Suurin mysteeri 1800-luvulta

Valoilmiöt, ufot, avaruusolennot, ulottuvuudet, kontaktit, viljapeltokuviot, karjansilpominen yms.
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 06 Tammi 2022, 06:10

Elämmekö matrixissa jossa meille valehdellaan meidän historia vai murtuuko todellisuuden seinät ajoittain tuoden esiin aikavääristymiä, päällisin puolin kaikki näyttää hyvältä, muttei kaikki silti täsmää, nimittäin oli kaunis kesäpäivä kun kävelimme tyttöni rippikirkosta ulos keskellä Oulun kaupunkia, tiet ja kadut täynnä kävelijöitä, pyöräilijöitä sekä muuta liikennettä. Lähdimme autollani, minä, vaimo, tyttöni ja hänen ystävänsä, kun pääsimme mutkan taakse ettei kirkkoa näkynyt, sanoin kaikille että tiet on aivan tyhjiä. Ajoimme tyhjiä teitä kilometrejä, kunnes tuli rautasilta.
Mutta juuri ennen rautasiltaa oli pysähtyneenä Ambulanssi ja sen edessä 80-luvun Corolla josta retkotti ovi auenneen ulos sairaskohtauksen saanut pappi. Mutta ambulanssi oli jo aikoja sitten käytöstä poistettu pyörivävilkkuinen numero 8, johtoauto, tarkistimme sen hätäkeskuksen virkailijalta. Eli siirryimme AJASSA vuosikymmeniä taaksepäin. Kun ylitimme rautasillan tiet oli jälleen täynnä liikennettä. Vuosi oli 2012 ja viime kesänä tarkistin kaikilta autossa olleilta asioiden kulun, kaikki muistivat tapahtuman, tyttöni ja minä parhaiten, mutta vaimoni ei osaisi ajaa yksin edes Kemiin ja muisti sillan väärin, millä ei tapahtuman outouteen ole mitään merkitystä.

Seuraava video kuvaa jotain jopa samanlaista tapahtumaa 1800 luvulta, jopa aikavääristymää? Asiat eivät myöskään täsmää ajallisesti kerrotun historian kanssa. Miksi suurkaupungit ovat myös tyhjiä 1800-luvulla keskellä kirkasta päivää. Esim. Los Angless panoraamakuvassa koko kaupungissa ei näy ketään ihmistä keskellä kirkasta päivää. Sekin vielä, että iso kaupunki olisi rakennettu kolmessakymmenessä vuodessa, Älkää viitsikö, minulla on jopa rakennusmestarin paperit ja olen myös kaikenlaista suunnitellut, kaupunkia ei ole rakennettu tuossa ajassa tyhjästä, vielä alkeellisemmin menetelmin, ensinnäkin pätevää rakentajaa ei olisi riittänyt hienoihin rakennuksiin, ei myöskään rakennusmateriaaleja tyhjästä. Jätin ensimmäisen osan tästä videosarjasta pois, koska siinä on väärää tietoa, eli lättymaa ideaa mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta kakkososa, siinä on todellakin löydetty jotain outoa, historiamme joko valehdellaan tai on tapahtunut jokin todellisen matrixin murtuminen, jopa aikasiirtymä, eihän muurahainenkaan ymmärrä jos pesä siirretään toisaalle, mitä on tapahtunut, miksi suurkaupungit on aivan tyhjiä 1800 luvulla ja muuta hiton outoa pohdittavaa.

https://tokentube.net/v/2147992566/Mit% ... ---Osa-2-7

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 07 Tammi 2022, 07:41

Itse olen vasta neljännessä osassa, jossa puhutaan eetteristä väliaineena joka tarvitaan valon kulkemiseen esimerkiksi. Tällä lättymaa kaverilla on paljon erikoisia asioita yhdistettynä esim. sähkötekniikkaan, en tiedä onko näin kuinka hän väittää esim. vanhoista kupolikattoisista rakennuksista, sanotaanko ehkä hän on jonkin jäljilläkin. Mutta eetteri voisi olla painovoimavirtausta nollapistekentästä, mikä virtaa atomeille jatkuvasti pitäen atomin elossa, johtuen esim. galaksin kentästä, minkä suuri mustaaukko luo galaksin keskustassa luoden nollapistekentän ja mahdolistaen virtauksen atomeille, tämä on vain heitto perustuen Larsonin yhtenäisteoriaan todella löyhästi.

Mutta väitteet lättymaasta on täysin keksittyjä, esim. Larsonin teoriassa painovoimavirtaus nollapistekentästä painaa atomit, materian pallomaiseen muotoon kun sillä on sula keskusta, kuten planeetoilla on ja sula keskusta taas johtuu siitä että riittävä painovoimavirtaus ei pääse läpi valtavien massojen vuoksi ja atomit menettää yhtenäisyyttä ja sulavat, myös paineesta. Sula massa muotoutuu palloksi sen takia että painovoimavirtaus painaa jokapuolelta sitä pallomaiseksi. Painovoimavirtausta voi kuvata kuin ilmavirraksi tuulilasia vasten ja sitä vetää atomit puoleensa jotta ne eläisivät. Lyijyhaulit valmistetaan korkealta pudottaen sulaa lyijyä veteen, pudotessaan ne muodostuu palloiksi painovoimavirtauksen painaessa sulan kappaleen jokapuolelta pallomaiseksi. Nuorena olin merellä isääni avustamassa kalastuksessa ja siellä jo näki kuinka kaukana olevat tornit painui niin, ettei niistä näkynyt kuin nuppi ja sama saarissa, ne katoaa ku ovat tarpeeksi kaukana. On miljoona todistetta enempi sen puolesta että maa kuten muutkin taivaankappaleet on palloja.

Kolmososassa on myös erikoinen teoria sille, miksi löytölapsia oli satoja tuhansia 1800 luvulla, ympäri maailmaa, kuin jokin tuho olisi käynyt joka salataan, ehkäpä jopa näin, hän väittää muutamien kuvien perusteella että kaupungit olisi olleet tyhjiä ja nämä löytölapset sitten sijoitettu kaupunkeihin, kuitenkin hän möhlää sanoen että lapset sijoitettiin maaseudulle! Minusta tämä kaveri on CIA:n värväämä huijari tyhmentämässä tyhmää jenkki kansaa lopullisesti, siellähän opetetaan että 2+2=5, ihan tarkoituksella, ettei kansa huomaisi eliitin rikoksia. Mutta seuraan, jos hän olisikin vain päästään vialla oleva keksijä, joka onkin huomannut jotain, onhan videossa outoja juttuja jotka panee pohtimaan, kuten miksi vanhat rakennukset on selvästi paikoin maailmassa jääneet mudan alle, metrejäkin. Miksi tosiaan oli niin paljon löytölapsia 1800 luvulla? Kaikki ei todella täsmää.

https://tokentube.net/v/1557628619/Mit% ... ---Osa-3-7

https://tokentube.net/v/3416308140/Mit% ... ---Osa-4-7

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 08 Tammi 2022, 19:27

Katoin kaikki 7 osaa jotta se vastaus tulisi ja se oli se että kadut oli ehkä samantyyppisestä syytä tyhjiä, kuin nytkin, ulkonaliikkumiskielto, no hallitus laittoi todellakin sulut jälleen. jos tosiaan 1800-luvulla oli myös salattu ihmiskato? niin sen takana oli silloinkin vapaamuurarit ja hallitsijat ja se tietysti täytyy salata, mutta oliko näin?

Video vaikuttaa CIA:n isolla rahalla tehdyltä aivopesulta tyhmentää ihmiskuntaa CIA= vapaamuurarieliittiä. Sitten videoon on laitettu vapaamuurarien saloja rakentamisesta, jotka lienee tuhansia vuosia vanhaa tietoa, mutta koska kukaan järkevä ei noteraa tätä puupennin arvoiseksi lättymaa höpötysten takia, jää samalla muukin tieto huuhaa tiedon alle ja se on juuri vapaamuurarien tarkoitus, ettemme tutkisi vanhojen rakennusten saloja tai pitäisimme niitä myös huuhaana. Myös Wilcock mainitaan huijarina, mitä hän ei ole vaan paljastanut juuri tarkemmin kuin tämä videosarja vapaamuurarien saloja tieteen kautta ja samoin Tesla siten ettei hän olisi keksinyt sitä mitä keksi, paljon väitteitä joilla sekoitetaan ihmismieli, poimi sitten oikea tieto näistä videoista. Eksytystä.

5 ja 6 jaksossa on jonkinverran mielenkiintoista vapaamuurarien tietoa miksi rakennukset olisi rakenettu kuten rakennettiin, sanoisin että ollaan jäljillä, mutta viimeistä tietoa ei anneta kuitenkaan ulos, jopa johdetaan harhaan. 7 video on täyttä aivopesua väärällä tiedolla lättymaasta, ihmettelenkin miksi suht jäkevä ihminen lähtee tällaiseen, eli tällöin tämän takana on CIA:n aivopesu herkkäuskoisille tyhmentää kansaa, joten en laita edes linkkiä 7 videoon.
https://tokentube.net/v/1502440623/Mit% ... ---Osa-5-7
https://tokentube.net/v/2474518426/Mit% ... ---Osa-6-7

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja Andromeda » 11 Tammi 2022, 10:09

Video katkesi ekan kerran 59 sekunnin kohdalla. Tokenissa tällainen on jatkunut jo viikkojen ajan. Lättymaateorian ylipapit ovat nykyään mukana vähän joka chatissa ja ohjaamassa keskustelua pois itse aiheesta. Tämä poppoo on hyvin aivopesty eikä sellaista "Jeesusta" ihan äkkiä taida löytyä joka heidät vakuuttaisi siitä että Maa on pallo kuten muutkin aurinkokuntamme planeetat. Avaruuteen ei pääse kun on taivaankansi yllä, mitään näin idioottimaista en ole lukenut pitkään aikaan. Vihaavat selvänäköisiä ihmisiä joilla olisi paljonkin annettavaa koko ihmiskunnalle. Jos pyritään totuuteen niin tuo poppoo on sekaisin kuin seinäkello.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 12 Tammi 2022, 06:15

Tuo videosarja oli tehty suurella rahalla, eli takana on rahakas taho, CIA on ennenkin harrastanut vastaavaa kansan päiden sekoittamista, ehkä jopa se taho videon takana. Wilcock kertoo takavuosilta kuinka hän oli jatkuvan ajojahdin alla, jopa kuoleman vaarassa, muistaakseeni jopa hänen tietolähde tapettiin ainakin joku hänen tärkeä ystävä tai yhteys, eli sama järjestäytynyt toiminta, koska tässä videosarjassa hyökättiin Wilcokin kimppuun, niin uskoisin kyseessä olevan saman tahon joka näkee kansan järkevöitymisen esteenä heidän ajamalle kuninkaanvallalle.

Sitten osa uskoo tähänkin satuun, onhan siinä totuuttakin ja vapaamuurarien salojen paljastamista, mutta miksi kuu on sitten pyöreä, sen näkee jo siitä kun tietää auringon suunnan ja kuinka se valaisee palloa, laittakaa pimeään pallo ja valaiskaa samasta suunnasta mitä aurinko on taskulampulla ja huomaatte että pallosta näkyy selvimmin sama kuvio mitä taivaalla kuusta. Tämä todistaa kuun olevan pallo. Tuossa videosarjassa oli muutamia kömmähdyksiä kuvia otettu lentokoneesta, avaruudesta josta näki että maapallo on pallo.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja Andromeda » 12 Tammi 2022, 10:01

Venäläiset ovat järjestäneet ns.turistilentoja omilla hävittäjillään. Lentävät 18 km korkeuteen josta voi jo nähdä että Maa on pallo. Lättymaa ihmisillä on kuitenkin puusilmät ja heidän ylipappinsa kiistävät ettei tällaista asiaa voi hävittäjälennolla havaita. Näitä hävittäjälentoja on ollut juutuubissa katsottavana. Tuo planeetan gravitaatiovoimakin määräytyy planeetan massanmukaisesti. Lättärithän sanovat ettei gravitaatiovoimaa ole olemassa.
Salaliittoja on mutta se että Maa on pallo ei ole salaliitto.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 13 Tammi 2022, 07:28

Nythän hallituksemme ajaa kansan yhtenäisyyden hajottamista, millä pyritään hajottamaan vallinnut demokraattinen yhteiskunta (perustuslain rikkomiset) ja siirtyminen kuninkaan valtaan (käsky ja rajoituspolitiikka, pakkorokotukset, natsipassit, ohjaus ja hallinta, sekä vahingoittaminen monella tapaa kansaa) Voisiko tällä CIA:n järjestämällä lättymaa huijaus teorialla olla tarkoitus hajoittaa näistä oudoista ja tieteellisistä asioista kiinnostuneiden ihmisten yhtenäisyys ja samalla teilata maailman huippututkijat, kuten Tesla ja Wilcock, jonka jälkeen ollaan yhä enempi pihalla, asia voidaan kääntää niin, että CIA:lla on tärkeää salata Teslan erikoisempi tiede kuten Wilcokin keräämät tiedot tieteellisistä asioista, kuten pyramiidien vaikutus eliökuntaan nollapistevirtauksen muuttuessa (larsonin yhtenäisteoriaa, sekin salataan) tai se että tämä avaruudellinen pilvi mihin ajauduimme koko aurinkokuntana muuttaa koko eliökunnan, vaikutuksen ollessa sama, tai samansuuntainen kuin pyramideissä, tämä oli Venäläistutkijoiden tutkimusta mikä sai valtavat mittasuhteet Venäjällä ja täällä khazaarien alla olevien vapaamuurareiden ohjaamassa länsimaisessa yhteiskunnassa asiasta ei puhuta mitään. Kumma ettei tuossa videosarjassa tuotu esiin sitä, että vanhoissa rakennuksissa, niissä osassa, esim kirkoissa on pyritty noin 10hz huminaan, mitä ei kuule, mutta alkaa resonoimaan ihmisen aivoaallot samalle taajuudelle, johtaen meditatiiviseen tilaan.

4-8hz ollessa sitten taajuus jossa tapahtuu ihmeitä, esim. kaukokatselu ja materiaan vaikuttaminen. Kuulin tutulta, että hänen Columbiassa asuva ystävä pystyi siirtymään eri paikkaan kun hän meni tiettyyn vanhaan rakennukseen ja rauhoittui siellä, en huomannut kysyä, siirtyikö hän materialisesti vai henkenä tai kaukokatseluna, enkä edes missä rakennuksessa tätä tapahtui, ilmiselvästi hänen ystävällä on kykyjä, joita hän pystyy voimistamaan ilmeisesti 4-8hz huminassa, mitä ei siis kuule.

Oma ajassa siirtyminen tapahtui Oulun tuomiokirkosta poistumisen jälkeen, heti kun kirkko katosi nurkan taa, autossa oli neljä ihmistä ja me kaikki näimme vanhoja asioita sekä yhtääkkisesti tyhjät tiet, kuten tämän osion alussa kerroin.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja Andromeda » 13 Tammi 2022, 09:29

Danaan ja Rose totesivat että on see ii aan psykologinen operaatio. Vaikea on suhtautua vakavasti lättymaa ihmisiin. Kyllä siinä putoaa pohja ja luottamus aika nolliin näiden kanssa. Kalevi totesi että joskus 1800-luvulla uskottiin Maapallon olevan lätty. Jos osaa vakuuttavasti asioita tuoda esille vaikka jonkin pitkän matemaattisen laskennan perusteella ettei Maa ole pallo tms. kyllä se joihinkin uppoaa.

A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 13 Tammi 2022, 21:26

Katsoin nuo kaikki 7 videota, välillä nousi sellainen tunne että kaveri luki jotain vanhaa 1600-1800 luvun tietokirjaa, tästä lienee vain kyse. CIA yhteys löytyy myös monista tutkimuksista mitä on tehty, eli manipuloineet kansaa sen kun ehtivät poliittisin tarkoituksin ja sitähän tämäkin videosarja edustaa.

Darra
Alieni
Viestit: 107
Liittynyt: 03 Syys 2021, 00:00

Re: Suurin mysteeri 1800-luvulta

ViestiKirjoittaja Darra » 14 Tammi 2022, 11:29

The main focus now is the clearing of the primary anomaly on the lower mental plane and the so-called Invisibles. Invisibles are Archontic entities which inhabit the lower mental plane around the surface of the planet and are the ones creating and manifesting the false ideas matrix. They are the beings responsible for ideas such as karma, prime directive, purposeful suffering, omnipotent God, purposeful duality, flat Earth, second law of thermodynamics as the ultimate truth, speed of light as the maximum speed, monogamy as the only choice, global warming, woke ideology, critical race theory, etc.

https://2012portal.blogspot.com/2022/01 ... rview.html
Pääpaino on nyt ensisijaisen anomalian puhdistamisessa alemmalla mentaalitasolla ja niin sanotuilla näkymättömillä. Näkymättömät ovat arkonttisia olentoja, jotka asuvat alemmalla mentaalitasolla planeetan pinnan ympärillä ja ovat niitä, jotka luovat ja ilmentävät vääriä ideoiden matriisia. He ovat olentoja, jotka ovat vastuussa sellaisista ideoista kuin karma, ensisijainen ohje, määrätietoinen kärsimys, kaikkivoipa Jumala, määrätietoinen kaksinaisuus, litteä maa, termodynamiikan toinen laki perimmäisenä totuutena, valonnopeus maksiminopeudena, yksiavioisuus ainoana vaihtoehtona, globaali. lämpeneminen, herätysideologia, kriittinen rotuteoria jne.


Palaa sivulle “Ufologia”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa