itse ketjun aiheesta kuten muistan tapahtuneen eräällä toisella palstalla jossa me kumpikin aiemmin kirjoittelimme. Varmasti satoja aloittamiani ketjuja lähdettiin viemään sivuraiteille off topic jo heti avausviestin jälkeen, tätä tekivät siellä hyvin järjestelmällisesti. Näin minä asian muistan jos totuudessa halutaan pysyä.


Palaa sivulle “Ufologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa